"Ujouskortin" väärinkäyttö

ujo_1965

Kun lukee kaikenmaailman haastatteluja naisten- taikka iltapäivälehdissä niin olen ihmetellyt kuinka yleistä on että haastateltava vetoaa "ujouteensa". Siis kyseessä on julkisuuden henkilö, jonka imago on yleensä kaikkea muuta kuin ujo.

Esimerkiksi joku esiintyvä artisti sanoo että "todellisuudessa olen hyvin ujo ihminen" tai "jouduin tekemään paljon töitä että voitin ujouteni", "kompensoin sisäistä ujouttani esiintymällä yleisön edessä" jne. jne. Osa näistä voi olla tottakin, mutta tämä on niin yleistä, että minusta siinä useimmiten yritetään kerätä jotakin sympatiapisteitä lukijoilta liioittelemalla "ujousongelmaa".

Tekee vain pahaa, että tämmöiset julkisuudessa ammatikseen esiintyvät ihmiset käyttävät hyväkseen ujouskorttia, kun tietää millaista elämää todella ujot ihmiset joutuvat kestämään.

76

3199

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Toinen ujo-65

      Puhut asiaa,noinhan se todellakin menee.

    • ujo ikuisesti.

      Minä en saa tyttöystävää koska olen ujo. Eikä ujot naiset uskalla tutustua joten olen varmaan loppuelämäni yksin. Kyllä minä treffeille uskallan pyytää mut sit se ujous tulee siinä et en oikein tiedä mitä puhua. Toisaalta ei tää ujous parane koska kukaan ei halua tavata minua.

      • jepjep7

        Etpä sinä kovinkaan ujo ole jos uskallat pyytää ulos naista, se on jo vaikeampaa kuin mikään muu monelle miehelle. Mutta hienon stoorit vedit.


      • Siitä vaan

        Ujous paranee, mutta se vaatii harjoittelua. Sosiaalisuutta oppii. On pakotettava itsensä sellaisiin tilanteisiin, joissa joutuu olemaan esillä. Se alkaa sujua aina vain paremmin. Lopulta siitä oppii pitämään.

        Itse asiassa sinä olet jo aika pitkällä, kun kerran uskallat pyytää tyttöjä ulos ja he jopa lähtevät kanssasi. Pitää miettiä etukäteen mahdollisia keskustelun aiheita. On hyvä kuunnella tarkoin mitä toinen sanoo ja tarttua siihen. Jos voi ottaa selvää tytöstä joltakulta toiselta, joka tuntee hänet paremmin, niin se on iso apu.

        Olen itse käynyt läpi sen koulun. Nuorempana en olisi voinut kuvitella pääseväni irti liikaujoudesta. Ujo minä luonteeltani olen yhä, mutta olen oppinut hallitsemaan sen. Se ei ole enää rasite.


      • vitut1
        Siitä vaan kirjoitti:

        Ujous paranee, mutta se vaatii harjoittelua. Sosiaalisuutta oppii. On pakotettava itsensä sellaisiin tilanteisiin, joissa joutuu olemaan esillä. Se alkaa sujua aina vain paremmin. Lopulta siitä oppii pitämään.

        Itse asiassa sinä olet jo aika pitkällä, kun kerran uskallat pyytää tyttöjä ulos ja he jopa lähtevät kanssasi. Pitää miettiä etukäteen mahdollisia keskustelun aiheita. On hyvä kuunnella tarkoin mitä toinen sanoo ja tarttua siihen. Jos voi ottaa selvää tytöstä joltakulta toiselta, joka tuntee hänet paremmin, niin se on iso apu.

        Olen itse käynyt läpi sen koulun. Nuorempana en olisi voinut kuvitella pääseväni irti liikaujoudesta. Ujo minä luonteeltani olen yhä, mutta olen oppinut hallitsemaan sen. Se ei ole enää rasite.

        sitten ku on koko ajan varpaillaan ja yrittää tehä asioita jokka ahistaa ni pöpilään siitä joutuu eikä mitään parane!


      • jklöfjklf
        jepjep7 kirjoitti:

        Etpä sinä kovinkaan ujo ole jos uskallat pyytää ulos naista, se on jo vaikeampaa kuin mikään muu monelle miehelle. Mutta hienon stoorit vedit.

        joo näyttää siltä että ei ole ujo vaan hiljainen


      • jepjep7 kirjoitti:

        Etpä sinä kovinkaan ujo ole jos uskallat pyytää ulos naista, se on jo vaikeampaa kuin mikään muu monelle miehelle. Mutta hienon stoorit vedit.

        samaa mieltä...itse en uskalla/ kehtaa lähestyä ketään jo torjutuksi tulemisen pelonkin takia,,,,ja en vaan saa itsestäni irti vaikka kuinka haluaisin,,

        osittain johtuu varmasti koulukiusaamis taustasta mutta sitä ennen olin jo hieman hiljainen ja syrjäänvetäytyvä...

        en tiedä miten tästä pääsisi irti mutta ei voi muuta kuin mennä vaan eteenpäin...

        forever alone..?


    • se on huhu

      juu, siinä taiteiluimmeisillä on mennyt puurot ja vellit sekaisin. Ei ujosta saa esiintyjää. Vain jos muuttuu ei-ujoksi. Ja sen jälkeenhän ei voi sanoa että on ujo.

      Ehkä joku on joskus ollut ujonpuoleinen ja haluaa siitä "parantumistaan" korostaa. Ja taas saatiin yksi lehtijuttu lisää. Ja myöhemmin uusia juttuja, kun seurataan kuinka ujo muuttuu estradileijonaksi.

    • jokumiesx

      Lievä ujous antaa inhimillisen vaikutelman. Ujoja pidetään rehellisinä, toiset huomiovina ja tunnollisina. Itsevarmat ja supliikit jokapaikanhöylät yrittävät näin luultavasti kiillottaa julkisuuskuvaansa. Voihan siinä joku osatotuuskin olla, että joku julkkis on hieman tuntenut epävarmuutta ennen uraansa, ainahan sitä itsevarmuutta tulee lisää kun on jatkuvasti esillä. Ja kyllähän se kuulostaa hienolta kun on kovalla työllä saavuttanut jonkun suuren henkisen (mukamas).

      Oikeasti ujon ihmisen korvaan tuommoinen itsensä ujoksi julistaminen kuulostaa aika naurettavalta, varsinkin kun itse olen niin ujo että välttelen joitakin sosiaalisia tilanteita ujouteni tähden ja se rajoittaa hieman elämää.

      • ....................

        "Ujot" julkkikset ovat niin ihkun söpöjä, kun "ujoilevat" tuhatpäisen yleisön edessä. Ujo tavis onkin sitten se semmoinen luuseri, koska on liian ujo.


      • Ujo tyttö.

        Tuota mietin itsekin. Varmaan rohkeintakin vähän ujostuttaa, jos pitäisi oikeasti kameran/yleisön edessä alkaa esiintyä. Ujouden voittaminen on vakihomma jokaisella julkisen työn aloittavalla, mutta se ei silti tarkoita, että he olisivat luonteeltaan ujoja. Toki onhan tätäkin tarinaa kuullut "olin lapsena niin ujo etten uskaltanut edes luokan edessä puhua, ja ajauduin tälle (julkkis-)alalle voittaakseni pelkoni/todistaakseni itselleni että pystyn siihen". Mutta olisi kyllä mielenkiintoista lukea tutkimustietoa, että onko julkkisaloilla oikeasti ujot niin yliedustettuina kuin miltä vaikuttaa...


    • R. E. Alisti.

      Julkisuudessa olevat nyt on valmiita keksimään mitä tahansa ongelmia saadakseen ja pysyäkseen julkisuutta.

      Varmaan jossain on lista mitä kannattaa löpistä että pääsee otsikoihin. Ujous ja sen kanssa urheasti kamppailu on hyvä. Ongelmat alkoholin kanssa kannattaa kertoa kanssa. Masennus ja sen voittaminen on hieno asia. Jne. Mutta nuo alkaa olemaan vähän vanhanaikaisia ja kesyjä. Tilitykset omasta psykopatiasta, pedofialiasta, heroiiniriippuvuudesta jne. vois olla uusia ja raikkaita aiheita naistenlehtien julkkisten kertomuksiin.

      • uhriutuminen

        "Tilitykset omasta psykopatiasta, pedofialiasta, heroiiniriippuvuudesta jne. vois olla uusia ja raikkaita aiheita naistenlehtien julkkisten kertomuksiin."

        Psykopaatti tai pedofiili ei voi tekeytyä uhrin asemaan, siksi nuo eivät kelpaa. Mutta juu, varmasti olisi virkistävää vaihtelua.


      • ....................
        uhriutuminen kirjoitti:

        "Tilitykset omasta psykopatiasta, pedofialiasta, heroiiniriippuvuudesta jne. vois olla uusia ja raikkaita aiheita naistenlehtien julkkisten kertomuksiin."

        Psykopaatti tai pedofiili ei voi tekeytyä uhrin asemaan, siksi nuo eivät kelpaa. Mutta juu, varmasti olisi virkistävää vaihtelua.

        No onhan niitä ymmärtäjiäkin, jotka pitävät massamurhaajiakin uhreina, kun saattoivat saada kakruna selkäsaunan hirtettyään perheen lemmikkikissan ja tämä pisti hänet sitten parikymmentä vuotta myöhemmin työntelemään puukkoa toisiin ihmisiin.


    • KALLE KELLO

      Olet ihan oikeassa. Nämä bimbot revittelevät reva levällään lehtien sivuilla ja inisevät, että "olen ujo". On ilmeisesti silikonimassat syönyt aivokudosta. Ei noita bimboja jaksa edes sääliä, mieleen on useinkin tullut että mitähän niiden vanhemmat ajattelee jälkikasvuistaan.

    • 5+18

      Ei pidä paikkaansa. Se mitä ette nyt tule ajatelleeksi on se, että esiintyjät vetävät julkisuudessa roolia. Esim. näyttelijä tekee työtä, eli näyttelee. Saa esittää kaikkea sellaista mitä todellisuudessa ei edes ole. Ammattitaitoa se vaatii ja suurta itsehillintää, mutta millainen ihminen on sen vetämänsä roolin takana, sitä ei tiedä kuin lähimmät. Ei se työ kerro hänen omasta persoonasta mitään. Tai toki kertoo sen, että on voittanut itsensä sen suhteen, että uskaltaa esiintyä ja tämäkin on voinut vaatia suuria ponnistuksia.

      Itsekin tunnen henkilökohtaisesti erään tapauksen, jonka esittämä rooli julkisuudessa on aivan päinvastainen mitä henkilö on todellisuudessa. Ei ikinä uskoisi, että julkisuudessa itsevarmalta ja iloiselta vaikuttava persoona tosiasiassa kärsii erittäin pahasta esiintymispelosta ja on muutenkin kovin epävarma ja omisa oloissaan viihtyvä ihminen. Hän kyllä myös yrittää asioille tehdä jotakin, joten käy myös terapiassa näiden takia.

      Yllättävän moni näyttelijä on valinnut ko. ammatin juurikin sen takia, että saavat edes näytellä olevansa jotain muuta mitä oikeasti on. He eroavat "normaaleista" todella ujosita ja sisäänpäinkääntyneistä ihmisistä siten, että kuitenkin uskaltautuvat sieltä asunnosta ulos ihmisten ilmoille sen roolinsa myötä. Joten onko se "ujous" joillekkin jokin pr-keino hakea huomiota ja hyväksyntää yleisöltä? Varmasti on. Se ei kuitenkaan tarkoita sitä, etteikö joku muu ihan aidosti kärsi sairaalloisesta ujoudesta omassa henkkoht elämässään.

      • näinsemeneee

        Useat esiintyjät ovat kieltämättä erittäin epävarmoja itsestään ja tietenkin rooli kuuluu työnkuvaan. Silti tämä ei ole sama asia kuin ujous. Jos on OIKEASTI ujo ei tuollaista roolia pysty vetämään. Lievästi ujot henkilöt ehkä pystyvät jos "rooliin" kuuluu naamiointi jonka takaa heitä ei edes tutut voi tunnistaa. Hieman enemmän ujot henkilöt eivät pysty esiintymään edes naamioituina.


      • eipä meekään
        näinsemeneee kirjoitti:

        Useat esiintyjät ovat kieltämättä erittäin epävarmoja itsestään ja tietenkin rooli kuuluu työnkuvaan. Silti tämä ei ole sama asia kuin ujous. Jos on OIKEASTI ujo ei tuollaista roolia pysty vetämään. Lievästi ujot henkilöt ehkä pystyvät jos "rooliin" kuuluu naamiointi jonka takaa heitä ei edes tutut voi tunnistaa. Hieman enemmän ujot henkilöt eivät pysty esiintymään edes naamioituina.

        Taidat nyt kyllä hieman liioitella. Teet ujoudesta täysin lamauttavaa. Ei sen tarvitse olla, ääripää on ääripää.

        "OIKEASTI" taitaa tässä tarkoittaa "äärimmäisen". Ihan kuin mitään välimuotoja ei voisi olla olemassakaan. Ujotkin ovat useimmiten ihan normaaleja ihmisiä.


      • ....................

        Ujot esiintyjät käyttävät monesti kokaiinia, koska se saa itsevarmuuden nousemaan ja esim. stand up -koomikon on helpompi hypätä mikrofoniin kiinni.


      • KALLE KELLO
        .................... kirjoitti:

        Ujot esiintyjät käyttävät monesti kokaiinia, koska se saa itsevarmuuden nousemaan ja esim. stand up -koomikon on helpompi hypätä mikrofoniin kiinni.

        Suomen "esiintyjät" käyttävät viinaa


    • UFO

      kirjallisuudessa mainitaan henkilö arkuus, suoraan ihmetellä ei ... sairasta ihmisyyttä maapallollinen täysi, ei minunkaan hyvä oleskella, viime kädessä ujous tai sivuun vetäytyminen, syrjäytyminen, syrjään vetäytyminen johtui, koska kertakaikkiaan niin on, niinkuin eläinkunnassa, vähällä ja paljolla en koe olevan erotettavana ilmiötä omakseen, kyllä on pientä huvia elää ihmisyys, missä sitten eleletkin, Paha olisi oikein hyvä olla kitkemättä pois, juuri kyseisellä areenalla ...

    • vai niinkö?!?

      Mä en lue julkkisten haastatteluja; paitsi jos on kyse älyllään jotakin saavutttaneista ihmisistä jotka eivät esiinny sosiaalisissa medioissa (sellaisia arvostan), enkä lue naisten lehtiä ja suosittelen samaa kaikille, jotka haluavat sivistyä. En ole ujo, mutta sellaisen päätöksen olen tehnyt, että koskaan en tule menemään kasvoillani tahi muutenkaan mihinkään netin sosiaaliseen mediaan eliniässäni ja olen vielä nuori, eli en kuulu Googlen nettiyhteisöihin, en Youtuben jäseniistöön, en Twitterin jäsenistöön, en Facebookin jäsenistöön, en tämän Suomi24:n jäseniin,enkä edes minkäälaisten netin ammattiperustaisten nettiyhteisöjen tai keskustelupalstojen tai muidenkaan tietotekniikkapohjaisten yhteisöjen jäseniin tahi kaveriporukoiden nettiyhteisöihin, en myöskään aio opetella käyttämään Skypeä, en halua että elämääni kytätään netin avulla ja olen kiinnostunut ainoastaan itseni ja läheisteni yksityisyydestä nyt nettiaikana ja tulevaisuudessa ja yksityisyyden asianmukaisesta toteutumisesta. Jos sitten menetän jonkun työpaikan joskus siksi, etten kuulu sosiaaliseen mediaan tai halua sosiaalisten medioiden jäseneksi liittyä, en haluaisi sellaisille työnantajille antaa osaamistani pätkääkään, jotka pakottaa ihmiset nettiin keekoilemaan.

      Hesariin teki kylläkin tänäänkin mieli kirjoittaa, kun eräskin toimittaja joka muuten on mielestäni melko fiksun ja joskus hauskan räväkänkin oloinen ja hyvä kirjoittaja, julisti tänään että mukamas pitäisi alkaa arvostaakin jotenkin aikuisia hyypiöitä, jotka leikkii vaikkapa netin virtuaalimaatilapelejä ja muuta, korkeissa viroissa. Oma mielipiteeni on, että Suomi pysyy tasan tarkkaan lama- valtiona niin kauan, kuin että jos kaikki älykkäätkin hörhöilee netissä ja nettiuuutisointien tai netistä näkemänsä perusteella, mielestäni. Minä en sellaista maailmaa kaipaa, missä ihmisten jokaista liikettä seurattaisiin netin avulla. Ja tosi-tv kokonaisuudessaan pitäisi mielestäni kieltää roskana, josta saisivat maksaa tv-kanaville erikseen ne, jotka sellaista sontaa haluavat nähdä arkijärkisen informoinnin sijaan.

      • siinähän kapinoit

        Tosi fiksulta kuulostaa tuollainen muuttuvan maailman tahdista väkisin poispysyminen. Toki voit ihan rauhassa elellä kuin 1800-luvulla, mutta ei se sinusta sivistynyttä tai älykästä tee.

        "Ja tosi-tv kokonaisuudessaan pitäisi mielestäni kieltää roskana, josta saisivat maksaa tv-kanaville erikseen ne, jotka sellaista sontaa haluavat nähdä arkijärkisen informoinnin sijaan."

        Jos Tv-tarjonta ei miellytä, niin paa telkkari kiinni, ei sitä mikään pakko ole toljottaa. Mitä kaikkea muuta haluaisit kieltää? Taitaa lista olla aika pitkä.


      • vai niinkö?!?
        siinähän kapinoit kirjoitti:

        Tosi fiksulta kuulostaa tuollainen muuttuvan maailman tahdista väkisin poispysyminen. Toki voit ihan rauhassa elellä kuin 1800-luvulla, mutta ei se sinusta sivistynyttä tai älykästä tee.

        "Ja tosi-tv kokonaisuudessaan pitäisi mielestäni kieltää roskana, josta saisivat maksaa tv-kanaville erikseen ne, jotka sellaista sontaa haluavat nähdä arkijärkisen informoinnin sijaan."

        Jos Tv-tarjonta ei miellytä, niin paa telkkari kiinni, ei sitä mikään pakko ole toljottaa. Mitä kaikkea muuta haluaisit kieltää? Taitaa lista olla aika pitkä.

        No minusta tekee älykkään omasta mielestäni se, että minä en koskaan menisi hakemaan tietoteknisistä sosiaalisen median kanavista huomiota taloudellisen toimeentulon edistämisen vuoksi. Saat vapaasti olla eri mieltä kanssani älykkyydestäni tai mistä lie, mutta kun minä en tarvitse sellaista huomiota, en myöskään hae huomiota internetistä taloudellisin perustein.

        Ei minulla ole mitään niitä vastaan, jotka ovat kasvaneet nettiin ja joille se on jokin tavallinen asia ja jotka minua paremmin osaavat nettiä käyttää, mutta kun itse en kuulu niihin ihmisiin jotka ymmärtävät nettikeskustelua, EN pidä siitä, että siihen nettihuomionhakuun osallistetaan ILMAN OMAA VALINTAA ihmisiä, jotka EIVÄT halua olla netissä tahi EDES OLE netissä henkilöinä.

        Sinusta varmaan on ihan oikein, että jopa mummoja Suomessa pakotetaan ostamaan tuhannen euron tietokone ja virustorjuntaohjelmat niihin ja maksamaan tämän r*nkkari-lama- Suomen tietotekniikkapuljuille tietokoneiden käyttämisen opiskelemisesta, kun mistään ei saa ihmisten harjoittamaa asiakaspalvelua nyky- Suomessa, mutta minua se asia ei naurata ja minusta pikemminkin pankkien pitäisi maksaa jokaiselle Suomen kansalaiselle tietokone ja niihin virustorjuntaohjemat, jos kerran pankin tiskillä laskun maksaminen omalta tililtä maksaa asikaille nykyään 15 euroa ja kun asiakkaat vaaditan its hoitamaan pankkivirkailijoiden puolesta omakustannuksella kaikki.

        Itse en osaa käyttää tietotekniikkaa,mutta ei pidä olla vaatimus, että pitäisi olla tietotekniikkainsinöörikoulutuksen omaavan jokaisen netin käyttäjän, voidakseen sailyttää maineensa ja yksityisyytensä internetrikollisten ja häiriköiden häiriköinnin edessä. Kyllä mäkin varmaan parin vuoden amiksen datanomikoulutuksen jälkeen osaisin naureskella tän Suomi24:n kiusaajien jutuille ja heitellä ylimielisiä kommentteja teknisestä osaaamisesta ja nolailla ihmiisiä, mutta akateemisena ei naurata, eikä sekään naurata, etä p*skapäille kakaroille ostetaan älypuhelimiäa tai että suurin osa nyky- suomalaisisista on r*nkkareita, jotka kyttää kaikki vaan tietokoneitaan "sosiaalisten medioiden" (yäk!) jäseninä kaikki päivät.

        Pitää riittää siihen,että tavikset saa olla rauhassa maineen mustaamiselta, ihan se suojaus, mikä on irti liike-elämän intresseistä. Vaiko pitääkö kohta maksaa siitä, että saan lukea nimettömän tekstin tässä Suomi24-keskustelupalstalla? Mulle saisivat maksaa sadismistaan tän Suomi24:n kirjoittaneet, kun ovat kiduttaneet minua, mutta eipä tässä ole käynyt mielessäkään rahaa itseni pyydellä siitä, että kirjoitan Suomi24:n.


      • elämään pettynyt

        Itse kadun Facebook liittymistä, pitäisi "olla kaikkien kanssa koko ajan". Jos ei huvita tai jaksa, ihmetellään ja joudutaan selän takana, olen muuttunut entistä yksinäiseksi, kun liityin siihen. Olen hiljainen muutenkin, en aina pidä järkevänä sanoa mitään, vaikka en varsinaisesti pelkästään, en vaan jaksa olla esillä.
        Nyt facebookissa pitäisi olla koko ajan aktiivinen, muuten luullaan, että olen ylpeä, osoitan mieltäni tms.
        Eli vähänkin tutut alkaa karttaa t. Jättää tahallaan ulkopuolelle.


    • Valikoiva ujous

      Varmaan näin. Yksi viiden sisaruksen vanhin sisko kertoi minulle olevansa ujo. No, eipäs ole ujo kun omien etujen puolustaminen tulee kyseeseen. Olen kuulut muidenkin sanovan että hän osaa kyllä olla tomera. Tällaiset ujousjulistukset tuntuvat aika tarkoutuksenhakuisilta.

      • vai niinkö?!?

        Oletko kyylä, virtuaalikyylä todellisuuden valehtelija viattomille ihmisille, joka valehtelet julkisesti todellisuudesta? Sen nämä Suomi24-palstojen netin ammatikseen näillä julkisilla palstoilla viattomia solvaavat varmaan kyllä osaavat; sellaisen ala-arvoisen "taidon", että ihmisten jota ei osaa tai HALUA opetella käyttämään tietokoneita kuin peruskäytön verran, niin sitten leikitään niin omahyväistä laajemman tietotekniikkaosaamisen perusteella viattomille tai viattomista julkisilla näillä nimettömillä Suomi24-palstoilla... No nyt ette ole mun koneella r*nkkaroivat päässeet tai halunneet havaitusti laittamaan minua joka en ole missään Googlen nettiyhteisössä koskaan ollutkaan tai joka en ole missään muuallakaan netin yhteisöissä, laittamaan "off-line -tilaan", eli siis se joku muualla netissä minua leikkivä vainoaja ei sitten ilmeisesti ole tällä hetkellä paikalla, muta minkä v*tun vuoksi mun internet-yhteyttä kuvaavaan kenttään koneellani muodostuu teksti "vain paikallinen", kun siinä PITÄISI lukea AINA JA AINOASTAAN vain, että "lähiverkko ja internet"?

        Minut jätätte nettiyhteisöpelleleikeiltänne rauhaan tai soitan poliisille ja toivottavasti ette vainoa mun tuntemiani, kun nimettöminä osaatte juoruta ja vääristellämielipiteitä ja todellisuutta näillä julkisilla nimettömillä Suomi24-palstoilla.


      • Jotain rajaa

        No pitäisikö ujon kaiken lisäksi omista oikeuksistaankin luopua? Toki omien rajojen asettaminen voi olla ujolle vaikeampaa kuin muille, ja niinpä häntä voi olla esimerkiksi sisarusparvessa helpompi käyttää hyväksi. Tsemppiä kaikille ujoille omien oikeuksiensa puolustamiseen!


    • nojaa...

      Ujoutta voi olla eri asteista. Ja ihmiset mieltävät sen eritavalla. Kyllä esiintyvä taiteilijakin voi olla ujo yksityiselämässään. Ja ujouden voi juuri voittaa ns. karaisemalla itseään. Mikäköhän tarkalleen edes on ujon oikea määritelmä? eiköhän se ole vielä vähän lievempi versio esim. esiintymiskammosta, tai vaikka sosiaalisten tilanteiden pelosta. Ne on sitten jo vakavampia henkisiä ongelmia. Mutta esim. Reea Kataja(näyttelijä) on kertonut julkisuudessa kärsivänsä todella pahasta esiintymiskammosta, ja silti pystyy tekemään työtään.

    • syvällinen(kö?)

      Itse henkilökohtaisesti olen aiheesta sitä mieltä, että joku tv- tähti tai muusikko voi ihan hyvin olla oikeasti ujo vaikka saattavatkin antaa toisenlaisen kuvan... koska voi olla että he ovat harjoittaneet jonkun tavan millä voivat "pois sulkea" ujoutensa.

      Muusikko kuitenkin ilmaisee itseään musiikin kautta ja sen takia hänen ei pidä olla suorassa kommunikointi yhteydessä itselleen vieraiden kanssa ja sama pätee tv- tähteen tämä on aina (melkein) saman työ porukan kanssa johon hän on jo tottunut ja silloin ujous ei ole niin suurta yleinsä ja tottakai hänelle annetaan ihan toinen persoona jota hänen tulee näytellä joten sekin voi joillain ihmisillä helpottaa ujoutta että tietää ettei ole oma itsensä...

      Loppujen lopuksi uskon että julkisuuden henkilöistä ei välttämättä kaikki mutta ainakin suurin osa on melkolailla ihan samanlaisia ihmisiä kuin mekin tai siis ajatelkaan nyt itsekkin jos olisit todella hyvä laulamaan niin tottakai haluaisit muusikoksi tulisi sitten se julkisuus siinä sivussa tai ei joten miksi julkkiskin ei voisi olla ujo? ujous kun ei kuitenkaan ole mikään sairaus vaan ihan normaali ja hyväksyttävä luonteenpiirre!

      en toki väitä etteikö olisi sellaisiakin julkkiksia jotka tälläisessä asiassa valehtelisi koska tottakai heitäkin on mutta en kuitenkaan usko että kaikki heistä valehtelisi tästä asiasta.

      Luulen oikeastaan että joku julkkis joka on oikeasti ollut ujo on joskus lehdistölle sen kertonut ja jotkut toiset on sitten tajunnut että ujouden kautta saa tavisten sympatiat ja on tätä kautta käyttänyt sitä sitten hyväkseen... :/

    • Suosittu, mutta ujo

      Moni artisti kärsii alkoholiongelmasta nimenomaan ujoutensa takia. Pakko vetää huikkaa että uskaltaa lavalle yleisön eteen. Rauli Badding Somerjoki oli juuri tällainen "ujo julkkis".

    • vai niinkö?!?

      Jaa no minä voin vielä sanoa tohon ujous-aiheeseen missä taas näemmä väärien ihmisten naamoja kriminaalit nettitoimijat käyttelee herjaamiseen (luulis olevan laitonta, toi fuulaaminen!), sen verran, että olen joo sen verran ujo, etten tykkää, kun asuintalossani typerykset yliopisto-opiskelijat ja nettiin hörhähtäneet kaiken netissä ihmisistä todeksi luulevat tikahtuu nauruun siksi, että rikollinen nettihäirikkö kiusaa minua internetissä. En ole koskaan pitänyt tyhmistä ihmisistä ja sylkisin varmasti päin naamaa jokaista, joka kuvittelisi, että MINÄ olisin persoonana sen sorttinen, joka vaikka laittelisin itsestäni tai mistään asioista tai ihmisistä jonnekin Youtubeen joitakin videoita. En myöskään ole pitänyt siitä, että tän samaisen Suomi24-foorumin Sinkut -nimisellä keskustelupalstalla mielisairaat netikiusaajat horisee mulle minulle näkyvissä niimettömissä julkisissa keskustelupalstateksteissään, että mä muka olisin jotakin munaa vailla tai s*tana että ikinä INTERNETIN VÄLITYKSELLÄ tai internetistä mitään seuraa KOSKAAN hakenut! Etenkään en pidä siitä siksi, kun jo kerran on tapahtunut sitäkin, että tän saastaisen lähiön jotkut huumehörhöt tai mitkä lie syrjäytyneet on ihan julkisestikin tuleet mulle lähiraflassa hinkkaamaan ahteriaan akkojensa katsoessa vieressä, että "tänään et saa munaa", puhutellen MINUA ikäänkuij olisin muka heidän tuttunsa. Enkä pidä siitä, että tuntemattomat tervehtii minua tuttavanomaisesti, jollei ole kyseessä tuttu, josta edes nimen tiedän tai jollei ole kyseessä kohteliaisuussyistä hississä esitetty tuntemattoman tavanomainen tervehdys.

      Minua on vainottu netissä, ainoastaan siksi että en osaa tietotekniikkaa ja että olen kirjoittanut tähän Suomi24:n nimettömiä keskustelupalstakirjoituksia. Toivon,että ne psykopaatit joilla niin sairaita harrastuksia on, että kiusata kunniallisia kansalaisia netissä systemaattisesti, että ne jäävät poliisin haaviin. EN halua olla osallinen henkilöperustaiseen keskusteluun internetissä!

    • Introvertti itsekin

      On ehkä väärin kuvailla luovia ihmisiä ujoina, tai ehkä he kokevat olevansa ujoja, mutta omasta mielestäni he ovat introverttejä. Ja mikä on siis introvertin määritelmä?

      Introvertti on henkilö, joka on sisäänpäin kääntyneempi ja miettii tekojaan enemmän kuin ekstrovertti. Introvertiksi kuvaillaan joskus henkilöä, joka pitää itsenäisestä toiminnasta enemmän kuin sosiaalisesta, mutta tämä on enemmän käyttäytymyksellisempi kuin kognitiivisempi kuvaus. Ennen kaikkea introvertti saa energiansa omasta itsestään, ja jatkuva muiden kanssa vuorovaikuttaminen reaalielämässä pikemminkin vie sitä häneltä kuin ylläpitää sitä. Introvertit tarvitsevat omaa rauhaa ”ladatakseen akkujaan”.
      Introvertit ovat hiljaisia ja varautuneita, minkä kovaääniset ekstrovertit usein sekoittavat itseluottamuksen puutteeseen. He toimivat usein älyä tai logiikkaa vaativissa tehtävissä, mutta painottavat vähemmän sosiaalista vuorovaikutusta ja ihmissuhdetaitoja.
      Tyypillinen introvertti on hiljainen, itseään tutkiskeleva (introspektiivinen) ja varautunut, hän pitää hyvin järjestäytyneestä elämästä eikä luota impulsiiviseen päätöksentekoon. Tutkimuksissa on havaittu introverttien olevan herkempiä kivulle, väsyvän helpommin ja tuntevan jännityksen madaltavan suoritustasoa, pärjäävän paremmin koulussa, suosivan vakaampia ammatteja ja olevan vähemmän alttiita vaikutteille sekä olevan ekstrovertteja vähemmän seksuaalisesti aktiivisia.

      • samanlainen4

        Tämä on hienosti määritelty. Löytyiskö tähän mitään lisäviitteitä kirjallisuudesta, vai oletko ihan itse näin osuvasti pystynyt määrittelemään introverttiyden?


    • Ehdasti ujo

      Niinpä.
      Tosiasia kuitenkin on se, ettei aidosti ujoa saa estradille millään.
      Luultavasti sekoittavat normaalin esiintymisjännityksen ujouteen.

    • mummo -13

      Olen samaa mieltä. Mielestäni ujo ihminen on hiljainen jo vähänkin oudommassa
      yhteisössä (ainakin minä). Erikseen on sitten lähimmät sukulaiset ja ystävät, joiden kanssa voi olla oma itsensä. Ikä osiltaan vapauttaa, mutta vielä nytkin (65v) huomaan jännittävääni kun vähänkin oudompia on läsnä. Mummo mallia-2013

      • Ratto-Raili

        Hi,hi minäkin olen pohjimmiltani ujo,mutta kuitenkin olen enemmän esillä.Hi,hi kuin raha.


    • .........

      Onhan ujouttakin eri asteista. Ja esim. esiintyessään kuitenkin voi olla jonkunlainen rooli päällä, mikä saa unohtamaan ujoutensa hetkeksi. Vähän sama kuin vaikka esiintymisjännityksessä. Jokainen kokee sitä varmasti, mutta toisilla se on pientä ja asiaankuuluvaa, mutta pahimmillaan se invalidisoi ihmisen täysin ja eristää työelämästä ja kouluista ja ihmissuhteista. Ja eihän se välttämättä itse julkkis ole, joka ujouttaan mainostaa. On saattanut mainita ohimennen haastattelussa, mutta toimittaja päättääkin juuri siihen kohtaan takertua ja tehdä isot otsikot.

    • En tiedä olisiko ujouttakin "erilaista" ?
      Olen aina ollut melko ujo tutustumaan uusiin ihmisiin, kyläillessä seuraan mielummin sivusta keskustelua, kädet tärisee kahvikuppia nostaessa, jos joku kysyy jotain ,puhe puuroutuu helposti ja pelkään sanovani jotain tyhmää...ellei satu ihan todella hyviä tuttuja olemaan.
      Kadehdin ihmisiä jotka voivat kommentoida vastaantulevalle ihmiselle jotain hauskaa...jos joku ohikulkija sanoo minulle jotain niin menen hämilleni ja mumisen jotain epämääräistä...

      Mutta teen vapaa-ajalla lasten ja perheiden liikuntaryhmien ohjauksia...minulla ei mitään vaikeutta pitää tuntia 20 aikuinen-lapsiparille..."tyyönaamari" päälle ja äänikin kuuluu salin toiseen päähän...moni on kehunut selkeitä ohjeitani ja innostavaa esimerkkiä...

      Voisin tavallaan ymmärtää sen että julkkis on työssään rohkea ja avoin mutta sitten henkilönä ujo?!

      • Harjoittelu auttaa

        Totta helekutissa sitä erilaisuutta on vaikka kuinka paljon. Siis ujoutta.
        Esim. jos toinen on ujo, se aiheuttaa ei ujoonkin sitä ujoutta jne...jne....


      • Harjoitelkaa pois
        Harjoittelu auttaa kirjoitti:

        Totta helekutissa sitä erilaisuutta on vaikka kuinka paljon. Siis ujoutta.
        Esim. jos toinen on ujo, se aiheuttaa ei ujoonkin sitä ujoutta jne...jne....

        Korjaan vähän: Siis voi aiheuttaa sitä ujoutta vastapuoleen. Mutta ei tietenkään kaikkiin.


    • Somerolletie

      Tuo Somerjoen tapaus on tietenkin vaikea tulkita muuten kuin että hän oli ujo ...
      Vai oliko sittenkään??

      http://fi.wikipedia.org/wiki/Rauli_Badding_Somerjoki

      Koululaisena toimitti omaa lehteä. Jo 16-17 vuotiaana bändissä.
      Ehkäpä ei sittenkään ollut ujo.

      Joku artisti voi keksiä vetäistä ujo-kortin esiin, kun on jo julkkis ja huomaa, että "ei haluakaan kertoa yksityiselämästään kaikkea". Silloin on hyvää alkaa kertoilla ujoudesta .... vaikkei oikeasti edes tiedä millaista ujon elämä on lapsuudesta aikuisuuteen saakka.

    • Harj. auttaa kyllä

      Phil Zimbardo on kirjoittanut kaikenkattavan kirjan ujoutesta. Suomenkielinen nimi kijalla on: Ujous.
      Vanha mutta hyvä kirja. Löytyy varmaan kirjastoista ainakin.

      • Siinä kaikki

        Hyvä kirja. Olen lukenut sen pari kertaa läpi jo ajat sitten. Siitä löytyy kaikki tieto kyseiseen inhimilliseen ominaisuuteen liittyvä.

        Suosittelen kaikille, ainakin omasta mielestään ujoille luettavaksi.
        Muuta tietoa ei tarvita. Siitä löytyy kaikki ujoutesta. Siis kaikki.


    • UjoPro

      Itse olen taiteellinen ja räväkkä ihminen mutta loppupeleissä ujo. Jos vaikka taiteellisuus ja ujous kulkevat käsi kädessä?

      En piilottele ujoudella elämääni vaan olen erittäin huono tutustumaan ihmisiin tai menemään tapahtumiin.

    • Avokado

      On se vain niin totta, että toisen sielunelämästä on paha mennä sanomaan. Osalla ujoista on niin hyvät sosiaaliset taidot ja halu voittaa ujous, ettei heitä voisi pintapuolisen tuttavuuden perusteella sanoa ujoiksi. Ujous myös saattaa myös vaihdella hieman tilanteitteittain (tosi ujous on ja pysyy, mutta joissain tilanteissa saattaa muuten reipasta ujostuttaa aivan hirveästi). Sitä voi helposti vetää näyttömöllä räväkkää roolia, mutta vaikka kuinka haluaisi tutustua luokan uuteen oppilaaseen, ei saa sanottua hänelle huomenta enempää.

    • En ole ujo, mutta olen miettinyt tätä asiaa. Tiedän ihmisiä, jotka ovat toivottoman ujoja ilman että heillä olisi mitään erityistä hävettävää itsessään. Lapset ovat tässä suhteessa oikeastaan helppoja. He näyttävät varautuneisuutensa suoraan ja siitä on helppo päätellä, että heihin pitää tutustua vähä vähältä ja ajan kanssa.

      Ujot aikuiset, jos olen tulkinnut oikein, ovat vähän toisenlaisia. He ovat joutuneet kehittämään keinoja, joilla pärjätä ujoutensa ja varautuneisuutensa kanssa sosiaalisissa tilanteissa. Tiedän erään psykiatrin, joka pohjimmiltaan todella pelkää sosiaalisia tilanteita. Kaiketi hän voisi olla työssään ihan hyvä. Olen keskustellut hänen potilaidensa kanssa ja olen itsekin ollut hänen potilaansa. Tarinat ovat yhteneväisiä: moni muistaa sen ujon vaiheen ja moni tietää, että hänestä on tullut tyly, äkeä ja epäluuloinen ja että hän tulkitsee potilaiden kertomat asiat nurjimmalla mahdollisella tavalla. Hän suorastaan halveksii potilaitaan.

      Oma pomoni on jossain määrin ujo. Häntä voisi kuvata eteeriseksi kaunottareksi. Arkisin hän on etäinen ja varautunut ja esittää asiansa mutkikkaasti ja vaikeaselkoisesti. Nautittuaan hiukan alkoholia hänestä tulee eloisa, vilkas ja huomaavainen. Olen tuntenut hänet 13 vuotta ja vähitellen oivaltanut, että se arkinen viileys lienee jonkinlaista suojautumista. Koska itse en ole ujo, olen yrittänyt miettiä, miten omalla käytökselläni tekisin avoimuuden hänelle helpoksi. Mainittakoon nyt, että hän ei ole aina ollut esimieheni, mutta tällä hetkellä hänellä on sellainen asema ja tuo hänen varautuneisuutensa selvästi vaikeuttaa hänen työtään. Ehkä hän on tottunut luottamaan kauneutansa vaikutukseen, mutta nyt hänen pitäisikin oppia puhumaan suoraan.

      Ehkä kaikkea varautuneisuutta ei pidä tulkita ujoudeksi eikä kaikkea pidättyväisyyttä psyykkiseksi puolustautumiseksi. Silti meidän vähemmän ujojen kannattaisi ehkä opetella kannustamaan niitä, jotka ovat ujoja ja ilmeisesti ovat jonkinlaisissa vaikeuksissa uusissa sosiaalisissa tilanteissa. En tarkoita, että pitäisi ryhtyä psykologiksi tai terapeutiksi, mutta huolehtia siitä, että emme omalla avoimuudellamme vie kaikkea huomiota ja osoittaa huomiota ja kohteliaisuutta hiljaisille. Pidän varsin mahdollisena, että joku ujo ja hiljainen on seurannut tilannetta ja keskustelua huolella ja hänellä voisi olla harkittuja asioita mielessään. Hän vain ei saa niitä sanottua, kun äänekkäät ja puheliaat ovat jatkuvasti tyrkyttämässä suureen ääneen omia näkemyksiään. Kohteliaisuus ja ehkä jopa jossain määrin muodolliset tavat voisivat auttaa tässä.

    • JosEnPilluaSaaNiin..

      Ujoimmat ovat aina parhaimpia sängyssä. Siellä ne pedot paljastuvat ja villiintyvät.

      • Misshoratsu

        ei päde todellakaan kaikkien kohdalla ... harvassa ...:D Jos on ujo niin ei se ujous lähde sänkyyn menemällä... ja ujot ovat ujoja ......Esileikki ei varmasti ole tajunnan räjäyttävä jos ei uskalla oikeen tehdä mitään ja arkailee......että jos haluatte kunnon panon niin miettikää kaks kertaa otatteko ujon ....


    • Ujo tyrkky?

      Alottaja puhuu asiaa. Ärsyttää että esimerkiksi BB-Leina jossain haastattelussa jankutti olevansa tosi ujo, koiranpentumainen ilme kasvoillaan. Ja silti samaan naikkoseen ei voi olla törmäämättä kaiken maailman tosi tv-ohjelmissa, missmikälie kilpailuissa, musiikkivideoilla ja milloin missäkin. Että joo, tosi ujon tuntuinen onkin, kun on joka paikassa esillä muovitissit pystyssä, sisäisesti kiljuen "KATSOKAA MUA, HUOMATKAA MUT!" Ei oikeasti ujo ihminen tee sellaista. Ei ujo ihminen hae huomiota, hankkiudu joka paikkaan esille ja näyttele leikeltyä kehoaan julkisesti.

    • ujo-ylpeä

      Opiskeluaikoinani olin niin ujo, että kun piti sanoa jotain (luokassa vastausvuoro siirtyi ringissä vuorotellen ), niin sanat takertuivat kurkkuuni ja vastaamisesta ei tahtonut tulla mitään. pelkäsin niin ja kätkeydyin kuoreeni. Seuraus oli, että sain kärsiä enemmän, sillä minua pidettiin ylpeänä, vaikka asia oli aivan päin vastoin, että pidin itseäni maan matosena, jonka mielipiteistä ei kukaan välitä.

    • Ujoppi

      Ammattiesiintyjille sanan "ujo" merkitys on jotakin aivan muuta kuin meille muille. Pienikin häivähdys häveliäisyyttä aina silloin tällöin on heidän mielestään ujoutta. Eivät he useinkaan elä ihan samassa maailmassa muiden ihmisten kanssa.

      Useimmiten he sanovat olevansa myös nöyriä. Ja se vasta on puppua. Ilmeisesti nöyryyskin on heille jotain ihan muuta muin meille muille. Jose he eivät ihan joka käänteessä muista olla itsekeskeisiä röyhkimyksiä, he nimittävät sitä nöyryydeksi.

      Temperamentikas merkitseen lyhytpinnaista ja aggressiivista päällepäsmäriä. He sanovat tulistuvansa helposti, mutta leppyvänsä nopeasti. Niin kai, mutta miten lienee vastapuuolen laita. Ei ole ollenkaan sanottu, että vastapuoli leppyy nopeasti.

      Ei julkkikeksi tule ilman pyrkyryyttä, itsekeskeisyyttä ja teräviä kyynärpäitä.

      Onhan meille mukavaa seurata komelianttrien toilauksia, ei siinä mitään.

    • dallaaja3

      Eipä se ujous katso siihen oletko esiintyvä taiteilija vai ihan tavallinen tallaaja. Itse lukeudun jälkimmäisiin, mutta aikoinani harjoittelin esiintymistä, laulukoulutuksessa ja sitten laulaen pienissä tilaisuuksissa. Pikkuhiljaa ujouden saa voitettua, mutta toiset joutuvat tekemään enemmän töitä sen eteen. Harjoittelua se vaatii, aivan kuin mikä muukin homma tahansa.

    • Sekä ja että

      Noita väärällä aallolla ratsastajia varmasti on, siis muka-ujoudella itselleen myötätuntoa ja julkisuutta hakevia yksilöitä. Sitten on niitä toisia, jotka puhuvat totta, vaikka se voisi vaikuttaa ulkopuolisen silmissä tuulesta temmatulta.

      Esimerkiksi se kaunis, vaaleahiuksinen poliisinainen sarjasta "Taivaan tulet" kertoi jossain ylen keskusteluohjelmassa sosiaalisesta ahdistuksestaan. Tiedän, että hän puhui totta, koska olen itse samasta vaivasta kärsivä. Näin samaa tuskaa hänessä, mitä itse olen kokenut.

      Aiemmin sarjaa katseltuani ihailin hänen itsevarmuuttaan ja rauhallisuuttaan, nyt vielä miljoona kertaa enemmän.

      Ujous on "miedompi" versio sosiaalisesta pelosta, joten kyllä ujoja julkisuudessa varmasti on. Sitä paitti ujot ovat monesti luovia ihmisiä, käsittääkseni sitä tarvitaan hiukan musiikissa, näyttelemisessä jne..

    • sgt.pepper-59

      ainoa julkkis joka on/oli ujo on Rauli "Badding" Somerjoki,Rauli oli oikeesti ujo,olikohan se vahvuus hänelle?vai olisiko Rauli ollut vielä parempi rohkeampana?
      mutta aito hän oli,vaikkakin "julkkis-elämää" joutui viettämään!!!

    • ujoakin ujompi

      Onhan julkisuudessa esimerkiksi näyttelijä Kari Hietalahti kertonut esiintymiskammostaan, joka aiheuttaa sen, ettei hän voi esiintyä teatterin lavalla livenä, koska paniikkikohtaus voi iskeä. Sen vuoksi hän tekee vain nauhoitettuja lähetyksiä (elokuvat, mainokset, dubbaukset, sarjat), joissa voi ottaa uusintaottoja. Hän ei ole ainoa, joka kärsii esiintymiskammosta.

      Myös erittäin monet muusikot kärsivät kramppikuumeesta, joka voi aiheuttaa keikkojen välttelyä tai sitä, että keikat toistuvasti myöhästyvät sovitusta alkamisajasta.

      Julkkiksetkin ovat ihmisiä, jos se joltakulta on päässyt unohtumaan. Minä en ole julkkis, mutta työkseni luennoin ihmisten edessä harvakseltaan. Esiintyminen onnistuu, kun vedän roolia, mutta omana itsenäni en voi ihmisten eteen mennä. Todellinen minä on ujo ja jopa ihmiskammoinen. Ujous esiintyminen = täysin mahdollinen yhtälö

    • ujo julkis on epävarma siitä,että tykkeäkö hänestä kaikki tosissa tai vain näonvuoksi?

    • gkoll

      No niinpä! En usko että oikeasti mitenkään hirveän ujoja ovat! Miksi sitten ovat julkisuudessa!!! Minä olen aika ujo ihminen ja en ikinä uskaltais esiintyä yleisön edessä tai muutakaan vastaavaa.

      • Tuliko mielesi että on kaltasiani jotka haluaavat voittaa pelkonsa.
        Minä oon ollu tuollaisessa hirveässä tilantessa ja seilvityny eli voittanu itteni.
        Nykyään vain menään niin helposti sieltä missä aita on matala.
        Kyllä sellaisia jokka laitaa itsensä kauheaan paikaan vapaaehtoseti on.


    • vbko

      Kortti sanaa monet bkäyttää väärin . Kortti on pahvista , muovista tai muusta materiaalista tehty litteä kappale johon on laidettu jotain tietoja.Sisältö ei ole kortti vaan se materiaali missä sisältö on .

    • Ujo88

      Ujous ei ole ongelma, vaan luonteenpiirre. Se ei eistä ihmistä elämästä. Sosiaalinen pelko tai ahdistus eivät ole synonyymeja ujouden kanssa. Monet sosiaalisesta pelosta kärsivät tai ahdistuksesta kärsivät ihmiset kuvailevat mielestäni virheellisesti itseään ujoksi.

    • Lähisairaanhoitaja

      Voivat artistit olla oikeastikin ujoja. Esim. Rauli Badding Somerjoki kärsi valtavasta ramppikuumeesta ennen esiintymisiään ja mies oli vaikea saada lavalle. Tätä ongelmaa hän kompensoi viinalla. Kuinkas muuten.

      Pretty Woman biisistä tunnettu 50-luvun tähti Roy Orbison taitaa olla kansainvälisesti tunnetuin ujo laulaja. Levy-yhtiön pyynnöstä mies alkoi käyttää aurinkolaseja, jotta ujous edes hieman peittyisi. Roy olikin se mies, joka enimmäisenä toi aurinkolasit rokkimaailmaan.

    • ujous ja sääli

      hmmm....ei se ihmisestä kyllä älykästä välttämättä tee jos hän on ujo ... Nimimerkillä tavannut todella ujon henkilön kuka jälkeenpäin osottautui ihan aivottomaks ...jo se että on sosiaalisesti lahjakas ja saa muotoiltua suustaan järkeviä lauseita ja on kanssa käyvä muiden ihmisten kanssa kertoo vähintään normaalista ajatuksen juoksusta ... koska jos mietitään niin suurin osa kouluampujista ym hulluista on sisäänpäin olevia ja arkoja ja siitä johtuen ilmasee itsensä ajan kuluessa kerran......ja näyttävästi ...En tietenkään sano että kaikki ujot ja arat ihmiset tuolla uzit kourassa kohta kadulla ilmasis itseensä ja ahdistusta koska eivät saa sanaa suusta ....mutta niinkun moni tietääkin ...jos olet verbaalisesti lahjakas ..pärjäät työelämässä (koska osaat ilmaista itsesi ja tarpeen tullen jopa pitää puolesi),tuttava piirissä ja kestät paremmin elämän vastoinkäymisiä,koska sinulla on varmasti laajempi tukijoukko tukemassa kun ujoilla ihmisillä ketkä eivät ole hyviä rakentamaan sosiaalisia verkostoja ympärilleen jne .. joten sääliä voi ujoja ,mutta en ole koskaan ujoja leimannut älykkääksi sen takia että eivät puhu ihmisille ....vaikka taanoin jokaisen äiti onkin sanonut että ei saa puhua vieraille,mutta aikuisten elämässä se on outoa jos pelkää muita ihmisiä ja niiden kanssa juttelua ja yleensäkkin olemista . Mutta joo ...mielummin olen ulospäin suuntautunut kun ujo ...:) ...sääliä en halua koskaan ja luonteeni onkin minut ylös nostanut . Ryhdistäytykää ja mielummin revittelette vähän ...vaikka käytte kaupasta ostaa maitoo ja sanotte myyjälle moi ....ja jos oikeen hulluttelemaan haluutte ruveta niin menkää ostarille tanssimaan ja huutamaan että ootte ujo ! :D

    • ujo ja ei ujo

      Sulle nimimerkki "ujous ja sääli" :Joo onhan näitä ulospäinsuuntautuneitakin,ketkä on täysin hulluja ja naurettavan tyhmä ajatuksenjuoksu. Joten ei pidä yleistää että ujot ei ole älykkäitä ja ja ulospäinsuuntautuneet on!

    • Ujo tomatti

      Tomatti on ujo kun se on koko ajan puaninen..)

    • Aina on rehelisiä ihmisiä ja sitte niitä jokka älykkäästi käyttää jotain vikaa (es ujo leimaa ) hyväski ilman oikeutta siihen.
      JA
      Kyllä tosielämän ujo voi kehityä sosiaalisemaksi. Jos oikeasti haluaa sitä.
      Minä olin 4 vuotta sitte sellainen vielä . Että tuskin uskalsin puhua kenelekkään
      Enkä keksiny puhuhuttvaa. Pelkäsin mm miehiä kuolakseni
      En oo julkis vaan tavalinen ihminen, joka tekee asikaspalvelutyötä, jossa joutuu Olemaan hyvin erilaisen ihmisten kanssa paljon tekemisissä ja juttelemaan paljon ihmisille.
      Se on eräänlainen esiintymisrooli sekin . Mutta ei kameroiden edessä,jonka esim olen opettellut niin hyvin (tehny riittävän pitkään että tullu tottumisen tunteen turvalisuuskin), ettei arkiminä joka on edeleen yhtä enemän sisäänpäin kääntyny ko sosiaallinen ja pelkuri näy sieltä alta.
      Kakki kovan työn (aluksi hyvin väsyttävän ja itkohtausten saateleman )
      ansiota ja sen etten annaperiksi.
      Ja minä uskon että esiintymisrooleissa on kaltasiani ihmisiä aivan varmasti.

      Minä lähdin sellaiseen työhön koska kylläityin pelkäämään kaikaikkialla ja kaikkea koko ajan . Niiku ujona pelkäsin ( historiasta löytyy koulukiusaamista. syrjintää yms traumapräistä paskaa)
      Taitaa vain keskustelun aloittajaa vituttaa ko, ei uskalla panna itteään likoon ja ruveta muuttumaan rohkeammaksi puhujaksi.

    • psykoosiLSD69

      tunnen olevani ujo vaikka pystyn puhumaan tuntemattomillekkin ihan helposti... en vaan uskalla näyttää tunteitani...

    • pokåk

      Hakataan ne! (henkisesti vai fyysisesti, oi sensuuri?) Vtun elvikset.

      Ei meillä ole mitään menetettävää.

      Heil!

    • tämmöstä2

      Moni käyttää alkoholia ja huumeita esiintymispelkoon. Mutta kaippa sitä julkisuuteen tottuu jos siellä joutuu olemaan tarpeeksi pitkään.
      Taviksetkin voivat juoda rohkaistuakseen juttelemaan enempi vieraille ihmisille. Suomalaiset on jössiköitä selvin päin.

      Ujot tuskin hakeutuvat esiintyjän rooleihin. Ujoilla saattaa olla paljon painavaa asiaa, joten kirjallinen muoto on oiva tapa tuoda ajatuksia esille. Samalla ihmiset keskittyy asiasisältöön paremmin. Muuten huomio kiinnittyy liikaa ulkoiseen olemukseen.

    • noin lyhkäsesti

      Voihan ujokin ihminen rakastaa todella paljon esiintymistä. Silloin pitää voittaa se ujous, jotta voi nousta lavalle laulamaan, tanssimaan, näyttelemään tms. Varmasti on vielä enemmän niitä ujoja, jotka eivät kykene nousemaan lavalle, vaan silloin joko vetovoima lavalle ei ole tarpeeksi suuri tai se ujous on niin hallitseva, että sitä ei saa kuriin.

    • ujo, so what

      Minä olen antanut ujoudelleni tilaisuuden. En yritä mennä väkisin mihinkään, mihin en ujouden tai saamattomuuden? vuoksi pysty/halua mennä. Miksi kiusaisin itseäni menemällä paikkoihin, jotka vain ahdistavat. Komerossakaan ei tietysti voi koko ajan elää, mutta pyrin tekemään niitä asioita, jotka tekevät minut iloiseksi. Luonnossa liikkuminen, harrastukset, yleensä asiat, joita voin tehdä yksin tai lähimpien ystävieni kanssa. Ne antavat minulle henkisesti enemmän, kuin mikä tahansa "sosiaalinen" tapahtuma.

    • Meww

      Uskon, että jotkut julkkiset voivat hyvinkin olla ujoja. Itsekkin olen erittäin ujo tyyppi, mutta tähtään kuitenkin näyttelijäksi. Jännnitän esiintymistä ja ihmisiä aivan valtavasti, mutta se on ainoa työ mitä haluaisin oikeasti tehdä.

    • 12+4

      Ujous on kuitenkin todellinen este monelle, vaikka joku saattaakin vain esittää olevansa ujo. Siitä voi päästä yli, jos ymmärtää mikä ongelma on ja missä se on. Täältä löytyy tietoa oman sisäisen selkeyttämiseen, selkeydestä seuraa luonnollinen itsevarmuus: http://alkuajatus.org/suomi/kirja03.html

      Kannattaa tutustua, tuosta on hyötyä muutenkin.

    • Virkamies yössä

      Ketjussa on juntteja, jotka eivät ymmärrä ihmisluonteen moniulotteisuutta lainkaan, vaan tuntuvat jopa halveksuvan tätä varianssia. Taiteilija voi kärsiä jopa lamaannuttavasta ujoudesta, mutta yleisö ei sitä ymmärrä, koska on korottanut idolinsa jalustalle ja riisunut hänestä pois kaiken inhimillisyyden.

    • ujo_1965

      Juuri eilen luin taas jonkin hömppähaastattelun, jossa joku julkkis (en muista kuka) sanoi puolisostaan jotakin, että "tätä on ihmisten vaikea uskoa mutta todellisuudessa hän on hyvin ujo". Tuli siinä vähän sellainen olo, että oli ajateltu että mitäs siitä puolisosta nyt sanoisi että saisi sen julkisuusimagoa jotenkin edistettyä. Mutta toisaalta voihan se olla rehellistä puhetta. Tarkoitukseni oli vain sanoa, että joko tätä ujoutta nostetaan esiin silloinkin kun siitä ei ole kysymys tai sitten ujouden määritelmä on niin laaja että jollakin tasolla 90% ihimisistä on ujoja.

      Tämä ujous on naistenlehdissä jo niin yleinen standardivastaus omaa luonteenpiirrettä koskevaan kysymykseen, että ainoa joka toistuu useammin taitaa olla ihannekumppanin tärkeimmät ominaisuudet. Ne ovat muuten poikkeuksetta sukupuolesta riippumatta aina kaikille älykkyys ja huumorintaju.

    • 2+5

      > ihannekumppanin tärkeimmät ominaisuudet. Ne ovat muuten poikkeuksetta sukupuolesta riippumatta aina kaikille älykkyys ja huumorintaju.


      ja niitäkään ei loppupeleissä lasketa ...
      vaan jotain muuta

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Millä voin

      Hyvittää kaiken?
      Ikävä
      95
      2575
    2. Jotain puuttuu

      Kun en sinua näe. Et ehkä arvaisi, mutta olen arka kuin alaston koivu lehtiä vailla, talven jäljiltä, kun ajattelen sinu
      Ikävä
      101
      2223
    3. Haluan sut

      Haluatko sinä vielä mut?
      Ikävä
      84
      1927
    4. Hei A, osaatko

      sanoa, miksi olet ihan yhtäkkiä ilmestynyt kaveriehdotuksiini Facebookissa? Mitähän kaikkea Facebook tietää mitä minä en
      Ikävä
      44
      1661
    5. Ampuminen Iisalmessa

      Älytöntä on tämä maailman meno.
      Iisalmi
      11
      1645
    6. Haluaisin aidosti jo luovuttaa ja unohtaa

      Ei tästä mitään tule koskaan.
      Ikävä
      78
      1616
    7. Pohjola kadulla paukuteltu

      Iltasanomissa juttua.
      Iisalmi
      34
      1578
    8. 83
      1512
    9. Synnittömänä syntyminen

      Helluntailaisperäisillä lahkoilla on Raamatunvastainen harhausko että ihminen syntyy synnittömänä.
      Helluntailaisuus
      113
      1398
    10. Mitä tämä tarkoittaa,

      että näkyy vain viimevuotisia? Kirjoitin muutama tunti sitten viestin, onko se häipynyt avaruuteen?
      Ikävä
      41
      1264
    Aihe