Minulla tosi raskas ongelma, josta kärsin todella..
Seurustelen kolmatta kuukautta. Miksi sisälläni on koko ajan tunne, että kaikki ei ole hyvin.
Edellinen suhteeni katkesi pettymyksiin. Olin petetty.
Kun emme ole tavanneet muutamaan päivään tai emme ole sopineet tapaamisesta, kuvittelen jo hänen olevan jonkun muun luona tms.
Sisälläni kiehuu, sydämeni hakkaa, vatsaan koskee.. odotan koko ajan posket punaisena yhteydenottoa.
Laitettuani hänelle viestiä ja jos hän ei vastaa muutamaan tuntiin alan taas hermoilemaan ja kuvittelemaan.
Niin, tiedän tämän olevan sairasta, mitä tehdä??
Ruoka ei maita, ahdistaa.. haluaisin vajoa maan alle..
Seurustelen kolmatta kuukautta. Miksi sisälläni on koko ajan tunne, että kaikki ei ole hyvin.
Edellinen suhteeni katkesi pettymyksiin. Olin petetty.
Kun emme ole tavanneet muutamaan päivään tai emme ole sopineet tapaamisesta, kuvittelen jo hänen olevan jonkun muun luona tms.
Sisälläni kiehuu, sydämeni hakkaa, vatsaan koskee.. odotan koko ajan posket punaisena yhteydenottoa.
Laitettuani hänelle viestiä ja jos hän ei vastaa muutamaan tuntiin alan taas hermoilemaan ja kuvittelemaan.
Niin, tiedän tämän olevan sairasta, mitä tehdä??
Ruoka ei maita, ahdistaa.. haluaisin vajoa maan alle..
Vastaukset 8
Vanhimmat
Aika tuttu tunnne. Toi on ikävän tunnetta toista kohtaan ja luottamuspulaa ja sun omaa huonoa itsetuntoa. Sulla on liikaa ylimääräistä aikaa ja ehdit ajatella kaikenlaista.
Apuna mulle ja ehkä myös sulle:
- siirrän huonekaluja siivoten joka kolon. Uusi järjestys.
- menen lenkille tai uimaan
- täytän ristikoita musaa kuunnellen
- soitan ystäville
- menen vanhempieni luo kahville
- syön melonia
- mietin hyviä hetkiä yhdessä ja tiedän niitä tulevan lisää.
- yritän ajatella positiivisesti
- katselen hänen kuvaansa
Tuo piristi tosi paljon... Harmi kun eväät on huonot, johtunee lapsuudesta. Toivoin aina ehjää hyvää kotia.
Nyt aikuisena yritän tsempata itseäni ja välillä kehua myös itseäni. Varmaan en pohtisi liikaa, jos itselläni olisi vahva itseluottamus. Taas harmittaa, kaverini laittoi viestiä, minä pöllö kiukkuisena takaisin.. Hän sai taas huomata olevani liian väsynyt ym..oli vähän yllättynyt käytökseeni. Piru mun kanssa.
No, saatuani viestin, että meni valomerkkiin, pisti taas karvat pystyyn, minkäs teet.
Itse pakersin työmaalla.
Kun "kaiken" pitäisi olla suht hyvin, miksi sitten tämä tunne? Kun ajattelee järkevästi, pitäisi ymmärtää, että toisella pitää olla omaakin aikaa ja myös ne pakolliset menot. Aikaahan sitä itsekin tarvitsee, eikä aina repeä mukaan samaan aikaan kuin toinen.
Tiedän hyvin: Kun on yksin, ei pitäisi edes ajatella ja suggeroida itseään siihen tunteeseen. Sitten, kun taas kohdataan jonkin menon jälkeen, ei pitäisi paria ensimmäistä tuntia käyttää murjottamiseen jne. vaan hypätä syliin ja olla iloinen siitä, mitä oli "ikuisuuden" odottanut.
Kun jokin tuttu kuvio muuttuu tai itse odottaa suhteelta enemmän ja enemmän, on aivan varma, että jossain vaiheessa tekee kipeetä. Se ylimääräinen tunne on itseaiheutettua niin kauan kun siihen ei ole oikeasti syytä.
Mitä tein? Kerroin tunteistani, kerroin, että tämä on ennen kaikkea rakkautta, kaipuuta ja etten halua olla yksin. Muutama päivä sitä on jauhettu ja pikku hiljaa alkaa helpottaa. Tarkoitan vaan, että asian myöntäminen itselleen ja siitä kertominen toiselle on kaikkein paras lääke, mitä ikinä tiedän!
vain paranee, kiitos!!
Mulla on kans samanlainen mustasukkaisuus-ongelma...Tosin mua ei niinkään huoleta jos mun mies on jossain, eikä siitä juurikaan kuulu mitään (aika tavallista meidän suhteessa), mutta mua häiritsee aivan suunnattomasti, kun tiedän sen tekstailevan jatkuvasti erään naispuoleisen henkilön kanssa...Se yksinkertaisesti pistää niin suunnattoman vihaks...!!! Ymmärtäisin jos silloin tällöin lähettelisivät jotain viestejä, kavereina, mutta rupee toi "kaveruus" vähän mietityttään kun viestien määrä tuppaa lähentelemään viittäkymmentä päivässä (ellei enemmänkin...)! Ja sit ihmetellään miks mä olen kiukkunen! Miksköhän???
hänen kirjoittelevan..
Itse en kyllä moista hyväksyisi.
Mutta enhän minä teidä kenenkä kanssa oma armaani kirjoittelee tms.
Mutta ei tuommoista voi miettiä. Tarpeeksi olen jo paininut oman mustasukkaisuuteni kanssa.
Täytyisi vain alkaa itseensä luottamaan ja näyttää omia hyviä puoliaan.
selville aika ikävällä tavalla...ja se siitä...pääasia on kuitenkin että tiedän ja se on toisaalta huono homma...
5 vuotta jo oltu yhdessä ja 4 vuotta siitä asuttu yhdessä.. mielikuvitukseni lentää yhä uskomattoman kovaa ja korkealla. olin entisissä (3) suhteissani (jokaisessa) petetty osapuoli ja suhteet eivät luonnollisesti kestäneet kovinkaan kauaa. Tähän suhteeseen hyppääminen kesti yli puoli vuotta.. uskomatonta että hän vielä otti minut matkaansa. Nyt en osaa kuitenkaan luottaa häneen tai paremminkin itseeni. En koe olevani riittävän hyvä.. kun hän on kavereiden kanssa tms. kuvittelen hänen pitävän minua pilkkanaan tuolla jossain jonkun toisen kanssa. Aika jännää, että itse tietää, että tämä mustasukkaisuus ei johda mihinkään, mutta silti...muut ystäväni sanovat että ei hän nyt sentään sinua petä, ei hän ole sellainen.. mutta miksi asia kalvaa minua kuitenkin.. mikä olisi riittävä todiste siitä että olen hänelle ainoa, jotta pääsisin asian ylitse? ei varmaan mikään koska avioliittokaan ei ole enää pyhä.. joten asian kanssa on vain pakko oppia elämään.. Uskon, että kun oppii hyväksymään itsensä sellaisena kun on, voi silloin joku toinenkin hyväksyä sinut.. ei ole helppoa tietä, se vaikein antaa yleensä parhaimman palkinnon. Minulla on vielä matkaa edessäni ja niin myös sinulla, mutta eiköhän me pärjätä :) ainakin luulen niin. Tiedän että nykyinen "mieheni" on se, jonka kanssa haluan elää lopun elämääni ja jonka haluan lasteni isäksi. Minulla on vaihtoehtona vain luottaa itseeni ja antaa palaa.. mutta siihen minun täytyy ensin oppia. taisi tulla aika sekava hajatelma, mutta kuitenkin: pärjäile :)