Uskallanko kertoa

Psykiatri/terapeutilleni etten ole syönyt lääkkeitäni ja että lopetin ne jo yli 4 kk sitten? Minulla oli yksi lievä psykoosi syksyllä johon sain toiveestani neuroleptilääkityksen. Lääkityksestä en tykännyt joten lopetin heti sairaalajakson loputtua kotiuduttuani. Siitä lähtien ei ole ollut mitään psykoosiin liittyviä oireita ja olen elänyt täysin normaalia elämää ilman masennusta tai ahdistustakaan. Nykyään olen onnellinen ja pystyn hoitamaan asioitani kuin kuka tahansa normaali ihminen. Olen käynyt noin kerran kuussa terapeutin puheilla ja on kysellyt miten on ollut vointi ja olenko muistanut hakea/ottaa lääkkeeni ja olen vastannut ihan pokkana kaikkeen kyllä kaikki on kunnossa. Ja ovat sanoneet että hyvä niin koska psykoosi yleensä uusii mukamas "aina" jos lopettaa lääkityksen. Kun mietin sairaalajaksoani niin menin sinne alunperin ihan vapaasta tahdostani koska en voinut hyvin henkisesti eikä minulla välttämättä mitään psykoosia edes alunperin ollut. Jotenkin en ole vain uskaltanut kertoa etten ole syönyt koska pelkään että he määräävät minut sitten johonkin pakosta mihin en itse halua, noita pelottelutarinoita kun on tullut luettua. Minun on vähän aina ollut hankala sanoa suoraan ei ja haluaisin myös kokonaan eroon kaikenlaisesta mt-hoitopiiristä. Olen nuori opiskelija. Miten tulisi esittää asiani ilman että asiasta koituisi psykiatrien saivartelua tai uhkailua? Kokeneet auttakaa.
8268
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 8

Vanhimmat

No jos sulla on pakottava tarve kertoa, kerro että vähensit ja kato miten käy. Mulle psykiatri on jo 3:n vuoden ajan lykännyt muiden lääkkeiden lisäksi 100 tbl Opamoxeja, jos sattuisin tarviimaan. Yhtään satsia en ole apteekista hakenut. Luojalle kiitos lääkärit ei saa selville, mitä potilas resepteilleen tekee.

Neuroleptit lopetin aikoinaan heti osastohoidon päätyttyä ja kerroin asiasta silleen hiljakseen, että ens muka vähensin ja taas vähensin ja silleen. Että suosittelen kertomaan vaiheittain, jos kovin lääkemyönteinen psykiatri.

Ja kyllähän lääkärit tuppaa kertomaan kauheita satuja, miten voi käydä jos lopettaa lääkkeet. Se vaan, että me ollaan kaikki erilaisia, mulle ei ainakaan käynyt muuta, kun että piristyin ja rupesin elämään suht normaalia elämää. Ja viime kädessä muualla ei pakoteta ottamaan lääkkeitä kun suljetulla osastolla, että sä itse päätät mitä syöt.

Äänestä
  • "Ja kyllähän lääkärit tuppaa kertomaan kauheita satuja, miten voi käydä jos lopettaa lääkkeet."

    Tämä johtunee varmaankin juuri siitä, että eivät itse tiedä (tai ehkäpä halua kertoa) kyseessä olleen vieroitusoireet.

    Äänestä

  • 3+10 kirjoitti:

    "Ja kyllähän lääkärit tuppaa kertomaan kauheita satuja, miten voi käydä jos lopettaa lääkkeet."

    Tämä johtunee varmaankin juuri siitä, että eivät itse tiedä (tai ehkäpä halua kertoa) kyseessä olleen vieroitusoireet.

    Lisäksi lääkärit näkevät useammin niitä potilaita, jotka yrittävät itse lopettaa (usein liian nopeasti, jne) ja sitten tulevat huonommassa kunnossa takaisin. He eivät näe niitä entisiä potilaita, jotka lopettivat eivätkä koskaan palanneet. Tämänkin vuoksi heillä on vääränlainen näkemys kokonaistilanteesta. On kyllä paljon muitakin tekijöitä, kuten lääketehtaiden ja yleensäkin psykiatrian roskatutkimukset ja valheet.

    Äänestä

Kuten itsekin olet todennut ja tiedät, elämäsi sujuu hyvin (ja aivan varmasti paremmin) ilman mitään aivoja lamauttavia neuroleptejä tai muita myrkkyjä.

"Lääkityksestä en tykännyt joten lopetin heti sairaalajakson loputtua kotiuduttuani."

Tämä ei ole mikään ihme, karmeeta kuraahan ne on. Annan thumbs up ja onnea vastuullisesta ja rohkeasta päätöksestäsi!

"Olen käynyt noin kerran kuussa terapeutin puheilla ja on kysellyt miten on ollut vointi ja olenko muistanut hakea/ottaa lääkkeeni ja olen vastannut ihan pokkana kaikkeen kyllä kaikki on kunnossa."

LOL :D Thumbs up taas! Olen kuullut urbaanin tarinan kaverista, joka muutaman vuoden terapiajakson jälkeen oli tuonut viimeiselle tapaamiselleen täydet lääkepakkauksensa. Psykiatrihan oli kehunut koko hoidon ajan miten hyvin lääkkeet ovat toimineet. Tilanteessa ei sanoja tarvittu.

"Ja ovat sanoneet että hyvä niin koska psykoosi yleensä uusii mukamas "aina" jos lopettaa lääkityksen."

PSYCHIATRIC PROPAGANDA ALERT! :D

"haluaisin myös kokonaan eroon kaikenlaisesta mt-hoitopiiristä."

Et ole yksin. Psykiatrinen hoito on todella paradoksaalista. Ihminen tulee hakemaan apua vapaaehtoisesti elämänongelmiinsa ja hänet voidaan siitä hyvästä ottaa pakkohoitoon ja vielä jopa pakkolääkitä aineilla joiden tiedetään olevan myrkyllisiä. Asia on niin älytön, ettei sitä kukaan täysjärkinen pysty selittämään. Tässä kohtaa mielenterveyshoitojärjestelmää ei ole mitään järkeä!

"Miten tulisi esittää asiani ilman että asiasta koituisi psykiatrien saivartelua tai uhkailua?"

Periaatteessa, jos et ole jatkamassa hoitoasi enää, ei välttämättä tarvinne kertoa ollenkaan. Jätä psykiatrit omaan luuloonsa. Jos taas koet, että tarvitsisit vielä terapiaa, voisit ehkäpä mennä jonnekin aivan eri taholle, ikään kuin uutena potilaana. Silloin voisit kieltäytyä tarjotuista lääkkeistä ystävällisesti ja jatkaa pelkällä terapialla. Tässä on tietysti se riski, että he näkevät lääkityksesi jostain kannasta. Sitten kolmas vaihtoehto on yksityinen terapeutti. Heillä ei pitäisi olla mitään yhteyksiä julkisiin kantoihin? Terapeutilla (, jolla ei ole psykiatrin koulutusta) ei edes ole valtuuksia määrätä lääkkeitä.

Äänestä
  • Minullehan määrättiin myös neuroleptejä mielisairauden hoitoon. Söin niitä 3 kk ja lopetin ilman lupaa.

    Elin siis 43vuotta sairaudentunnnottomna (tämä oli psykiatrin mukaan vaarallista) hän näki minussa bipon piirteet heti, kun astui omasta halusta osastolle.

    Hän olisi halunnut minun syövän 3 lääkettä biponi hoitoon. Biponi ilmentyi työnarkomaniana ja vähä unisuutena. Pakoon loppuun ja vainoharhat saivat vallan.

    Minut olisi lääkitty hyytelöksi ja päästetty eläkkeelle. Tein toisin, lopetin lääkkeet, vaihdoin sairaanhoitopiiriä, lopetin hullun olon ja menin töihin.

    Miten ihmeessä neuroleptipöpyssä olisi töitä tehty? Ei mitenkään, mutta mm käypä hoito suositus ja koko järjestelmä listii meidät lääkkeettömät bipot jotka yritämme tehdä töitä. Suotavampaa olisi hyytelöidä lääkittynä hukassa.

    Jokainen voisi itse kokeili vkon ajan neuroleptejä ja katsoa miten alkaa aivotoiminnan muuttuessa persoonallisuus muuttua höpö suuntaan.. Tähän kutsutaan myös termillä sairauden pahenemine.

    Äänestä

  • rouva S, nimi muutettu kirjoitti:

    Minullehan määrättiin myös neuroleptejä mielisairauden hoitoon. Söin niitä 3 kk ja lopetin ilman lupaa.

    Elin siis 43vuotta sairaudentunnnottomna (tämä oli psykiatrin mukaan vaarallista) hän näki minussa bipon piirteet heti, kun astui omasta halusta osastolle.

    Hän olisi halunnut minun syövän 3 lääkettä biponi hoitoon. Biponi ilmentyi työnarkomaniana ja vähä unisuutena. Pakoon loppuun ja vainoharhat saivat vallan.

    Minut olisi lääkitty hyytelöksi ja päästetty eläkkeelle. Tein toisin, lopetin lääkkeet, vaihdoin sairaanhoitopiiriä, lopetin hullun olon ja menin töihin.

    Miten ihmeessä neuroleptipöpyssä olisi töitä tehty? Ei mitenkään, mutta mm käypä hoito suositus ja koko järjestelmä listii meidät lääkkeettömät bipot jotka yritämme tehdä töitä. Suotavampaa olisi hyytelöidä lääkittynä hukassa.

    Jokainen voisi itse kokeili vkon ajan neuroleptejä ja katsoa miten alkaa aivotoiminnan muuttuessa persoonallisuus muuttua höpö suuntaan.. Tähän kutsutaan myös termillä sairauden pahenemine.

    Hienosti toimittu. Ihmiset valitettavasti luottavat monesti sokeasti lääkäriinsä ja joutuvat siten pahoihin vaikeuksiin. Luullaan, että lääkäri tietää kaiken ja ei mitenkään vahingoittaisi potilastaan. Mielenterveyspuolella tällainen sokea luotto on erityisen vaarallista, kun tiedetään miten myrkyllisiä mm. juuri mainitsemasi neuroleptitkin ovat.

    Uutisissakin on ollut runsaasti näistä lääkäri-lääkeyhtiökytköksistä. Monien lääkäreiden ja erityisesti psykiatrien tarkoitus on vain diagnosoida jokin 'mielisairaus', jonka perusteella voidaan sitten myydä potilaalle lääkettä. Harvoin edes harkitaan lääkkeetöntä hoitoa, koska se ei tuota rahaa lääkeyhtiölle ja täten tarjolla olevat bonukset, mm. mediassakin mainitut Madonnan konserttiliput ja Espanjan matkat, jäävät saamatta.

    Äänestä

Parastahan tässä on nyt että sinä voit hyvin,otit lääkkeitä tai et.Kyllä minun mielestä sun kannattaa kertoa että sun elämäntilaantees on muuttunut ja ettää sinä voit hyvi nyt ja olet lopettanut lääkkeiden käytön,jos se sinun terapeuttis on vähäänkään ihminen niin hän ilostuu varmaan että alkaa voida paremmin eikä tartte lääkkeitä...sulla on ilmeisesti ollu elämän kriisi ja nyt näet asiat valoisemmin...olen todella iloinen sun puolesta,hoida itseäs ja onnea elänpolullesi...

Äänestä

Minä syön lääkkeeni ja aion syödä jatkossakin.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


tbs6 kirjoitti:

Psykiatri/terapeutilleni etten ole syönyt lääkkeitäni ja että lopetin ne jo yli 4 kk sitten? Minulla oli yksi lievä psykoosi syksyllä johon sain toiveestani neuroleptilääkityksen. Lääkityksestä en tykännyt joten lopetin heti sairaalajakson loputtua kotiuduttuani. Siitä lähtien ei ole ollut mitään psykoosiin liittyviä oireita ja olen elänyt täysin normaalia elämää ilman masennusta tai ahdistustakaan. Nykyään olen onnellinen ja pystyn hoitamaan asioitani kuin kuka tahansa normaali ihminen. Olen käynyt noin kerran kuussa terapeutin puheilla ja on kysellyt miten on ollut vointi ja olenko muistanut hakea/ottaa lääkkeeni ja olen vastannut ihan pokkana kaikkeen kyllä kaikki on kunnossa. Ja ovat sanoneet että hyvä niin koska psykoosi yleensä uusii mukamas "aina" jos lopettaa lääkityksen. Kun mietin sairaalajaksoani niin menin sinne alunperin ihan vapaasta tahdostani koska en voinut hyvin henkisesti eikä minulla välttämättä mitään psykoosia edes alunperin ollut. Jotenkin en ole vain uskaltanut kertoa etten ole syönyt koska pelkään että he määräävät minut sitten johonkin pakosta mihin en itse halua, noita pelottelutarinoita kun on tullut luettua. Minun on vähän aina ollut hankala sanoa suoraan ei ja haluaisin myös kokonaan eroon kaikenlaisesta mt-hoitopiiristä. Olen nuori opiskelija. Miten tulisi esittää asiani ilman että asiasta koituisi psykiatrien saivartelua tai uhkailua? Kokeneet auttakaa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu