Tutkimusraportit?

Hei, kyselin tuossa reilu kuukausi sitten, josko dianetiikasta löytyisi ihan virallisia ja tieteellisen metodin mukaisia tutkimusraportteja netistä, yleisesti saatavilla olevasta kirjallisuudesta tms. Tällöin ainakin nimimerkki Zorro lupaili niitä minulle etsiä. Onkohan tällaisia raportteja nyt jostain löytynyt?
321020
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 32

Vanhimmat

..löytyy mitään. Ja varo sinäkin psykologian opiskelijana eksymästä tähän vedätykseen.

Asiallista ja tutkittua tietoa on ja paljon jossa taka-ajatuksena ei ole ihmispolojen rahastus.

Äänestä
  • Annetaan toki Zorrolle ja muille tilaisuus.

    Olen ihan mielenkiinnosta lukenut Hubbardia tarpeeksi tietääkseni, ettei Scientologia ole "minun juttuni". Joten älä pelkää... Sen, etten jaa scientologien maailmankatsomusta, ei kuitenkaan pitäisi estää asiallista keskustelua heidän kanssaan.

    Äänestä

  • Utelias kirjoitti:

    Annetaan toki Zorrolle ja muille tilaisuus.

    Olen ihan mielenkiinnosta lukenut Hubbardia tarpeeksi tietääkseni, ettei Scientologia ole "minun juttuni". Joten älä pelkää... Sen, etten jaa scientologien maailmankatsomusta, ei kuitenkaan pitäisi estää asiallista keskustelua heidän kanssaan.

    ..järki mukana asioissa. Tunne kun joskus voi viedä miestä/naista.

    Ok. Good luck!

    Äänestä

  • Utelias kirjoitti:

    Annetaan toki Zorrolle ja muille tilaisuus.

    Olen ihan mielenkiinnosta lukenut Hubbardia tarpeeksi tietääkseni, ettei Scientologia ole "minun juttuni". Joten älä pelkää... Sen, etten jaa scientologien maailmankatsomusta, ei kuitenkaan pitäisi estää asiallista keskustelua heidän kanssaan.

    Mitä sellaista olet lukenut joka saa sinut päättämään, että scientologia ei ole sinun juttusi? Onko siellä mitään/jotain mikä on mielestäsi oman tutkimisesi arvoista? Mitä muuten olet lukenut?

    Mielestäni scientologiassa on ihmisten perusongelmiin paneutuvaa asiaa paljolti. Tietenkin tämä "hurjempi" puoli meille useimmille on nämä havainnot ihmisen henkisyydestä/hengestä. Mutta senhän ei tarvitsekkaan olla henkilölle totta, jos hän ei voi tehdä sitä havaintoa itse. Näinhän sen pitää ollakkin.

    Äänestä

  • Taistelija kirjoitti:

    Mitä sellaista olet lukenut joka saa sinut päättämään, että scientologia ei ole sinun juttusi? Onko siellä mitään/jotain mikä on mielestäsi oman tutkimisesi arvoista? Mitä muuten olet lukenut?

    Mielestäni scientologiassa on ihmisten perusongelmiin paneutuvaa asiaa paljolti. Tietenkin tämä "hurjempi" puoli meille useimmille on nämä havainnot ihmisen henkisyydestä/hengestä. Mutta senhän ei tarvitsekkaan olla henkilölle totta, jos hän ei voi tehdä sitä havaintoa itse. Näinhän sen pitää ollakkin.

    Kiitos kysymästä, hyvä Taistelija. Hyvän viestin kirjoitit...

    > Mitä sellaista olet lukenut joka saa sinut
    > päättämään, että scientologia ei ole sinun
    > juttusi?

    Jaa-a… Paljonkin. Mutta mainitaanpa nyt keskeisimpiä kompastuskiviä. En usko jälleensyntymiseen. En myöskään Thetaneihin enkä engrammeihin. Muun muassa nämä ja varsin monet muut asiat eivät sovi yhteen oppimani ja oman kokemukseni kanssa.

    Tämä nyt on kuitenkin vain minun näkemykseni asiaan. Jokainen löytäköön oman tiensä ja totuutensa.

    > Onko siellä mitään/jotain mikä on
    > mielestäsi oman tutkimisesi arvoista?

    No, mutta tokihan… En kadu, että olen Hubbardin teoksia pläräillyt, jos sitä tarkoitat. Vanha sananlasku jo kehottaa varomaan ”yhden kirjan ihmistä”. Minusta onkin aina sitä parempi, mitä useammasta eri näkökulmasta tutustuu maailmaan. En usko, että todellisuutta tyhjentävästi kuvataan yhdessäkään kirjassa, yhdenkään kirjailijan tuotannossa tai yhdenkään ihmisen ajattelussa. ”Totuus”, mikä se sitten lieneekään, löytynee jostain kaikkien kirjojen ja ajattelijoiden välimaastosta – en usko, että kukaan tuota ”Totuutta” tulee ikinä löytämään, mutta ainakin itse nautin suuresti jo sen etsimisestä.

    Tästä syystä pyrin lukemaan kirjallisuutta niin monelta kannalta kuin suinkin – voidakseni paremmin ymmärtää ihmisiä sekä ihmisten ja maailmankatsomusten loputonta varianssia.

    Luen paljon, mutta enpä ole vielä törmännyt yhteenkään kirjaan, jota ei olisi mielestäni "kannattanut lukea". Kuten jossain tv-mainoksessa sanottiin: "Lukeminen kannattaa aina." :) Jokaisesta kirjasta tarttuu mukaan jokin hyvä ajatus ja jokin hyvä näkemys. Esim. Hubbardin teksteissä arvostan hänen kannustustaan henkilökohtaiseen totuuden etsintään. Noin esimerkiksi...

    > Mitä muuten olet lukenut?

    Huh… Yliopisto-opintojeni lisäksi luen paljon psykologiaa myös vapaa-aikanani. Sen lisäksi luen paljon sosiologiaa, uskontotieteitä, filosofiaa, historiaa, taiteentutkimusta, biologiaa, antropologiaa, runoutta, eri uskontojen tekstejä, kaunokirjallisuutta… Omaan ajatteluuni ovat voimakkaasti vaikuttaneet mm. Jean-Francois Lyotard, Michel Foucault, Carl Rogers, Lauri Rauhala, Viktor Frankl, James Gleick, Friedrich Nietzsche, eksistentiaalifilosofit (erit. Heidegger, Sartre ja Kierkegaard), systeemiteoreetikot sekä monet zen-buddhalaiset opettajat (mm. Suzuki). Noin muutamia mainitakseni…

    Äänestä

  • Utelias kirjoitti:

    Kiitos kysymästä, hyvä Taistelija. Hyvän viestin kirjoitit...

    > Mitä sellaista olet lukenut joka saa sinut
    > päättämään, että scientologia ei ole sinun
    > juttusi?

    Jaa-a… Paljonkin. Mutta mainitaanpa nyt keskeisimpiä kompastuskiviä. En usko jälleensyntymiseen. En myöskään Thetaneihin enkä engrammeihin. Muun muassa nämä ja varsin monet muut asiat eivät sovi yhteen oppimani ja oman kokemukseni kanssa.

    Tämä nyt on kuitenkin vain minun näkemykseni asiaan. Jokainen löytäköön oman tiensä ja totuutensa.

    > Onko siellä mitään/jotain mikä on
    > mielestäsi oman tutkimisesi arvoista?

    No, mutta tokihan… En kadu, että olen Hubbardin teoksia pläräillyt, jos sitä tarkoitat. Vanha sananlasku jo kehottaa varomaan ”yhden kirjan ihmistä”. Minusta onkin aina sitä parempi, mitä useammasta eri näkökulmasta tutustuu maailmaan. En usko, että todellisuutta tyhjentävästi kuvataan yhdessäkään kirjassa, yhdenkään kirjailijan tuotannossa tai yhdenkään ihmisen ajattelussa. ”Totuus”, mikä se sitten lieneekään, löytynee jostain kaikkien kirjojen ja ajattelijoiden välimaastosta – en usko, että kukaan tuota ”Totuutta” tulee ikinä löytämään, mutta ainakin itse nautin suuresti jo sen etsimisestä.

    Tästä syystä pyrin lukemaan kirjallisuutta niin monelta kannalta kuin suinkin – voidakseni paremmin ymmärtää ihmisiä sekä ihmisten ja maailmankatsomusten loputonta varianssia.

    Luen paljon, mutta enpä ole vielä törmännyt yhteenkään kirjaan, jota ei olisi mielestäni "kannattanut lukea". Kuten jossain tv-mainoksessa sanottiin: "Lukeminen kannattaa aina." :) Jokaisesta kirjasta tarttuu mukaan jokin hyvä ajatus ja jokin hyvä näkemys. Esim. Hubbardin teksteissä arvostan hänen kannustustaan henkilökohtaiseen totuuden etsintään. Noin esimerkiksi...

    > Mitä muuten olet lukenut?

    Huh… Yliopisto-opintojeni lisäksi luen paljon psykologiaa myös vapaa-aikanani. Sen lisäksi luen paljon sosiologiaa, uskontotieteitä, filosofiaa, historiaa, taiteentutkimusta, biologiaa, antropologiaa, runoutta, eri uskontojen tekstejä, kaunokirjallisuutta… Omaan ajatteluuni ovat voimakkaasti vaikuttaneet mm. Jean-Francois Lyotard, Michel Foucault, Carl Rogers, Lauri Rauhala, Viktor Frankl, James Gleick, Friedrich Nietzsche, eksistentiaalifilosofit (erit. Heidegger, Sartre ja Kierkegaard), systeemiteoreetikot sekä monet zen-buddhalaiset opettajat (mm. Suzuki). Noin muutamia mainitakseni…

    Tarkoitin kyllä tarkemmin ilmaistuna, että mitä scientologian kirjallisuutta olet lukenut?

    Mitäs mieltä olet esim. ARC-kolmiosta, tunnesävyasteikosta sekä henkilökohtaiseen integriteettiin (eheyteen) liittyvistä asioista?

    Tiedän, että scientologiassa on huomattava määrä havaintoja, tutkimuksia ja löydöksiä, joiden olemassa olosta sinulla ei ikävä kyllä ole tietoakaan (eli et senkään vuoksi voi ottaa todellisuudessa kovinkaan paljon kantaa scientologian kokonaisuuteen). Eli scientologian aihe on kokonaisuudessaan valtavan kokoinen.

    Näinhän totesin kirjoituksessani, että jälleensyntymiseen ja Thetaniin ei kannata eikä saa uskoa ennenkuin itse on voinut tehdä oman havaintonsa siitäkin asiasta. Uskoisitko, että olet henkinen olento(thetan) jos voisit tehdä sen havainnon itse vai perustelisitko sen jotenkin olevan mahdotonta edelleenkin? Haluaisitko, että olet henkinen olento? Jos et, miksi et?

    Mikä engrammeissa "tökkii"? Mikä sulkee pois sen, että meillä ei voisi olla näitä engrammeja? Onhan meillä kuitenkin tilanteita joissa tietoisuutemme on poissa tai tietoisuustaso on enemmän tai vähemmän laskenut. Hypnoosihan on karkea esimerkki tästä silloin kun se vain toimii. Näissä engrammeissahan on mukana TODELLINEN FYYSINEN KIPU. Ihmisen peruspiirteisiinhän kuuluu VÄLTÄ KIPUA ja hanki mielihyvää. Oletko eri mieltä asiasta? Mikä sulkee mielestäsi pois sen, että ihminen ei välttelisi myös kipua joka on varastoituna mieleemme. Mielessä olevat asiathan voivat vaikuttaa meihin valtavasti vai voikatko?

    Äänestä

  • Utelias kirjoitti:

    Kiitos kysymästä, hyvä Taistelija. Hyvän viestin kirjoitit...

    > Mitä sellaista olet lukenut joka saa sinut
    > päättämään, että scientologia ei ole sinun
    > juttusi?

    Jaa-a… Paljonkin. Mutta mainitaanpa nyt keskeisimpiä kompastuskiviä. En usko jälleensyntymiseen. En myöskään Thetaneihin enkä engrammeihin. Muun muassa nämä ja varsin monet muut asiat eivät sovi yhteen oppimani ja oman kokemukseni kanssa.

    Tämä nyt on kuitenkin vain minun näkemykseni asiaan. Jokainen löytäköön oman tiensä ja totuutensa.

    > Onko siellä mitään/jotain mikä on
    > mielestäsi oman tutkimisesi arvoista?

    No, mutta tokihan… En kadu, että olen Hubbardin teoksia pläräillyt, jos sitä tarkoitat. Vanha sananlasku jo kehottaa varomaan ”yhden kirjan ihmistä”. Minusta onkin aina sitä parempi, mitä useammasta eri näkökulmasta tutustuu maailmaan. En usko, että todellisuutta tyhjentävästi kuvataan yhdessäkään kirjassa, yhdenkään kirjailijan tuotannossa tai yhdenkään ihmisen ajattelussa. ”Totuus”, mikä se sitten lieneekään, löytynee jostain kaikkien kirjojen ja ajattelijoiden välimaastosta – en usko, että kukaan tuota ”Totuutta” tulee ikinä löytämään, mutta ainakin itse nautin suuresti jo sen etsimisestä.

    Tästä syystä pyrin lukemaan kirjallisuutta niin monelta kannalta kuin suinkin – voidakseni paremmin ymmärtää ihmisiä sekä ihmisten ja maailmankatsomusten loputonta varianssia.

    Luen paljon, mutta enpä ole vielä törmännyt yhteenkään kirjaan, jota ei olisi mielestäni "kannattanut lukea". Kuten jossain tv-mainoksessa sanottiin: "Lukeminen kannattaa aina." :) Jokaisesta kirjasta tarttuu mukaan jokin hyvä ajatus ja jokin hyvä näkemys. Esim. Hubbardin teksteissä arvostan hänen kannustustaan henkilökohtaiseen totuuden etsintään. Noin esimerkiksi...

    > Mitä muuten olet lukenut?

    Huh… Yliopisto-opintojeni lisäksi luen paljon psykologiaa myös vapaa-aikanani. Sen lisäksi luen paljon sosiologiaa, uskontotieteitä, filosofiaa, historiaa, taiteentutkimusta, biologiaa, antropologiaa, runoutta, eri uskontojen tekstejä, kaunokirjallisuutta… Omaan ajatteluuni ovat voimakkaasti vaikuttaneet mm. Jean-Francois Lyotard, Michel Foucault, Carl Rogers, Lauri Rauhala, Viktor Frankl, James Gleick, Friedrich Nietzsche, eksistentiaalifilosofit (erit. Heidegger, Sartre ja Kierkegaard), systeemiteoreetikot sekä monet zen-buddhalaiset opettajat (mm. Suzuki). Noin muutamia mainitakseni…

    Viimeinen sana edellisessä viestissäni piti luonnollisesti olla VOIVATKO.

    Äänestä

  • Taistelija kirjoitti:

    Tarkoitin kyllä tarkemmin ilmaistuna, että mitä scientologian kirjallisuutta olet lukenut?

    Mitäs mieltä olet esim. ARC-kolmiosta, tunnesävyasteikosta sekä henkilökohtaiseen integriteettiin (eheyteen) liittyvistä asioista?

    Tiedän, että scientologiassa on huomattava määrä havaintoja, tutkimuksia ja löydöksiä, joiden olemassa olosta sinulla ei ikävä kyllä ole tietoakaan (eli et senkään vuoksi voi ottaa todellisuudessa kovinkaan paljon kantaa scientologian kokonaisuuteen). Eli scientologian aihe on kokonaisuudessaan valtavan kokoinen.

    Näinhän totesin kirjoituksessani, että jälleensyntymiseen ja Thetaniin ei kannata eikä saa uskoa ennenkuin itse on voinut tehdä oman havaintonsa siitäkin asiasta. Uskoisitko, että olet henkinen olento(thetan) jos voisit tehdä sen havainnon itse vai perustelisitko sen jotenkin olevan mahdotonta edelleenkin? Haluaisitko, että olet henkinen olento? Jos et, miksi et?

    Mikä engrammeissa "tökkii"? Mikä sulkee pois sen, että meillä ei voisi olla näitä engrammeja? Onhan meillä kuitenkin tilanteita joissa tietoisuutemme on poissa tai tietoisuustaso on enemmän tai vähemmän laskenut. Hypnoosihan on karkea esimerkki tästä silloin kun se vain toimii. Näissä engrammeissahan on mukana TODELLINEN FYYSINEN KIPU. Ihmisen peruspiirteisiinhän kuuluu VÄLTÄ KIPUA ja hanki mielihyvää. Oletko eri mieltä asiasta? Mikä sulkee mielestäsi pois sen, että ihminen ei välttelisi myös kipua joka on varastoituna mieleemme. Mielessä olevat asiathan voivat vaikuttaa meihin valtavasti vai voikatko?

    Jeps, kiitoksia selvennyksistä. Vastailenpa uusiin kysymyksiisi.

    > Tarkoitin kyllä tarkemmin ilmaistuna, että mitä
    > scientologian kirjallisuutta olet lukenut?

    Jonkin verran Fundamentals of Thoughtia ja Dianetiikka: Nykyajan tiede mielenterveydestä -kirjaa. Kumpaakaan en kovin perusteellisesti enkä kokonaan. Aivan kuten sanoit - on monia asioita, joihin en voi ottaa kantaa, koska en niistä tiedä. Esim. mainitsemasi ARC-kolmio, tunnesävyasteikko ja integriteetti. Näihin en Scientologian kannalta pysty ottamaan kantaa, koska en tiedä, mitä niillä Scientologian piirissä tarkoitetaan. Integriteetti tosin on minulle tuttu käsite psykologian puolelta, mutta en tiedä, tarkoitammeko sillä samaa asiaa... Varmasti Scientologiasta löytyy paljonkin hyviä ajatuksia, joihin en vain itse ole vielä törmännyt. Kuitenkin, kuten sanoin, olen lukenut TARPEEKSI tietääkseni, ettei kysymyksessä ole minun juttuni.

    Thetanien, engrammien ja jälleensyntymisen lisäksi minua kaihertaa myös Scientologian koko tieteenfilosofinen lähtökohta (vaikkakaan en valitettavasti voi pitää Scientologiaa tieteenä ennen kuin olen nähnyt sen perusteeseistä tieteellisen metodin mukaiset tutkimusraportit - ja niitähän täällä olenkin peräänkuuluttanut). Scientologia on mielestäni ainakin sikäli oman aikansa lapsi, että se sisältää hyvin vahvat modernistiset ja positivistiset taustaoletukset (näin olen ainakin käsittänyt mm. nimimerkin "Väinö" kirjoittelusta tällä palstalla sekä Fundamentals of Thought -kirjasta), kun taas akateemisen tieteen puolella ollaan (erityisesti yhteiskunta- ja ihmistieteiden piirissä) viimeisten vuosikymmenten aikana siirrytty yhä vahvemmin postmoderniin aikaan ja kyseenalaistettu positivismin valta-asema - mikä ainakin omasta mielestäni on erittäin tervettä kehitystä.

    > Uskoisitko, että olet henkinen olento(thetan)
    > jos voisit tehdä sen havainnon itse vai
    > perustelisitko sen jotenkin olevan mahdotonta
    > edelleenkin?

    Tähän on minun mahdotonta vastata, koska en tuollaista tilaa ole kokenut. :) Voisinhan spekuloida kuinka toimisin, mutta se ei välttämättä vastaisi todellista toimintaani kyseisessä tilanteessa. Mutta jos saisin puhtaasti henkisestä minästä (jolla ei siis olisi mitään fyysistä korrelaattia) havainnon, jota en voisi selittää harha-aistimuksella, aivotoiminnalla tai "kartesiolaisella demonilla"... no, silloin uskon, että uskoisin. Toisaalta tällainen pitävä havainto on jo tietoteoreettisesti ajateltuna mielestäni melkeinpä mahdoton, joten... Minun on mahdotonta vastata kysymykseen.

    En kuitenkaan nytkään pidä dualismia (toisistaan riippumattoman henkisen ja ruumiillisen minän olemassaoloa) mitenkään mahdottomana, en ollenkaan. Dualistisiin näkemyksiin liittyy kuitenkin merkittäviä ongelmia, joita esim. filosofi Daniel Dennett käy läpi kirjassaan "Consciousness Explained" (suom. "Tietoisuuden selitys").

    > Haluaisitko, että olet henkinen olento? Jos et, > miksi et?

    Toki haluaisin. Olisihan se mukavaa jatkaa elämäänsä, vaikka maallinen ruumis mätänee mullan alla. Toisaalta buddhalaismielisenä yritän ajatella kaikkea väliaikaisena ja katoavaisena. Ajatuksena se voi auttaa elämään tässä ja nyt. Mielestäni kuolema ja katoavaisuus on suuri osa inhimillisen elämän rikkautta, vaikka sekularisoitunut länsimainen yhteiskunta suhtautuukin kuolemaan melkoisen foobisesti - mikä mielestäni näkyy mm. medikalisaation voittokulkuna länsimaissa, kuoleman siivoamisena laitoksiin ("poissa silmistä, poissa mielestä") jne.

    > Mikä engrammeissa "tökkii"? Mikä sulkee pois
    > sen, että meillä ei voisi olla näitä engrammeja?
    > Onhan meillä kuitenkin tilanteita joissa
    > tietoisuutemme on poissa tai tietoisuustaso on
    > enemmän tai vähemmän laskenut. Hypnoosihan on
    > karkea esimerkki tästä silloin kun se vain
    > toimii. Näissä engrammeissahan on mukana
    > TODELLINEN FYYSINEN KIPU. Ihmisen
    > peruspiirteisiinhän kuuluu VÄLTÄ KIPUA ja hanki
    > mielihyvää. Oletko eri mieltä asiasta? Mikä
    > sulkee mielestäsi pois sen, että ihminen ei
    > välttelisi myös kipua joka on varastoituna
    > mieleemme. Mielessä olevat asiathan voivat
    > vaikuttaa meihin valtavasti vai voikatko?

    Oikeastaan mikään ei todista, etteikö engrammeja VOISI olla olemassa. Ja totta on, että ihmiselämään kuuluu tilanteita, joissa tietoisuuden taso on laskenut. Ja eiköhän ainakin suurimmalla osalla ihmisistä ole myös mainitsemasi vahva pyrkimys välttää kipua ja etsiä hyvää oloa.

    Lähinnä engrammiteoriassa minun kohdallani tökkiikin se, että käsittääkseni Hubbard selitti engrammeilla lähes tulkoon kaikki inhimillisen elämän ongelmat (korjatkaa jos olen väärässä) - fyysiset ja psyykkiset sairaudet, kehityshäiriöt jne. Tämä on mielestäni reduktionismia, joka on hyvin verrattavissa behavioristiseen pyrkimykseen selittää kaikki psyykkiset ilmiöt S-R-ketjuilla tai freudilaiseen pyrkimykseen selittää mm. kaikki psyyken patologiat, taide ja harrastukset tiedostomattomasta nousevien impulssien ja tietoisen mielen ristiriidoilla. Muutenkin Hubbardin teoriat ovat mielestäni sikäli oman aikansa lapsia, että behaviorismin ja psykoanalyysin kulta-aikoina syntyneinä niissä näkyy hyvin paljon vaikutteita molemmista näistä psykologisista ajatussuuntauksista.

    Psykologian piirissä on kuitenkin menty paljon eteenpäin 50-luvulta. Ollaan luovuttu behavioristisesta ja psykoanalyyttisestä reduktionismista ja pyrkimyksestä selittää kaikki inhimillinen toiminta yhden mekanismin avulla. Tällä hetkellä kliinisessä psykologiassa ajankohtaisia ovat mm. erilaiset konstruktiiviset ja systeemiteoreettiset lähestymistavat, jotka eivät sorru vanhojen oppisuuntien reduktionismiin.

    Kirjoitin eräässä aiemmassa viestissäni tällä palstalla psykologisesta reduktionismista seuraavaa:

    "Tällaisia pakettiratkaisuja [psykopatologian selittämistä yhdellä mekanismilla] etsittiin psykologian piirissä 1800-luvun lopulta aina tuonne 1960-luvun hujakoille. Psykoanalyyttinen traditio yritti selittää kaikki mielenterveyden ongelmat tiedostamattoman idin ja tietoisen egon välisillä ristiriidoilla sekä tiedostamattomaan suljetuilla kivuliailla muistoilla, behavioristinen traditio ehdollistumisella jne. jne. Noin 1970-luvulta eteenpäin ei psykologiassa mielestäni ole enää voitu puhua mistään tiukoista koulukunnista, sillä vähitellen huomattiin, ettei yksi syyselitys riittänyt kuvaamaan kaikkea... Ihminen alettiin näkemään entistä enemmän psyykkisfyysissosiaalisena kokonaisuutena, hyvin monimutkaisena systeeminä. Ja häiriö yhdessä systeemin osassa voi aiheuttaa jonkinlaisen oireen tai häiriön systeemin muissa osissa.

    Ajatellaanpa hetki ihmistä... Ihmiseen kuuluu aivot, keskushermosto, joukko rauhasia, muu kroppa (fyysiset prosessit)... Hänellä on ajatuksia, tunteita, muistoja (psyykkiset prosessit)... Lisäksi hänellä on perheenjäseniä, työ, harrastuksia ja ystäviä (sosiaaliset prosessit)... Jokainen näistä osista vaikuttaa jotenkin kahteen muuhun osaan. Esimerkiksi huonon itsetunnon omaava ihminen (psyykkinen prosessi), arkailee ehkä tutustua muihin, jolloin hänen sosiaaliset suhteensa jäävät vähäisiksi (sosiaalisia prosesseja). Lisäksi hän saattaa pelätä esim. julkista puhumista niin paljon, että sellaiseen tilanteeseen joutuessaan hikoilee, vapisee, jne (fyysisiä prosesseja).

    Fyysiset, psyykkiset ja sosiaaliset prosessit siis vaikuttavat toisiinsa. Lisäksi mihin tahansa prosessiin tuleva häiriö saattaa aiheuttaa oireita tai häiriöitä muissa osissa.

    Ajatellaanpa, että esimerkkihenkilömme joutuu vanhempiensa hylkäämäksi (häiriö sosiaalisissa suhteissa). Hän ehkä ajattelee olevansa kelvoton, huono ihminen, jota jopa hänen omat vanhempansa vihaavat (sosiaalisten suhteiden häiriö johtaa seurauksiin psyykkisissä toiminnoissa). Tällainen ajattelu alentaa hänen itsetuntoaan (psyykkinen prosessi) ja saa hänet ehkä muutenkin vetäytyväksi (sosiaalinen prosessi), koska hän ajattelee, ettei kukaan voi välittää moisesta epäonnistuneesta ihmisen irvikuvasta kuin mitä hän on. Vetäytyvyys johtaa ehkä sosiaalisten suhteiden katkeamiseen, joka entisestään syventää kierrettä, koska alunperin koko rumbahan käynnistyi sosiaalisen suhteen katkeamisesta. Syvästi murheellinen ja apea ihminen ajattelee olevansa huono ihminen ja näkee koko maailman ikään kuin "mustien lasien läpi" - jos hän onnistuu jossain, hän ajattelee sen olleen vain hetkellinen onnenkantamoinen, koska eihän hän, epäonnistunut ihminen, voi missään oikeasti onnistua. Epäonnistumiset sen sijaan vain lujittavat hänen käsitystään itsestään huonona "elämän häviäjänä". Vähitellen vetäytyminen ja syrjäytyminen johtaa univaikeuksiin, ruokahaluttomuuteen yms. Näin alunperin sosiaalisen suhteen katkeamisesta on psyykkisten ja sosiaalisten ongelmien kierteen kautta seurannut fyysistä oireilua. Ja jos tällainen oireyhtymä on tarpeeksi vakava, puhutaan masennuksesta.

    Toinen esimerkki voisi olla aivovaurion takia puhekykynsä menettänyt (fyysinen prosessi), joka häpeää omaa puhevaikeuttaan niin paljon, ettei uskaltaudu enää liikkumaan julkisilla paikoilla entiseen tapaan (sosiaalinen prosessi). Hän saattaa myös jättäytyä pois entisestä harrastuksestaan harrastajateatterissa ja sulkeutua kotiinsa (sosiaalisia prosesseja). Pahimmassa tapauksessa hän on puhealan työntekijä (esim. opettaja) ja joutuu vammansa vuoksi luopumaan työstään (myöskin sosiaalinen prosessi). Menetettyään puhekykynsä lisäksi myös työnsä, rakkaan harrastuksen ja kontakteja muihin ihmisiin, hän saattaa tuntea, ettei elämällä ole enää mitään tarjottavaa hänelle. Hän syrjäytyy, masentuu ja jäätyään vaille muiden ihmisten tukea saattaa ajautua esim. alkoholismiin.

    Tässä muutamia esimerkkejä. Todellisuudessahan tapahtumaketjut olisivat voineet edetä myös aivan toisin. Yhteenvetona kuitenkin sanottakoon, että ihminen on monimutkainen yhdistelmä biologisia (hermostollinen toiminta, elimistöjen toiminta...), sosiaalisia (ihmissuhteet, perhesuhteet, työ, harrastukset...) ja psyykkisiä (sekä tietoiset että tiedostamattomat ajatukset, tunteet, muistot...) prosesseja. Jonkin pienen prosessin häiriintyminen voi johtaa häiriöihin myös muissa prosesseissa ja sitä kautta mielenterveyden häiriöön johtavaan kierteeseen.

    Tämä on eräs tapa selittää mielenterveydellisen häiriön syntyä... Eikä suinkaan ainut. Ihmiset ovat erilaisia ja myös heidän elämänkokemuksensa ovat erilaisia... Joku toinen olisi saattanut reagoida vanhempien lähtemiseen toisella tavalla... Joku ei ehkä osaa tai pysty reagoimaan mitenkään vaan kätkee muistot ja tuskan tiedostamattomaan, mistä ne aikanaan palaavat kummittelemaan. Kaikki riippuu ihmisestä itsestään.

    Ja tämän takia mielestäni tarvitaan erilaisia selityksiä... Jos kaikkiin häiriöihin etsitään yhtä yleispätevää syytä viime vuosisadan alkupuoliskon psykologian tavoin, jää samalla huomiotta hyvin suuri osa ihmisyydestä ja elämästä."

    Yritän myös ajattelussani pitää yllä Occamin partaveitsen periaatetta, siis välttää asioiden tarpeetonta monimutkaistamista; ei ole tarpeen etsiä syytä henkilön X masentuneisuuteen tiedostamattomaan haudatuista impulsseista tms., jos henkilön X äiti on kuollut edellisenä päivänä. Lauri Rauhala on joskus kirjoittanut, että voitaisiin ajatella henkilön olevan varsin epänormaali, jos hän EI olisi masentunut suurten inhimillisten koettelemusten seurauksena.

    Psykoanalyysin, behaviorismin sekä käsittääkseni myös engrammiteorian huonoina puolina on se, että ne ovat kaikki nk. "kontrolloivia menetelmiä". Tällä viittaan eräiden filosofien ja yhteiskuntateoreetikkojen tekemään jakoon ymmärtävien ja kontrolloivien tieteiden välillä. Kontrolloivat tieteet pohjautuvat luonnontieteelliseen malliin ja pyrkivät tulkitsemaan, hallitsemaan ja kontrolloimaan maailmaa. Ihmistieteisiin sovellettuna ne pyrkivät muuttamaan ihmistä tai yhteiskuntaa, usein jopa uskovat tuntevansa henkilön paremmin kuin kyseinen henkilö itse. Ymmärtävät tieteet puolestaan pohjautuvat humanistisissa tieteissä yleiseen hermeneuttiseen malliin ja pyrkivät ymmärtämään ilmiöitä (esim. yhteiskuntia ja ihmisiä) yrittämättä muuttaa tai ylitulkita niitä. Siis ihmistieteisiin sovellettuina ne pyrkivät antamaan ihmiselle oikeuden omaan kokemukseen ilman, että sitä yritetään muuttaa tai edes hänen ulkopuoleltaan tulkita.

    Kuten jo aiemmin sanoin, masentuneisuus voidaan tietyissä tilanteissa nähdä äärimmäisen normaalina toimintana. Lisäksi viime vuosikymmeninä ovat yleistyneet näkemykset jopa psykoottisesta käyttäytymisestä tarkoituksenmukaisena toimintana tietyssä tilanteessa. Sosiaalisen konstruktionismin mukaan taas sairaus, vamma tai ongelma ei ole niinkään ihmisessä itsessään vaan ihmisen ja yhteiskunnan välisessä suhteessa. Esim. sokea ei oikeastaan ole vammainen vaan vamma on yhteiskunnassa, joka ei pysty mahdollistamaan sokean täysivaltaista toimintaa yhteiskunnan osana.

    Toisaalta tämänhetkisen tutkimuksen perusteella on ihan selvää, että esim. skitsofreniaan liittyy MYÖS biologista periytyvyyttä. Jälleen kerran, ehkä "totuus" ei löydykään yhdestäkään olemassaolevasta teoriasta vaan jostain kaikkien teorioiden välistä.

    Mutta kuten olen aiemminkin sanonut, nämä ovat minun näkemyksiäni enkä edes haluaisi kaikkien olevan niistä samaa mieltä kanssani: eriävät näkökulmat tässä maailmassa ovat mielestäni enemmänkin rikkaus kuin rasite.


    Minun täytyy vielä kerran kiittää Sinua, hyvä Taistelija. Tämä keskustelu on ainakin tähän asti ollut mitä mielenkiintoisin ja nautittavin, kiitos siitä. Teidän palstalaisten kunniaksi on sanottava, että olette kerrassaan kiitettävästi suvainneet esittämiäni, monien omista näkemyksistä eroavia ajatuksia. Vaikuttaa siltä, että useat teistä ovat aitoja totuudenetsijöitä, mitä aina kunnioitan ihmisessä.

    Äänestä

  • Utelias kirjoitti:

    Jeps, kiitoksia selvennyksistä. Vastailenpa uusiin kysymyksiisi.

    > Tarkoitin kyllä tarkemmin ilmaistuna, että mitä
    > scientologian kirjallisuutta olet lukenut?

    Jonkin verran Fundamentals of Thoughtia ja Dianetiikka: Nykyajan tiede mielenterveydestä -kirjaa. Kumpaakaan en kovin perusteellisesti enkä kokonaan. Aivan kuten sanoit - on monia asioita, joihin en voi ottaa kantaa, koska en niistä tiedä. Esim. mainitsemasi ARC-kolmio, tunnesävyasteikko ja integriteetti. Näihin en Scientologian kannalta pysty ottamaan kantaa, koska en tiedä, mitä niillä Scientologian piirissä tarkoitetaan. Integriteetti tosin on minulle tuttu käsite psykologian puolelta, mutta en tiedä, tarkoitammeko sillä samaa asiaa... Varmasti Scientologiasta löytyy paljonkin hyviä ajatuksia, joihin en vain itse ole vielä törmännyt. Kuitenkin, kuten sanoin, olen lukenut TARPEEKSI tietääkseni, ettei kysymyksessä ole minun juttuni.

    Thetanien, engrammien ja jälleensyntymisen lisäksi minua kaihertaa myös Scientologian koko tieteenfilosofinen lähtökohta (vaikkakaan en valitettavasti voi pitää Scientologiaa tieteenä ennen kuin olen nähnyt sen perusteeseistä tieteellisen metodin mukaiset tutkimusraportit - ja niitähän täällä olenkin peräänkuuluttanut). Scientologia on mielestäni ainakin sikäli oman aikansa lapsi, että se sisältää hyvin vahvat modernistiset ja positivistiset taustaoletukset (näin olen ainakin käsittänyt mm. nimimerkin "Väinö" kirjoittelusta tällä palstalla sekä Fundamentals of Thought -kirjasta), kun taas akateemisen tieteen puolella ollaan (erityisesti yhteiskunta- ja ihmistieteiden piirissä) viimeisten vuosikymmenten aikana siirrytty yhä vahvemmin postmoderniin aikaan ja kyseenalaistettu positivismin valta-asema - mikä ainakin omasta mielestäni on erittäin tervettä kehitystä.

    > Uskoisitko, että olet henkinen olento(thetan)
    > jos voisit tehdä sen havainnon itse vai
    > perustelisitko sen jotenkin olevan mahdotonta
    > edelleenkin?

    Tähän on minun mahdotonta vastata, koska en tuollaista tilaa ole kokenut. :) Voisinhan spekuloida kuinka toimisin, mutta se ei välttämättä vastaisi todellista toimintaani kyseisessä tilanteessa. Mutta jos saisin puhtaasti henkisestä minästä (jolla ei siis olisi mitään fyysistä korrelaattia) havainnon, jota en voisi selittää harha-aistimuksella, aivotoiminnalla tai "kartesiolaisella demonilla"... no, silloin uskon, että uskoisin. Toisaalta tällainen pitävä havainto on jo tietoteoreettisesti ajateltuna mielestäni melkeinpä mahdoton, joten... Minun on mahdotonta vastata kysymykseen.

    En kuitenkaan nytkään pidä dualismia (toisistaan riippumattoman henkisen ja ruumiillisen minän olemassaoloa) mitenkään mahdottomana, en ollenkaan. Dualistisiin näkemyksiin liittyy kuitenkin merkittäviä ongelmia, joita esim. filosofi Daniel Dennett käy läpi kirjassaan "Consciousness Explained" (suom. "Tietoisuuden selitys").

    > Haluaisitko, että olet henkinen olento? Jos et, > miksi et?

    Toki haluaisin. Olisihan se mukavaa jatkaa elämäänsä, vaikka maallinen ruumis mätänee mullan alla. Toisaalta buddhalaismielisenä yritän ajatella kaikkea väliaikaisena ja katoavaisena. Ajatuksena se voi auttaa elämään tässä ja nyt. Mielestäni kuolema ja katoavaisuus on suuri osa inhimillisen elämän rikkautta, vaikka sekularisoitunut länsimainen yhteiskunta suhtautuukin kuolemaan melkoisen foobisesti - mikä mielestäni näkyy mm. medikalisaation voittokulkuna länsimaissa, kuoleman siivoamisena laitoksiin ("poissa silmistä, poissa mielestä") jne.

    > Mikä engrammeissa "tökkii"? Mikä sulkee pois
    > sen, että meillä ei voisi olla näitä engrammeja?
    > Onhan meillä kuitenkin tilanteita joissa
    > tietoisuutemme on poissa tai tietoisuustaso on
    > enemmän tai vähemmän laskenut. Hypnoosihan on
    > karkea esimerkki tästä silloin kun se vain
    > toimii. Näissä engrammeissahan on mukana
    > TODELLINEN FYYSINEN KIPU. Ihmisen
    > peruspiirteisiinhän kuuluu VÄLTÄ KIPUA ja hanki
    > mielihyvää. Oletko eri mieltä asiasta? Mikä
    > sulkee mielestäsi pois sen, että ihminen ei
    > välttelisi myös kipua joka on varastoituna
    > mieleemme. Mielessä olevat asiathan voivat
    > vaikuttaa meihin valtavasti vai voikatko?

    Oikeastaan mikään ei todista, etteikö engrammeja VOISI olla olemassa. Ja totta on, että ihmiselämään kuuluu tilanteita, joissa tietoisuuden taso on laskenut. Ja eiköhän ainakin suurimmalla osalla ihmisistä ole myös mainitsemasi vahva pyrkimys välttää kipua ja etsiä hyvää oloa.

    Lähinnä engrammiteoriassa minun kohdallani tökkiikin se, että käsittääkseni Hubbard selitti engrammeilla lähes tulkoon kaikki inhimillisen elämän ongelmat (korjatkaa jos olen väärässä) - fyysiset ja psyykkiset sairaudet, kehityshäiriöt jne. Tämä on mielestäni reduktionismia, joka on hyvin verrattavissa behavioristiseen pyrkimykseen selittää kaikki psyykkiset ilmiöt S-R-ketjuilla tai freudilaiseen pyrkimykseen selittää mm. kaikki psyyken patologiat, taide ja harrastukset tiedostomattomasta nousevien impulssien ja tietoisen mielen ristiriidoilla. Muutenkin Hubbardin teoriat ovat mielestäni sikäli oman aikansa lapsia, että behaviorismin ja psykoanalyysin kulta-aikoina syntyneinä niissä näkyy hyvin paljon vaikutteita molemmista näistä psykologisista ajatussuuntauksista.

    Psykologian piirissä on kuitenkin menty paljon eteenpäin 50-luvulta. Ollaan luovuttu behavioristisesta ja psykoanalyyttisestä reduktionismista ja pyrkimyksestä selittää kaikki inhimillinen toiminta yhden mekanismin avulla. Tällä hetkellä kliinisessä psykologiassa ajankohtaisia ovat mm. erilaiset konstruktiiviset ja systeemiteoreettiset lähestymistavat, jotka eivät sorru vanhojen oppisuuntien reduktionismiin.

    Kirjoitin eräässä aiemmassa viestissäni tällä palstalla psykologisesta reduktionismista seuraavaa:

    "Tällaisia pakettiratkaisuja [psykopatologian selittämistä yhdellä mekanismilla] etsittiin psykologian piirissä 1800-luvun lopulta aina tuonne 1960-luvun hujakoille. Psykoanalyyttinen traditio yritti selittää kaikki mielenterveyden ongelmat tiedostamattoman idin ja tietoisen egon välisillä ristiriidoilla sekä tiedostamattomaan suljetuilla kivuliailla muistoilla, behavioristinen traditio ehdollistumisella jne. jne. Noin 1970-luvulta eteenpäin ei psykologiassa mielestäni ole enää voitu puhua mistään tiukoista koulukunnista, sillä vähitellen huomattiin, ettei yksi syyselitys riittänyt kuvaamaan kaikkea... Ihminen alettiin näkemään entistä enemmän psyykkisfyysissosiaalisena kokonaisuutena, hyvin monimutkaisena systeeminä. Ja häiriö yhdessä systeemin osassa voi aiheuttaa jonkinlaisen oireen tai häiriön systeemin muissa osissa.

    Ajatellaanpa hetki ihmistä... Ihmiseen kuuluu aivot, keskushermosto, joukko rauhasia, muu kroppa (fyysiset prosessit)... Hänellä on ajatuksia, tunteita, muistoja (psyykkiset prosessit)... Lisäksi hänellä on perheenjäseniä, työ, harrastuksia ja ystäviä (sosiaaliset prosessit)... Jokainen näistä osista vaikuttaa jotenkin kahteen muuhun osaan. Esimerkiksi huonon itsetunnon omaava ihminen (psyykkinen prosessi), arkailee ehkä tutustua muihin, jolloin hänen sosiaaliset suhteensa jäävät vähäisiksi (sosiaalisia prosesseja). Lisäksi hän saattaa pelätä esim. julkista puhumista niin paljon, että sellaiseen tilanteeseen joutuessaan hikoilee, vapisee, jne (fyysisiä prosesseja).

    Fyysiset, psyykkiset ja sosiaaliset prosessit siis vaikuttavat toisiinsa. Lisäksi mihin tahansa prosessiin tuleva häiriö saattaa aiheuttaa oireita tai häiriöitä muissa osissa.

    Ajatellaanpa, että esimerkkihenkilömme joutuu vanhempiensa hylkäämäksi (häiriö sosiaalisissa suhteissa). Hän ehkä ajattelee olevansa kelvoton, huono ihminen, jota jopa hänen omat vanhempansa vihaavat (sosiaalisten suhteiden häiriö johtaa seurauksiin psyykkisissä toiminnoissa). Tällainen ajattelu alentaa hänen itsetuntoaan (psyykkinen prosessi) ja saa hänet ehkä muutenkin vetäytyväksi (sosiaalinen prosessi), koska hän ajattelee, ettei kukaan voi välittää moisesta epäonnistuneesta ihmisen irvikuvasta kuin mitä hän on. Vetäytyvyys johtaa ehkä sosiaalisten suhteiden katkeamiseen, joka entisestään syventää kierrettä, koska alunperin koko rumbahan käynnistyi sosiaalisen suhteen katkeamisesta. Syvästi murheellinen ja apea ihminen ajattelee olevansa huono ihminen ja näkee koko maailman ikään kuin "mustien lasien läpi" - jos hän onnistuu jossain, hän ajattelee sen olleen vain hetkellinen onnenkantamoinen, koska eihän hän, epäonnistunut ihminen, voi missään oikeasti onnistua. Epäonnistumiset sen sijaan vain lujittavat hänen käsitystään itsestään huonona "elämän häviäjänä". Vähitellen vetäytyminen ja syrjäytyminen johtaa univaikeuksiin, ruokahaluttomuuteen yms. Näin alunperin sosiaalisen suhteen katkeamisesta on psyykkisten ja sosiaalisten ongelmien kierteen kautta seurannut fyysistä oireilua. Ja jos tällainen oireyhtymä on tarpeeksi vakava, puhutaan masennuksesta.

    Toinen esimerkki voisi olla aivovaurion takia puhekykynsä menettänyt (fyysinen prosessi), joka häpeää omaa puhevaikeuttaan niin paljon, ettei uskaltaudu enää liikkumaan julkisilla paikoilla entiseen tapaan (sosiaalinen prosessi). Hän saattaa myös jättäytyä pois entisestä harrastuksestaan harrastajateatterissa ja sulkeutua kotiinsa (sosiaalisia prosesseja). Pahimmassa tapauksessa hän on puhealan työntekijä (esim. opettaja) ja joutuu vammansa vuoksi luopumaan työstään (myöskin sosiaalinen prosessi). Menetettyään puhekykynsä lisäksi myös työnsä, rakkaan harrastuksen ja kontakteja muihin ihmisiin, hän saattaa tuntea, ettei elämällä ole enää mitään tarjottavaa hänelle. Hän syrjäytyy, masentuu ja jäätyään vaille muiden ihmisten tukea saattaa ajautua esim. alkoholismiin.

    Tässä muutamia esimerkkejä. Todellisuudessahan tapahtumaketjut olisivat voineet edetä myös aivan toisin. Yhteenvetona kuitenkin sanottakoon, että ihminen on monimutkainen yhdistelmä biologisia (hermostollinen toiminta, elimistöjen toiminta...), sosiaalisia (ihmissuhteet, perhesuhteet, työ, harrastukset...) ja psyykkisiä (sekä tietoiset että tiedostamattomat ajatukset, tunteet, muistot...) prosesseja. Jonkin pienen prosessin häiriintyminen voi johtaa häiriöihin myös muissa prosesseissa ja sitä kautta mielenterveyden häiriöön johtavaan kierteeseen.

    Tämä on eräs tapa selittää mielenterveydellisen häiriön syntyä... Eikä suinkaan ainut. Ihmiset ovat erilaisia ja myös heidän elämänkokemuksensa ovat erilaisia... Joku toinen olisi saattanut reagoida vanhempien lähtemiseen toisella tavalla... Joku ei ehkä osaa tai pysty reagoimaan mitenkään vaan kätkee muistot ja tuskan tiedostamattomaan, mistä ne aikanaan palaavat kummittelemaan. Kaikki riippuu ihmisestä itsestään.

    Ja tämän takia mielestäni tarvitaan erilaisia selityksiä... Jos kaikkiin häiriöihin etsitään yhtä yleispätevää syytä viime vuosisadan alkupuoliskon psykologian tavoin, jää samalla huomiotta hyvin suuri osa ihmisyydestä ja elämästä."

    Yritän myös ajattelussani pitää yllä Occamin partaveitsen periaatetta, siis välttää asioiden tarpeetonta monimutkaistamista; ei ole tarpeen etsiä syytä henkilön X masentuneisuuteen tiedostamattomaan haudatuista impulsseista tms., jos henkilön X äiti on kuollut edellisenä päivänä. Lauri Rauhala on joskus kirjoittanut, että voitaisiin ajatella henkilön olevan varsin epänormaali, jos hän EI olisi masentunut suurten inhimillisten koettelemusten seurauksena.

    Psykoanalyysin, behaviorismin sekä käsittääkseni myös engrammiteorian huonoina puolina on se, että ne ovat kaikki nk. "kontrolloivia menetelmiä". Tällä viittaan eräiden filosofien ja yhteiskuntateoreetikkojen tekemään jakoon ymmärtävien ja kontrolloivien tieteiden välillä. Kontrolloivat tieteet pohjautuvat luonnontieteelliseen malliin ja pyrkivät tulkitsemaan, hallitsemaan ja kontrolloimaan maailmaa. Ihmistieteisiin sovellettuna ne pyrkivät muuttamaan ihmistä tai yhteiskuntaa, usein jopa uskovat tuntevansa henkilön paremmin kuin kyseinen henkilö itse. Ymmärtävät tieteet puolestaan pohjautuvat humanistisissa tieteissä yleiseen hermeneuttiseen malliin ja pyrkivät ymmärtämään ilmiöitä (esim. yhteiskuntia ja ihmisiä) yrittämättä muuttaa tai ylitulkita niitä. Siis ihmistieteisiin sovellettuina ne pyrkivät antamaan ihmiselle oikeuden omaan kokemukseen ilman, että sitä yritetään muuttaa tai edes hänen ulkopuoleltaan tulkita.

    Kuten jo aiemmin sanoin, masentuneisuus voidaan tietyissä tilanteissa nähdä äärimmäisen normaalina toimintana. Lisäksi viime vuosikymmeninä ovat yleistyneet näkemykset jopa psykoottisesta käyttäytymisestä tarkoituksenmukaisena toimintana tietyssä tilanteessa. Sosiaalisen konstruktionismin mukaan taas sairaus, vamma tai ongelma ei ole niinkään ihmisessä itsessään vaan ihmisen ja yhteiskunnan välisessä suhteessa. Esim. sokea ei oikeastaan ole vammainen vaan vamma on yhteiskunnassa, joka ei pysty mahdollistamaan sokean täysivaltaista toimintaa yhteiskunnan osana.

    Toisaalta tämänhetkisen tutkimuksen perusteella on ihan selvää, että esim. skitsofreniaan liittyy MYÖS biologista periytyvyyttä. Jälleen kerran, ehkä "totuus" ei löydykään yhdestäkään olemassaolevasta teoriasta vaan jostain kaikkien teorioiden välistä.

    Mutta kuten olen aiemminkin sanonut, nämä ovat minun näkemyksiäni enkä edes haluaisi kaikkien olevan niistä samaa mieltä kanssani: eriävät näkökulmat tässä maailmassa ovat mielestäni enemmänkin rikkaus kuin rasite.


    Minun täytyy vielä kerran kiittää Sinua, hyvä Taistelija. Tämä keskustelu on ainakin tähän asti ollut mitä mielenkiintoisin ja nautittavin, kiitos siitä. Teidän palstalaisten kunniaksi on sanottava, että olette kerrassaan kiitettävästi suvainneet esittämiäni, monien omista näkemyksistä eroavia ajatuksia. Vaikuttaa siltä, että useat teistä ovat aitoja totuudenetsijöitä, mitä aina kunnioitan ihmisessä.

    Pyydän jo etukäteen anteeksi, jos kirjoitukseeni on eksynyt räikeitä asiavirheitä Scientologian teoriaa koskien. Kuten sanoin, en kovin paljoa ole asiaan perehtynyt enkä voi olla varma, ettenkö olisi ymmärtänyt jotain asiaa aivan totaalisen väärin. Jos näin on päässyt käymään, pahoittelen asiaa ja toivon, että asiavirheeni korjattaisiin, jotta en jatkossa enää elättele virheellisiä kuvitelmia.

    Äänestä

  • Utelias kirjoitti:

    Jeps, kiitoksia selvennyksistä. Vastailenpa uusiin kysymyksiisi.

    > Tarkoitin kyllä tarkemmin ilmaistuna, että mitä
    > scientologian kirjallisuutta olet lukenut?

    Jonkin verran Fundamentals of Thoughtia ja Dianetiikka: Nykyajan tiede mielenterveydestä -kirjaa. Kumpaakaan en kovin perusteellisesti enkä kokonaan. Aivan kuten sanoit - on monia asioita, joihin en voi ottaa kantaa, koska en niistä tiedä. Esim. mainitsemasi ARC-kolmio, tunnesävyasteikko ja integriteetti. Näihin en Scientologian kannalta pysty ottamaan kantaa, koska en tiedä, mitä niillä Scientologian piirissä tarkoitetaan. Integriteetti tosin on minulle tuttu käsite psykologian puolelta, mutta en tiedä, tarkoitammeko sillä samaa asiaa... Varmasti Scientologiasta löytyy paljonkin hyviä ajatuksia, joihin en vain itse ole vielä törmännyt. Kuitenkin, kuten sanoin, olen lukenut TARPEEKSI tietääkseni, ettei kysymyksessä ole minun juttuni.

    Thetanien, engrammien ja jälleensyntymisen lisäksi minua kaihertaa myös Scientologian koko tieteenfilosofinen lähtökohta (vaikkakaan en valitettavasti voi pitää Scientologiaa tieteenä ennen kuin olen nähnyt sen perusteeseistä tieteellisen metodin mukaiset tutkimusraportit - ja niitähän täällä olenkin peräänkuuluttanut). Scientologia on mielestäni ainakin sikäli oman aikansa lapsi, että se sisältää hyvin vahvat modernistiset ja positivistiset taustaoletukset (näin olen ainakin käsittänyt mm. nimimerkin "Väinö" kirjoittelusta tällä palstalla sekä Fundamentals of Thought -kirjasta), kun taas akateemisen tieteen puolella ollaan (erityisesti yhteiskunta- ja ihmistieteiden piirissä) viimeisten vuosikymmenten aikana siirrytty yhä vahvemmin postmoderniin aikaan ja kyseenalaistettu positivismin valta-asema - mikä ainakin omasta mielestäni on erittäin tervettä kehitystä.

    > Uskoisitko, että olet henkinen olento(thetan)
    > jos voisit tehdä sen havainnon itse vai
    > perustelisitko sen jotenkin olevan mahdotonta
    > edelleenkin?

    Tähän on minun mahdotonta vastata, koska en tuollaista tilaa ole kokenut. :) Voisinhan spekuloida kuinka toimisin, mutta se ei välttämättä vastaisi todellista toimintaani kyseisessä tilanteessa. Mutta jos saisin puhtaasti henkisestä minästä (jolla ei siis olisi mitään fyysistä korrelaattia) havainnon, jota en voisi selittää harha-aistimuksella, aivotoiminnalla tai "kartesiolaisella demonilla"... no, silloin uskon, että uskoisin. Toisaalta tällainen pitävä havainto on jo tietoteoreettisesti ajateltuna mielestäni melkeinpä mahdoton, joten... Minun on mahdotonta vastata kysymykseen.

    En kuitenkaan nytkään pidä dualismia (toisistaan riippumattoman henkisen ja ruumiillisen minän olemassaoloa) mitenkään mahdottomana, en ollenkaan. Dualistisiin näkemyksiin liittyy kuitenkin merkittäviä ongelmia, joita esim. filosofi Daniel Dennett käy läpi kirjassaan "Consciousness Explained" (suom. "Tietoisuuden selitys").

    > Haluaisitko, että olet henkinen olento? Jos et, > miksi et?

    Toki haluaisin. Olisihan se mukavaa jatkaa elämäänsä, vaikka maallinen ruumis mätänee mullan alla. Toisaalta buddhalaismielisenä yritän ajatella kaikkea väliaikaisena ja katoavaisena. Ajatuksena se voi auttaa elämään tässä ja nyt. Mielestäni kuolema ja katoavaisuus on suuri osa inhimillisen elämän rikkautta, vaikka sekularisoitunut länsimainen yhteiskunta suhtautuukin kuolemaan melkoisen foobisesti - mikä mielestäni näkyy mm. medikalisaation voittokulkuna länsimaissa, kuoleman siivoamisena laitoksiin ("poissa silmistä, poissa mielestä") jne.

    > Mikä engrammeissa "tökkii"? Mikä sulkee pois
    > sen, että meillä ei voisi olla näitä engrammeja?
    > Onhan meillä kuitenkin tilanteita joissa
    > tietoisuutemme on poissa tai tietoisuustaso on
    > enemmän tai vähemmän laskenut. Hypnoosihan on
    > karkea esimerkki tästä silloin kun se vain
    > toimii. Näissä engrammeissahan on mukana
    > TODELLINEN FYYSINEN KIPU. Ihmisen
    > peruspiirteisiinhän kuuluu VÄLTÄ KIPUA ja hanki
    > mielihyvää. Oletko eri mieltä asiasta? Mikä
    > sulkee mielestäsi pois sen, että ihminen ei
    > välttelisi myös kipua joka on varastoituna
    > mieleemme. Mielessä olevat asiathan voivat
    > vaikuttaa meihin valtavasti vai voikatko?

    Oikeastaan mikään ei todista, etteikö engrammeja VOISI olla olemassa. Ja totta on, että ihmiselämään kuuluu tilanteita, joissa tietoisuuden taso on laskenut. Ja eiköhän ainakin suurimmalla osalla ihmisistä ole myös mainitsemasi vahva pyrkimys välttää kipua ja etsiä hyvää oloa.

    Lähinnä engrammiteoriassa minun kohdallani tökkiikin se, että käsittääkseni Hubbard selitti engrammeilla lähes tulkoon kaikki inhimillisen elämän ongelmat (korjatkaa jos olen väärässä) - fyysiset ja psyykkiset sairaudet, kehityshäiriöt jne. Tämä on mielestäni reduktionismia, joka on hyvin verrattavissa behavioristiseen pyrkimykseen selittää kaikki psyykkiset ilmiöt S-R-ketjuilla tai freudilaiseen pyrkimykseen selittää mm. kaikki psyyken patologiat, taide ja harrastukset tiedostomattomasta nousevien impulssien ja tietoisen mielen ristiriidoilla. Muutenkin Hubbardin teoriat ovat mielestäni sikäli oman aikansa lapsia, että behaviorismin ja psykoanalyysin kulta-aikoina syntyneinä niissä näkyy hyvin paljon vaikutteita molemmista näistä psykologisista ajatussuuntauksista.

    Psykologian piirissä on kuitenkin menty paljon eteenpäin 50-luvulta. Ollaan luovuttu behavioristisesta ja psykoanalyyttisestä reduktionismista ja pyrkimyksestä selittää kaikki inhimillinen toiminta yhden mekanismin avulla. Tällä hetkellä kliinisessä psykologiassa ajankohtaisia ovat mm. erilaiset konstruktiiviset ja systeemiteoreettiset lähestymistavat, jotka eivät sorru vanhojen oppisuuntien reduktionismiin.

    Kirjoitin eräässä aiemmassa viestissäni tällä palstalla psykologisesta reduktionismista seuraavaa:

    "Tällaisia pakettiratkaisuja [psykopatologian selittämistä yhdellä mekanismilla] etsittiin psykologian piirissä 1800-luvun lopulta aina tuonne 1960-luvun hujakoille. Psykoanalyyttinen traditio yritti selittää kaikki mielenterveyden ongelmat tiedostamattoman idin ja tietoisen egon välisillä ristiriidoilla sekä tiedostamattomaan suljetuilla kivuliailla muistoilla, behavioristinen traditio ehdollistumisella jne. jne. Noin 1970-luvulta eteenpäin ei psykologiassa mielestäni ole enää voitu puhua mistään tiukoista koulukunnista, sillä vähitellen huomattiin, ettei yksi syyselitys riittänyt kuvaamaan kaikkea... Ihminen alettiin näkemään entistä enemmän psyykkisfyysissosiaalisena kokonaisuutena, hyvin monimutkaisena systeeminä. Ja häiriö yhdessä systeemin osassa voi aiheuttaa jonkinlaisen oireen tai häiriön systeemin muissa osissa.

    Ajatellaanpa hetki ihmistä... Ihmiseen kuuluu aivot, keskushermosto, joukko rauhasia, muu kroppa (fyysiset prosessit)... Hänellä on ajatuksia, tunteita, muistoja (psyykkiset prosessit)... Lisäksi hänellä on perheenjäseniä, työ, harrastuksia ja ystäviä (sosiaaliset prosessit)... Jokainen näistä osista vaikuttaa jotenkin kahteen muuhun osaan. Esimerkiksi huonon itsetunnon omaava ihminen (psyykkinen prosessi), arkailee ehkä tutustua muihin, jolloin hänen sosiaaliset suhteensa jäävät vähäisiksi (sosiaalisia prosesseja). Lisäksi hän saattaa pelätä esim. julkista puhumista niin paljon, että sellaiseen tilanteeseen joutuessaan hikoilee, vapisee, jne (fyysisiä prosesseja).

    Fyysiset, psyykkiset ja sosiaaliset prosessit siis vaikuttavat toisiinsa. Lisäksi mihin tahansa prosessiin tuleva häiriö saattaa aiheuttaa oireita tai häiriöitä muissa osissa.

    Ajatellaanpa, että esimerkkihenkilömme joutuu vanhempiensa hylkäämäksi (häiriö sosiaalisissa suhteissa). Hän ehkä ajattelee olevansa kelvoton, huono ihminen, jota jopa hänen omat vanhempansa vihaavat (sosiaalisten suhteiden häiriö johtaa seurauksiin psyykkisissä toiminnoissa). Tällainen ajattelu alentaa hänen itsetuntoaan (psyykkinen prosessi) ja saa hänet ehkä muutenkin vetäytyväksi (sosiaalinen prosessi), koska hän ajattelee, ettei kukaan voi välittää moisesta epäonnistuneesta ihmisen irvikuvasta kuin mitä hän on. Vetäytyvyys johtaa ehkä sosiaalisten suhteiden katkeamiseen, joka entisestään syventää kierrettä, koska alunperin koko rumbahan käynnistyi sosiaalisen suhteen katkeamisesta. Syvästi murheellinen ja apea ihminen ajattelee olevansa huono ihminen ja näkee koko maailman ikään kuin "mustien lasien läpi" - jos hän onnistuu jossain, hän ajattelee sen olleen vain hetkellinen onnenkantamoinen, koska eihän hän, epäonnistunut ihminen, voi missään oikeasti onnistua. Epäonnistumiset sen sijaan vain lujittavat hänen käsitystään itsestään huonona "elämän häviäjänä". Vähitellen vetäytyminen ja syrjäytyminen johtaa univaikeuksiin, ruokahaluttomuuteen yms. Näin alunperin sosiaalisen suhteen katkeamisesta on psyykkisten ja sosiaalisten ongelmien kierteen kautta seurannut fyysistä oireilua. Ja jos tällainen oireyhtymä on tarpeeksi vakava, puhutaan masennuksesta.

    Toinen esimerkki voisi olla aivovaurion takia puhekykynsä menettänyt (fyysinen prosessi), joka häpeää omaa puhevaikeuttaan niin paljon, ettei uskaltaudu enää liikkumaan julkisilla paikoilla entiseen tapaan (sosiaalinen prosessi). Hän saattaa myös jättäytyä pois entisestä harrastuksestaan harrastajateatterissa ja sulkeutua kotiinsa (sosiaalisia prosesseja). Pahimmassa tapauksessa hän on puhealan työntekijä (esim. opettaja) ja joutuu vammansa vuoksi luopumaan työstään (myöskin sosiaalinen prosessi). Menetettyään puhekykynsä lisäksi myös työnsä, rakkaan harrastuksen ja kontakteja muihin ihmisiin, hän saattaa tuntea, ettei elämällä ole enää mitään tarjottavaa hänelle. Hän syrjäytyy, masentuu ja jäätyään vaille muiden ihmisten tukea saattaa ajautua esim. alkoholismiin.

    Tässä muutamia esimerkkejä. Todellisuudessahan tapahtumaketjut olisivat voineet edetä myös aivan toisin. Yhteenvetona kuitenkin sanottakoon, että ihminen on monimutkainen yhdistelmä biologisia (hermostollinen toiminta, elimistöjen toiminta...), sosiaalisia (ihmissuhteet, perhesuhteet, työ, harrastukset...) ja psyykkisiä (sekä tietoiset että tiedostamattomat ajatukset, tunteet, muistot...) prosesseja. Jonkin pienen prosessin häiriintyminen voi johtaa häiriöihin myös muissa prosesseissa ja sitä kautta mielenterveyden häiriöön johtavaan kierteeseen.

    Tämä on eräs tapa selittää mielenterveydellisen häiriön syntyä... Eikä suinkaan ainut. Ihmiset ovat erilaisia ja myös heidän elämänkokemuksensa ovat erilaisia... Joku toinen olisi saattanut reagoida vanhempien lähtemiseen toisella tavalla... Joku ei ehkä osaa tai pysty reagoimaan mitenkään vaan kätkee muistot ja tuskan tiedostamattomaan, mistä ne aikanaan palaavat kummittelemaan. Kaikki riippuu ihmisestä itsestään.

    Ja tämän takia mielestäni tarvitaan erilaisia selityksiä... Jos kaikkiin häiriöihin etsitään yhtä yleispätevää syytä viime vuosisadan alkupuoliskon psykologian tavoin, jää samalla huomiotta hyvin suuri osa ihmisyydestä ja elämästä."

    Yritän myös ajattelussani pitää yllä Occamin partaveitsen periaatetta, siis välttää asioiden tarpeetonta monimutkaistamista; ei ole tarpeen etsiä syytä henkilön X masentuneisuuteen tiedostamattomaan haudatuista impulsseista tms., jos henkilön X äiti on kuollut edellisenä päivänä. Lauri Rauhala on joskus kirjoittanut, että voitaisiin ajatella henkilön olevan varsin epänormaali, jos hän EI olisi masentunut suurten inhimillisten koettelemusten seurauksena.

    Psykoanalyysin, behaviorismin sekä käsittääkseni myös engrammiteorian huonoina puolina on se, että ne ovat kaikki nk. "kontrolloivia menetelmiä". Tällä viittaan eräiden filosofien ja yhteiskuntateoreetikkojen tekemään jakoon ymmärtävien ja kontrolloivien tieteiden välillä. Kontrolloivat tieteet pohjautuvat luonnontieteelliseen malliin ja pyrkivät tulkitsemaan, hallitsemaan ja kontrolloimaan maailmaa. Ihmistieteisiin sovellettuna ne pyrkivät muuttamaan ihmistä tai yhteiskuntaa, usein jopa uskovat tuntevansa henkilön paremmin kuin kyseinen henkilö itse. Ymmärtävät tieteet puolestaan pohjautuvat humanistisissa tieteissä yleiseen hermeneuttiseen malliin ja pyrkivät ymmärtämään ilmiöitä (esim. yhteiskuntia ja ihmisiä) yrittämättä muuttaa tai ylitulkita niitä. Siis ihmistieteisiin sovellettuina ne pyrkivät antamaan ihmiselle oikeuden omaan kokemukseen ilman, että sitä yritetään muuttaa tai edes hänen ulkopuoleltaan tulkita.

    Kuten jo aiemmin sanoin, masentuneisuus voidaan tietyissä tilanteissa nähdä äärimmäisen normaalina toimintana. Lisäksi viime vuosikymmeninä ovat yleistyneet näkemykset jopa psykoottisesta käyttäytymisestä tarkoituksenmukaisena toimintana tietyssä tilanteessa. Sosiaalisen konstruktionismin mukaan taas sairaus, vamma tai ongelma ei ole niinkään ihmisessä itsessään vaan ihmisen ja yhteiskunnan välisessä suhteessa. Esim. sokea ei oikeastaan ole vammainen vaan vamma on yhteiskunnassa, joka ei pysty mahdollistamaan sokean täysivaltaista toimintaa yhteiskunnan osana.

    Toisaalta tämänhetkisen tutkimuksen perusteella on ihan selvää, että esim. skitsofreniaan liittyy MYÖS biologista periytyvyyttä. Jälleen kerran, ehkä "totuus" ei löydykään yhdestäkään olemassaolevasta teoriasta vaan jostain kaikkien teorioiden välistä.

    Mutta kuten olen aiemminkin sanonut, nämä ovat minun näkemyksiäni enkä edes haluaisi kaikkien olevan niistä samaa mieltä kanssani: eriävät näkökulmat tässä maailmassa ovat mielestäni enemmänkin rikkaus kuin rasite.


    Minun täytyy vielä kerran kiittää Sinua, hyvä Taistelija. Tämä keskustelu on ainakin tähän asti ollut mitä mielenkiintoisin ja nautittavin, kiitos siitä. Teidän palstalaisten kunniaksi on sanottava, että olette kerrassaan kiitettävästi suvainneet esittämiäni, monien omista näkemyksistä eroavia ajatuksia. Vaikuttaa siltä, että useat teistä ovat aitoja totuudenetsijöitä, mitä aina kunnioitan ihmisessä.

    Voisiko sanoa pelkistetysti, että ne asiat mitä sinulle on tehty/mitä sinulle on tapahtunut sekä mitä itse olet tehnyt muille ovat pääasiallisesti ne tekijät jotka "muokkaavat" paljolti sinua? Ja nämä jutut vaikuttavat pääsääntöisesti siihen mitä koet ja tunnet elämässäsi? Mitä on sitten meidän peruspersoonallisuus? Onko se "kaivettavissa" esiin? Mikä sitä itse kunkin peruspersoonallisuutta sitten sekoittaa ja sotkee?

    Meillähän riittää aina ympärillämme ihmisiä jotka osaavat kertoa mihin meistä on ja mihin ei ole (yleensä he esittävät sitä mihin meistä ei ole). Ja näin moni meistä muodostaa niistä meille kerrotuista asioista totuuden itsestään. Aika nurinkurista vai, ainakin minun mielestä. Tätä invalidisointia "harrastetaan" perheissä, kouluissa, työpaikalla, harrastusten parissa jne. Ja sen jälkeen henkilö alkaa sitten invalidisoida itseään

    Paljolti puhutaan aivoista ja niiden toiminnasta. Hmmmm... voihan niistäkin esittää tietenkin hienoja teorioita. Onko ihminen ihan oikeasti aivot? Aivot ovat aivan varmasti "kehon ohjauskeskus" sehän on selvä. Entä siitä eteenpäin, mikä niitä aivoja "ohjaa"? Esim. nosta vasen käsi ylös. Kuka/mikä antaa "käskyn" nosta käsi ylös. Aivoissako joku osa komentaa toista osaa vai???

    Tottakai kaikki ympäristö vaikuttaa henkilöön. Kysymys kuuluukin mitä "paskaa" siellä ympäristössä on, että joku ihminen voi pahoin? Miksi joku henkilö saa voimaan toisen henkilön pahoin ? Entiset muistotko palaavat mieleen henkilön tiedostamatta sitä vai eikö henkilöllä ole "valmiuksia" käsitellä sitä tilannetta (halua olisi varmasti). Varmasti molemmat vaihtoehdot tulevat kysymykseen.

    Kaikki mitä ihminen pystyy havainnoimaan, aistimaan ja kokemaan pystyy vaikuttamaan häneen. Miksi ne havainnot, aistimukset ja kokemukset voivat toisinaan vaikuttaa niin dramaattisesti, että henkilön mielenterveys järkkyy? Itse kerroit juuri, että ihmisille tapahtuu erilaisia asioita matkansa varrella. Ja täältä löytyy se syy miksi toisten mielenterveys ei kestä ja toisten kestää vaikka he olisivat jossain samassa tilanteessa jossa toisen mielenterveys pettäisi ja toisen ei.

    Fyysisen kivun hetken tallennukset ja meille tapahtuneet menetykset ovat myrkkyä. Eli meille tapahtuneet asiat (mielenkuvat) pystyvät vaikuttamaan meihin tulevaisuudessakin. Oletko tästä asiasta eri mieltä? Mielen toimintahan voi saada kehon automaattitoiminnot täysin sekaisin, teillä puhutaan psykosomaattisista sairauksista. No mikä ihme se sitten on jos siellä kehossa eri ainetasapainot ovat sitten mittauksissa pielessä. Mikä niitä automaattitoimintoja voi sekoittaa, no se mieli tietenkin.

    Eli lyhyesti sanottuna vielä kertaalleen: Mitä sinulle on tehty/mitä sinulle on tapahtunut muokkaavat pitkälle sinua niin, että jotkin myöhäisemmän elämän tapahtumat voivat vaikuttaa uskomattoman vahvastikkin sinuun, mielestäni tämä on jopa loogistakin. Ja se toinen asia mitä itse teet/olet tehnyt/miten teet asioita muokkaa myös sinua. Jos sinulla on esim. salauksia jotakin ihmistä kohtaan olet sidoksissa siihen tapahtumaan. Siinä tapahtumassa on niin sanotusti "varausta". Ihminen vain pienentää tosiasiassa itseään sellaisella toiminnalla ja silläkin voi olla todella tuhoisat seuraukset ihmiselle itselleen. Eli hän on pahin pyöveli juuri itselleen. Joka toisin väittää tästä asiasta puhuu varmasti potaskaa. Tämä on nimittäin luonnon laki ihmisen kohdalla.

    Kysymykset kuuluvatkin siis: Millä poistat näiden ikävien menneiden tapahtumien varaukset itseltäsi/vai voitko poistaa niitä millään? Miten rakennat itsesi niin, että teet oikeita asioita muille? Miten rakennat itsesi sellaiseen kuntoon, että et anna toisten kävellä silloin ylitsesi kun et sitä itse halua? Tässä muutama erittäin tärkeä kysymys mielestäni vai mitä tuumailet?

    Mitä meinaat jos nämä nämä kysymykset olisivat kunnossa, olisiko mielisairauteen sairastumisen riski suurikin? Onko mielisairaus siis sattumaa?

    Äänestä

  • Taistelija kirjoitti:

    Voisiko sanoa pelkistetysti, että ne asiat mitä sinulle on tehty/mitä sinulle on tapahtunut sekä mitä itse olet tehnyt muille ovat pääasiallisesti ne tekijät jotka "muokkaavat" paljolti sinua? Ja nämä jutut vaikuttavat pääsääntöisesti siihen mitä koet ja tunnet elämässäsi? Mitä on sitten meidän peruspersoonallisuus? Onko se "kaivettavissa" esiin? Mikä sitä itse kunkin peruspersoonallisuutta sitten sekoittaa ja sotkee?

    Meillähän riittää aina ympärillämme ihmisiä jotka osaavat kertoa mihin meistä on ja mihin ei ole (yleensä he esittävät sitä mihin meistä ei ole). Ja näin moni meistä muodostaa niistä meille kerrotuista asioista totuuden itsestään. Aika nurinkurista vai, ainakin minun mielestä. Tätä invalidisointia "harrastetaan" perheissä, kouluissa, työpaikalla, harrastusten parissa jne. Ja sen jälkeen henkilö alkaa sitten invalidisoida itseään

    Paljolti puhutaan aivoista ja niiden toiminnasta. Hmmmm... voihan niistäkin esittää tietenkin hienoja teorioita. Onko ihminen ihan oikeasti aivot? Aivot ovat aivan varmasti "kehon ohjauskeskus" sehän on selvä. Entä siitä eteenpäin, mikä niitä aivoja "ohjaa"? Esim. nosta vasen käsi ylös. Kuka/mikä antaa "käskyn" nosta käsi ylös. Aivoissako joku osa komentaa toista osaa vai???

    Tottakai kaikki ympäristö vaikuttaa henkilöön. Kysymys kuuluukin mitä "paskaa" siellä ympäristössä on, että joku ihminen voi pahoin? Miksi joku henkilö saa voimaan toisen henkilön pahoin ? Entiset muistotko palaavat mieleen henkilön tiedostamatta sitä vai eikö henkilöllä ole "valmiuksia" käsitellä sitä tilannetta (halua olisi varmasti). Varmasti molemmat vaihtoehdot tulevat kysymykseen.

    Kaikki mitä ihminen pystyy havainnoimaan, aistimaan ja kokemaan pystyy vaikuttamaan häneen. Miksi ne havainnot, aistimukset ja kokemukset voivat toisinaan vaikuttaa niin dramaattisesti, että henkilön mielenterveys järkkyy? Itse kerroit juuri, että ihmisille tapahtuu erilaisia asioita matkansa varrella. Ja täältä löytyy se syy miksi toisten mielenterveys ei kestä ja toisten kestää vaikka he olisivat jossain samassa tilanteessa jossa toisen mielenterveys pettäisi ja toisen ei.

    Fyysisen kivun hetken tallennukset ja meille tapahtuneet menetykset ovat myrkkyä. Eli meille tapahtuneet asiat (mielenkuvat) pystyvät vaikuttamaan meihin tulevaisuudessakin. Oletko tästä asiasta eri mieltä? Mielen toimintahan voi saada kehon automaattitoiminnot täysin sekaisin, teillä puhutaan psykosomaattisista sairauksista. No mikä ihme se sitten on jos siellä kehossa eri ainetasapainot ovat sitten mittauksissa pielessä. Mikä niitä automaattitoimintoja voi sekoittaa, no se mieli tietenkin.

    Eli lyhyesti sanottuna vielä kertaalleen: Mitä sinulle on tehty/mitä sinulle on tapahtunut muokkaavat pitkälle sinua niin, että jotkin myöhäisemmän elämän tapahtumat voivat vaikuttaa uskomattoman vahvastikkin sinuun, mielestäni tämä on jopa loogistakin. Ja se toinen asia mitä itse teet/olet tehnyt/miten teet asioita muokkaa myös sinua. Jos sinulla on esim. salauksia jotakin ihmistä kohtaan olet sidoksissa siihen tapahtumaan. Siinä tapahtumassa on niin sanotusti "varausta". Ihminen vain pienentää tosiasiassa itseään sellaisella toiminnalla ja silläkin voi olla todella tuhoisat seuraukset ihmiselle itselleen. Eli hän on pahin pyöveli juuri itselleen. Joka toisin väittää tästä asiasta puhuu varmasti potaskaa. Tämä on nimittäin luonnon laki ihmisen kohdalla.

    Kysymykset kuuluvatkin siis: Millä poistat näiden ikävien menneiden tapahtumien varaukset itseltäsi/vai voitko poistaa niitä millään? Miten rakennat itsesi niin, että teet oikeita asioita muille? Miten rakennat itsesi sellaiseen kuntoon, että et anna toisten kävellä silloin ylitsesi kun et sitä itse halua? Tässä muutama erittäin tärkeä kysymys mielestäni vai mitä tuumailet?

    Mitä meinaat jos nämä nämä kysymykset olisivat kunnossa, olisiko mielisairauteen sairastumisen riski suurikin? Onko mielisairaus siis sattumaa?

    Hyvin olet kirjoitellut.

    > Voisiko sanoa pelkistetysti, että ne asiat mitä
    > sinulle on tehty/mitä sinulle on tapahtunut sekä
    > mitä itse olet tehnyt muille ovat
    > pääasiallisesti ne tekijät jotka "muokkaavat"
    > paljolti sinua? Ja nämä jutut vaikuttavat
    > pääsääntöisesti siihen mitä koet ja tunnet
    > elämässäsi? Mitä on sitten meidän
    > peruspersoonallisuus? Onko se "kaivettavissa"
    > esiin? Mikä sitä itse kunkin
    > peruspersoonallisuutta sitten sekoittaa ja
    > sotkee?

    Hmm... En pidä pelkistyksistä, joten en mielelläni sano yhtään mitään pelkistetysti... Hyvin pelkistetysti näin ehkä voitaisiin sanoa, mutta kyseinen pelkistys ei tee oikeutta näiden ilmiöiden loputtomalle varianssille.

    "Peruspersoonallisuudella" tarkoittanet suunnilleen samaa kuin psykologiassa tarkoitetaan "temperamentilla". Lapsethan eivät ole syntyessään "tyhjiä tauluja" (tabula rasa), kuten joskus muinoin ajateltiin vaan - kuten jokainen lasten kanssa toiminut tietää - lapset ovat jo syntyessään hyvinkin erilaisia. Thomas ja Chess -nimiset tutkijat ovat erotelleet erinäisiä synnynnäisiä dimensioita, joiden suhteen lapset eroavat toisistaan. Tällaisia dimensioita ovat esim. suhtautuminen uusiin ärsykkeisiin (onko lapsi kiinnostunut vai vältteleekö niitä), elintoimintojen rytmisyys (ovatko unirytmi ym. biologiset rytmit säännöllisiä vai epäsäännöllisiä), sopeutuminen muutoksiin (sopeutuuko nopeasti vai hitaasti). Näitä dimensioita kutsutaan temperamenttipiirteiksi ja niiden on ajateltu olevan myöhemmän persoonallisuuden kehityksen pohjana.

    Synnynnäinen temperamentti alkaa kuitenkin jo heti syntymästä (ja itse asiassa jo ennen sitä - lapsi kun esim. kuulee ääniä jo kohdussa) kehittyä tiiviissä vuorovaikutuksessa ympäristön kanssa niin, että myöhemmin on mielestäni täysin mahdotonta erottaa toisistaan synnynnäisten ja ympäristötekijöiden osuutta persoonallisuuden kehityksessä.

    Temperamenttiin vaikuttaa ilmeisesti melkoisen paljon geeniperimä. Lisäksi esim. vauvan temperamentin yhteensopimatomuus vanhempien persoonallisuuden kanssa voi aiheuttaa ongelmia. Esim. jos vanhemmat ovat aktiivisia ja meneväisiä ihmisiä, jotka kyläilevät ja reissaavat jatkuvasti, ja vauva puolestaan ei pidä muutoksista eikä sopeudu niihin nopeasti... No, ongelmia voi tulla. Ei toki välttämättä tule. Niin monet asiat vaikuttavat kehitykseen.

    > Meillähän riittää aina ympärillämme ihmisiä
    > jotka osaavat kertoa mihin meistä on ja mihin ei
    > ole (yleensä he esittävät sitä mihin meistä ei
    > ole). Ja näin moni meistä muodostaa niistä
    > meille kerrotuista asioista totuuden itsestään.
    > Aika nurinkurista vai, ainakin minun mielestä.
    > Tätä invalidisointia "harrastetaan" perheissä,
    > kouluissa, työpaikalla, harrastusten parissa
    > jne. Ja sen jälkeen henkilö alkaa sitten
    > invalidisoida itseään

    Jeps, samaa mieltä olen. Tätähän valittelinkin jo edellisessä viestissäni puhuessani kontrolloivista tieteistä.

    > Paljolti puhutaan aivoista ja niiden
    > toiminnasta. Hmmmm... voihan niistäkin esittää
    > tietenkin hienoja teorioita. Onko ihminen ihan
    > oikeasti aivot? Aivot ovat aivan varmasti "kehon
    > ohjauskeskus" sehän on selvä. Entä siitä
    > eteenpäin, mikä niitä aivoja "ohjaa"? Esim.
    > nosta vasen käsi ylös. Kuka/mikä antaa "käskyn"
    > nosta käsi ylös. Aivoissako joku osa komentaa
    > toista osaa vai???

    Ihmistä ja ihmisyyttä ei voida redusoida aivoihin, se on ihan selvä. Yhden sortin reduktionismia se on sekin. Suosittelen lukemaan Lauri Rauhalan tekstejä, hän kritisoi varsin kovaan sävyyn sosiaalisten ja psyykkisten tekijöiden redusoimista aivotoiminnaksi. Eivät neurologit voi korvata yhteiskuntatieteilijöitä ja opettajia. Sosiaalisia suhteita ja ihmisen kokemusmaailmaa ei voida unohtaa neurotieteiden edistymisen myötä. Itse asiassa näitä tieteitä ei edes pitäisi nähdä mitenkään ristiriitaisina vaan toisiaan täydentäviä. Mielestäni ne nimittäin kuvaavat samoja asioita, mutta eri tasoilta tarkasteltuna.

    Voisin yrittää selittää ajatustani jotensakin näin: Automekaanikkoa tuskin voidaan kouluttaa vain kertomalla hänelle kaikkea atomeista ja niiden rakenteesta. :) Tuskinpa hän myöskään hyötyisi koulutuksesta, joka olisi pelkkää molekulaarista kemiaa ja siis käsittelisi molekyylien ja ionien rakennetta ja toimintaa. Ei, hänen koulutuksessaan on olennaista se, kuinka auton koneiston osat pelittävät. Nämä osat kuitenkin koostuvat molekyyleistä ja ioneista. Ja ionit & molekyylit puolestaan koostuvat atomeista. Auton osissa ei ole mitään muuta kuin atomeita, mutta siitä huolimatta auton toimintaa ei voi ymmärtää vain atomien rakenteen pohjalta.

    Aivan varmasti ihmisen aivot vaikuttavat ihmisen psyykkiseen toimintaan. Aivokuvantamisella voidaan seurata hermoimpulssien etenemistä aivoissa. Tiedetään jo melko tarkkaan, mitkä aivojen osat ovat aktiivisia päätöksenteossa, visuaalisessa havaitsemisessa, muistelussa jne. jne. jne. Tietyssä mielessä havainnointi, muistelu ja ajattelu tapahtuvat aivoissa.

    Ja kuitenkaan opettajia, psykologeja ja sosiologeja ei voida kouluttaa pelkästään neurologisen tiedon pohjalta. Neuronit (hermosolut) ovat ikäänkuin atomeja, joiden yhteistoiminnasta rakentuu ajatuksia, havaintoja ja muistoja. Kun yhdessä on tarpeeksi monta ihmistä, jotka kommunikoivat keskenään ajatuksiaan, havaintojaan ja muistojaan, syntyy yhteiskuntia.

    Fyysikot tutkivat atomeja, molekulaarisen kemian tutkijat molekyylejä ja ioneja ja automekaanikot auton osia. Sosiologit ja sosiaalipsykologit tutkivat yhteisöjä ja yhteiskuntia, psykologit yksittäisen ihmisen psyykkisiä toimintoja (tarkemmin sanoen psykologit tutustuvat koulutuksensa aikana sekä neuraalisen, psyykkisen että sosiaalisen tason ilmiöihin, mutta... anyway...) ja neurologit sekä aivotutkijat taas neuraalisen tason ilmiöitä. Ja vaikka yhteisöjä tuskin olisi ilman aivotoimintaa, eivät neurologit voi hoidella yhteiskuntatieteilijöiden hommia. Aivan samoin kuin fysiikan professorit eivät välttämättä ole kummoisia automekaanikkoja - siitä huolimatta, että moottori pohjimmiltaan koostuu atomeista.

    "Aivot", "psyyke" ja "yhteiskunta" ovat loogisesti eritasoisia ilmiöitä. Ne liittyvät toisiinsa, mutta niitä ei voida redusoida toisiinsa.

    Tästä syystä vastustan pitkälle vietyä medikalisaatiokehitystä, missä lääkäri on Jumalasta seuraava ja aivotutkimusta sekä lääketiedettä pyritään soveltamaan alueille, joille ne eivät kuulu edes käsitteistönsä puolesta: musiikkitieteeseen, taiteentutkimukseen, uskontotieteeseen... Yleistajuisia teoksia aiheesta ovat kirjoittaneet esim. Raimo Tuomainen et al (Medikalisaatio: aikamme sairaus) sekä Jyri Puhakainen (Persoonan kieltäjät).

    Onneksi mielestäni medikalisaation terävin kärki on pikkuhiljaa taittumassa postmodernin tieteenkäsityksen myötä. Monilla aloilla suositaan nykyään moniammatillisia työryhmiä, mikä minusta on erittäin suotuisaa kehitystä.

    Mutta niin... Eksyin hieman aiheesta... Eli, vaikka mielestäni psyykkistä ja sosiaalista toimintaa ei voida redusoida aivotoimintaan, ei se merkitse, että kannattaisin dualismia. Dualismiin nimittäin liittyy eräitä hyvin merkittäviä ongelmakohtia. Vaikuttaa esimerkiksi ihan selvältä, että aivotoiminta ainakin vaikuttaa vahvasti tietoisuuteen, jopa siinäkin tapauksessa, että tietoisuus ei olisi aivotoiminnan tuote. Esimerkkeinä mainittakoon päihteet sekä aivovauriot. Joihinkin aivovaurioihin (erityisesti nk. Neglect-oireyhtymä) liittyykin tietoisuustutkimuksen kannalta mielenkiintoisia ilmiöitä.

    Toisaalta jos ajatellaan, että aivot eivät voi itse ohjata omaa toimintaansa (vastaukseksi kysymykseesi: Kukaan ei varmasti ajattele, että aivoissa jokin osa käskyttäisi toista osaa. Yleinen näkemys sen sijaan lienee, että aivot ohjaavat kokonaisuutena itse omaa toimintaansa.) vaan että jokin "henkiaineesta" koostuva entiteetti ohjaa aivojen toimintaa, syntyy ongelma - mikä ohjaa henkiaine-entiteetin toimintaa. Ongelma on varsin sama kuin kristillisten ajattelijoiden suosimassa kosmologisessa todistuksessa Jumalan olemassaolosta ("Mikään ei voi syntyä tyhjästä ja koska maailmankaikkeus on olemassa, sillä täytyy olla jokin luoja."): jos mikään ei voi syntyä tyhjästä, mistä Jumala tuli? Jos aivot eivät voi ohjata omaa toimintaansa, miksi jonkinlainen homunkulus voisi? Vai ohjaako homunkulusta vielä jokin muu? Eikö tällöin synny loppumaton homunkulusten ketju? Mikseivät aivot voisi ohjata itse omaa toimintaansa?

    Mielestäni pyrkimys jonkinlaisen tietyn ohjauskeskuksen (oli se sitten biologinen tai henkinen) löytämiseen on kummallinen. En ymmärrä, miksi pitäisi pystyä osoittamaan jokin tietty piste aivoissa tai jokin tietty henkiolento, josta voitaisiin sanoa "tuossa Sinä olet". Minä vain olen. Jakamattomana. Kokonaisena. Ohjaan itse itseäni, siihen ei tarvita henkiolentoja - ja toisaalta minä olen muutakin kuin aivoni.

    Itse asiassa buddhalaismielisenä en edes oikeastaan usko maailmasta erilliseen minuuteen. En siis usko, että koko maailmankaikkeudesta voitaisiin rajata jotain tiettyä kolmiulotteista tilaa, josta voitaisiin sanoa, että "tässä on nimimerkki Utelias". Tätäkin ajatusta voisin käsitellä vaikka kuinka pitkälle, mutta buddhalainen kirjallisuus selvittänee sitä minua paremmin.

    Daniel Dennett kirjoittaa jo edellä mainitsemassani kirjassaan "Consciousness Explained" (Suosittelen! Kirjassa käsitellään varsin perusteellisesti dualismin ongelmia.) mielestäni varsin oikeutetusti, että dualismi tuntuu eräänlaiselta antautumiselta. Kun ei enää keksitä, miten tietoisuus voitaisiin selittää fysikaalisen ja kemiallisen tietoisuuden pohjalta, otetaan avuksi jokin tarkemmin määrittelemätön "henki".

    Mutta, mutta... Tämä selitykseni on nyt hyyyyvin pelkistetty näkemys dualistisen asennoitumisen ongelmiin mind-body -kysymyksessä. Suosittelen tuon Dennettin kirjan lukemista.

    > Tottakai kaikki ympäristö vaikuttaa henkilöön.
    > Kysymys kuuluukin mitä "paskaa" siellä
    > ympäristössä on, että joku ihminen voi pahoin?
    > Miksi joku henkilö saa voimaan toisen henkilön
    > pahoin ? Entiset muistotko palaavat mieleen
    > henkilön tiedostamatta sitä vai eikö henkilöllä
    > ole "valmiuksia" käsitellä sitä tilannetta
    > (halua olisi varmasti). Varmasti molemmat
    > vaihtoehdot tulevat kysymykseen.

    Hyvin kirjoitettu.

    > Kaikki mitä ihminen pystyy havainnoimaan,
    > aistimaan ja kokemaan pystyy vaikuttamaan
    > häneen. Miksi ne havainnot, aistimukset ja
    > kokemukset voivat toisinaan vaikuttaa niin
    > dramaattisesti, että henkilön mielenterveys
    > järkkyy?

    No, kuten jo aiemmin kirjoitin, olisi varsin epänormaalia, mikäli esim. läheisen kuolema ei masentaisi. Jos sen sijaan tarkoitit kysymykselläsi sitä, miksi joidenkin mielenterveys kestää ja toisten järkkyy, vastaus on monimutkaisempi eikä sitä mielestäni riitä selittämään mikään yksittäinen mekanismi.

    Esitän lyhennellen eräitä ajatuksia, joita ihmistutkimuksen piirissä on aiheesta esitetty. Tämä ei todellakaan ole mikään tyhjentävä luettelo erilaisista näkemyksistä.

    Tällä hetkellä vaikuttaa ilmeiseltä, että useiden mielenterveyden häiriöiden kehittymiseen vaikuttavat sekä ympäristötekijät että perintötekijät. Esim. skitsofrenia on tämänhetkisen tutkimuksen mukaan kiistatta JOSSAIN MÄÄRIN perinnöllistä. Kuitenkaan skitsofrenialle altistavat geenit eivät yksistään ilmeisesti riitä sairauden puhkeamiseen vaan asiaan vaikuttavat vahvasti myös ympäristötekijät.

    Kysymys lieneekin pitkälti altistavista ja suojaavista tekijöistä: Skitsofrenialle voivat altistaa tietyt geenit. Toisaalta sairaus ei välttämättä puhkea, jos henkilön perhesuhteet, ystävyyssuhteet yms. ovat kunnossa. Suojaavana tekijänä voi olla myös esim. vakaa henkilökohtainen usko tai maailmankatsomus, mieluisa harrastus yms. Saattaakin olla, että sairaus puhkeaa vasta ongelmien kasautuessa: henkilö joutuu työttömäksi, hän menettää läheisiään, taloudelliset vaikeudet kohtaavat, usko horjuu, harrastukset jäävät jne. jne.

    Toisaalta oma ajattelutapa, minäkäsitys ja maailmankatsomus vaikuttavat paljon ongelmiin ja niistä selviytymiseen. Itse pidän esim. vahvaa henkilökohtaista uskoa suojaavana tekijänä: se, että pystyy uskomaan Jumalan suojelukseen suurimmissakin vaikeuksissa, varmasti tukee ongelmissa. Työkiireetkään eivät stressaa niin paljon, jos niistä uskoo selviytyvänsä. Ja toisaalta jaksamista auttaa varmasti paljon enemmän, jos ajattelee vastoinkäymisten johtuvan huonosta tuurista oman osaamattomuuden sijaan.

    > Fyysisen kivun hetken tallennukset ja meille
    > tapahtuneet menetykset ovat myrkkyä. Eli meille
    > tapahtuneet asiat (mielenkuvat) pystyvät
    > vaikuttamaan meihin tulevaisuudessakin. Oletko
    > tästä asiasta eri mieltä?

    En oikeastaan. Mielestäni ongelmia onkin vasta siinä vaiheessa, kun tällaisella mekanismilla selitetään KAIKKI psyykkiset ym. ongelmat. Tällainen ajattelu ei mielestäni tee oikeutta inhimillisen elämän monimuotoisuudelle.

    Otanpa esimerkin omasta elämästäni... Eräs hyvä ystäväni aloitti opiskelut uudessa oppilaitoksessa pari vuotta sitten. Ensin opiskelu oli aivan ihanaa ja oppilaitos kaikin puolin mahtava, elämä maistui kaikin puolin, mutta sitten alkoi matematiikan kurssi. Ystäväni oli aina ollut vähän kehnonpuoleinen matematiikassa eikä kyseinen oppiaine ollut hänelle ikinä oikein maistunutkaan. Tuohon matematiikankurssiin loppui opiskelun ihanuus. Hän ei osannut matematiikkaa ja ajatteli olevansa täysin kyvytön - kaikessa muussakin. Ja tästä ajattelusta tuli itseään toteuttava ennuste: ystäväni ajatteli olevansa kyvytön ja että tentteihin lukeminen oli oikeastaan turhaa, koska ei hän niissä kuitenkaan pärjäisi. Hänen arvosanansa alkoivat heikentyä ja hän tunsi itsensä entistäkin kyvyttömämmäksi. Hän ei voinut ymmärtää, miksi kukaan välittäisi hänenlaisestaan "epäonnistujasta" ja alkoi vetäytyä ihmissuhteistaan. Harrastukset jäivät samalla. Syntyi jatkuvasti syvenevä kehä, joka johti vakavaan depressioon.

    Elämän ongelmiin johtavat tapahtumaketjut voivat mielestäni olla näin yksinkertaisia. Tokihan tiedostamattomaan teljetyt muistot vastoinkäymisistä saattavat joskus hyvinkin olla oireilun taustalla, mutta mielestäni on yliyksinkertaistettua selittää tällä mekanismilla kaikki psyyken ongelmat.

    > Mielen toimintahan voi saada kehon
    > automaattitoiminnot täysin sekaisin, teillä
    > puhutaan psykosomaattisista sairauksista. No
    > mikä ihme se sitten on jos siellä kehossa eri
    > ainetasapainot ovat sitten mittauksissa
    > pielessä. Mikä niitä automaattitoimintoja voi
    > sekoittaa, no se mieli tietenkin.

    Jep, tämä muuten on ihan tutkittu juttu. Etenkin terveyspsykologian piirissä on paljon tutkittu sitä, kuinka psyykkiset toiminnot, stressi yms. vaikuttavat ruumiintoimintoihin. Koska jokainen muistikuva, havainto ja ajatus aiheuttaa muutoksia aivojen rakenteessa ja toiminnassa, on selvää, ettei mielenterveyden ongelma välttämättä johdu kemiallisesta epätasapainosta vaan asia saattaakin ainakin toisinaan olla myös toisinpäin: kemiallinen epätasapaino johtuukin mielenterveyden ongelmasta.

    Toisaalta asiat saattavat ainakin joskus mennä myös toisinpäin: kuten jo aiemmin kirjoitin, hyvin monilla mielenterveyden häiriöillä näyttäisi olevan ainakin jonkin verran myös biologista periytyvyyttä. Eli jokin geeni saattaisi aiheuttaa mielenterveydenhäiriölle altistavia muutoksia aivojen välittäjäainetasapainossa tai aivorakenteissa. Tämä saattaa olla tapauskohtainen kysymys.

    > Kysymykset kuuluvatkin siis: Millä poistat
    > näiden ikävien menneiden tapahtumien varaukset
    > itseltäsi/vai voitko poistaa niitä millään?
    > Miten rakennat itsesi niin, että teet oikeita
    > asioita muille? Miten rakennat itsesi sellaiseen
    > kuntoon, että et anna toisten kävellä silloin
    > ylitsesi kun et sitä itse halua? Tässä muutama
    > erittäin tärkeä kysymys mielestäni vai mitä
    > tuumailet?

    Erittäin tärkeitä kysymyksiä, todellakin. Minun vastaukseni tähän on, että vastauksia on yhtä monia kuin on ihmisiäkin. Tämä siksi, että ihmiset ovat erilaisia, ongelmat ovat erilaisia ja ongelmat aiheutuvat eri syistä.

    Esimerkiksi edellä mainitsemani ystävä: Oikein ajoitettu matematiikan tukiopetus olisi voinut hänen kohdallaan pelastaa paljon. Tätä nykyä kehä on päässyt etenemään jo niin pitkälle, että se tuskin enää yksinään auttaisi... Uusi harrastus voi auttaa joitakin. Samoin työpaikan vaihdos, rentouttava loma tms. tms.

    Toisaalta jotkut voivat kokea apua myös ongelmiensa jäsentelystä ja niistä keskustelemisesta. Heille psykoterapia voi olla ihan hyödyllinen vaihtoehto. Toisaalta sama terapia ei sovi kaikille: Jotkut haluavat keskittyä vain itseensä ja omien ongelmiensa selvittelyyn - heille yksilöterapia lienee paras vaihtoehto. Toiset haluavat jutella kokemuksistaan samaa kokeneiden kanssa ja saada vertaistukea - heille ryhmäpsykoterapia tai tukiryhmä lienee paikallaan. Joitakuita ehkä vaivaavat tiedostamattomaan torjutut muistot - heitä pyritään auttamaan esim. psykoanalyysilla (käsittääkseni myös dianetiikka keskittyy tähän). Toiset taas kaipaavat lähinnä uutta suhtautumistapaa vastoinkäymisiin (esim. oppia ajattelemaan vastoinkäymisiä huonona tuurina eikä omana kyvyttömyytenä) - tähän pyrkii esim. kognitiiviskonstruktiivinen ja ratkaisukeskeinen psykoterapia. Jotkut kaipaavat ehkä vain empaattista kuuntelijaa, jolle vuodattaa ongelmia ilman että kuuntelija pyrkisi niitä mitenkään tulkitsemaan - humanistinen psykoterapia!

    Toiset eivät osaa puhua ongelmistaan. He ilmaisevat itseään usein muilla tavoilla: piirtämällä, maalaamalla, muotoilemalla, musisoimalla, liikkumalla... Heille on olemassa kirjallisuus-, tanssi-, kuvataide-, musiikki- ja monia muita taideterapiamuotoja.

    Toisaalta ainahan parasta olisi, jos henkilö selviytyisi ongelmistaan omin tai lähipiirin voimin. Harrastus, ystäväpiiri, uskonto, työ tai lomailu voivatkin tässä olla suureksi avuksi.

    > Mitä meinaat jos nämä nämä kysymykset olisivat
    > kunnossa, olisiko mielisairauteen sairastumisen
    > riski suurikin? Onko mielisairaus siis sattumaa?

    Ei, mielisairaus ei varmastikaan ole sattumaa... Sen todennäköisyyttä voi kuitenkin olla hankalaa arvioida, koska altistavia ja suojaavia on usein niin reippaasti. Ja mitenpä sanot vaikkapa kuinka monta prosenttia vahva uskonnollinen vakaumus pienentää jotain riskiä? Ja mitä on vahva uskonnollinen vakaumus - eiköhän sellaisiakin ole yhtä monta kuin on ihmisiä.

    Äänestä

  • Utelias kirjoitti:

    Hyvin olet kirjoitellut.

    > Voisiko sanoa pelkistetysti, että ne asiat mitä
    > sinulle on tehty/mitä sinulle on tapahtunut sekä
    > mitä itse olet tehnyt muille ovat
    > pääasiallisesti ne tekijät jotka "muokkaavat"
    > paljolti sinua? Ja nämä jutut vaikuttavat
    > pääsääntöisesti siihen mitä koet ja tunnet
    > elämässäsi? Mitä on sitten meidän
    > peruspersoonallisuus? Onko se "kaivettavissa"
    > esiin? Mikä sitä itse kunkin
    > peruspersoonallisuutta sitten sekoittaa ja
    > sotkee?

    Hmm... En pidä pelkistyksistä, joten en mielelläni sano yhtään mitään pelkistetysti... Hyvin pelkistetysti näin ehkä voitaisiin sanoa, mutta kyseinen pelkistys ei tee oikeutta näiden ilmiöiden loputtomalle varianssille.

    "Peruspersoonallisuudella" tarkoittanet suunnilleen samaa kuin psykologiassa tarkoitetaan "temperamentilla". Lapsethan eivät ole syntyessään "tyhjiä tauluja" (tabula rasa), kuten joskus muinoin ajateltiin vaan - kuten jokainen lasten kanssa toiminut tietää - lapset ovat jo syntyessään hyvinkin erilaisia. Thomas ja Chess -nimiset tutkijat ovat erotelleet erinäisiä synnynnäisiä dimensioita, joiden suhteen lapset eroavat toisistaan. Tällaisia dimensioita ovat esim. suhtautuminen uusiin ärsykkeisiin (onko lapsi kiinnostunut vai vältteleekö niitä), elintoimintojen rytmisyys (ovatko unirytmi ym. biologiset rytmit säännöllisiä vai epäsäännöllisiä), sopeutuminen muutoksiin (sopeutuuko nopeasti vai hitaasti). Näitä dimensioita kutsutaan temperamenttipiirteiksi ja niiden on ajateltu olevan myöhemmän persoonallisuuden kehityksen pohjana.

    Synnynnäinen temperamentti alkaa kuitenkin jo heti syntymästä (ja itse asiassa jo ennen sitä - lapsi kun esim. kuulee ääniä jo kohdussa) kehittyä tiiviissä vuorovaikutuksessa ympäristön kanssa niin, että myöhemmin on mielestäni täysin mahdotonta erottaa toisistaan synnynnäisten ja ympäristötekijöiden osuutta persoonallisuuden kehityksessä.

    Temperamenttiin vaikuttaa ilmeisesti melkoisen paljon geeniperimä. Lisäksi esim. vauvan temperamentin yhteensopimatomuus vanhempien persoonallisuuden kanssa voi aiheuttaa ongelmia. Esim. jos vanhemmat ovat aktiivisia ja meneväisiä ihmisiä, jotka kyläilevät ja reissaavat jatkuvasti, ja vauva puolestaan ei pidä muutoksista eikä sopeudu niihin nopeasti... No, ongelmia voi tulla. Ei toki välttämättä tule. Niin monet asiat vaikuttavat kehitykseen.

    > Meillähän riittää aina ympärillämme ihmisiä
    > jotka osaavat kertoa mihin meistä on ja mihin ei
    > ole (yleensä he esittävät sitä mihin meistä ei
    > ole). Ja näin moni meistä muodostaa niistä
    > meille kerrotuista asioista totuuden itsestään.
    > Aika nurinkurista vai, ainakin minun mielestä.
    > Tätä invalidisointia "harrastetaan" perheissä,
    > kouluissa, työpaikalla, harrastusten parissa
    > jne. Ja sen jälkeen henkilö alkaa sitten
    > invalidisoida itseään

    Jeps, samaa mieltä olen. Tätähän valittelinkin jo edellisessä viestissäni puhuessani kontrolloivista tieteistä.

    > Paljolti puhutaan aivoista ja niiden
    > toiminnasta. Hmmmm... voihan niistäkin esittää
    > tietenkin hienoja teorioita. Onko ihminen ihan
    > oikeasti aivot? Aivot ovat aivan varmasti "kehon
    > ohjauskeskus" sehän on selvä. Entä siitä
    > eteenpäin, mikä niitä aivoja "ohjaa"? Esim.
    > nosta vasen käsi ylös. Kuka/mikä antaa "käskyn"
    > nosta käsi ylös. Aivoissako joku osa komentaa
    > toista osaa vai???

    Ihmistä ja ihmisyyttä ei voida redusoida aivoihin, se on ihan selvä. Yhden sortin reduktionismia se on sekin. Suosittelen lukemaan Lauri Rauhalan tekstejä, hän kritisoi varsin kovaan sävyyn sosiaalisten ja psyykkisten tekijöiden redusoimista aivotoiminnaksi. Eivät neurologit voi korvata yhteiskuntatieteilijöitä ja opettajia. Sosiaalisia suhteita ja ihmisen kokemusmaailmaa ei voida unohtaa neurotieteiden edistymisen myötä. Itse asiassa näitä tieteitä ei edes pitäisi nähdä mitenkään ristiriitaisina vaan toisiaan täydentäviä. Mielestäni ne nimittäin kuvaavat samoja asioita, mutta eri tasoilta tarkasteltuna.

    Voisin yrittää selittää ajatustani jotensakin näin: Automekaanikkoa tuskin voidaan kouluttaa vain kertomalla hänelle kaikkea atomeista ja niiden rakenteesta. :) Tuskinpa hän myöskään hyötyisi koulutuksesta, joka olisi pelkkää molekulaarista kemiaa ja siis käsittelisi molekyylien ja ionien rakennetta ja toimintaa. Ei, hänen koulutuksessaan on olennaista se, kuinka auton koneiston osat pelittävät. Nämä osat kuitenkin koostuvat molekyyleistä ja ioneista. Ja ionit & molekyylit puolestaan koostuvat atomeista. Auton osissa ei ole mitään muuta kuin atomeita, mutta siitä huolimatta auton toimintaa ei voi ymmärtää vain atomien rakenteen pohjalta.

    Aivan varmasti ihmisen aivot vaikuttavat ihmisen psyykkiseen toimintaan. Aivokuvantamisella voidaan seurata hermoimpulssien etenemistä aivoissa. Tiedetään jo melko tarkkaan, mitkä aivojen osat ovat aktiivisia päätöksenteossa, visuaalisessa havaitsemisessa, muistelussa jne. jne. jne. Tietyssä mielessä havainnointi, muistelu ja ajattelu tapahtuvat aivoissa.

    Ja kuitenkaan opettajia, psykologeja ja sosiologeja ei voida kouluttaa pelkästään neurologisen tiedon pohjalta. Neuronit (hermosolut) ovat ikäänkuin atomeja, joiden yhteistoiminnasta rakentuu ajatuksia, havaintoja ja muistoja. Kun yhdessä on tarpeeksi monta ihmistä, jotka kommunikoivat keskenään ajatuksiaan, havaintojaan ja muistojaan, syntyy yhteiskuntia.

    Fyysikot tutkivat atomeja, molekulaarisen kemian tutkijat molekyylejä ja ioneja ja automekaanikot auton osia. Sosiologit ja sosiaalipsykologit tutkivat yhteisöjä ja yhteiskuntia, psykologit yksittäisen ihmisen psyykkisiä toimintoja (tarkemmin sanoen psykologit tutustuvat koulutuksensa aikana sekä neuraalisen, psyykkisen että sosiaalisen tason ilmiöihin, mutta... anyway...) ja neurologit sekä aivotutkijat taas neuraalisen tason ilmiöitä. Ja vaikka yhteisöjä tuskin olisi ilman aivotoimintaa, eivät neurologit voi hoidella yhteiskuntatieteilijöiden hommia. Aivan samoin kuin fysiikan professorit eivät välttämättä ole kummoisia automekaanikkoja - siitä huolimatta, että moottori pohjimmiltaan koostuu atomeista.

    "Aivot", "psyyke" ja "yhteiskunta" ovat loogisesti eritasoisia ilmiöitä. Ne liittyvät toisiinsa, mutta niitä ei voida redusoida toisiinsa.

    Tästä syystä vastustan pitkälle vietyä medikalisaatiokehitystä, missä lääkäri on Jumalasta seuraava ja aivotutkimusta sekä lääketiedettä pyritään soveltamaan alueille, joille ne eivät kuulu edes käsitteistönsä puolesta: musiikkitieteeseen, taiteentutkimukseen, uskontotieteeseen... Yleistajuisia teoksia aiheesta ovat kirjoittaneet esim. Raimo Tuomainen et al (Medikalisaatio: aikamme sairaus) sekä Jyri Puhakainen (Persoonan kieltäjät).

    Onneksi mielestäni medikalisaation terävin kärki on pikkuhiljaa taittumassa postmodernin tieteenkäsityksen myötä. Monilla aloilla suositaan nykyään moniammatillisia työryhmiä, mikä minusta on erittäin suotuisaa kehitystä.

    Mutta niin... Eksyin hieman aiheesta... Eli, vaikka mielestäni psyykkistä ja sosiaalista toimintaa ei voida redusoida aivotoimintaan, ei se merkitse, että kannattaisin dualismia. Dualismiin nimittäin liittyy eräitä hyvin merkittäviä ongelmakohtia. Vaikuttaa esimerkiksi ihan selvältä, että aivotoiminta ainakin vaikuttaa vahvasti tietoisuuteen, jopa siinäkin tapauksessa, että tietoisuus ei olisi aivotoiminnan tuote. Esimerkkeinä mainittakoon päihteet sekä aivovauriot. Joihinkin aivovaurioihin (erityisesti nk. Neglect-oireyhtymä) liittyykin tietoisuustutkimuksen kannalta mielenkiintoisia ilmiöitä.

    Toisaalta jos ajatellaan, että aivot eivät voi itse ohjata omaa toimintaansa (vastaukseksi kysymykseesi: Kukaan ei varmasti ajattele, että aivoissa jokin osa käskyttäisi toista osaa. Yleinen näkemys sen sijaan lienee, että aivot ohjaavat kokonaisuutena itse omaa toimintaansa.) vaan että jokin "henkiaineesta" koostuva entiteetti ohjaa aivojen toimintaa, syntyy ongelma - mikä ohjaa henkiaine-entiteetin toimintaa. Ongelma on varsin sama kuin kristillisten ajattelijoiden suosimassa kosmologisessa todistuksessa Jumalan olemassaolosta ("Mikään ei voi syntyä tyhjästä ja koska maailmankaikkeus on olemassa, sillä täytyy olla jokin luoja."): jos mikään ei voi syntyä tyhjästä, mistä Jumala tuli? Jos aivot eivät voi ohjata omaa toimintaansa, miksi jonkinlainen homunkulus voisi? Vai ohjaako homunkulusta vielä jokin muu? Eikö tällöin synny loppumaton homunkulusten ketju? Mikseivät aivot voisi ohjata itse omaa toimintaansa?

    Mielestäni pyrkimys jonkinlaisen tietyn ohjauskeskuksen (oli se sitten biologinen tai henkinen) löytämiseen on kummallinen. En ymmärrä, miksi pitäisi pystyä osoittamaan jokin tietty piste aivoissa tai jokin tietty henkiolento, josta voitaisiin sanoa "tuossa Sinä olet". Minä vain olen. Jakamattomana. Kokonaisena. Ohjaan itse itseäni, siihen ei tarvita henkiolentoja - ja toisaalta minä olen muutakin kuin aivoni.

    Itse asiassa buddhalaismielisenä en edes oikeastaan usko maailmasta erilliseen minuuteen. En siis usko, että koko maailmankaikkeudesta voitaisiin rajata jotain tiettyä kolmiulotteista tilaa, josta voitaisiin sanoa, että "tässä on nimimerkki Utelias". Tätäkin ajatusta voisin käsitellä vaikka kuinka pitkälle, mutta buddhalainen kirjallisuus selvittänee sitä minua paremmin.

    Daniel Dennett kirjoittaa jo edellä mainitsemassani kirjassaan "Consciousness Explained" (Suosittelen! Kirjassa käsitellään varsin perusteellisesti dualismin ongelmia.) mielestäni varsin oikeutetusti, että dualismi tuntuu eräänlaiselta antautumiselta. Kun ei enää keksitä, miten tietoisuus voitaisiin selittää fysikaalisen ja kemiallisen tietoisuuden pohjalta, otetaan avuksi jokin tarkemmin määrittelemätön "henki".

    Mutta, mutta... Tämä selitykseni on nyt hyyyyvin pelkistetty näkemys dualistisen asennoitumisen ongelmiin mind-body -kysymyksessä. Suosittelen tuon Dennettin kirjan lukemista.

    > Tottakai kaikki ympäristö vaikuttaa henkilöön.
    > Kysymys kuuluukin mitä "paskaa" siellä
    > ympäristössä on, että joku ihminen voi pahoin?
    > Miksi joku henkilö saa voimaan toisen henkilön
    > pahoin ? Entiset muistotko palaavat mieleen
    > henkilön tiedostamatta sitä vai eikö henkilöllä
    > ole "valmiuksia" käsitellä sitä tilannetta
    > (halua olisi varmasti). Varmasti molemmat
    > vaihtoehdot tulevat kysymykseen.

    Hyvin kirjoitettu.

    > Kaikki mitä ihminen pystyy havainnoimaan,
    > aistimaan ja kokemaan pystyy vaikuttamaan
    > häneen. Miksi ne havainnot, aistimukset ja
    > kokemukset voivat toisinaan vaikuttaa niin
    > dramaattisesti, että henkilön mielenterveys
    > järkkyy?

    No, kuten jo aiemmin kirjoitin, olisi varsin epänormaalia, mikäli esim. läheisen kuolema ei masentaisi. Jos sen sijaan tarkoitit kysymykselläsi sitä, miksi joidenkin mielenterveys kestää ja toisten järkkyy, vastaus on monimutkaisempi eikä sitä mielestäni riitä selittämään mikään yksittäinen mekanismi.

    Esitän lyhennellen eräitä ajatuksia, joita ihmistutkimuksen piirissä on aiheesta esitetty. Tämä ei todellakaan ole mikään tyhjentävä luettelo erilaisista näkemyksistä.

    Tällä hetkellä vaikuttaa ilmeiseltä, että useiden mielenterveyden häiriöiden kehittymiseen vaikuttavat sekä ympäristötekijät että perintötekijät. Esim. skitsofrenia on tämänhetkisen tutkimuksen mukaan kiistatta JOSSAIN MÄÄRIN perinnöllistä. Kuitenkaan skitsofrenialle altistavat geenit eivät yksistään ilmeisesti riitä sairauden puhkeamiseen vaan asiaan vaikuttavat vahvasti myös ympäristötekijät.

    Kysymys lieneekin pitkälti altistavista ja suojaavista tekijöistä: Skitsofrenialle voivat altistaa tietyt geenit. Toisaalta sairaus ei välttämättä puhkea, jos henkilön perhesuhteet, ystävyyssuhteet yms. ovat kunnossa. Suojaavana tekijänä voi olla myös esim. vakaa henkilökohtainen usko tai maailmankatsomus, mieluisa harrastus yms. Saattaakin olla, että sairaus puhkeaa vasta ongelmien kasautuessa: henkilö joutuu työttömäksi, hän menettää läheisiään, taloudelliset vaikeudet kohtaavat, usko horjuu, harrastukset jäävät jne. jne.

    Toisaalta oma ajattelutapa, minäkäsitys ja maailmankatsomus vaikuttavat paljon ongelmiin ja niistä selviytymiseen. Itse pidän esim. vahvaa henkilökohtaista uskoa suojaavana tekijänä: se, että pystyy uskomaan Jumalan suojelukseen suurimmissakin vaikeuksissa, varmasti tukee ongelmissa. Työkiireetkään eivät stressaa niin paljon, jos niistä uskoo selviytyvänsä. Ja toisaalta jaksamista auttaa varmasti paljon enemmän, jos ajattelee vastoinkäymisten johtuvan huonosta tuurista oman osaamattomuuden sijaan.

    > Fyysisen kivun hetken tallennukset ja meille
    > tapahtuneet menetykset ovat myrkkyä. Eli meille
    > tapahtuneet asiat (mielenkuvat) pystyvät
    > vaikuttamaan meihin tulevaisuudessakin. Oletko
    > tästä asiasta eri mieltä?

    En oikeastaan. Mielestäni ongelmia onkin vasta siinä vaiheessa, kun tällaisella mekanismilla selitetään KAIKKI psyykkiset ym. ongelmat. Tällainen ajattelu ei mielestäni tee oikeutta inhimillisen elämän monimuotoisuudelle.

    Otanpa esimerkin omasta elämästäni... Eräs hyvä ystäväni aloitti opiskelut uudessa oppilaitoksessa pari vuotta sitten. Ensin opiskelu oli aivan ihanaa ja oppilaitos kaikin puolin mahtava, elämä maistui kaikin puolin, mutta sitten alkoi matematiikan kurssi. Ystäväni oli aina ollut vähän kehnonpuoleinen matematiikassa eikä kyseinen oppiaine ollut hänelle ikinä oikein maistunutkaan. Tuohon matematiikankurssiin loppui opiskelun ihanuus. Hän ei osannut matematiikkaa ja ajatteli olevansa täysin kyvytön - kaikessa muussakin. Ja tästä ajattelusta tuli itseään toteuttava ennuste: ystäväni ajatteli olevansa kyvytön ja että tentteihin lukeminen oli oikeastaan turhaa, koska ei hän niissä kuitenkaan pärjäisi. Hänen arvosanansa alkoivat heikentyä ja hän tunsi itsensä entistäkin kyvyttömämmäksi. Hän ei voinut ymmärtää, miksi kukaan välittäisi hänenlaisestaan "epäonnistujasta" ja alkoi vetäytyä ihmissuhteistaan. Harrastukset jäivät samalla. Syntyi jatkuvasti syvenevä kehä, joka johti vakavaan depressioon.

    Elämän ongelmiin johtavat tapahtumaketjut voivat mielestäni olla näin yksinkertaisia. Tokihan tiedostamattomaan teljetyt muistot vastoinkäymisistä saattavat joskus hyvinkin olla oireilun taustalla, mutta mielestäni on yliyksinkertaistettua selittää tällä mekanismilla kaikki psyyken ongelmat.

    > Mielen toimintahan voi saada kehon
    > automaattitoiminnot täysin sekaisin, teillä
    > puhutaan psykosomaattisista sairauksista. No
    > mikä ihme se sitten on jos siellä kehossa eri
    > ainetasapainot ovat sitten mittauksissa
    > pielessä. Mikä niitä automaattitoimintoja voi
    > sekoittaa, no se mieli tietenkin.

    Jep, tämä muuten on ihan tutkittu juttu. Etenkin terveyspsykologian piirissä on paljon tutkittu sitä, kuinka psyykkiset toiminnot, stressi yms. vaikuttavat ruumiintoimintoihin. Koska jokainen muistikuva, havainto ja ajatus aiheuttaa muutoksia aivojen rakenteessa ja toiminnassa, on selvää, ettei mielenterveyden ongelma välttämättä johdu kemiallisesta epätasapainosta vaan asia saattaakin ainakin toisinaan olla myös toisinpäin: kemiallinen epätasapaino johtuukin mielenterveyden ongelmasta.

    Toisaalta asiat saattavat ainakin joskus mennä myös toisinpäin: kuten jo aiemmin kirjoitin, hyvin monilla mielenterveyden häiriöillä näyttäisi olevan ainakin jonkin verran myös biologista periytyvyyttä. Eli jokin geeni saattaisi aiheuttaa mielenterveydenhäiriölle altistavia muutoksia aivojen välittäjäainetasapainossa tai aivorakenteissa. Tämä saattaa olla tapauskohtainen kysymys.

    > Kysymykset kuuluvatkin siis: Millä poistat
    > näiden ikävien menneiden tapahtumien varaukset
    > itseltäsi/vai voitko poistaa niitä millään?
    > Miten rakennat itsesi niin, että teet oikeita
    > asioita muille? Miten rakennat itsesi sellaiseen
    > kuntoon, että et anna toisten kävellä silloin
    > ylitsesi kun et sitä itse halua? Tässä muutama
    > erittäin tärkeä kysymys mielestäni vai mitä
    > tuumailet?

    Erittäin tärkeitä kysymyksiä, todellakin. Minun vastaukseni tähän on, että vastauksia on yhtä monia kuin on ihmisiäkin. Tämä siksi, että ihmiset ovat erilaisia, ongelmat ovat erilaisia ja ongelmat aiheutuvat eri syistä.

    Esimerkiksi edellä mainitsemani ystävä: Oikein ajoitettu matematiikan tukiopetus olisi voinut hänen kohdallaan pelastaa paljon. Tätä nykyä kehä on päässyt etenemään jo niin pitkälle, että se tuskin enää yksinään auttaisi... Uusi harrastus voi auttaa joitakin. Samoin työpaikan vaihdos, rentouttava loma tms. tms.

    Toisaalta jotkut voivat kokea apua myös ongelmiensa jäsentelystä ja niistä keskustelemisesta. Heille psykoterapia voi olla ihan hyödyllinen vaihtoehto. Toisaalta sama terapia ei sovi kaikille: Jotkut haluavat keskittyä vain itseensä ja omien ongelmiensa selvittelyyn - heille yksilöterapia lienee paras vaihtoehto. Toiset haluavat jutella kokemuksistaan samaa kokeneiden kanssa ja saada vertaistukea - heille ryhmäpsykoterapia tai tukiryhmä lienee paikallaan. Joitakuita ehkä vaivaavat tiedostamattomaan torjutut muistot - heitä pyritään auttamaan esim. psykoanalyysilla (käsittääkseni myös dianetiikka keskittyy tähän). Toiset taas kaipaavat lähinnä uutta suhtautumistapaa vastoinkäymisiin (esim. oppia ajattelemaan vastoinkäymisiä huonona tuurina eikä omana kyvyttömyytenä) - tähän pyrkii esim. kognitiiviskonstruktiivinen ja ratkaisukeskeinen psykoterapia. Jotkut kaipaavat ehkä vain empaattista kuuntelijaa, jolle vuodattaa ongelmia ilman että kuuntelija pyrkisi niitä mitenkään tulkitsemaan - humanistinen psykoterapia!

    Toiset eivät osaa puhua ongelmistaan. He ilmaisevat itseään usein muilla tavoilla: piirtämällä, maalaamalla, muotoilemalla, musisoimalla, liikkumalla... Heille on olemassa kirjallisuus-, tanssi-, kuvataide-, musiikki- ja monia muita taideterapiamuotoja.

    Toisaalta ainahan parasta olisi, jos henkilö selviytyisi ongelmistaan omin tai lähipiirin voimin. Harrastus, ystäväpiiri, uskonto, työ tai lomailu voivatkin tässä olla suureksi avuksi.

    > Mitä meinaat jos nämä nämä kysymykset olisivat
    > kunnossa, olisiko mielisairauteen sairastumisen
    > riski suurikin? Onko mielisairaus siis sattumaa?

    Ei, mielisairaus ei varmastikaan ole sattumaa... Sen todennäköisyyttä voi kuitenkin olla hankalaa arvioida, koska altistavia ja suojaavia on usein niin reippaasti. Ja mitenpä sanot vaikkapa kuinka monta prosenttia vahva uskonnollinen vakaumus pienentää jotain riskiä? Ja mitä on vahva uskonnollinen vakaumus - eiköhän sellaisiakin ole yhtä monta kuin on ihmisiä.

    Pieni vinkki Utelias. Älä tee asioista liian monimutkaisia.

    Psykologia ja psykiatria ovat ikävä kyllä yhtä hämmennystä alusta loppuun asti (sen huomaa kyllä kirjoituksistasi). Ne tahot eivät saa aikaiseksi mitään pysyvää, ei systemaattisia tuloksia eikä tuloksellista toimintaa. Tietenkin eutanaasiaan rinnastettavilla keinoilla esim. sähköshokki saadaan ihminen "ojennukseen", mutta ei todella elinvoimaiseksi ja todelliseksi elämän rakentajaksi. Sama on näiden huumaavien mielialalääkkeiden kanssa. Ai niin, mutta teillä psykologeillahan oli jotain uusia virityksia. Aika tietenkin näyttää tuleeko niistä sitten mitään. Tunnen näitä ihmisiä useampia, jotka ovat olleet esim. näissä sähköshokki käsittelyissä ja huonolta näyttää heidän tiensä.

    Eli joko teilta puuttuu todellista tietoa/ymmärrystä ihmisestä tai sitten jos teillä jollain on sitä tietoa ei sitä haluta edes käyttää (totuudethan voi vaikka paljastua suurelle yleisölle). Näin on vaan fakta.

    Äänestä

  • Seuraaja kirjoitti:

    Pieni vinkki Utelias. Älä tee asioista liian monimutkaisia.

    Psykologia ja psykiatria ovat ikävä kyllä yhtä hämmennystä alusta loppuun asti (sen huomaa kyllä kirjoituksistasi). Ne tahot eivät saa aikaiseksi mitään pysyvää, ei systemaattisia tuloksia eikä tuloksellista toimintaa. Tietenkin eutanaasiaan rinnastettavilla keinoilla esim. sähköshokki saadaan ihminen "ojennukseen", mutta ei todella elinvoimaiseksi ja todelliseksi elämän rakentajaksi. Sama on näiden huumaavien mielialalääkkeiden kanssa. Ai niin, mutta teillä psykologeillahan oli jotain uusia virityksia. Aika tietenkin näyttää tuleeko niistä sitten mitään. Tunnen näitä ihmisiä useampia, jotka ovat olleet esim. näissä sähköshokki käsittelyissä ja huonolta näyttää heidän tiensä.

    Eli joko teilta puuttuu todellista tietoa/ymmärrystä ihmisestä tai sitten jos teillä jollain on sitä tietoa ei sitä haluta edes käyttää (totuudethan voi vaikka paljastua suurelle yleisölle). Näin on vaan fakta.

    ...Seuraaja kirjoitit ja aina kun kommenttisi oli p-aa olisi kuulunut torven törähdyksiä, niin tuo koko sepustuksesi olisi ollut yhtä fanfaaria.

    Uskotko TODELLA tuohon mitä kirjoitit?
    Jos näin on niin en voi muutra kuin ihmetellä minkälaisen manipuloinnin kohteeksi olet joutunut?

    Kerro KUKA hyötyisi siitä että kansalaisista tehdään ikäänkuin kyvyttömiä zombeja?

    Kertoisitko myös mitä nämä huumaavat lääkkeet ovat, mihin niitä käytetään ja mikä on niiden vaikutusmekanismi?

    Oletko koskaan tavannut psykoottista ihmistä? KUinka toimisit hänen kanssaan?

    Kysymyksiä sinulle! Toivon että asiantuntemuksesi riittää näiden vastaamiseen.
    Tulen piakkoin kertomaan tarinan Riikka-nimisestä nuoresta ja hänen taistelustaan päästä elävien kirjoihin takaisin. Riikka on minulle ollut hyvin läheinen koko elämänsä ajan ja julkaisen hänen kertomuksensa hänen vanhempiensa luvalla.
    VOIT OLLA VARMA SIITÄ RIIKAN TARINAN LUETTUASI ETTÄ KYSE ON JOSTAIN MUUSTA KUIN IHMISEN ALISTAMISESTA!

    Kerrotko myös keitä ovat potilaat joita hoidetaan sähköshokeilla, mikä on heidän diagnooseinsa ja missä olosuhteissa, onko se pakkokeino vai ei?

    Kerrotko myös mikä ON Kelan kuntoutusmuodoista tuloksellisinta tilastojen perusteella?

    Äänestä

  • Seuraaja kirjoitti:

    Pieni vinkki Utelias. Älä tee asioista liian monimutkaisia.

    Psykologia ja psykiatria ovat ikävä kyllä yhtä hämmennystä alusta loppuun asti (sen huomaa kyllä kirjoituksistasi). Ne tahot eivät saa aikaiseksi mitään pysyvää, ei systemaattisia tuloksia eikä tuloksellista toimintaa. Tietenkin eutanaasiaan rinnastettavilla keinoilla esim. sähköshokki saadaan ihminen "ojennukseen", mutta ei todella elinvoimaiseksi ja todelliseksi elämän rakentajaksi. Sama on näiden huumaavien mielialalääkkeiden kanssa. Ai niin, mutta teillä psykologeillahan oli jotain uusia virityksia. Aika tietenkin näyttää tuleeko niistä sitten mitään. Tunnen näitä ihmisiä useampia, jotka ovat olleet esim. näissä sähköshokki käsittelyissä ja huonolta näyttää heidän tiensä.

    Eli joko teilta puuttuu todellista tietoa/ymmärrystä ihmisestä tai sitten jos teillä jollain on sitä tietoa ei sitä haluta edes käyttää (totuudethan voi vaikka paljastua suurelle yleisölle). Näin on vaan fakta.

    Kiitoksia näkökulmasta. Tutkija tuossa jo esitti varsin monia jatkokysymyksiä, jotka itsekin olisin voinut esittää. Niihinkin olisi siis kiva nähdä vastauksia.

    > Pieni vinkki Utelias. Älä tee asioista liian
    > monimutkaisia.
    Kiitos vinkistä. :) Voisitko kuitenkin vähän tarkemmin eritellä edellisistä viesteistäni asiat, jotka eivät mielestäsi pidä paikkaansa ja perustellen selvittää, miksi ne eivät voi pitää paikkaansa? Muutenkin kaipaisin hieman enemmän perusteluja...

    > Psykologia ja psykiatria ovat ikävä kyllä yhtä
    > hämmennystä alusta loppuun asti (sen huomaa
    > kyllä kirjoituksistasi).

    Perusteluja, kiitos.

    > Ne tahot eivät saa aikaiseksi mitään pysyvää, ei
    > systemaattisia tuloksia eikä tuloksellista
    > toimintaa.

    Itse asiassa eri puolilla maailmaa on tehty esimerkiksi psykoterapiasta jo toista tuhatta sen vaikuttavuutta selvittävää tutkimusta. Ja nämä tutkimukset sekä niistä tehdyt meta-analyysit kyllä hyvin vahvasti tukevat sitä, että psykoterapiasta on apua. Myös omasta lähipiiristäni löytyy monta kymmentä psykologin/psykiatrin hoidossa ollutta... Kaikki heistä ovat hyötyneet hoidosta, yhdestäkään heistä ei ole tullut zombia.

    Kiitos kuitenkin näkemyksestä. Kaipaisin kuitenkin vähän enemmän perusteluja väitteillesi. Jos siis voisit vielä perustella viestissäsi esittämäsi väitteet ja vastata Tutkijan kysymyksiin, olisin kiitollinen. :)

    Äänestä

  • Utelias kirjoitti:

    Kiitoksia näkökulmasta. Tutkija tuossa jo esitti varsin monia jatkokysymyksiä, jotka itsekin olisin voinut esittää. Niihinkin olisi siis kiva nähdä vastauksia.

    > Pieni vinkki Utelias. Älä tee asioista liian
    > monimutkaisia.
    Kiitos vinkistä. :) Voisitko kuitenkin vähän tarkemmin eritellä edellisistä viesteistäni asiat, jotka eivät mielestäsi pidä paikkaansa ja perustellen selvittää, miksi ne eivät voi pitää paikkaansa? Muutenkin kaipaisin hieman enemmän perusteluja...

    > Psykologia ja psykiatria ovat ikävä kyllä yhtä
    > hämmennystä alusta loppuun asti (sen huomaa
    > kyllä kirjoituksistasi).

    Perusteluja, kiitos.

    > Ne tahot eivät saa aikaiseksi mitään pysyvää, ei
    > systemaattisia tuloksia eikä tuloksellista
    > toimintaa.

    Itse asiassa eri puolilla maailmaa on tehty esimerkiksi psykoterapiasta jo toista tuhatta sen vaikuttavuutta selvittävää tutkimusta. Ja nämä tutkimukset sekä niistä tehdyt meta-analyysit kyllä hyvin vahvasti tukevat sitä, että psykoterapiasta on apua. Myös omasta lähipiiristäni löytyy monta kymmentä psykologin/psykiatrin hoidossa ollutta... Kaikki heistä ovat hyötyneet hoidosta, yhdestäkään heistä ei ole tullut zombia.

    Kiitos kuitenkin näkemyksestä. Kaipaisin kuitenkin vähän enemmän perusteluja väitteillesi. Jos siis voisit vielä perustella viestissäsi esittämäsi väitteet ja vastata Tutkijan kysymyksiin, olisin kiitollinen. :)

    No tutkijan juttuja nyt ei voi lukea nauramatta niille.

    Äänestä

  • Popeta kirjoitti:

    No tutkijan juttuja nyt ei voi lukea nauramatta niille.

    Parempaa huumoria löytyy Suomi24 "vitsit" foorumista!

    Sori, tää on täyttä totta!

    Äänestä

  • Utelias kirjoitti:

    Kiitoksia näkökulmasta. Tutkija tuossa jo esitti varsin monia jatkokysymyksiä, jotka itsekin olisin voinut esittää. Niihinkin olisi siis kiva nähdä vastauksia.

    > Pieni vinkki Utelias. Älä tee asioista liian
    > monimutkaisia.
    Kiitos vinkistä. :) Voisitko kuitenkin vähän tarkemmin eritellä edellisistä viesteistäni asiat, jotka eivät mielestäsi pidä paikkaansa ja perustellen selvittää, miksi ne eivät voi pitää paikkaansa? Muutenkin kaipaisin hieman enemmän perusteluja...

    > Psykologia ja psykiatria ovat ikävä kyllä yhtä
    > hämmennystä alusta loppuun asti (sen huomaa
    > kyllä kirjoituksistasi).

    Perusteluja, kiitos.

    > Ne tahot eivät saa aikaiseksi mitään pysyvää, ei
    > systemaattisia tuloksia eikä tuloksellista
    > toimintaa.

    Itse asiassa eri puolilla maailmaa on tehty esimerkiksi psykoterapiasta jo toista tuhatta sen vaikuttavuutta selvittävää tutkimusta. Ja nämä tutkimukset sekä niistä tehdyt meta-analyysit kyllä hyvin vahvasti tukevat sitä, että psykoterapiasta on apua. Myös omasta lähipiiristäni löytyy monta kymmentä psykologin/psykiatrin hoidossa ollutta... Kaikki heistä ovat hyötyneet hoidosta, yhdestäkään heistä ei ole tullut zombia.

    Kiitos kuitenkin näkemyksestä. Kaipaisin kuitenkin vähän enemmän perusteluja väitteillesi. Jos siis voisit vielä perustella viestissäsi esittämäsi väitteet ja vastata Tutkijan kysymyksiin, olisin kiitollinen. :)

    > Psykologia ja psykiatria ovat ikävä kyllä yhtä
    > hämmennystä alusta loppuun asti (sen huomaa
    > kyllä kirjoituksistasi).

    Painotanpa vielä (jos se jollekin jäi epäselväksi), että omien kirjoituksieni pohjalta ei mitenkään voi muodostaa kokonaiskuvaa psykologian/psykiatrian nykytilasta. Monestakin syystä:

    -Olen käsitellyt vain hyvin, hyvin, HYVIN pientä murto-osaa psykologisesta tietämyksestä ja sitäkin hyvin lyhyesti, suppeasti ja rankasti pelkistäen.

    -Omat näkemykseni eivät ole sama asia kuin psykologinen tietämys. Oikeastaan ei ole olemassa mitään "psykologista maailmankuvaa" tai "psykologista ihmiskäsitystä" eikä voisi ollakaan - aivan samoista syistä kuin ei voisi olla "filosofista maailmankuvaa"/"filosofista ihmiskäsitystä" tai "historiallista maailmankuvaa"/"historiallista ihmiskäsitystä". Tunnen uskonnollisia psykologeja, ateistisia psykologeja, agnostisia psykologeja... Tunnen psykologeja, jotka uskovat kuolemattomaan sieluun ja niitä, jotka eivät usko...

    Psykologia on tieteenala, joka on ollut olemassa luultavasti yhtä kauan kuin on ollut ihmisiäkin. Luultavasti ihmiset ovat aina miettineet, miksi ihminen käyttäytyy niin kuin käyttäytyy... mitä tapahtuu ihmisen nukkuessa... miksi unohdamme asioita... miten syntyvät pelon ja vihan tunteet... ja monia muitakin vastaavia kysymyksiä. Vastaukset näihin kysymyksiin ovat ajan saatossa vaihdelleet, mutta kysymykset ovat pysyneet pitkälti samoina. Ja jokainen, joka tänäkin päivänä miettii vastaavia, ihmisen toimintaan liittyviä, kysymyksiä, harrastaa psykologisten kysymysten pohdiskelua. Jopa Sinä, joka tätä tekstiäni juuri luet, harrastat psykologista pohdiskelua joka päivä.

    Ei siis voitaisi kirjoittaa kirjaa aiheesta "Näin ajattelee psykologi" aivan kuten ei voitaisi kirjoittaa kirjaa "Näin ajattelee filosofi". Psykologia ei ole maailmankuva tai elämänkatsomus - se on tieteenala, jonka alle luetaan tiettyjen kysymysten tieteellinen pohdinta. Psykologia (kuten muutkin tieteenalat) määritelläänkin sen esittämien kysymysten - ei kysymyksiin annettujen vastausten - perusteella.

    Oma ajatteluni ja omat kirjoitukseni eivät siis edusta mitään yleistä "psykologista näkemystä". Toki olen kirjoittanut myös psykologisista tutkimustuloksista ja teorioista, mutta aivan yhtä lailla ajatteluuni (ja kirjoitteluuni) on ollut vaikuttamassa muu lukemani ja kokemani - esim. juuri buddhalainen elämänfilosofiani. Koulutuksessamme painotetaankin hyvin paljon oman ihmiskäsityksen ja oman maailmankuvan muodostamista itsenäisesti ja vapaasti tutkimalla ja ajattelemalla.


    Tämä nyt näin lisäyksenä... Kaipaisin edelleenkin perusteltuja vastauksia edellisen viestini kysymyksiin.

    Äänestä

  • Utelias kirjoitti:

    > Psykologia ja psykiatria ovat ikävä kyllä yhtä
    > hämmennystä alusta loppuun asti (sen huomaa
    > kyllä kirjoituksistasi).

    Painotanpa vielä (jos se jollekin jäi epäselväksi), että omien kirjoituksieni pohjalta ei mitenkään voi muodostaa kokonaiskuvaa psykologian/psykiatrian nykytilasta. Monestakin syystä:

    -Olen käsitellyt vain hyvin, hyvin, HYVIN pientä murto-osaa psykologisesta tietämyksestä ja sitäkin hyvin lyhyesti, suppeasti ja rankasti pelkistäen.

    -Omat näkemykseni eivät ole sama asia kuin psykologinen tietämys. Oikeastaan ei ole olemassa mitään "psykologista maailmankuvaa" tai "psykologista ihmiskäsitystä" eikä voisi ollakaan - aivan samoista syistä kuin ei voisi olla "filosofista maailmankuvaa"/"filosofista ihmiskäsitystä" tai "historiallista maailmankuvaa"/"historiallista ihmiskäsitystä". Tunnen uskonnollisia psykologeja, ateistisia psykologeja, agnostisia psykologeja... Tunnen psykologeja, jotka uskovat kuolemattomaan sieluun ja niitä, jotka eivät usko...

    Psykologia on tieteenala, joka on ollut olemassa luultavasti yhtä kauan kuin on ollut ihmisiäkin. Luultavasti ihmiset ovat aina miettineet, miksi ihminen käyttäytyy niin kuin käyttäytyy... mitä tapahtuu ihmisen nukkuessa... miksi unohdamme asioita... miten syntyvät pelon ja vihan tunteet... ja monia muitakin vastaavia kysymyksiä. Vastaukset näihin kysymyksiin ovat ajan saatossa vaihdelleet, mutta kysymykset ovat pysyneet pitkälti samoina. Ja jokainen, joka tänäkin päivänä miettii vastaavia, ihmisen toimintaan liittyviä, kysymyksiä, harrastaa psykologisten kysymysten pohdiskelua. Jopa Sinä, joka tätä tekstiäni juuri luet, harrastat psykologista pohdiskelua joka päivä.

    Ei siis voitaisi kirjoittaa kirjaa aiheesta "Näin ajattelee psykologi" aivan kuten ei voitaisi kirjoittaa kirjaa "Näin ajattelee filosofi". Psykologia ei ole maailmankuva tai elämänkatsomus - se on tieteenala, jonka alle luetaan tiettyjen kysymysten tieteellinen pohdinta. Psykologia (kuten muutkin tieteenalat) määritelläänkin sen esittämien kysymysten - ei kysymyksiin annettujen vastausten - perusteella.

    Oma ajatteluni ja omat kirjoitukseni eivät siis edusta mitään yleistä "psykologista näkemystä". Toki olen kirjoittanut myös psykologisista tutkimustuloksista ja teorioista, mutta aivan yhtä lailla ajatteluuni (ja kirjoitteluuni) on ollut vaikuttamassa muu lukemani ja kokemani - esim. juuri buddhalainen elämänfilosofiani. Koulutuksessamme painotetaankin hyvin paljon oman ihmiskäsityksen ja oman maailmankuvan muodostamista itsenäisesti ja vapaasti tutkimalla ja ajattelemalla.


    Tämä nyt näin lisäyksenä... Kaipaisin edelleenkin perusteltuja vastauksia edellisen viestini kysymyksiin.

    ...pety! Vastauksia et tule saamaan kysymyksiisi. Lue tuo Riikan tarinan jälkeinen Christianin kommentti niin tiedät minkälaisessa "tunnesävyssä" tuo porukka -joka mainostaa itseään eettisimmäksi- kulkee.

    Totuus kun on tarua ihmeelisempää.

    Äänestä

Luepas Dianetics-evolution of a science.
Se on todellinen tutkimusraportti ,jossa L.Ron Hubbard kertoo tutkimuksestaan ja kuinka se eteni ja miten tulokset saavutettiin.Ja todella upea kirja,nautin aivan valtavasti lukiessani.

Noin yleisesti Dianetiikasta, ja scientologiastakin on minulla se kuva , että Hubbard kirjoissaan ja julkaisuissaan tuo esiin melkein koko ajan tutkimusraportointia.Ei Hubbard mielipiteitten jakaja ole, vaan hän on tutkinut joka asian josta puhuu, ja antaa meille vaan tietoaan käytettäväksemme.

Äänestä
  • Tarkoitin kylläkin tutkimusraportteja sellaisena kuin ne tieteellisessä metodissa normaalisti käsitetään. Siis tarkkoja selontekoja esim. käytetyistä otantamenetelmistä, koeasetelmista, tutkimushenkilöistä, tilastollisista tunnusluvuista jne. jne.

    Äänestä

  • Utelias kirjoitti:

    Tarkoitin kylläkin tutkimusraportteja sellaisena kuin ne tieteellisessä metodissa normaalisti käsitetään. Siis tarkkoja selontekoja esim. käytetyistä otantamenetelmistä, koeasetelmista, tutkimushenkilöistä, tilastollisista tunnusluvuista jne. jne.

    Dianetics- evolution of a science on juuri kaikkea tuota.

    Lukaisepa se.

    Äänestä

  • Tutkija kirjoitti:

    Dianetics- evolution of a science on juuri kaikkea tuota.

    Lukaisepa se.

    .. saapui feikkaaja.Hän kasvonsa peitti,rohkeutensa näytti yö pimeydessä.

    Äänestä

  • Tutkija kirjoitti:

    Dianetics- evolution of a science on juuri kaikkea tuota.

    Lukaisepa se.

    No, en oikein arvosta feikkaajilta saatuja ohjeita... Feikkaus mielestäni osoittaa vain, ettei feikkaaja omana itsenään osaa perustella asiaansa, joten hän yrittää halpamaisesti käyttää toisen nickiä asiansa ajamiseen - siis, valehtelee. Feikkaamalla söit lähinnä omaa uskottavuuttasi. Uskoisin sinua huomattavasti enemmän, jos olisit käyttänyt omaa nimimerkkiä.

    Olen varsin yllättynyt, mikäli kaipaamani tiedot löytyisivät kirjasta, koska tutkimusraportit eivät yleensä avaudu juuri muuta kuin akateemista koulutusta saaneille. Tästä syystä niitä ei useinkaan paineta kirjoihin vaan kirjoista löytyy vain "suurelle yleisölle" tuloksista muokattua yleistajuista tekstiä ilman tarkempaa selvitystä tutkimuksen teosta. En mielelläni ostaisikaan kyseistä kirjaa (minulla on varsin monta muutakin teosta, jotka odottavat hankkimistaan) ennen kuin varmasti tiedän, että siitä löytyvät kaipaamani tiedot.

    Eli, eli... Jos ystävällisesti voisit lyhyesti selvittää engrammien, Thetanien yms. löytämiseen käytetyt koejärjestelyt, käytetyt otantamenetelmät, käytetyt tilastolliset menetelmät (testit ja niiden p-arvot) ja... No, siinäpä tärkeimmät. Siis lähinnä tutkimusraporttien Method- ja Results-osiot.

    Äänestä

  • Utelias kirjoitti:

    No, en oikein arvosta feikkaajilta saatuja ohjeita... Feikkaus mielestäni osoittaa vain, ettei feikkaaja omana itsenään osaa perustella asiaansa, joten hän yrittää halpamaisesti käyttää toisen nickiä asiansa ajamiseen - siis, valehtelee. Feikkaamalla söit lähinnä omaa uskottavuuttasi. Uskoisin sinua huomattavasti enemmän, jos olisit käyttänyt omaa nimimerkkiä.

    Olen varsin yllättynyt, mikäli kaipaamani tiedot löytyisivät kirjasta, koska tutkimusraportit eivät yleensä avaudu juuri muuta kuin akateemista koulutusta saaneille. Tästä syystä niitä ei useinkaan paineta kirjoihin vaan kirjoista löytyy vain "suurelle yleisölle" tuloksista muokattua yleistajuista tekstiä ilman tarkempaa selvitystä tutkimuksen teosta. En mielelläni ostaisikaan kyseistä kirjaa (minulla on varsin monta muutakin teosta, jotka odottavat hankkimistaan) ennen kuin varmasti tiedän, että siitä löytyvät kaipaamani tiedot.

    Eli, eli... Jos ystävällisesti voisit lyhyesti selvittää engrammien, Thetanien yms. löytämiseen käytetyt koejärjestelyt, käytetyt otantamenetelmät, käytetyt tilastolliset menetelmät (testit ja niiden p-arvot) ja... No, siinäpä tärkeimmät. Siis lähinnä tutkimusraporttien Method- ja Results-osiot.

    Tuskinpa tulet saamaan scientologeilta yhtään vastausta. He eivät pysty esittämään ainotakaan luotettavaa lähdettä tarinoidensa tueksi. Ja jos jotakin vastataan, se on joko täysin asiatonta herjausta, tai sitten perustuu scientologian virallisen tiedotuspolitiikan ohjeisiin. Siis, pelkkää paskaa suomeksi sanottuna. Scientologian yksi perusväittämä on, että scientologian ulkopuolinen yhteisö on paha ja sieltä ei tule koskaan sellaista tietoa, että se olisi totuudenmukaista. Tällä hallitaan maksavia asiakkaita. Scientologiasta riittää kommentiksi; rikollinen, ahne ja ihmisten hätää hyväksikäyttävä bisnes.

    Äänestä

  • Tutkija kirjoitti:

    Dianetics- evolution of a science on juuri kaikkea tuota.

    Lukaisepa se.

    hi hi hi!

    Kuvastaneeko tämä feikki nimimerkin mielentilaa?

    Äänestä

  • Tutkija kirjoitti:

    hi hi hi!

    Kuvastaneeko tämä feikki nimimerkin mielentilaa?

    taitaa kuvastaa omaa mielentilaasi...

    Äänestä

  • kätkäläinen kirjoitti:

    Tuskinpa tulet saamaan scientologeilta yhtään vastausta. He eivät pysty esittämään ainotakaan luotettavaa lähdettä tarinoidensa tueksi. Ja jos jotakin vastataan, se on joko täysin asiatonta herjausta, tai sitten perustuu scientologian virallisen tiedotuspolitiikan ohjeisiin. Siis, pelkkää paskaa suomeksi sanottuna. Scientologian yksi perusväittämä on, että scientologian ulkopuolinen yhteisö on paha ja sieltä ei tule koskaan sellaista tietoa, että se olisi totuudenmukaista. Tällä hallitaan maksavia asiakkaita. Scientologiasta riittää kommentiksi; rikollinen, ahne ja ihmisten hätää hyväksikäyttävä bisnes.

    En ole enää scientologian kanssa missään tekemisissä mutta sen voin sanoa että nimimerkki Kätkäläinen puhuu täyttä potaskaa.

    Äänestä

  • Zamppa kirjoitti:

    taitaa kuvastaa omaa mielentilaasi...

    ...Zamppa, sillä ei voi välillä muuta kuin nauraa!

    Äänestä

  • ... kirjoitti:

    En ole enää scientologian kanssa missään tekemisissä mutta sen voin sanoa että nimimerkki Kätkäläinen puhuu täyttä potaskaa.

    Kaikkihan sen huomaa...ihme typpi kun jatkaa moista .

    Äänestä

  • Rappari kirjoitti:

    Kaikkihan sen huomaa...ihme typpi kun jatkaa moista .

    Valitettavasti en vielä ole sisäistänyt tätä scientologien kommunikointia kokonaan. Voisitko selittää minulle millätavalla pääsisin samalle tasolle scientologia potaskan kanssa. Onko minun potaskani huonompaa kuin teidän? Vai tarkoitatko mahdollisesti että minun pitäisi alentua samalle tasolle teidän kanssanne? Vakavasti puhuttuna, tähänastisen elämäni varrella en ole vielä törmännyt pahempaan potaskaan kuin mitä scientologia kokonaisuudessaan on. Ja tulevaisuudessa, pidän kyllä huolen siitä, että saatte informaatiota myös siltä toiseltapuolen kolikkoa. Siis siltä, jota scientologia ei pysty ikinä kontrolloimaan. Vaikka halua kyllä olisi (vrt. scientologia vs. google).

    Äänestä

  • Kätkäläinen kirjoitti:

    Valitettavasti en vielä ole sisäistänyt tätä scientologien kommunikointia kokonaan. Voisitko selittää minulle millätavalla pääsisin samalle tasolle scientologia potaskan kanssa. Onko minun potaskani huonompaa kuin teidän? Vai tarkoitatko mahdollisesti että minun pitäisi alentua samalle tasolle teidän kanssanne? Vakavasti puhuttuna, tähänastisen elämäni varrella en ole vielä törmännyt pahempaan potaskaan kuin mitä scientologia kokonaisuudessaan on. Ja tulevaisuudessa, pidän kyllä huolen siitä, että saatte informaatiota myös siltä toiseltapuolen kolikkoa. Siis siltä, jota scientologia ei pysty ikinä kontrolloimaan. Vaikka halua kyllä olisi (vrt. scientologia vs. google).

    Voisin kuvitella, että olet törmännyt potaskaan scientolgiasta, joka aivan nokkelasti kyllä, saa scientologian näyttämään TOSI potaskalta. Scientologia ei kuitenkaan ole potaskaa. Sen voi kuka tahansa todeta itse, kunhan vain katsoo itse aihetta, eikä toisten selityksiä siitä.

    Äänestä

  • ... kirjoitti:

    Voisin kuvitella, että olet törmännyt potaskaan scientolgiasta, joka aivan nokkelasti kyllä, saa scientologian näyttämään TOSI potaskalta. Scientologia ei kuitenkaan ole potaskaa. Sen voi kuka tahansa todeta itse, kunhan vain katsoo itse aihetta, eikä toisten selityksiä siitä.

    ... tämänkin palstan lukija ymmärrä mitä "shittiä" te scientogit yritätte syöttää.

    Ja kaikella todennäköisyydellä se lukuja ymmärtää luetun kritiikin -> ajattelee itse-> kertoo kaverilleen-> joka ajattelee itse-> kertoo kaverilleen-> joka ajattelee itse,jne.

    Voin ennustaa ilman sen suurempaa tietämystä, että teillä jäsenmaksut vähenee ja uudet sielut vähenee.

    Tätä kutsutaan lumipallo-ilmiöksi,eikä tämä vaadi auditointikoulutusta,pelkkä maalaisjärki riittää.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Utelias kirjoitti:

Hei, kyselin tuossa reilu kuukausi sitten, josko dianetiikasta löytyisi ihan virallisia ja tieteellisen metodin mukaisia tutkimusraportteja netistä, yleisesti saatavilla olevasta kirjallisuudesta tms. Tällöin ainakin nimimerkki Zorro lupaili niitä minulle etsiä. Onkohan tällaisia raportteja nyt jostain löytynyt?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu