Tarina, jota ei muut tunne. Tarina jota ei kukaan kuitenkaan uskoisi :D
Joskus luultiin "jäävämme kiinni". Ehei, me ollaan tarpeksi fiksuja peittämään jälkemme. Sepitetään niin sujuvasti, että lopulta uskotaan itse toistemme valheet.
Tiedätkö? Siitä tarinasta olisi tullut hieno, meistä kahdesta onnellisia, yhteiselämästä elämisen arvoista. Olisi, jo olisimme uskaltaneet. Me, jotka luulimme olevamme rohkeita, avoimia, ennakkoluuttomia, tekeviä. Me olimmekin siinä ainoassa tärkeässä asiassa ujoja, epäröiviä, hiljaisia, saamattomia. Annoimme onnen lipua käsistämme, koska me pelkäsimme toisiamme, tunteitamme. Me, jotka otimme riskejä, valitsimme turvallisimman, varmimman ja helpoimman tien. Me valitsimme järjellä, me emme oskaan olleet tarpeeksi rohkeita. Liikaa tekoja, liian vähän puhetta.
Joskus luultiin "jäävämme kiinni". Ehei, me ollaan tarpeksi fiksuja peittämään jälkemme. Sepitetään niin sujuvasti, että lopulta uskotaan itse toistemme valheet.
Tiedätkö? Siitä tarinasta olisi tullut hieno, meistä kahdesta onnellisia, yhteiselämästä elämisen arvoista. Olisi, jo olisimme uskaltaneet. Me, jotka luulimme olevamme rohkeita, avoimia, ennakkoluuttomia, tekeviä. Me olimmekin siinä ainoassa tärkeässä asiassa ujoja, epäröiviä, hiljaisia, saamattomia. Annoimme onnen lipua käsistämme, koska me pelkäsimme toisiamme, tunteitamme. Me, jotka otimme riskejä, valitsimme turvallisimman, varmimman ja helpoimman tien. Me valitsimme järjellä, me emme oskaan olleet tarpeeksi rohkeita. Liikaa tekoja, liian vähän puhetta.
Vastaukset 15
Vanhimmat
Just näin..
liki täälläkin.
Ei, vaan liikaa kirjoittelua, liian vähän sanoja ja tekoja. Liikaa tunteita? Voiko niin sanoa? En halua mitään niin paljon kuin sinut. Ja siltikin..
Kysyin joskus täällä voitaako rakkaus kaikki esteet ja kestääkö se kaiken.
En tiedä vieläkään.
Onko liian myöhäistä kaikki. Oikeasti.
jos minua tarkoitat. Vain sinut haluan edelleen. En vain tiedä kaunko sydämeni tätä kestää. Ja mitä tuohon aloitukseen tulee, niin olen varma, että yksi jos toinenkin tuossa taannoin odotteli "meitä" oikeasti olevan olemassa.
Koskaan ei ole liian myöhäistä. Käytännössä on vain pakko antaa periksi jo. Ei minulla ole keinoja jatkaa, en usko että hänelläkään on.
Kyllä se silti kestää. Se ketää kaiken sen minkä se kohtaa. Ei tunne katoa, vaikkei sitä toteuta. Rakkaus keksii keinon.
Kuullostaa tutulta tarinalta.. Tuntuu että olen väärällä tiellä ja toivon vaan että tulisi pian risteys vastaan ja löytäisin vielä sen oikean tien, hänen kanssaan. Ikävä on edelleen ja tämänpäiväinen tuntui todella pahalta.
tuntui pahalta?
Se että hän näki mut jonkun muun seurassa. Eikä edes katsonut mua.
toisen kanssa, jos hänet haluat?
Niitä risteyksiä on tullut ja mennyt. Jokaikinen kerta ollaan käännytty eri teille.
Tässä yksi: Kuuntelin ilmeettömänä kun kerroit vuolaasti kuinka mukavaa on elämä silloisen rakkaasi kanssa. Hymyilin, en jutuillesi. Minä hymyilin muistellesani menneitä. Heräsin muistoistani vasta kun sinä suutelit minua, ja menit pois.
En ole toisen kanssa, se oli vaan vanha kaveri, mutta hän ei sitä tiedä.
jaa, ehkä.
Kerro miten tarinanne sitten käytännössä meni?? Rakastitte ja kärsitte ja mietitte sitten vanhainkodissa että kyllä se oli ihminen se..
http://www.youtube.com/watch?v=Bzd-PkfqsfI
Ehkä meitä on useitakin..
Jokaisella oma tarinansa..
ikävä risteyttää meidät lähelle toisiamme.. meidät kaikki ikävöijät!