Tavallaan vihaan itseäni etten kykene antamaan itsestäni ulos sitä kaikkea mitä sisälläni on, mutta samaan aikaan rakastan itseäni. Olen todella empaattinen ja oikeissa olosuhteissa iloinen ja hyvää seuraa. Olen aika pelokas ja se on syynä siihen ettei minulla ole elämän perusasiat kunnossa, ei koulutusta, työtä jne. Olen todella yksinäinen. Minulla on siis fiilis että maailma on unohtanut minut, mutta samalla menettää jotain arvokasta.
Olisin erinomainen kumppani jollekin syvälliselle naiselle joka arvostaa lämminhenkisyyttä ja hyvää huumoria. Elämäni on konkreettisesti kuitenkin pelkkää sivusta seuraamista ja katkeruutta. Olen todella estynyt enkä saa itsestäni irti sitä kaikkea hyvää. Olen kuin viritetty kilpa-auto jota kukaan ei jaksa kunnostaa ajokuntoon. Virun vain käyttämättömänä tallissa ja kaikki potentiaalini menee hukkaan. Odotan vain että joku fiksu ja tarkkanäköinen löytäisi minut ja laittaisi kuntoon. Eli rakastan itseäni mutta vihaan olosuhteita joissa elän.
Olisin erinomainen kumppani jollekin syvälliselle naiselle joka arvostaa lämminhenkisyyttä ja hyvää huumoria. Elämäni on konkreettisesti kuitenkin pelkkää sivusta seuraamista ja katkeruutta. Olen todella estynyt enkä saa itsestäni irti sitä kaikkea hyvää. Olen kuin viritetty kilpa-auto jota kukaan ei jaksa kunnostaa ajokuntoon. Virun vain käyttämättömänä tallissa ja kaikki potentiaalini menee hukkaan. Odotan vain että joku fiksu ja tarkkanäköinen löytäisi minut ja laittaisi kuntoon. Eli rakastan itseäni mutta vihaan olosuhteita joissa elän.
Vastaukset 2
Vanhimmat
Tuo hieno juttu että arvostat ja kunnioitat itseäsi. Toista voi rakastaa vain sen verran kuin itseään. Kun isnulla on itseluottamusta, niin hakeudu vain johonkin koulutukseen, ammattiin joka kiinnostaa.
Kyllä sinut kykysi vielä huomataan ja varmaan se ihana elämänkumppanikin tulee vielä vastaan: Hyvää muuten kannattaa odottaa.
No mikäs sitten on syy ettet hae koulutusta ? Se ei ole koskaan liian myöhäistä :) Tsemppiä.