Hei,
Olen viime kuukausina alkanut kiinnittää enemmän huomiota omaan levottomuuteeni ja pakkoliikkeisiin. Minulla on päivittäin näitä tapoja, kuten isovarpaan jatkuvaa naksuttelua, selkärangan ja nivusten naksuttelua, päänahan raapimista, jalkojen tärisyttelyä, hampaiden "hankausta", ym muita hermostuneen ihmisen eleitä. Nämä ovat voimakkaimmillaan varsinkin aamulla ja juuri nukkumaan mentäessä. Lisäksi kärsin nukahtamisvaikeuksista: vaikka olisin väsynyt, en pysty ns. keskittymään nukahtamiseen. Minulla on tapana etsiä stimuloivia keinoja, eli saatan syödä karkkia tai muuta hiilihydraattia ylenmäärin, tai sitten tuijotan ruutua kunnes olo on turtunut. Voin myös alkaa järjestelemään huonetta keskellä yötä, tekemään budjettia tms. Koulussa koin olevani alisuoriutuja, laiska ja huolimaton. Opettajani ovat sanoneet minulle sellaisia kommentteja nyt ammattiopinnoissa kuten: "Olet homsantuusa." "Sulla on tapana syöksyä tehtävien kimppuun ja sählätä hirveästi. Yritäpäs nyt vain rauhassa...".
En myöskään muista, että olisin pariin vuoteen kokenut olevani rentoutunut edes lomalla. Tuntuu, että minulla on koko ajan stressiä. Ahdistun, jos minulla ei ole jotakin tekemistä. Sorrun ikävystyneenä tekemään impulsiivisia päätöksiä ja esim. nettishoppailen, vaikka minulla ei olisi varaa siihen.
Tein suuntaa antavan testin Suomen ADHD-aikuiset Ry:n sivuilla:
tarkkaavaisuushäiriöstä:http://www.hcp.med.harvard.edu/ncs/ftpdir/adhd/18Q_Finnish.pdf
Sain tulokseksi 8, ja oirekyselyssä sanottiin, että 4 tai enemmän vastauksia "harmaalla alueella" saattaa viitata häiriöön.
Minulla on myös ollut syömishäiriö, ja kohtalainen masennus. Osaisiko joku tulkita näitä oireita? Kiitos :)
tässä taas yksi harhaluuloinen lisää?
3
249
Vastaukset
- ifjegiwegq
Sanot itsekin, että syöt ylenmäärin karkkia. Kuka tahansa ihminen muuttuu levottomaksi, jos ruokavalio koostuu hiilarista (eli sokerista). Vähennä siis hiilareita. Jatkuva stressaantunut olo ja siitä seuraava levottomuus voivat hyvin olla oireita jostain käsittelemättömästä elämän ongelmasta, joka vaatisi kuntoonlaittoa. Shoppailulla monet yrittävät saada mielihyvää, jota ei muusta elämästä tunnu saavan. Voisiko sinulla olla sama syy? Et eroaisi tässä mielessä mitenkään tuhansista muista ihmisistä tällä pallolla.
Kuten ADHD-oirekyselyssäkin sanoit kerrottavan, oireet ainoastaan saattavat_ viitata ADHD:hen, tai sitten viittaavat siihen, että olet vain tavallinen ihminen. Ei kannata etsiä selityksiä ongelmiinsa omaa elämäänsä kauempaa. Monilla menee hyvä elämä pilalle, kun lähtee selittelemään ongelmiaan kaikenlaisilla 'sairauksilla'. Tutkiskele mielummin mitä voisit muuttaa omassa elämässäsi. Siten voit kehittyä ihmisenä. - biokemisti-
Vähennä karkkeja, ei välttämättä hiilareita. Karkeissa on haitallisia lisäaineita säilymisajan pidentämiseksi ja myös väriaineena.
Ja lopeta kahvinjuonti:
"levottomuuteeni"
"pakkoliikkeisiin"
"nukahtamisvaikeuksista" - jotain neuvontynkää
Hei!
Mielestäni kuvailemasi viittaa masennukseen. ADHD/ADD on häiriö, joka vaatii perusteelliset haastattelut ja kartoitukset ennen diagnoosin saamista. Tarkkaavaisuushäiriö on myös helposti sekoitettavissa muihin neurologisiin ongelmiin kuten juuri masennus, maanis-depressiivisyys, ahdistushäiriöt..
Edellä kommentoineelle neropatille haluaisin vielä todeta, että tuollaisella ylimielisellä vastauksella et nosta omia pisteitäsi tällä foorumilla, saati sitten aloittajan huolta omasta voinnistaan. Tämä palsta on tietämykseni mukaan tarkoitettu ihmisille, jotka kysyvät neuvoa ja tarvitsevat apua mieltä askarruttaviin kysymyksiin.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Suomen kansa haluaa Antti Lindtmanista pääministerin
Lindtman on miltei tuplasti suositumpi kuin etunimikaimansa Kaikkonen. Näin kertoo porvarimedian teettämä kysely. http2764712Vain 21% kannattaa Lindtmania pääministeriksi
se on selvästi vähemmän kuin puolueen kannatus, mites nyt noin?1343050Miten löydän sinut
Ja saan sanottua kaiken mitä haluan sinulle kertoa? Ja kuinka kuuntelisit minua sen hetken? Kuinka voin ilmaista sen mit452914Miksei Björn Wahlroos jaa rahaa köyhille?
Esimerkiksi Nordean tiloissa? Vai tuovatko ne köyhät hiekkaa marmorilattioille ja siksi ei pysty mursunviiksi pystyyn k362882Yöllinen autolla kaahari Heinolan seudulla
Asukkaita häiriköivän nuoren herran autokaahaus keskustelu poistettu, onko jokin hyvävelijärjestelmä käytössä ?771826Vaikea tilanne
Hieman kolkuttaa omatuntoa, kun on osoittanut kiinnostusta väärää naista kohtaan. En ymmärrä miten toinen on voinut te1061684Jouluksi miettimistä: kuka tai mikä valmistaa rahan?
Nyt kun on ollut vääntöä rahasta ja eritoten sen vähyydestä, niin olisi syytä uida rahan alkulähteille, eli mistä se syn281521- 611448
- 951302
Julkinen sektori on elänyt aivan liian leveästi yli varojensa!
Viimeisen 15 vuoden aikana julkisen puolen palkat ovat nousseet n. 40%, kun taas yksitysellä sektorilla vain n. 20%. En2241216