Kamerassa on stereomikrofoni, tuleeko ulos 2 kanavaa

uushankinta pian

Esim, Canon Eos m kamerassa on kaksi mikkiä, tuleeko niistä ulos myös 2 kanavaa, eli tietsikalle siirrettäessä.

Saako kanavat eroteltu erikseen jollain ohjelmalla.
Tarkoitus olisi laittaa toisen mikin päälle karvaa ulkona tuulella kuvatessa ja valita sitten parhaat äänet kummastakin raidasta tulevaan videopätkään.

Niin olen tehnyt ulkoisella stereomikillä jo vuosia, mutta sen käyttö ja kiinnilaitto on työlästä ja aina vaarana että ei muista laittaa virtaa mikkiin.

2

204

    Vastaukset 2

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Canonisti minäkin

      Stereo tarkoittaa kahta kanavaa, mutta mikit tuossakin ovat ihan vierekkäin, joten et voine peittää vain yhtä? Toinen ongelma on, ettei kameraan saa vielä yhtään kelvollista M-objektiivia, vaan joudut käyttämään esimerkiksi isompia Canonin objektiiveja sovitteella.

      • tulipas paljon tx

        Tiedän stereo on 2 kanavaa ja siksi kun mikit ovat noin lähekkäin, voi hyvin käyttää vain yhden kanavan ääntä, koska äänet ovat samanlaisia. Kysymys on vain, tuleeko liittimistä ulos 2-kanavaa, en ole ehtinyt riittävästi kokeilla, kun sillä ohjelmalla jota käytän videokanavien valintaa, ei ole tullut ulos 2 ääntä.

        Vaikka peitin toisen mikin teipillä, tuntui että ääni tallentui molemmista mikeistä samanlaisena, eli onko mikin reikien alla yhtenäinen tila, jossa mikit ovat. Peittäessä tuli vain pieni napsuttava ääni, se ei mielestäni ollut objektiivin tarkennusmoottorin ääni, en tiedä.

        Ostin jo eos m Juhannuksena kun oli kiva hinta, 369 €, 20.6.2013 ja sai lisäksi tulostimen kaupantekijäisenä http://aijaa.com/17qjPN

        Tulostinta kaupittelen 50 € hintaan, http://www.huuto.net/kohteet/kuvatulostin-canon-selphy-cp810-taysin-uusi/274113426

        Selvyydeksi, kyllä voi peittää vain toisen mikin, 3 mm vaahtomuovilla jossa karva päällä, olen niin tehnytkin videokameroissa jo vuosia hyvällä menestyksellä, käytän aina sen kanavan ääntä joka on parempaa.

        Ja toistoa, tällä tulee riittävän hyvää ääntä, varsinkin jos ääni tulee kovaäänisistä, ulkona tai sisällä. Erillisillä mikeillä voi epäonnistua monella tavalla, johto huonosti kiinni, virta pois mikistä, tai tilanne menee ohi kameraa rakentaessa.

        -----------------------------
        Toinen ongelma on, ettei kameraan saa vielä yhtään kelvollista M-objektiivia”

        En ole ammattikuvana, vaan perhekuvaaja, minulle riittää täysin Canon eos m yksi (29–88 mm) linssi enkä aio ostaa koskaan muita, korkeintaan jonkun (35 mm), jos oikein halvalla saa, jotta on kätevä kuljettaa. Joskus todella harvoin käytän soviterenkailla Ø58 kierteellä olevia, kai 1980 luvulla Hitachi videokameraani ostamiani, x1,5 ja 2,2 telejatketta ja x0,4 ja x0,6 laajakulmaa.
        Käytän näitä ”jatkeita” kaikissa kameroissani, ja vaikka laitan pätkän elokuvaan emjatkeilla kuvattua, niitä otoksia ei laadullisesti erota ainakaan 55 ” televisiosta. ( ainoastaan kameran laajakulmalla kuvatuissa tulee mustia reunoja, Canon m36 ja s21)
        http://www.gigantti.fi/product/tv-ja-aani/televisiot/UE55F8505XXE/samsung-55-3d-smart-led-tv-ue55f8505

        Niille jotka ehkä joskus hankkivat em. jatkeita/lisäkkeitä, sanoisin että ei kannata hankkia oman kameraan suoraa sopivia, vaan vähintään Ø 58 mm tai suurempia ja siihen sovitekangas, silloin ne käyvät koko loppuelämän.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Ei käy sääliksi sitä miestä

      Sitä saa mitä tilaa.
      Ikävä
      176
      1530
    2. Muistakaa pojat tämä.

      Mies joka haluaa naisen, löytää keinon. Ei epäröi eikä hämmennä. Tekee kaiken eteenne.
      Ikävä
      96
      736
    3. En ehkä onnistu siinä

      Kovasti minä yritän näyttää kauniilta, vain sinua varten, mutta en taida onnistua siinä.
      Ikävä
      58
      725
    4. Muhun rakastuu kaikki naiset, mut mä en rakastu niihin

      Mun vaatimustaso on 10+ Mut mua tavottelee 7+ naiset
      Ikävä
      203
      588
    5. Oletko päättänyt

      Että luovutat minun suhteeni
      Ikävä
      48
      536
    6. Mies,oletko koskaan...

      Käyttänyt maksullista naista?
      Ikävä
      126
      536
    7. Kirjoita kolme sanaa

      mistä kaivattusi voisi sinut tunnistaa.
      Suhteet
      37
      526
    8. Pahoin pelkään nainen

      että pidät minua epäempaattisena, itsekeskeisenä, narsistisena ja kylmänä ihmisenä. Oletko koskaan ajatellut, että minus
      Ikävä
      50
      518
    9. Viesti jonka haluaisit lähettää...

      hänelle. Onko jokin pieni tunniste jonka vain te tiedätte. Onko naiselta miehelle tai toisinpäin, joku joku päivämäärä
      Ikävä
      15
      500
    10. toivottavasti kohta jo kohdataan

      😍😍😍😍😍 sinua olen odottanut varmasti koko elämäni
      Ikävä
      25
      483
    Aihe