Voisiko lämpimillä säillä olla vaikutusta verensokerin nousuun. Tällä etelä-Suomessa on on ollut poikkeuksellisen lämmintä ja minulla on arvot nousseet, vaikka ainakin omasta mielestäni elän hyvin säännöllisesti ja samoilla ruokailutavoilla kuin ennenkin.
Onkohan asiaa tutkittu, tai onko joillain omakohtaista tietoa. Ennen sokeriarvoni ovat olleet hivenen alle kuutosen, nyt vastaavasti yli. Pidemmän aikaa.
Onkohan asiaa tutkittu, tai onko joillain omakohtaista tietoa. Ennen sokeriarvoni ovat olleet hivenen alle kuutosen, nyt vastaavasti yli. Pidemmän aikaa.
Vastaukset 16
Vanhimmat
kalumi sekä sokeri eli suolaa.
Mitä tarkoitat?
Olisiko äskeinen vastaaja tarkoittanut nestetasapainoa ja suolan (olisko kalium sinne suuntaan) häipymistä hikoilun mukana. Nesteen häipymistä minäkin ajattelisin, mutta ei tuo muutaman piirun heilahtelu kovinkaan suurelta vaikuta, sillä saa tuon helposti aikaan muullakin tavalla.
Melonin siivut ovat kyllä hyvää ravintoa, jos aurinko sattuu yllättämään nestetasapainon suhteen.
Näillä helleilmoilla olen korvannut osan juomastani vedestä kivennäisvedellä.
Ei siis mitään makeita kuten tuossa ehdotettua meloonia, siitä vaan sokerit nousee.
Säällä ei ole mitään tekemistä sokeri arvoihin.
Suolan puutetta kylläkin ilmenee. Kuumissa maissa syödääkin extra suolapillereitä.
Suolanpuute voikin ollan kohtalokasta, vaikka virallinen kanta suosittelee välttämään suolaa. Sokeri on terveydelle paljon pahempi. Tosin tämä tosiasia unohtuu usein mainita
Hassua, virallisesti suositellaan näin helteillä pitämään sekä neste- että suolatasapaino kunnossa.
Virallisesti kehotetaan välttämään lisäsuolan käyttöä, ei välttämään suolaa kokonaan.
Ei ihme, että ihmiset ovat näin huonossa kunnossa, kun ei edes suosituksia tunneta.
Kyllä minulla ainakin oli helteellä sokeriarvot korkeampia kuin muulloin. En sitten tiedä johtuiko itse helteestä vai siitä, että liikkumaankaan ei pystynyt, ulos oli liian kuuma mennä. Niinpä makailin sängyn päällä tuuletin kohdistettuna itseeni. Ja söin. Ja join kivennäisvettä.
Olen sitä mieltä, että kohdallani ovat arvot noin 0,5 yksikköä suuremmat. Sillä perusteella, etten ole muuttanut mitenkään elintapojani. Syön hyvin säännöllisesti ja samalla kaavalla.
plus, miinus 0,5 mmol. Mittaustarkkuuden rajoissa?
Paljon tärkeämpää on mitä syöt.
Helteillä on tietenkin tärkeää että saa riittävästi suolaa koska jano ja suolanpuute on sama tunne. Helppoa yrittää juoda tarpeeksi mutta unohtaa suola.
Sikäli olet VP? oikeassa, että liuskamittareiden tarkkuus on 20%. Siis hävytömän huono. Minulla oli eilen aamulla sokeri 5,5 ja tänä aamuna 6,2. Ja syön aiak tarkalleen aiana samalla periaatteella.
Olen D2. Kova helle nostaa verensokereitani 0,5 - 1 mmol/l. On tutkittu asia suhteellisen runsailla mittauksilla. Syynä on epämiellyttävä olo helteillä. Se stressaa. Elimistön stressi kaikissa muodoissa tunnetusti pyrkii nostamaan verensokereita. Olkoon sitten kyse ruumiillisesta stressistä, esimerkiksi tulehdustilat tai henkisestä, joksi omalta kohdaltani lasken helteen.
Verensokeri nousee ainakin kuumeessa ja tulehdussairauksissa. Olisiko helteellä jokin samantapainen mekanismi, kun elimistö yrittää jäähdyttää itseään? Tai sitten tosiaan syynä on edelläkin epäilty nestehukka ja stressi.
Olen ihmetellyt nyt helteiden aikana b-gluc paasto arvo noussut jopa 8,2:een, ihan kuin ei insuliini toimisi. (II-tyyppi). Syön vähemmän, juon enemmän, en alkoholia. Liikkuminen samaa kuin aiemminkin proteesileikkauksen jälkeen hissuksiin vielä.
Hikoilen runsaasti ja tuulettimet pahentavat reumatauteja, joten stressitila ja lääkitys kai tuon sokeriarvonkin nostaa.
Kallistun myös suolojen korvaajien ajatukseen, joten ripotankin suolaa tomaatinsiivulle ennen rollaamista kaupoille!
Minulla sokerit yleensä tippuu helteellä. Insuliinin vaikutus voimistuu ja pienikin liikunta vielä voimistaa sitä. Lisäksi ei tee mieli syödä ainakaan mitään tuhdinpaa...
Minä ainakin syön normaalisti vaikka ei niin kova nälkä olisikaan. Liikunnan olen jättänyt minimiin näillä 30 asteen helteillä ja oleskelen mieluiten varjossa ulkona ollessa. Aamusokerit ovat pysyneet samoissa lukemissa kuin muutenkin.
Totta, olisi hyvä syödä säännöllisesti vaikka sitten vähän keveämmin. Toinen tärkeä juttu on insuliinin säilytys näin helteellä. Mukana kulkeva ateriainsuliini pilaantuu ja menettää tehoaan nopeasti auringossa tai vaikka kuumassa autossa...