Pelkkää lääkettä

Kurjaa että joutuu käyttämään ssri-lääkettä kun ei muuten pärjää kohtauksien kanssa. Useamman vuoden jo käyttänyt. Väsymystä aiheuttavat muun muassa. Elämä vaan junnaa paikoillaan kun ei ole saanut ihmissuhteita kehitettyä ja muuten töistä saa stressata. Jostain syystä yöllisiä kohtauksia tulee vieläkin vaikka lääkitys olemassa. Oikeastaan tuntuu että elämä pilalla näiden vaivojen vuoksi.
672
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

tyypillinen lääkekoukussa oleva ihminen oireinesi. Saat kantaa niitä niin kauan kuin pillereitä popsit.

Äänestä

Tiedän ettei ole paniikkihäiriöön ihan ekana määrättävä lääke, mutta mulla on pahat kohtaukset loppuneet Lamictalilla. Ei siis enää mitään sellaisia slaageja, ettei vois mennä kauppaan tai sukujuhliin. Ei väsytä ja kaikin puolin paremmat fiilikset kuin ennen tätä lääkettä.

Kattelin mun lääkelistasta, että 13 eri lääkettä kokeiltu. Myös Lyrica oli aikoinaan tosi hyvä, mutta tais pitkään käytettynä teho laskea niin vaihdettiin sekin. Mulla oli kohtaukset sellaisia, et jouduin joskus kiihtyneen hengityksen takia ensiapuun ja tiputuksessa sain oliko kaliumia vai mikä verestä poistuu ylihengityksen takia. Että edellinen kirjoittaja saa rauhassa tuomita lääkkeiden käytön jos tahtoo.

Äänestä
  • Eikö paniikkihäiriötä pysty oppia kontrolloimaan ja sen kanssa elämään intensiivisen terapian avulla? Olen ymmärtänyt, että lääkkeet vain pahentavat tätäkin vaivaa pidemmän päälle ja aiheuttavat tukun muita ongelmia.

    Äänestä

Paljonko hengitystiheus oli tuolloin kun 'hengitit' liikaa. 22kertaa min,onvielä aivan normaalia vasta sen ylittävä on liikahengitystä.
Kalaöljyä kannattaa kokeilla muutaman kk kuuri.

Äänestä

Älä jaksa, älä todellakaan. Vai kalaöljyä..

Äänestä

ei tee mitään bentsoo vaan hevosen annos

Äänestä

Kommentoi aloitusta


ainako vaan kirjoitti:

Kurjaa että joutuu käyttämään ssri-lääkettä kun ei muuten pärjää kohtauksien kanssa. Useamman vuoden jo käyttänyt. Väsymystä aiheuttavat muun muassa. Elämä vaan junnaa paikoillaan kun ei ole saanut ihmissuhteita kehitettyä ja muuten töistä saa stressata. Jostain syystä yöllisiä kohtauksia tulee vieläkin vaikka lääkitys olemassa. Oikeastaan tuntuu että elämä pilalla näiden vaivojen vuoksi.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu