Uhrit

Tulin tähän keskustelu palstaan ensinmäistä kertaa ja luin pari keskustelua, sitten rupesin miettimään, että kun olette seurustelleet narsistien kanssa ja eronneet niin onko narsisti ruvennut vainoamaan tai yrittänyt tappaa teidät?

Kerron oman tarinani: Olin silloin nuori tyttö ja rupesin seurustelemaan minua vanhemman miehen kanssa. Parikuukautta seurusteltuamme mies kysyi muutanko hänen luokseen, minä päätin muuttaa, alku aikoina mies oli huomaavainen ja mukava, mutta mitä pitemmälle suhde eteni sitä kauemmas hänestä menin, nopeasti hän halusi kihloihin ja menimmekin, sitten alkoi paljastua asioita: Hän oli hakannut aiempaa naistaan (tosin vain pari kertaa), hän yritti kaikein keinoin, että minulla ei olisi muita ihmissuhteita, hän oli äkkipikainen, mutta ei käyttäytynyt väkivaltaisesti, hän lopetti työt ja elimme minun rahoillani, hän yritti kaikin tavoin hallita minua.

7kk seurustelun jälkeen olin yksi ilta juoksulenkillä ja päätin, että nyt lähden, kaikki merkit oli viitannut alusta asti, että mies ei ollut minulle se oikea, olin ehkä luullut olevani rakastunut ja en aikonut alistua toisen ihmisen tahtoon joka asiassa. Etsin asunnon ja muutin pois. Sen jälkeen se piina alkoi, satoja viestejä päivässä ( en vastannut yhteenkään), viesteissä uhkailtiin tappamisella ja muilla asioilla, hän teki soittoja pomolleni (valehteli kaikenlaista), nimelläni tilattiin tavaraa, minua seurailtiin jne. mies jopa puhui viesteissään että hankimme lapsia vaikka en ollut 2kk pitänyt yhteyttä.

Uhkailu jatkui ja jatkui, n, 4kk eron jälkeen tapasin uuden miehen. Pari päivää sen jälkeen ex:äni ajoi minun päältä. Henki oli lähellä lähteä ja sain ikuisia vammoja, vieläkään en voi luottaa kaikkiin ihmisiin. Mies joutui linnaan. Piina loppui siihen.

Erosin tästä toisestakin miehestä ja tapasin neljä vuotta sitten miehen, johon luotan täysin jonka seurassa tiedän olevani turvassa. :) Tapahtumat ovat jättäneet arpensa, mutta onneksi mieheni ymmärtää sen. Ehkä juuri tapahtumien takia olen niin määrätietoinen ja jos jotain haluan niin teen kaikkeni sen eteen.

Osaako joku sanoa onko kyseessä narsisti?
5128
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

"Osaako joku sanoa onko kyseessä narsisti? "

En tiedä, osaako joku sanoa. Minä en ainakaan osaa, mutta jonkinlainen pahasti häiriöinen ainakin. Ei normi-ihminen tee tuollaista. Narsisti ei yleensä ole väkivaltainen, mutta jotenkin nurkkaan ahdettuna kyllä, kuulemma. Kyllä tuo jonkinlaiselta nurkalta vaikuttaa, kun sinun rahoillasikin elitte.

Olen pahoillani tuosta, että sinulle on tehty tuollaista. Kenenkään ei pitäisi joutua kokemaan tuollaista. Joutui kuitenkin vastaamaan teostaan, että ei joutunut hoitoon. Olen käsittänyt, että psykopaatti voisi olla tuontapainen. No, toivottavasti muutkin vastaavat.

Äänestä

On narsisti, on kaiki oireet. Narsistit poikkevat jonkinverran käytöstavoiltaan toisistaan, yhteitä on tavaton itsekkyys ja empatian puute. Toisen omistaminen on tavallista, lähes kaikki narsistit yrittää estää tavalla taikka toisella puolison sukulaisten ja ystävien kanssakäymisen puolison kanssa. Riippusvuus ja uhkailu eron jälkeen on tavallista, kun lukee tätä palstaa, niin kaikki oireet täsmää.
Kuka tervejärkinen pitäisi pitkään katkeraa vihanpitoa ja ajaisi tahallaan autolla exän päälle ?

Äänestä
  • Kyllä ainakin tämä narsistipsykopaatti, jonka kanssa elin käytti jatkuvasti väkivaltaa oikeuttaakseen väärät tekonsa ja etenkin silloin kun niistä väärinteoista olisi pitänyt ottaa vastuu, yritti systemaattisesti hallita väkivallalla. Loppuaikoina eron uhatessa, yritti tappaa aivan avoimesti ja suunnitteli jo avioliiton kuluessa salaa, erilaisilla keinoilla, jotka olisivat näyttäneet onnettomuuksilta, minun surmaamistani.
    Asiat paljastuivat kun totuus paljastui hänen kaksoiselämästään.
    Ihmettelin, kun vitsaili aina sellaisilla asioilla, joita muka toteuttaisi, että saisi minut pois päiviltä. En ymmärtänyt tuolloin, että teki niitä asioita oikeasti. Nyt jälkeenpäin muistan erään kerran, kun oli toiminut niin, että minun olisi pitänyt joutua onnettomuuteen ja kun onnistuin seviämään ehjin nahoin, oikein kiukustui, kun näki minut hengissä, että alkoi nyrkein hakaamaan minua rintaan ja näytti harmistumistaan kuin pieni lapsi, jolla on uhmakohtaus. En tiennyt tuolloin hänen toimistaan, ja ihmettelin hänen käytöstään. Olin tuolloin autuaan tietämätön hänen salasuhteistaan ja luulin avioliiton olevan kunnossa. Mitään riitojakaan ei ollut ja kaikki oli päällisin puolin hyvin. Niintaitavasti näytteli ja valehteli minulle, etten osannut edes aavistaa hänen olevan niin kahtiajakautunut persoona. Motiivina ilmeisesti oli toimitaa muija pois päiviltä ja saada omaisuus haltuun ja ottaa sen hetkinen ykköslähde tilalle. Näin näen asiat näin jälkikäteen. Hänellä olikin salasuhde menossa ja minulle näytteli niin uskollista ja kunniallista perheenisää.
    Jälkeenpäin kun analysoin tosiasioiden pohjalta asemaani narsistin elämässä niin olen tullut siihen tulokseen että olen ollut statistin asemassa, ja varalähde silloin tällöin kun arvokkaammat lähteet ovat syystä tai toisesta ehtyneet.
    Että narsistiko ei tee väkivaltaa, eihän se muuta teekään kuin väkivaltaa, niin henkistä kuin fyysistäkin! Eikä syynä tarvitse olla nurkkaan ahdistaminen, vaan ihan hänen omat salatut motiivinsa.
    Tuossa päälleajojutussa varmaan narsisti on kokenut tulleensa loukatuksi kun menetti lähteensä, ja kosti kokemansa narsistisen loukkauksen tuolla tapaa. Tosin kyseessä saattaa olla myös läheisriippuvainen, joka on halunnut sitoa sinut itseensä viimeisen päälle, vältääkseen hylkäämisen kokemuksen. Pahasti häiriintynyt, sairaalloisen mustasukkainenkin voi toimia noin.
    Tuo loisiminen sinun kustannuksella viittaisi jonkinsortin persoonallisuushäiriöön.

    Äänestä

  • salatut elämät kirjoitti:

    Kyllä ainakin tämä narsistipsykopaatti, jonka kanssa elin käytti jatkuvasti väkivaltaa oikeuttaakseen väärät tekonsa ja etenkin silloin kun niistä väärinteoista olisi pitänyt ottaa vastuu, yritti systemaattisesti hallita väkivallalla. Loppuaikoina eron uhatessa, yritti tappaa aivan avoimesti ja suunnitteli jo avioliiton kuluessa salaa, erilaisilla keinoilla, jotka olisivat näyttäneet onnettomuuksilta, minun surmaamistani.
    Asiat paljastuivat kun totuus paljastui hänen kaksoiselämästään.
    Ihmettelin, kun vitsaili aina sellaisilla asioilla, joita muka toteuttaisi, että saisi minut pois päiviltä. En ymmärtänyt tuolloin, että teki niitä asioita oikeasti. Nyt jälkeenpäin muistan erään kerran, kun oli toiminut niin, että minun olisi pitänyt joutua onnettomuuteen ja kun onnistuin seviämään ehjin nahoin, oikein kiukustui, kun näki minut hengissä, että alkoi nyrkein hakaamaan minua rintaan ja näytti harmistumistaan kuin pieni lapsi, jolla on uhmakohtaus. En tiennyt tuolloin hänen toimistaan, ja ihmettelin hänen käytöstään. Olin tuolloin autuaan tietämätön hänen salasuhteistaan ja luulin avioliiton olevan kunnossa. Mitään riitojakaan ei ollut ja kaikki oli päällisin puolin hyvin. Niintaitavasti näytteli ja valehteli minulle, etten osannut edes aavistaa hänen olevan niin kahtiajakautunut persoona. Motiivina ilmeisesti oli toimitaa muija pois päiviltä ja saada omaisuus haltuun ja ottaa sen hetkinen ykköslähde tilalle. Näin näen asiat näin jälkikäteen. Hänellä olikin salasuhde menossa ja minulle näytteli niin uskollista ja kunniallista perheenisää.
    Jälkeenpäin kun analysoin tosiasioiden pohjalta asemaani narsistin elämässä niin olen tullut siihen tulokseen että olen ollut statistin asemassa, ja varalähde silloin tällöin kun arvokkaammat lähteet ovat syystä tai toisesta ehtyneet.
    Että narsistiko ei tee väkivaltaa, eihän se muuta teekään kuin väkivaltaa, niin henkistä kuin fyysistäkin! Eikä syynä tarvitse olla nurkkaan ahdistaminen, vaan ihan hänen omat salatut motiivinsa.
    Tuossa päälleajojutussa varmaan narsisti on kokenut tulleensa loukatuksi kun menetti lähteensä, ja kosti kokemansa narsistisen loukkauksen tuolla tapaa. Tosin kyseessä saattaa olla myös läheisriippuvainen, joka on halunnut sitoa sinut itseensä viimeisen päälle, vältääkseen hylkäämisen kokemuksen. Pahasti häiriintynyt, sairaalloisen mustasukkainenkin voi toimia noin.
    Tuo loisiminen sinun kustannuksella viittaisi jonkinsortin persoonallisuushäiriöön.

    Minun tarinani. Tapasin pari vuotta sitten treffi-ilmoituksen kautta miehen.Heti alkoi tavaroiden ostelu,kukkien kantaminen joka viikonloppu (olivat katumuskukkia) Minä kun olin hänen mielestään oikea löytö! Joulun yli päästiin aika mukavasti,olimmehan tunteneet vasta kuukauden,mutta sitten...hänen puheensa,ja käyttäytymisensä muuttuivat todella oudoiksi,ja rivoiksi. Muiden sanomiset olivat minun suustani,kun äijä itse vietti kaksoiselämää,niin alkoivat mennä puurot,ja vellit sekaisin. Mukaan tuli väkivalta,tappouhkaukset,alistaminen. Kävihän se narsistin luonnolle,kun jäi aika äkkiä kiinni touhuilustaan. Osasin olla aika ovela,laitoin treffipalstalle "hämyilmoituksen" siihen hän vastasikin jo samana päivänä.Alkuvaiheessa alkoi puheet yhteenmuutosta. Minun tavarat olisivat joutaneet kierrätykseen pesukonetta myöten. Asuinpaikka olisi ollut jossain maaseudulla,siellähän olisin ollut nyrkin ja hellan välissä,niin ja minun olisi pitänyt ottaa asuntolainaa.Hänellä oli kaikki suunnitelmat valmiina varalleni. En ole koskaan antanut miehelle rahaa,tulkoot toimeen omillaan.Varoituskelloni kumisivat jo kummasti (onneksi)koska kaikki vaan paheni,suhde oli usein katkolla,ja viimein tein siitä lopun kokonaan,vaihdoin puhelin-numeron,eipä päässyt narsisti enää terrorisoimaan. Onneksi hän asui 200 -kilometrin päässä,ettei ollut heti oven takana.No sitten alkoi tulla postia,niitä en noteerannut miksikään,tiesinhän jo tarkkaan mitä kaliiperia tämä jätkä oli.Kaikista naurettavinta oli se,kun minulla ei ollut tiskirättikään oikeassa paikassa,eikä paljon mikään muukaan,omaa ylivertaisuuttan hän kyllä muisti tuoda esille päivittäin.Kukaan sukulainenkaan ei pitänyt häneen minkäänlaista yhteyttä (enpä ihmettele,kaikki olivat saaneet siitä äijästä tarpeekseen) olihan se peto sotkemaan kaikkien asiat. Karmein elämäni kokemus tämä oli. Onneksi toisten kokemusten kautta olen saanut helpotusta Toivon kaikille uhreille enkeleitä,ja kaikkea hyvää elämäänne.

    Äänestä

"Että narsistiko ei tee väkivaltaa, eihän se muuta teekään kuin väkivaltaa, niin henkistä kuin fyysistäkin! "

Niin varmasti onkin. Aika on tainnut kullata minun muistoni. Minun n. ei ole lyönyt minua koskaan, kerran meinasi, mutta oma kätensä osui puuhun ja toimi jäi kesken.

Narsisteja on erilaisia. Jostain Vakninin tekstistä on jäänyt mieleen, että narsisti karttaa tuomioita, kuten selvästi näen, että minun n. tuttavalleni asia on kauhistus, jonka mieluiten kiertääkin kaukaa.

Toiseksi, minun n. saa kokoajan yliannoksia narsistista lähdettä, joten on siksi aika kilttinä ainakin minun kanssani. Jos olisi jotenkin riippuvainen minusta, näin ei tietenkään olisi, ajatuskin on mahdoton.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


narsistiko vai? kirjoitti:

Tulin tähän keskustelu palstaan ensinmäistä kertaa ja luin pari keskustelua, sitten rupesin miettimään, että kun olette seurustelleet narsistien kanssa ja eronneet niin onko narsisti ruvennut vainoamaan tai yrittänyt tappaa teidät?

Kerron oman tarinani: Olin silloin nuori tyttö ja rupesin seurustelemaan minua vanhemman miehen kanssa. Parikuukautta seurusteltuamme mies kysyi muutanko hänen luokseen, minä päätin muuttaa, alku aikoina mies oli huomaavainen ja mukava, mutta mitä pitemmälle suhde eteni sitä kauemmas hänestä menin, nopeasti hän halusi kihloihin ja menimmekin, sitten alkoi paljastua asioita: Hän oli hakannut aiempaa naistaan (tosin vain pari kertaa), hän yritti kaikein keinoin, että minulla ei olisi muita ihmissuhteita, hän oli äkkipikainen, mutta ei käyttäytynyt väkivaltaisesti, hän lopetti työt ja elimme minun rahoillani, hän yritti kaikin tavoin hallita minua.

7kk seurustelun jälkeen olin yksi ilta juoksulenkillä ja päätin, että nyt lähden, kaikki merkit oli viitannut alusta asti, että mies ei ollut minulle se oikea, olin ehkä luullut olevani rakastunut ja en aikonut alistua toisen ihmisen tahtoon joka asiassa. Etsin asunnon ja muutin pois. Sen jälkeen se piina alkoi, satoja viestejä päivässä ( en vastannut yhteenkään), viesteissä uhkailtiin tappamisella ja muilla asioilla, hän teki soittoja pomolleni (valehteli kaikenlaista), nimelläni tilattiin tavaraa, minua seurailtiin jne. mies jopa puhui viesteissään että hankimme lapsia vaikka en ollut 2kk pitänyt yhteyttä.

Uhkailu jatkui ja jatkui, n, 4kk eron jälkeen tapasin uuden miehen. Pari päivää sen jälkeen ex:äni ajoi minun päältä. Henki oli lähellä lähteä ja sain ikuisia vammoja, vieläkään en voi luottaa kaikkiin ihmisiin. Mies joutui linnaan. Piina loppui siihen.

Erosin tästä toisestakin miehestä ja tapasin neljä vuotta sitten miehen, johon luotan täysin jonka seurassa tiedän olevani turvassa. :) Tapahtumat ovat jättäneet arpensa, mutta onneksi mieheni ymmärtää sen. Ehkä juuri tapahtumien takia olen niin määrätietoinen ja jos jotain haluan niin teen kaikkeni sen eteen.

Osaako joku sanoa onko kyseessä narsisti?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu