Rakastan yli kaiken elämääni, minä ja pieni tyttöni. Olemme erottamattomat, TEAM 1 !! Olen niin onnellinen, saan olla kotona maailman rakkaimman ihmisen kanssa, käydä ulkona, syödä, tai vain maata sohvalla vierekkäin kuolleena jos siltä tuntuu ! En ole koskaan ollut näin onnellinen. En usko että mitään voi rakastaa elämässä niin paljon kuin omaa lasta, vaikka rakastan itseäni paljon, rakastan silti lastani enemmän ja koen olevani etuoikeutettu kun olen siunattu tällaisella lahjalla, olen saanut kunnian pitää huolta ja kasvattaa tämän ihanan lapsen valmiiksi maailmaan. Rakastan elämääni niin paljon etten edes malta mennä nukkumaan koska se olisi ajan hukkaamista. Ja näin ei ole ollut aina. On ollut todella huonoja hetkiä, paskaa on satanut niskaan, itsemurhaa mietitty ja vain koska aina haluaa jotain mitä sinulla ei ole. aina haluaa jotain mitä yhteiskuntamallin mukaan sinulla kuuluisi olla. Minä en halua, haluan vain sen mitä minulla nyt on, ja nautin siitä. Enemmän kuin ikinä.
Toivon ja rukoilen sydämeni pohjasta että muutkin yksinhuoltajat ja epätoivoiset kokisivat samanlaisen onnen tunteen ja tajuaisivat mikä on tie onneen. Se olet sinä.
Toivon ja rukoilen sydämeni pohjasta että muutkin yksinhuoltajat ja epätoivoiset kokisivat samanlaisen onnen tunteen ja tajuaisivat mikä on tie onneen. Se olet sinä.
Vastaukset 41
Vanhimmat
Kuule kyllä tämän foorumin vakiyhäriruikuttajat ovat hyvinkin tietoisia ja käytännössä kokevatkin että se OMA onni löytyy sieltä muiden piikkiin ostetulta kotisohvalta muiden piikkiin kustannetussa asunnossa ja tuon eteen ei tarvitse esittää kuin sitä "uhrautujaselviytyjäreppanaa"
Tämän foorumin vakiryhäriruikuttajien keskuudessa tuo elämäsi loisimalla ja säälinkerjuulla nimenomaan on heidän tavoittelemansa yhteiskuntamalli ja siinä "työssä" he ovatkin mestareita!
Löysit omiesi pariin!!!
Nyt voitte kilauttaa keppanapullonne virtuaalisesti yhteen ja todeta tärkeimmän: MINÄ!
Outo purkaus apltakin. Tunnen monta yksinhuoltajaa, ja olen sellainen itsekin, eikä kukaan ole edes kaukaisesti onneton elämässään. Mistä ap on saanut sellaisen ennakkoasenteen mieleensä?
Kattelkaahan muutaman vuoden päästä,oletteko enää samaa mieltä..Mutta onnee teidän lintukotoon.
Suurin osa naista jää joskus kotiin lapsien kanssa joten voitko samantien yleistää että 50% suomen kansalaisista on loisia koska heille maksetaan silloin valtion kassasta tukia?
Tiesitkö myös sen että hoitopaikat maksavat valtiolle enemmän kun yhäidit, meidän rahamme ovat aika pieni raha verrattuna kunnallisiin hoitopaikkamaksuihin.
Jokainen meistä maksaa veroja ja tekee töitä sen takia että kun oma elämänvaihe on sellainen (työtön, Juuri synnyttänyt, onnettomuus, eläkepäivät) koittaa, huolehditaan meidänkin toimeentulostamme. Kamala loinen sinäkin kun aikoinasi minun verorahoistani nostelit lapsilisää jotka menivät isäsi kaljoihin.
Se, että yhärit on onnettomia, johtuu varmaan monesta asiasta. Millainen lapsi, millainen tuliverkko, taloudellinen tilanne jne. Kyllä kaikki lapsistaan tykkäävät, mutta elämä on joskus niin vain niin rankkaa, että siinä väsyy.
TUKIVERKKO siis...anteeksi kirjoitusvirhe.
Kyllä muillakin on välillä vaikeaa ja väsyy. Ei se ruikuttamalla paremmaksi muutu.
Tukiverkot on tietysti hyvä olla, mutta jokainen ITSE on vastuussa elämästään, lastensa elämästä myös.
Jos etävanhempi ei ota vastuuta niin silloin lähivanhempi vastaa asioista. Hakee apua jos ei itse jaksa!!!!!!
Avioero pudottaa elintasoa työttömyyttä enemmän. Asuntoja pitää olla kaksi, todennäköisesti myös autoja, tv luvat, lehtitilaukset, vakuutukset, jne, jne.
Helsingin Sanomat 19.4.2011.
http://www.hs.fi/talous/artikkeli/Avioero pudottaa elintasoa työttömyyttä enemmän/1135263271304
--------
murehtiko, kyllä mulle teidän pipari kelpaa paremman puutteessa hahaha....
Joku vika sinussakin on kun puutteessa joudut olemaan.
kyllä siitä on puute kaukana... kun sitä nälkästä yhäriä riitää laidasta laitaa
No ei taida olla kaukana kun piti täällä ilmoitella piparin puutteesta.
Miten miespuoliset yh:t? Ovat totaalisesti ilman. Heitäkin kun on.
kas kun ei puhuta niistä "isistä" joista harva on edes läsnä lapsen elämässä.
Mistä tulee se käsitys, että yh on automaattisesti sossun elätti, luuseri, työtön ja vieläpä kouluttamaton surkimus?
Ja elämä onnetonta, oi kun löytyisi se mies, joka toisi onnen ja ilon elämään, niinkö??!!!
Miksi minä olen tavannut vain työssäkäyviä yksinhuoltajia? Jotka ovat vieläpä tyytyväisiä elämäänsä!
Ei se surkeus ja onnetomana oleminen yksinhuoltajuudesta johdu vaan ihan muista syistä! parisuhteessakin voi olla hyvinkin onneton ja tyytymätön.
Ja kuten parisuhteeseen, avioliittoon ja onneen tarvitaan kaksi ihmistä, myös erossa on kaksi osapuolta eikä se ole niin yksioikoista, että molemmat eron haluavat - se voi joskus olla vain sen toisen päätös: lähden / lähdet. Mitä siinä sitten toinen voi tehdä muuta kuin huolehtia lapsista tai selviytyä etävanhempana.
ja miksi muuten mollataan aina niitä yksinhuoltajia.
Entäs ne luuseri-etät, ISÄT, MIEHET, jotka eivät vaivaudu huolehtimaan lapsitaan, tapaamisistaan, elareistaan.
Ei niitä lapsia yksin tehdä, miksi yksin pitäisi vastuu kantaa ja miksi toisella on oikeus kadota vastuusta!
niitä on olemassa ihan oikeita yh isiäkin, joten se siitä.
Elämä yksinhuoltajana on niin kauan sujuvaa kun työ ja terveys pysyvät. Lapset on lahjaa ja heitä täytyy rakastaa. Vastuu on melkein aina äidillä. Niin ne yksinhuoltaja isätkin pärjäilee. Lapsi tuo leivän! Vastuu on paljon.
mä oon ollut "sossun elätti" ja työtön, miksi en saisi käydä "sossussa" jos töitä ei löydy? perusturva joka kuuluuu minulle.
Työssä käyvänä joskus käy mielessä miksi elätän toisia, joilla ei ole koulutusta eikä työtä? Taidan lopettaa työt ja alkaa ryyppäämään niin saa sitä ilmaista rahaa ja ymmärrystä ja sääliä. Suomi on pummien luvattu maa. Haukutaan ulkomaalaisia mutta oma väki makaa minunkin tienaamilla rahoilla kotona lokoisasti. Kyllä työtä riittää. Lapset oppivat saman loisemismallin, ei tarvitse edes yrittää kun kotona opitaan mistä sitä rahaa saa.
Olen elänyt lähes 9 v yksin lasteni kanssa ja alku oli tietysti rankkaa kun mies jätti kahden pienen lapsen kanssa selviytymään mutta se mikä ei tapa vahvistaa. :)
Olen ollut parissa suhteessakin mutta ei niistä ole sitten mitään tullut, syitä on monia.
Mutta olen onnellinen näin, mulla hyvä vakaa työpaikka ollu koko ajan, opiskelen töissä samalla, meillä on mukava asunto, on oma auto, harrastukset, mulla on omaa aikaa ihan riittävästi mutta saan olla tiiviisti lasteni kanssa. Olen saanut luotua todella tiiviit ja lämpimät välit heihin joka varmasti kantaa pitkälle.
Ei tuo materiaali tuo sitä onnea vaan sisäinen rauha, tyytyväisyys ja ylpeys omaan itseensä että on selvinnyt vaikka mistä ja selviää, ihanat läheiset ihmiset jotka ovat lojaaleja mulle ja minä heille.
Jos joskus vielä parisuhteeseen eksyisin, sen pitäisi olla parempi kuin tämän hetkinen olotila ja olo on. Ei se onnellisuus lähde siitä että on se mies tässä.
uskon että moni yksinhuoltaja, tai itse olen yhteishuoltaja, on hyvinkin onnellinen oloonsa eikä ota ketä tahansa sekoittaa omaa ja lastensa arkea.
Olin yh 18v. Olin onnellinen ja nyt vasta onnellinen olenkin kun lapseni "kunnialla aikuisiksi yksin kasvatin" (täysin ilman lasten isän tukea). Pärjäävät molemmat hyvin ja meillä on hyvät välit : )
Miksikähän tuolla aloittajalla on sellainen mielikuva että yksinhuoltajat ovat onnettomia. Tunne nkyllä paljon yksinhuoltajia, mutta eivät he ole mitenkään onnnettomia.
Kai aloittaja on itse niin onneton että luulee toistenkin olevan. Jos joksus valittelee elämäänsä, ei se tarkoita sitä että olisi onneton. Samanlainhan ne parisuhteessakin elävät valittelevat ja monet voivat olal tosi onnettomia siinä parisuhteessaan.
Jokainen, tai siis jokainen normaali-ihminen rakastaa lapsiaan ja on onnellinen heistä.
Mieluummin yksin kuin huonossa seurassa. En ole uutta ottanut, kun ei ole tarpeeksi hyvää tullut eteen. En elä yhteiskunnan kustannuksella, vaan töissä käynyt ja siinä samalla opiskellut. Tiukilla ollaan taloudellisesti oltu kyllä, mutta on omistusasunto Hgissä ja olen gradua vaille maisteri. Lapsi käy lukiota. Olen hänelle pystynyt myös ulkomaanmatkoja tarjoamaan, ja onneksi, vaikka en paljon apua ole saanut sukulaisilta, niin sentään isovanhemmat ovat tukeneet taloudellisesti kustantamalla joitain lapsen menoja. Onneton taikka katkera en ole, sen sijaan en kieltäytyisi hyvästä suhteesta. En olisi rehellinen, jos väittäisin olevani onnellinen. Mutta mielekästä elämää sentään olemme lapsen kanssa saaneet viettää. Se on paljon sekin.
Järki käteen. Joku on onneton, joku on onnellinen. Joku on siltä väliltä. Älkää yleistäkö.
Näinhän se on. Olipa siviilisääty mikä tahansa niin aina on onnettomia ja onnellisia.
Olen myös ollut yksinhuoltaja kahdelle lapselleni.Taluodellisesti niukasti elänyt mutta oman asunnon maksanut naisihminen.Siipeilijöitäkyllä olisi ollut tulossa "isiksi " mutta järki ei silti mennyt vaihka yksin huolsinkin lapseni.Tänäpäivänä voin jo ottaa rennonmin matkustella ja harrastaa ja nauttia lapsenlapsista.Elämä tarjoo vastoinkäymisiä ja kummasti niistä kuitenkin selviää ilman miestäkin.
Pettämistä, uuden hakemista koko ajan mikään ei ole hyvä. Naiset tekevät lapsia useille miehille ja lapset kärsivät.
Erotaan koko ajan ja haetaan ilmeisemmin sellaista, mitä ei ole olemassa. Pettymyksiä, kitkeryyttä ja huonoa itsetuntoa.
Miehet hakevat naisia ja valehtelevat, ovat varattuja ja hyödyntävät naisia. Vain saadakseen sitä eli kertakäyttö tavaraa. Mikään ei kestä ja ihminen ei ole tyytytyväinen enää mihinkään.
Miehet hakevat naisia joilla murkkuikäisä lapsia ja käyttävät jopa heidän lapsiaan hyväkis. Isäpuolet ilkeitä toisen miehen lapsille, jopa kohtelevat heitä kaltoin.
Naisista tullut miehen kaltaisia, saalistajia ja hakevat vain illan kertakäyttöpanoja. Notkuvat ravintoloissa ja kaljanhuurussa lapset kotna yksin ilman turvaa. Sosiaalietuudet kyllä kelpaa.
Lapset kärsivät kaikkein eniten kun jatkuvasti vaihdetaan kumppania ja he jäävät vaille hyvää kasvatusta. Ilmankos tulee lapsista epävakaita, ADHD, käytöshäiriöt lisääntyvät ja aito välittäminen puuttuu kun kaikki muu bilettäminen ja metsätys on tärkeämpää.
Lapsia tuvallinen: totta kirjoitat. Tämmösiä ihmisiä on pilvin pilvin, sekä miehissä että naisissa. Erään tuttavani ex-vaimo on vaihtanut kumppania tuttavan jälkeen kolmesti ja joka suhteesta on syntynyt lapsi. Mihin asti kerkiääkin.
Kuitenkin kumppanit ovat ihan samaa mallia kuin edellinen, ehkä vähän heikompiakin kerta kerran jälkeen. Miksi ei ihminen opi virheistään.
Itsekin olen eronnut, mutta se kerta riitti. Kun on lapsia, on hirveän vaikea seurustella normaalisti ilman että lapset jäävät hunningolle ja huomiotta, nainenhan sen vastuun lopulta kantaa. Isää ei ole juuri näkynyt kuvioissa.
Enkä ole tavannut yhtään miestä, jota kiinnostaisi muu kuin sänkyhommat. Miehen ajattelu on niin fiksoitunut vain yhteen asiaan, ettei päähän mahdu muuta.
Itsetunto on oleellinen asia. Ilman itsetuntoa ihminen vaan toistaa virheitään .
ADHD:lla ei kylläkään ole mitään tekemistä yksinhuoltajuuden tai kasvatuksen kanssa. Se on aivojen toimintahäiriö.
ADHD;n äidille sen verran, että tarkoitus ei ollut loukata vaan totuus on, että ADHD lapsia on eronneilla, alkoholisteilla, huume ja muuten epäsosiaalisissa perheissä paljon.
Luulen, että lapsi oireilee ja käytöshäiriöt lisääntyvät sen vuoksi, että kasvatuksessa on vikaa ja lapsi kärsii, oireilee ja saavat enmmän ns. epävakaus, persoonallisuus ja aivojen toimintahäiriöitä epävakaissa parisuhteissa.
Jatkuvat riidat, lapsen pallottelu myö s vaikuttavat lapsen kasvuun, aivojen toimintaan- ja toimintamalleihin.
Itse mitä tiedän yks.huoltajia, eronneita, usean eri miehen kanssa hankittuja
lapsia niin lähes jokaisella on jotain pers.häiriöitä, ADHD;tä, epäsosiaalisuutta, kiussaajia tai muuten vaikeita käytöshäiriöitä.
Tai se isä häipyy, kun ei jaksa erityis arkea....
Et ole ajatellut näin päin. Meillä oli ensin se asperger ja mies ei jaksanut sitä että lapsesta piti huolehtia 24/7.
Vau. Onko sulla diplomikin kyökkisi seinällä vallan?
Minä koen oloni onnellisemmaksi yksinhuoltajana kuin mitä olin parisuhteen loppuaikana. Aina parisuhde ei mene niin kuin itse haluaisi. Itse voi tehdä parhaansa, mutta jos mies haluaa vikitellä muita naisia ja olla aina muualla kuin kotona, niin ei semmoinenkaan hyvää kuvaa anna lapsille siitä, että millainen on hyvä parisuhde.
On muuten harhaluuloa, että jokainen yksinhuoltaja on automaattisesti yhteiskunnan elätti. Kyllä meitä on paljon muitakin minun lisäkseni, jotka tekevät täyttä työviikkoa (tarvittaessa toistakin duunia lisärahaa saadakseen), maksavat asuntolainaa ja elättävät lapset. Rankkoja aikoja esim. oman jaksamisen kanssa on varmasti jokaisella oli sitten parisuhteessa tai ei, lapsia tai ei. Itse ajattelen niin, että lapset ovat myös voimavara ja valtavan suuri ilon lähde.
Toinen harhaluulo on se, että kaikki yksinhuoltajat ovat lastensa kanssa 24/7. Väärin. Suurin osa eronneista elättää ja kasvattaa lapsensa yhteishuoltajuudessa. Sekin lisää omaa jaksamista, kun lapset ovat aina välillä toisen vanhemman luona.
Kolmas harhaluulo on se, että naiset pumppaavat miehestään aina isot elatusmaksut. Omassa tuttavapiirissäni on tavallista, että isompien lasten huoltajuus on jaettu puoliksi, jolloin lapset asuvat viikko viikko tai 2 viikkoa 2 viikkoa vuoroin isänsä ja vuoroin äitinsä luona, jolloin elatusmaksuja ei maksa kumpikaan. Lähivanhemmaksi määrätty saa kuitenkin lapsilisät (tai jos useampia lapsia, niin lapsilisät tai huoltajuus voidaan määrätä puoliksi siten, että osa lapsista kirjoilla isällään, osa äidillään joskin tämä on aika harvinaista).
Vaikka nainen olisi eronnut ja yksinhuoltaja, niin hän voi pärjätä ihan hyvin. Kun pärjää taloudellisesti ihan ookoo, ei ole pakko hankkia väkisin parisuhdettakaan, jotta saisi kulujen jakajaa tai pahimmassa tapauksessa elättäjää.
Itse olen ajatellut parisuhdetta tapahtuvaksi vasta sitten, kun nuorinkin lapsistani muuttaa pois kodista omilleen.
Tosiaan tilanteita on erilaisia. Meillä yhteishuoltajuus yhdestä lapsesta, jossa arki pääosin vastuullani. Viikonloput 2 x kuussa isällä, kuukausi kesällä muita lomia/pyhiä.
Saan siis paljon myös omaa aikaa, enemmän kuin mitä tietynlaisessa parisuhteessa olisi. Olen ilmeisesti vaikea ihmisluonne, kun kaipaan välillä vain totaalista yksinoloa, kauniin kodin rauhaa ja myös aikuisten yhdessäoloa ilman vastuuta lapsista.
Vaikka juuri tuo arjen pyörittäminen voi olla välillä hetkellisesti vaativaa (lähinnä työn ja perheen yhteensovittaminen).
Yksi lapsi ei vaikuta elintasoon paljoa. Asumme ihan hienossa omistusasunnossa, on mieluisa auto, päästään ulkomaille, voidaan harrastaa ym. ja nämä mainitsen siksi, että koen poikkeavani perinteisestä YH-käsityksestä ja hyvä muistaa että kaikkia ei voi laittaa samaan lokeroon.
Kyllä onneksi laki määrittelee elatuksen perusteet, ei ole silloin kenenkään ryöväämistä, lasten hyvinvoinnista kuitenkin on kysymys. Nykyisin kuitenkin käytäntö enemmänkin se, että jos et ole halukas hoitamaan velvollisuuksiasi niin ei voi siihen kukaan pakottaakaan, elatusmaksut on kyllä hoidettava, tavalla tai toisella. Mutta omat lapsethan siinä kärsii jos ei etävanhempi välitä. Turhapa sitten myöhemmin ruikuttaa jos ei lapset enää tule katsomaan kun se neljäskin vaimo jätti.
Kylläpä ihmisiä harmittaa kun joku uskaltaa olla onnellinen vaikka sitten yksinhuoltajana, voi että..Ehkäpä siksi on vanha sanonta "kel onni on se onnen kätkeköön"..Mut pitäisköhän se olla et "kuka kateellinen ja ilkeä on se peiliin katsokoon ja apua hakekoon"..
Erinomainen oivallus. Sehän on vanhastaan tiedetty totuus, että
"kateus voittaa kiimankin"
Minun mielestä on parempi olla yksinhuoltaja kun umpiääliön juopon miehen kanssa, jos mies juo joka viikonloppu ja menee baarissa suhteeseen ei kannata jäädä ei misään nimessä.. yksinhuoltajana voi olla paljon onnellisempi.Rahallisesti kyllä pärjää ja eihän se raha kaikkea ratkaise eikä sillä saa onnea.
Ei voi olla kukaan nainen onnellinen juopon miehen kanssa ei muuta kuin ottakaa jalat alle ja lähtekää uusia löytyy kyllä.
Minä olen yksinhuoltaja, jolla lasten isä ei pidä mitään yhteyttä saati suku..taloudellista apua ei tule mistään. Töissä en tällä hetkellä ole. Miksi ihmeessä en saisi käydä siellä "sossussa" jos tarve niin vaatii. Jokainen voi olla työtön joskus.
siellä "sossussa" käy ihan normaalit ihmiset.
Sossussa käyvät sellaiset jotka eivät viitsi tehdä töitä. Aika huonosti pitää olla että sossuun täytyy lähteä. Tai no kukin tyylillään. Tiedän näitä pariskuntia joissa mies vetää pimeetä liksaa ja vaimo opiskelee. Eivät asu virallisesti yhdessä. Ja vaimo käy sossunluukulla. En kadehdi. Mutta jonkun muun rahoista se on pois. Toimeentulotuki pitäisi olla väliaikainen ratkaisu. Eli elämäntapa. Olen ylpeä että elätän lapseni omalla työlläni. Saan toki lapsilisät ja wc mies maksaa sen mitä hänelle on määrätty. Enkä ole indeksikorotuksien perään itkenyt.
No ei kyllä kauhean huonosti itse asiassa, kun duunipaikka ulkoistetaan ja mononkuva tulee takapuoleen niin kyllä sitä siinä vaiheessa on sossun puoleen käännyttävä jos meinaa ne mukulatkin ruokkia. Se on kauhean kiva että sun ei ole tarvinnut, mutta älä silti viitsi ylimieliseksi heittäytyä. On sitä ikävämpi sitten jonakin kauniina päivänä todeta että oletkin itse siinä samassa veneessä jota nyt halveksit. Minä hain sossusta toimeentulotukea jäätyäni työttömäksi, eikä se tee minusta yhtään sen huonompaa ihmistä kuin sinustakaan. Eikä ole tarvinnut indeksikorotuksienkaan perään itkeä, satuin aikanaan valitsemaan niin fiksun miehen ettei tarvitse.
Sossuun voi joutua menemään monesta eri syystä, joten äläpä tuomitse ihmisiä, joita et edes tunne. Itse sairastuin vakavaan masennukseen, enkä kyennyt töihin, sillä masennus on sairaus, eikä asenne.
Ihmettelen, miksi ei edes täällä netin yksinhuoltajapalstalla saisi olla heikko tai tarvitseva ilman, että heti joku on ilkkumassa? Eikö se kuitenkin ole palstan idea, että täällä voi vapaasti myös kertoa ongelmista ja saada vertaistukea?