johanna tukiaisen keikka karkkilaan

tuhnulla on keikka näköjään karkkilassa elokuussa näin kalenteri kertoo.

nyt onkin ulosottomiehet myös siellä r-ruukissa perimässä jossun keikkapalkkioista osansa heti keikan alettua joten voutikin pääsee tukiaisen palkkioihin käsiksi vihdoin ja viimein .

joka keikan alussa suomen valtiolle sit mitä jää niin tuhnulle laadukkaasta esiintymisestä hehee......

kun ei ole itse kykenevä hoitamaan veroja ja muita palkka kustannuksia muille tanssijoille,
eiväthän he voi ilman palkkiota pyllyään pyörittää.

siitäs saat kun on glamöööööööriäääää
291333
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 29

Vanhimmat

Huomiseksi on lupaillut hellettä korsoon,se onkin tervettullutta.

Äänestä

Joo ja tänne tampereellekin on kuulemma taas tulossa aurinkoista

Äänestä

olisipa välillä vähän pakkasta, osaisi iloita tästä lämpimästä vähän enemmän

Äänestä

Ulosottomies voi ottaa keikkapalkkiosta vain tietyn osan eikä sitäkään jos Johannan palkkiot laskuttaa vaikka muilla mailla mansikoilla toimiva yritys

Äänestä

Tuksun palkkiot maksetaan suoraan sen meikkilaukkuun, käteisenä. Tanssijat yleensä jää velkaa Tuksulle ruuasta, juomasta, majoituksesta ja matkoista. Mutta aina joku taliaivo sen mukaan lähtee, yleensä kyllä yksi kerta riittää kun ei palkkaa tulekaan. Ja jos ravintola tarjoaa tanssijalle vaikka kahvit tai oluen, niin se on maksettava rahana Tuksulle. Sillä on aivan omat ajatukset ja käytännöt palkoista ja yrityksen pyörittämisestä yleensäkin. Mitään veroja ja muita sivukuluja ei tietenkään makseta.

Äänestä
  • Tuksun keikkapalkkioasiat pitää ilmiantaa viranomaisille.

    Äänestä

Törkeä varkaus (Rikoslain 28. luvun 2 §) tai sen yritys

Mikäli tarkoituksena on varastaa irtainta omaisuutta, rikoksentekijä murtautuu asuttuun asuntoon ja varkaus on myös kokonaisuutena arvostellen törkeä.

Varkaus (Rikoslain 28. luvun 1 §) tai sen yritys

Mikäli tarkoituksena on varastaa irtainta omaisuutta, mutta kyseessä ei ole asuttu asunto tai teko ei muuten täytä törkeän varkauden tunnusmerkistöä.

Äänestä
  • Forum.hevostalli.net -palstalla kommentti ketjusta tähän (1.8. klo 21:42):

    "Johannan kaikki koirat löytyneet. Eikä ne suinkaan ollut Jadmiraksella, vaan poliisi oli ottanut ne huostaan. Koiran viemisestä Tuksu jadmirasia syytti, ja tän jadmirasin kaveria Jarnan puhelimen viemisestä. Puhelimen tämä kaveri oli ottanut oikeesti, koska tuksukin pölli jadmirasin puhelimen.

    Seuraavana iltana nämä kaksi hullua oli mennyt jadmirasin ikkunasta sisään, samoin ne oli mennyt jadmirasin kaverin ikkunasta. Onneksi jadmiras oli viisas ja pysytteli muualla, vaikka tämä kaksikko uhkaili koko yön!

    Ja tiedän, koska tunnen jadmirasin hyvin. Ja tänään jadmirasin ikkunoissa oli pahvit, kun kävelin ohi."

    Linkki: http://forum.hevostalli.net/read.php?f=9&i=1578340&t=1578340

    Äänestä

Miepä tiijän miksi Julia on Varkaudessa, eikä tullut edes rapujuhliin. Tepä ette tienneet. Vinkkinä: Johanna. Noooh, Julle on herkästi anteeksiantavaa sorttia ja ylipuhuttava.

Äänestä

Tänään Johanna ilmeisesti soittaa"topakan" puhelun suoraan Viikkiin, heti "aamulla" ja koirat palautetaan omistajalleen. Ja taas voi rauhassa nukkua(sammua) viattomien ja ruskeasiläisten mussujen ympäröimänä.

Äänestä

Alustava keikka Karkkilaan viikolla 31; tapahtumien kulku:

Heinäkuun lopussa, 30.-31. yöllä, olivat Jollashovissa jonkinlaiset bileet ja epäselvissä olosuhteissa katosivat Tukiaisen koirat, kengät ja kännykkä.

Ilmeisesti 31.7. Johanna Tukiainen ja Jarna Lahdenvuo-Leskelä-Kervinen ajoivat rättisitikalla Karkkilaan ja murtautuivat siellä illalla ja ja aamuyöllä 1.8. kahteen asuntoon oman käden oikeudella etsiessään kadonneita tavaroitaan.

Poliisi tutkii asiaa murtovarkautena.

Äänestä

Tällainen keskustelu käytiin Karkkilan naisten kesken 2.8. iltapäivällä Facessa:

* Siru Nevalainen: ”Minkä torstain, mitä on tapahtunu??”

* Inga Kruus: ”Helsingintie 22 talon edessä ainakin yöllä oli poliisit ja jotakuta etsittiin, jouduin avaimetkin lainaa kun etsittiin saunasta ja roskiksen katokselta :) ”

* Tea Katriina Heinonen: ”tää ei oo tuksun profiili, tuksu löytyy nimellä Johanna Mia Mari Tukiainen”

* Tea Katriina Heinonen: ”tottakai ne (Tuksu & Lahdenvuo) etti, ku halus hakkaa mut ja jonnen ja etti meitä leipäveitsen kanssa ympäri karkkilaa. muille valehteli olevansa huolissaan musta, koska halus vaan löytää meijät..”

* Inga Kruus: ”noh sekopäitä ne varmasti ovatki, älä tee tekemistä sellaisten kanssa, olisit voinut tulla meilleen piiloon, olen sun melkein naapuri kait!”

Äänestä

Jarna Lahdenvuo eli taiteilijanimeltään Isabella1983 selitteli asiaa 2.8. illalla:

"Me oltiin Johannab kanssa JOllaksessa, jonne tuli Jonne Vilhunen ja Tea Heinonen... varastivat puhelimen sekä kengät ja jotain muuta...

Haettiin ne takaisin mutta emme ole murtautuneet minnekkään. poliisi oli paikalla kun tämän tytön ovi oli auki ja oltiin yhdessä siellä poliisien kanssa.

Olimme huolissamme Teasta kun ei kuulunut mitään.tässä loppu tulos sitten että meitä syytetään vaikka he itse varastivat.. kertokaa medialle totuus.
Mulla lukuisia viestejä jossa Tea sekä Jonne kertovat varastaneensa tavarat.."

"Miksi Tea valehtelet?? Aion julkaista kirjoittamasi yksityisviestit??
Itse varastit Jonnen kanssa tavaraa.olet varas. Lopeta valehtelu..."

Äänestä
  • Lahdenvuo raivosi Facebookissa 2.8. illalla:

    ”HYMY TAAS OSAA!!! VIT-TU JOHANNA MITÄÄN MURTAUTUNU MINNEKKÄÄN, ITSE MURTOVARAS VARASTI JIHANNAN KODISTA KENGÄT SEKÄ PUHELIMEN,
    ALKAA VI-TUTTAA TOI PAS-KAN JAUHAMINEN. HE OVAT VARKAITA EI ME....”

    Äänestä

  • … vielä pieni MC-jatkopostaus:

    ”ITSR TEA HEINONEN JA JONNE VILHUNEN VARASTI TAVARAA!!! KYNNON”

    ”Pikkasen palo pinna nyt!!!”

    Äänestä

  • Tilanne Karkkilassa kiristyy.
    Jadmiras eli Tea Heinonen kirjoitti netissä 3.8. noin klo 2:30 näin:

    ”Koitti pakottaa mua laittaa että kaikki ok. Ei edelleenkään ole. Jarna uhkailee edelleen, että tulee tänään mun ovesta uudestaan läpi ja että tekee mitä tahansa löytääkseen mut ja tappaa mut. Onneks löysin kaverin, jolla aseita, että tervetuloa!!!!”

    Äänestä

Annetaan poliisin tutkia asia. Ihmettelen että kämpän omistaja on laivaristeylyllä ja sillä aikaa Tunkki on hänen asunnossaan ja ikkuna on rikottu ja ilmeisesti poliisit kutsuttu paikalle kenties naapureiden toimesta tms.. ??

hoh hoijaa..

Äänestä

Tukiaisen ja lahdenvuon Karkkilan-keikassa oli kyse myös Jonne Vilhusen vapaudenriistosta ja kidnappaamisesta Tukiaisen vihreään rättisitikkaan (rekisterinumero KBV-100), kyyditsemisestä, uhkailusta ja mukiloinnista tapahtuman keston aikana.

Vilhusen hengelle tai terveydelle aiheutettiin vakavaa vaaraa. Lisäksi Vilhusen asuntoon tunkeuduttiin oikeudettomasti. Kaikkinensa hänelle siis annettiin ”iso opetus.”

Asia raottui internetin 5.8.2013 klo 23:12 keskustelupalstalta, jonne nimimerkki ”Varma tieto” on lähettänyt seuraavan viestin (viestissä mainittu Tea = Tea Heinonen. Suluissa on omia selvennyksiäni lukijalle):

”Tea ei käytä huumeita, ei ole koskaan kokeillutkaan. Julkisuudenhakuinen kyllä ja nyt eksyi selvästi väärään seuraan.

Kaikkihan alkoi siitä, että joku varasti Tean puhelimen, mistä sitten Tean seurassa ollut (Jonne Vilhunen) suivaantui ja otti mukaansa jarnan puhelimen, kai aikomuksenaan tehdä myöhemmin vaihtokauppa Tean puhelimen varastaneen kanssa.

Itse Jarna kutsui ihan avoimesti facebookissa porukkaa tuksulaan (Tukiaisen vanhempien asunto Helsingissä, os. Takilatie 8) ja toiset olivat niin hölmöjä, että lähtivät. Jos ei Tean kännykkää olisi varastettu, ei tällaista soppaa olisi edes syntynyt, kengäthän vaihtuivat vahingossa, kun olivat lähes samanlaiset. Koirat vei poliisi, ei Tea, vaikka siitäkin kai tätä kaksikkoa (Heinosta ja Vilhusta) syytettiin.

Onko jarna ollenkaan kertonut kuinka he menivät tämän jarnan puhelimen ottaneen (Vilhusen) perään ja kidnappasivat väkisin auton kyytiin, tälle oli varmasti myös silminnäkijöitä. Lisäksi hän kävi murtautumassa asuntoon, mistä vei veitsen ja läppärin. Asunnossa käyminenhän on helppo todistaa, kun saadaan sormenjäljet tutkittua.

Toivottavasti tämä Tea ainakin nyt oppii, ettei ihan kenen tahansa bileisiin kannata lähteä, vaikka olisi kuinka olevinaan julkkis.”

Kommentti on ote tästä keskusteluketjusta:

http://keskustelu.suomi24.fi/node/11631443

Olisiko syytä toteuttaa Tukiaisen ja Lahdenvuon vangitseminen, jotta voidaan turvata rikoksen esitutkinta ja estää rikollisen toiminnan jatkaminen?

Viranomaiset! Siivotkaa heidät pois ihmisten keskuudesta.

Äänestä
  • Tuksu ja Jarna sohaisivat viime viikolla Karkkilassa ikävästi muurahaispesään.
    Nyt muurahaiset ovat äkäisiä ja odottavat neitokaisten paluuta...

    Äänestä

  • Namibian murkut kirjoitti:

    Tuksu ja Jarna sohaisivat viime viikolla Karkkilassa ikävästi muurahaispesään.
    Nyt muurahaiset ovat äkäisiä ja odottavat neitokaisten paluuta...

    Huomenna Karkkilassa tapahtuu aivan hirveitä asioita, jos Tukiainen ja Lahdenvuo ilmestyvät sinne...

    Äänestä

Seiska 8.8.2013:

”Johanna Tukiainen leipäveitsen kanssa kostoretkellä – epäillään törkeästä varkaudesta!

Seiskan saamien tietojen mukaan kohublondi Johanna ”Tuksu” Tukiainen joutui viime viikolla taas virkavallan kanssa tekemisiin. Tuksun epäillään tunkeutuneen ystävättärensä kanssa Karkkilassa erään paikkakuntalaisen naisen asuntoon viime viikon tiistain ja keskiviikon välisenä yönä.

Syynä asuntoon tunkeutumiselle oli se, että Tuksu epäili kyseisen naisen anastaneen kohublondille kuulunutta omaisuutta. Tuksun epäilyjen mukaan nainen olisi varastanut Tuksun puhelimen ja yhden hänen koiristaan hänen edellisviikonlopun rapujuhlistaan.

Seiskan saamien tietojen mukaan Tuksu tunkeutui ystävättärensä kanssa naisen asuntoon rikkomalla oven. Naista ryhdyttiin uhkailemaan muun muassa mukana olleella leipäveitsellä. Lopulta Tuksu ja ystävättärensä poistuivat asunnosta mukanaan naisen puhelin ja tietokone.

Jutun tutkinnanjohtaja, ylikomisario Paavo Myöhänen Lohjan poliisista vahvisti Seiskalle poliisin tutkivan tapausta.

- Kahden naisen epäillään tunkeutuneen kolmannen naisen asuntoon. Rikosilmoitus on kirjattu nimikkeellä ”törkeä varkaus yms.” Nimikkeet voivat vielä muuttua tutkinnan aikana, Myöhänen kertoi.

Seiskan saamien tietojen mukaan Tuksun koira löytyi lopulta Helsingistä vapaana juoksentelemasta ja ilmeisen riutuneena. Koiraa siis ei ollut kidnapattu, vaan se oli karannut rapujuhlista omia aikojaan.”

Lähde: http://www.seiska.fi/Viihdeuutiset/Johanna-Tukiainen-leipaveitsen-kanssa-kostoretkella-epaillaan-torkeasta-varkaudesta/1011688

Äänestä
  • ”Törkeä varkaus

    Rikoslain 28 luvun 2 §:n mukaan, jos varkaudessa

    1) anastamisen kohteena on erittäin arvokas omaisuus,

    2) anastamisella aiheutetaan rikoksen uhrille tämän olot huomioon ottaen erityisen tuntuvaa vahinkoa,

    3) rikoksentekijä käyttää hyväkseen rikoksen uhrin avutonta tai hädänalaista tilaa,

    4) rikoksentekijä tai osallinen varustautuu teon toteuttamista varten ampuma-aseella, räjähdysaineella taikka muulla näiden kaltaisella vaarallisella välineellä tai

    5) rikoksentekijä murtautuu asuttuun asuntoon

    ja varkaus on myös kokonaisuutena arvostellen törkeä, rikoksentekijä on tuomittava törkeästä varkaudesta vankeuteen vähintään neljäksi kuukaudeksi ja enintään neljäksi vuodeksi.”

    Törkeän varkauden tunnusmerkit ovat täyttyneet Karkkilassa kohtien 3, 4, ja 5 nojalla.

    Äänestä

  • Törkeä varkaus kirjoitti:

    ”Törkeä varkaus

    Rikoslain 28 luvun 2 §:n mukaan, jos varkaudessa

    1) anastamisen kohteena on erittäin arvokas omaisuus,

    2) anastamisella aiheutetaan rikoksen uhrille tämän olot huomioon ottaen erityisen tuntuvaa vahinkoa,

    3) rikoksentekijä käyttää hyväkseen rikoksen uhrin avutonta tai hädänalaista tilaa,

    4) rikoksentekijä tai osallinen varustautuu teon toteuttamista varten ampuma-aseella, räjähdysaineella taikka muulla näiden kaltaisella vaarallisella välineellä tai

    5) rikoksentekijä murtautuu asuttuun asuntoon

    ja varkaus on myös kokonaisuutena arvostellen törkeä, rikoksentekijä on tuomittava törkeästä varkaudesta vankeuteen vähintään neljäksi kuukaudeksi ja enintään neljäksi vuodeksi.”

    Törkeän varkauden tunnusmerkit ovat täyttyneet Karkkilassa kohtien 3, 4, ja 5 nojalla.

    Rikoslain 31 luv 1 §

    Ryöstön tunnusmerkistö täyttyy, kun tekijä käyttää väkivaltaa tai uhkaa käyttää väkivaltaa ja tämän lisäksi varastaa toisen omaisuutta. Määritelmä rikoslaissa:

    ”1 § Ryöstö. Joka

    1) käyttämällä henkilöön kohdistuvaa väkivaltaa tai uhkaamalla välittömästi käyttää sellaista väkivaltaa toisen hallusta anastaa tai ottaa luvattomasti käyttöön toisen irtainta omaisuutta taikka

    2) sellaista väkivaltaa tai uhkausta käyttämällä pakottaa toisen luopumaan taloudellisesta edusta, johon rikoksentekijällä tai sillä, jonka puolesta hän toimii, ei ole laillista oikeutta, on tuomittava ryöstöstä vankeuteen vähintään neljäksi kuukaudeksi ja enintään kuudeksi vuodeksi.

    Yritys on rangaistava.”

    Ryöstöstä tuomittavan rangaistuksen minimi on siis neljä kuukautta vankeutta. Tämä on sama kuin törkeässä varkaudessa. Ryöstöstä tuomittavan rangaistuksen yläraja on kuusi vuotta. Tämä on kaksi vuotta korkeampi kuin törkeän varkauden maksimirangaistus.”

    Äänestä

Mutta kuka hoitaa Tuksun koirat, kun Tuksu on reissussa yön yli?

Äänestä
  • Siinäpä se. Emäntä voi olla päiväkaudet tuiterissa pitkin puskia, ja koirat omineen jossain siellä, minne sattuvat jäämään

    Äänestä

Keskustelua netissä 16.8. illalla Karkkilan murroista. Keskustelun internet-nimimerkki Jadmiras onTea Heinonen, jonka asuntoon Lahdenvuo ja Tukiainen oikeudettomasti menivät:

Jadmiras: ”Ja jos on asiasta kysyttävää, kysykää suoraan multa. Jarna on sanonut, että ei ole murtautunut mun asuntoon, silti haluaa mun peruvan rikosilmon, miksi?? Jos ei kerran mitään ole tehnyt?”

Jadmiras: ”Joskus klo 02-03 ne meni mun oven läpi mun asuntoon. Ite en ollu enää sillon kotona, koska olin lähtenyt kaverille. Sain vaan soiton "ne meni uudestaan sun kämppään". Mä en ole karkkilalaiseen (lehteen) antanut yhtäkään haastattelua.”

Jadmiras: ”1.8 klo 00:30 olin kotona, kun poliisit odotti oven takana. "Johanna Tukiainen ja Jarna on ollu täällä ettimässä sua. Ovat huolissaan". Menny aikaakaan, kun sain tietää niiden olevan jotain ihan muuta, kun huolissaan.”

Jasminin Stalkkeri: ”Tea hoitaa työkseen pienia lapsia päiväkodissa Karkkilassa!”

Livekäyttäjä17103: ”olitko niin sekasin vihdiskin sitä luettiin ja niin sekava oli sun haastattelus. olit risteilyllä mut kenkä olikin jo ennen sua karkkilassa ja puhelin jota ei oltukkaan varastettu sulta kun sillä soittelit poliisi ottaa selvää operaattorilta"

Jadmiras: ”Me oltiin jonnen kanssa tiistaina 30.7 tuksulla juomassa. Siellä hävis mun puhelin ja jonne otti jarnan. Kun meijät heitettiin pihalle, otin jarnan kengät. Keskiviikko aamuna 31.7 lähettiin laivalla viroon jonnen kanssa.

Livekäyttäjä17103: ”paljonko valehtelit yhtäpaljon varmaan mitä karkkilan lehdessä olit valehdellut.”

Jadmiras: ”Etkä edes tiedä, mitä mä tässä postauksessa tarkotan.”

Jadmiras: ”Mä en oo karkkilan lehdelle puhunut yhtään mitään.”

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


ruukkilainen karkkil kirjoitti:

tuhnulla on keikka näköjään karkkilassa elokuussa näin kalenteri kertoo.

nyt onkin ulosottomiehet myös siellä r-ruukissa perimässä jossun keikkapalkkioista osansa heti keikan alettua joten voutikin pääsee tukiaisen palkkioihin käsiksi vihdoin ja viimein .

joka keikan alussa suomen valtiolle sit mitä jää niin tuhnulle laadukkaasta esiintymisestä hehee......

kun ei ole itse kykenevä hoitamaan veroja ja muita palkka kustannuksia muille tanssijoille,
eiväthän he voi ilman palkkiota pyllyään pyörittää.

siitäs saat kun on glamöööööööriäääää

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu