Olen voimakkaasta ahdistuksesta kärsivä alle 30-vuotias mies. En vaikuta ahdistuneelta ulkopuolisen silmissä, päin vastoin vaikutan positiiviselta, iloiselta ja hyvin menestyvältä. Tuskin kukaan voisi uskoa, että olen näin ahdistunut oikeasti. En tiedä nytkään olenko viikon päästä elossa vai en. Toivoisin että joko jaksaisi lukea kertomukseni ja antaa edes jonkun neuvon. Olen todella neuvoton.
Ongelmani ovat fyysiset oireet. Kaikki alkoi vuosia sitten voimakkaasta sosiaalisten tilanteiden pelosta, joka lopulta laukesi kun sarastuin. Tällä hetkellä en pelkää lainkaan sosiaalisia tilanteita. Sairastuttuani fyysisesti olen kärsinyt joka päivä erilaisista oireista. On ollut sydänoireita, keuhko-oireita, refluksitaudin oireita, huimausta, lukuisia erilaisia syöpäoireita. Kaikkiin oireihin on liittynyt voimakas pelko siitä, että niiden taustalla on jokin vakava kuolemaan johtava sairaus tai elämänlaadun pysyvään alentumiseen johtava sairaus.
Nyt viimeiset 8 kuukautta on pinnalla olleet erilaiset neurologiset oireet. Neurologisten oireiden alettua ei ole ollut muun alueen ongelmia. Refluksitauti loppui kun seinään, keuhkot ja sydän toimivat hyvin eikä syövätkään enää pelota. Ensin pelkäsin MS-tautia johon kaikki oireeni täsmäsivät. Sitten tajusin että mullahan on ALS tauti, joka on kenties pahin tauti maailmassa. Oli lihakset heikkona ja jokapuolella nykimistä. Tämän vaiheen aikana jopa toivoin, että mulla olisi MS-tauti eikä ALS tautia. Lukuisten neurologisten tutkimusten jälkeen ymmärsin, että eihän mulla olekaan ALS tautia vaan parkinsonin tauti. Tässävaiheessa neurologiset oireet olivat kestäneet jo yli 5 kk. Parkinson pelosta pääsin eroon samalla hetkellä kun kuulin uudesta sairaudesta. Nimittäin kroonisesta väsymysoireyhtymästä, joka käsittääkseni aiheuttaa jatkuvan kuumeen sekä rajun voimattomuuden. Olin täysin varma että mulla on kyseinen tauti, vaikka kumpaakaan edellä mainituista oireista mulla ei ollut. Noh, ei mennyt kuin puolipäivää ja mulla nousi kuume. Ihan lievä kuume (37,1) mutta joka tapauksessa tämä vahvisti uskomukseni siitä, että olen sairastunut tähän erittäin vakavaan ja ikävään sairauteen. Mietin jo tulevaa elämääni hoitokodissa ja ahdistukseni oli sanoin kuvaamattoman suurta.
Tässä vaiheessa ymmärsin onneksi hakeutua hoitoon (ei vain ollut muuta vaihtoehtoa). Menin lääkärille ja sain psyykelääkkeitä. Parin päivän jälkeen kuume laski ja olo oli hyvä monta viikkoa. Ensimmäistä kertaa moneen vuoteen olin oireeton. Sitten kuitenkin aloin saamaan lääkkeistä oireita, joiden takia päätin lopettaa niiden syömisen. Alkoi taas tulla pelko kuumeesta. Välillä olin varma, että nyt mulla on kuumetta ja kyseinen sairaus. Olokin oli monesti kuumeinen tai muuten "outo". Mittari ei kuitenkaan näyttänyt kuumetta. Maksimissaan sain "kuumeen" nousemaan 37.0. Olen käsittänyt, että jos ihminen on "paniikissa" niin kyllä se ruumiin lämpötilakin voi hieman nousta.. Eli todennäköisesti tämä mun "kuume" on ihan normaalia ottaen paniikkitilan huomioon.
Nyt olen ollut kierteessä, jossa olen mitannut kuumeen varmaan 2-3 kertaa päivässä jo monen kuukauden ajan. Lähes aina tulos on jotain 36.3 - 36,8 välillä. Lisäksi käyn lähes joka ilta pitkällä juoksulenkillä tai kuntosalilla. Käyn joka arkipäivä töissä ja suoriudun työstäni loistavasti. Silti olen välillä täysin varma sairastavani kroonista väsymysoireyhtymää. Nytkin on vähän "sairas tai kuumeinen olo" vai onko sittenkään? en ole ihan varma, pitäiskö mitata? En ehkä jaksa kun tiedän ettei mulla kuitenkaan ole kuumetta.Välillä kun alan hermoilla ja ajatella että onko mulla kuumetta, niin kasvot alkavat punottaa ja kädet hikoilevat. Tämä taas vahvistaa käsitykseni kuumeesta ja kauheasta sairaudesta.
En tiedä mitä mun pitäis tehdä, tuntuu ihan oikeasti siltä että maailma romahtaa päälle. Oon umpikujassa enkä tiedä miten pääsen taas kiinni normaaliin huolettomaan elämään? Oonko oikeasti sairas vai psyykkisesti sairas, en tiedä. Sekin on muuten jännä, että mulla tämä "kuumeinen olo" lähtee pois kun syön rauhoittavia lääkkeitä. Näin ei varmaan kävisi jos olisin oikeasti sairas? vai kävisikö?
Tiedän että mieli ja ruumis on yhteydessä toisiinsa vahvasti ja ihmisen mielellä on valtava voima. Se voi joko parantaa tai sairastuttaa.
Onko jollain antaa neuvoja miten pääsisin eroon pois näistä negatiivisista ajatuksista ja kauheista oireista, olen valmis kokeilemaan mitä tahansa.
Kiitokset jo etukäteen.
Ongelmani ovat fyysiset oireet. Kaikki alkoi vuosia sitten voimakkaasta sosiaalisten tilanteiden pelosta, joka lopulta laukesi kun sarastuin. Tällä hetkellä en pelkää lainkaan sosiaalisia tilanteita. Sairastuttuani fyysisesti olen kärsinyt joka päivä erilaisista oireista. On ollut sydänoireita, keuhko-oireita, refluksitaudin oireita, huimausta, lukuisia erilaisia syöpäoireita. Kaikkiin oireihin on liittynyt voimakas pelko siitä, että niiden taustalla on jokin vakava kuolemaan johtava sairaus tai elämänlaadun pysyvään alentumiseen johtava sairaus.
Nyt viimeiset 8 kuukautta on pinnalla olleet erilaiset neurologiset oireet. Neurologisten oireiden alettua ei ole ollut muun alueen ongelmia. Refluksitauti loppui kun seinään, keuhkot ja sydän toimivat hyvin eikä syövätkään enää pelota. Ensin pelkäsin MS-tautia johon kaikki oireeni täsmäsivät. Sitten tajusin että mullahan on ALS tauti, joka on kenties pahin tauti maailmassa. Oli lihakset heikkona ja jokapuolella nykimistä. Tämän vaiheen aikana jopa toivoin, että mulla olisi MS-tauti eikä ALS tautia. Lukuisten neurologisten tutkimusten jälkeen ymmärsin, että eihän mulla olekaan ALS tautia vaan parkinsonin tauti. Tässävaiheessa neurologiset oireet olivat kestäneet jo yli 5 kk. Parkinson pelosta pääsin eroon samalla hetkellä kun kuulin uudesta sairaudesta. Nimittäin kroonisesta väsymysoireyhtymästä, joka käsittääkseni aiheuttaa jatkuvan kuumeen sekä rajun voimattomuuden. Olin täysin varma että mulla on kyseinen tauti, vaikka kumpaakaan edellä mainituista oireista mulla ei ollut. Noh, ei mennyt kuin puolipäivää ja mulla nousi kuume. Ihan lievä kuume (37,1) mutta joka tapauksessa tämä vahvisti uskomukseni siitä, että olen sairastunut tähän erittäin vakavaan ja ikävään sairauteen. Mietin jo tulevaa elämääni hoitokodissa ja ahdistukseni oli sanoin kuvaamattoman suurta.
Tässä vaiheessa ymmärsin onneksi hakeutua hoitoon (ei vain ollut muuta vaihtoehtoa). Menin lääkärille ja sain psyykelääkkeitä. Parin päivän jälkeen kuume laski ja olo oli hyvä monta viikkoa. Ensimmäistä kertaa moneen vuoteen olin oireeton. Sitten kuitenkin aloin saamaan lääkkeistä oireita, joiden takia päätin lopettaa niiden syömisen. Alkoi taas tulla pelko kuumeesta. Välillä olin varma, että nyt mulla on kuumetta ja kyseinen sairaus. Olokin oli monesti kuumeinen tai muuten "outo". Mittari ei kuitenkaan näyttänyt kuumetta. Maksimissaan sain "kuumeen" nousemaan 37.0. Olen käsittänyt, että jos ihminen on "paniikissa" niin kyllä se ruumiin lämpötilakin voi hieman nousta.. Eli todennäköisesti tämä mun "kuume" on ihan normaalia ottaen paniikkitilan huomioon.
Nyt olen ollut kierteessä, jossa olen mitannut kuumeen varmaan 2-3 kertaa päivässä jo monen kuukauden ajan. Lähes aina tulos on jotain 36.3 - 36,8 välillä. Lisäksi käyn lähes joka ilta pitkällä juoksulenkillä tai kuntosalilla. Käyn joka arkipäivä töissä ja suoriudun työstäni loistavasti. Silti olen välillä täysin varma sairastavani kroonista väsymysoireyhtymää. Nytkin on vähän "sairas tai kuumeinen olo" vai onko sittenkään? en ole ihan varma, pitäiskö mitata? En ehkä jaksa kun tiedän ettei mulla kuitenkaan ole kuumetta.Välillä kun alan hermoilla ja ajatella että onko mulla kuumetta, niin kasvot alkavat punottaa ja kädet hikoilevat. Tämä taas vahvistaa käsitykseni kuumeesta ja kauheasta sairaudesta.
En tiedä mitä mun pitäis tehdä, tuntuu ihan oikeasti siltä että maailma romahtaa päälle. Oon umpikujassa enkä tiedä miten pääsen taas kiinni normaaliin huolettomaan elämään? Oonko oikeasti sairas vai psyykkisesti sairas, en tiedä. Sekin on muuten jännä, että mulla tämä "kuumeinen olo" lähtee pois kun syön rauhoittavia lääkkeitä. Näin ei varmaan kävisi jos olisin oikeasti sairas? vai kävisikö?
Tiedän että mieli ja ruumis on yhteydessä toisiinsa vahvasti ja ihmisen mielellä on valtava voima. Se voi joko parantaa tai sairastuttaa.
Onko jollain antaa neuvoja miten pääsisin eroon pois näistä negatiivisista ajatuksista ja kauheista oireista, olen valmis kokeilemaan mitä tahansa.
Kiitokset jo etukäteen.
Vastaukset 3
Vanhimmat
Hei!
En voi muuta kuin vaan kiittää. Olen 16 vuotias tyttö ja vielä vuosi sitten olin ihan normaali. Psyyke ja kaikki muukin oli kunnossa. Viime talvena sain ensimmäisen paniikkikohtauksen joka johtui pelkotilasta, vaikka melko tyhmää asiaa pelkäsinkin. Sen jälkeen pari kuukautta ihan epätodellinen olo ja kokoajan pelkäsin että kohtaus tulee uudestaan. Sitten se vain jotenkin kummasti unohtui koko asia. Keväällä eksyin nettiin sattumalta lukemaan unihalvauksista ja senjälkeen pelkäsin kuukauden putkeen saavani sen. Vaikka se ei edes vaarallinen olekkaan, pelkäsin suunnattomasti ja olin iltaisin aina ahdistunut ja myös paniikkikohtaukset alkoivat taas oireilemaan. Kuten viimeksikkin kävi, tämä pelko unohtui koulun ja kavereiden alle, varsinkin kun kesäloma alkoi. Sitten kesäloman alussa alkoi epäilys aivosyövästä. Olin kyseistä epäilyt aikaisemminkin mutta vain ohimennen. Oli tuntunut ns. "painetta" päässä. Nyt kun koulu alkoi, alkoi myös korvassa tinnitys. N. kolme päivää sitten googlasin "aivosyövän oireet" ja vaikka vain pari oiretta täsmäsivät, hulluhan tämä ihmismieli on, yhdistin ne välittömästi kyseiseen tapaukseen. Ja eilisestä tähän hetkeen asti alkoi epätodellinen ja tavallaan "psykedeelinen olotila" , joka tietenkin täsmäsi oireisiin. Loppui kuin seinään sinun kirjoituksesi lukemisen jälkeen. Kirjaimellisesti itkin onnesta, kun tajusin vain itse luovani itselleni mielikuvia ja pelkoja tästä sairaudesta. Vieläkin vähän omituinen olo, mutta myös paljon itsevarmempi. Pari tuntia sitten vielä itkin koulun vessassa kuoleman pelosta. Olen niin helpottunut ja en osaa muuta sanoa kuin kiitos, että pelastit minut kamalalta ahdistukselta. Oloni on sanoinkuvaamattoman helpottunut. Tsemppiä sinnekkin ja toivottavasti voitat pelkosi!
Voin täysin tuntea miltä susta tuntuu tuollainen oireilu. Itsellä on ollut jos jonkinlaista sairautta ja joskus joku oire vaan alkaa paheneen ja siitä tarkkailusta ei vaan pääse millään eroon. Se on todella raskasta.:(
Kirjoitin äsken uuden ketjun omasta sairauksienpelosta. Olen myös umpikujassa enkä tiedä mikä tähän auttaisi.
Paljon tsemppiä Palle,
ja kaikki muutkin jotka elävät pelkojen varassa. Itsekin jatkan samojen pelkojen kanssa taistelua ja kehitän jatkuvasti uusia oireita, jotka sopivat kuolettaviin tauteihin. Paljon on tutkittukin, otettu verikokeita ja skannattu päästä varpaisiin. Todennäköisesti kaikki johtuu kuitenkin traumoista, jotka ovat jääneet kii ympärillä tapahtuneiden asioiden takia. Läheisten kuolemat ja sairastumiset aiheuttavat etenkin herkälle sielulle haavoja, joita on vaikea parantaa. Kävin muutaman kerran psykoterapiassa, mistä oli kyllä apua. Suosittelen, jos pelot eivät jätä rauhaan. Nyt taas on alkanut ahdistus ja paniikki lisääntyä, en tiedä miksi. Mustakaan ei kuulemma näe ulkoota päin, vaikutan vahvalta, sosiaaliselta ja menestyksekkäältä 31-vuotiaalta..