Selitystä...

Näin joku aika sitten juhannusyönä unta Voldemortista. Kukat toki olivat tyynyn alla... Unessa meidät vihittiin, mutta Voldemortin käskystä minun piti jättää oma perheeni. Myönnyin painostukseen, enkä nähnyt perhettäni sen koommin. Iäisyyden kuluttua en kestänyt olla perheestäni erossa, vaan pyysin Voldemortia perumaan painostuksensa. Ei hän toki sitä perunut, ja ahdistukseni sisällä alkoi kasvaa. Sen seurauksena karkasin yöllä ikkunasta ja kiiruhdin perheeni kodin luo. Pidimme hauskaa koko yön, kunnes valot sammuivat. Jouduin hysteeriseksi, kun rajut salamat näyttivät valossaan Voldemortin tumman hahmon talon ulkopuolella. Säikähdin niin, että heräsin. Herättyäni huomasin makaavani lattialla, jalat koukistettina, vasen käsi sydämen päällä ja oikea puristettuna nyrkkiin.

Tämä uni on vaivannut minua kauan, kertokaa selitys!
1<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Unennäkijä ilmeiseti juhannusyön innoittamana kerännyt kaukkasia tynynsä alle vanhan legendan innoittamana , eli että silloin uneksii tulevasta sulhostaan.

Unennäkijä näkeekin unta Harry Potter-sarjan kuvitteellisesta hahmosta, pelottavasta pääpahis Lordi Voldemortista joka on niin pelätty ettei edes hänen nimeään uskalletta ääneen lausua.

Unessa "sulho" vaatii unennäkijää jättämään perheensä koska heidät näin ollen on vihitty. unennäkijä myöntyy tähän mutta katuu ja ahdistuu, kunnes lopulta karkaa ja kiiruhtaa takaisin perheensä luokse.

Unen selitys:
Uneksija haaveilee sitoutumisesta ja parisuhteesta.
Parisuhteessa hän kuitenkin ahdistuu, ei ole siis siihen valmis.
Parempi tässä vaiheessa vielä olla kaikessa rauhassa ja kypsyä oman perheen parissa. Kun on valmis parisuhteeseen ei sitä koe pelottavana ja painostavana , ikään kuin "voldemortin morsiona" olemisena.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Voldemortin vaimo kirjoitti:

Näin joku aika sitten juhannusyönä unta Voldemortista. Kukat toki olivat tyynyn alla... Unessa meidät vihittiin, mutta Voldemortin käskystä minun piti jättää oma perheeni. Myönnyin painostukseen, enkä nähnyt perhettäni sen koommin. Iäisyyden kuluttua en kestänyt olla perheestäni erossa, vaan pyysin Voldemortia perumaan painostuksensa. Ei hän toki sitä perunut, ja ahdistukseni sisällä alkoi kasvaa. Sen seurauksena karkasin yöllä ikkunasta ja kiiruhdin perheeni kodin luo. Pidimme hauskaa koko yön, kunnes valot sammuivat. Jouduin hysteeriseksi, kun rajut salamat näyttivät valossaan Voldemortin tumman hahmon talon ulkopuolella. Säikähdin niin, että heräsin. Herättyäni huomasin makaavani lattialla, jalat koukistettina, vasen käsi sydämen päällä ja oikea puristettuna nyrkkiin.

Tämä uni on vaivannut minua kauan, kertokaa selitys!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu