Pakko minunkin

Tämä palsta tuntuu olevan ainoa hyvä paikka missä voi vapaasti kysellä näistä oireista ja voi ajatella ihmisten vielä tietävänkin jotain..

Niin, mulla on nyt tämän vuoden aikana ehkä kolme kertaa mennyt toisesta jalasta tunto todella herkäksi, niin että jopa housun kangas tuntuu sattuvan. Koko jalka siis, varpaista reiteen. Pari kertaa aiemmin on sama käynyt toiselle puolelle kasvoja. Nämä herkistymiset ovat kestäneet muutamasta tunnista yhteen päivään.

Muutaman kuukauden aikana on tuntunut pahentuvan pissalla käynti, parhaimmillaan yli 10 kertaa päivässä on pakko käydä ja yölläkin nousta. Tiedän että tämä voi liittyä niin moneen muuhunkin mutta...

Lisäksi tuntuu että nykyään väsyy (jalat lähinnä) jo ihan kilometrin kävelystä. Kuntoni ei koskaan ole ollut mikään parhain, mutta ei nyt kyllä pitäisi olla mitään syytä miksi se olisi laskenut entisestään. Päinvastoin, olen jopa liikkunut enemmän kuin yleensä.

Saunaa en ole koskaan kovin paljon sietänyt, paitsi lapsena. Iltaisin myös väsyttää enemmän kuin ennen, vaikka en nuoruuden jälkeen ole ollut kovin kova valvomaankaan.

Täytyy varmaan ainakin tuon pissa-oireen takia käydä lääkärissä, mutta kehtaanko hänelle alkaa selittämään myös näistä muista? Kun olen saanut sellaisen kuvan että lääkärit lähinnä naureskelevat huolestuneelle potilaalleen..
Miltä teistä kuulostavat nämä, onko kellään ollut samanlaista?

Eilen myös oli koko illan jalat jotenkin ihmeen puutuneet ja käsiin pisteli, siksi varmaan tämä asia taas on mielessä..

Voiko oireet tulla ja mennä noin satunnaisesti, vai pitäisikö niitä olla useamminkin tai koko ajan että kannattaa lääkäriin lähteä?
102397
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 10

Vanhimmat

Saunan huono sietokyky ja wc käyntisi viittaisivat jonkin myrkyn erittymiseen elimistöösi, josta se koettaa päästä eroon. Ainakin amalgaamit kannattaisi poistattaa bio-hammaslääkärillä ja selvittää mahdolliset tukilääkitystarpeet ja elimistön puhdistumiskeinot. Kirjoista Puhdistuminen parantaa: Birger Ledin ja Amalgaamisairaudet ja antioksidanttihoito: Kaarlo Jaakkola voisi olla sinulle apua. Aina on toivoa.

Äänestä

Juu, tutulta kuulostaa... varsinkin kun, mennyt toisesta jalasta tunto todella herkäksi, niin että jopa housun kangas tuntuu sattuvan. Mene siis lääkäriin ja kerro vaan rohkeasti kaikista, ja mä tarkoitan kaikista oireistasi...

Äänestä
  • Tuttuja oireita ovat,mutta älä vielä heitä kirvestä kaivoon.Minulla myös on iho eri puolilla kehoa välillä hyvinkin kosketusarka ja puutumiset yleisiä.Ne vaihtavat paikkaa ja kestävät eri pituisia aikoja.Diagnoosiksi tuli lopulta MS,hyvin lievin(ja kummallisilta tuntuvin) oirein.Niinkuin sanoit,se voi olla mitä vain,mutta lääkärissä käynti selvittää paljon.Ole vain tiukkana,että sinut tutkitaan huolellisesti ja kerro kaikki vähäpätöisiltäkin tuntuvat oireesi.Rohkeasti vain!

    Äänestä

Moi!
On sen tyyppiset oireet, että
kannattaa mennä lääkärille ja
kerro samat oireet kun kirjoitit.
Mulla ms.ollu 8kk.
Hyvä kysely ja tiedon hankinta
paikka on MS-crossroads parlamemtti.
En osaa päätellä missäpäin asut
mutta yritä saada lähete neurologille.
Jaksamista!

Äänestä
  • Varasinkin jo lääkäriin ajan. Hassua miten sitä yrittää vähätellä oireita.. Tuntuu että huolestuneena vain jotenkin "kehitän" itselleni näitä oireita eikä oikeasti mikään vaivaa, mutta parashan se on asia tarkistaa.
    Toivottavasti vain lääkäririkin sitten ottaa tosissaan että asia oikeasti selviää.

    Nytkin kuitenkin jalat tuntuu tosi raskailta, kuin olisin kävellyt pitkän lenkin.. Ärsyttävää.

    Äänestä

  • pakko minunkin kirjoitti:

    Varasinkin jo lääkäriin ajan. Hassua miten sitä yrittää vähätellä oireita.. Tuntuu että huolestuneena vain jotenkin "kehitän" itselleni näitä oireita eikä oikeasti mikään vaivaa, mutta parashan se on asia tarkistaa.
    Toivottavasti vain lääkäririkin sitten ottaa tosissaan että asia oikeasti selviää.

    Nytkin kuitenkin jalat tuntuu tosi raskailta, kuin olisin kävellyt pitkän lenkin.. Ärsyttävää.

    Mitä lääkäri sanoi, vai ootko viel käyny?

    Äänestä

  • sivusta seuraaja kirjoitti:

    Mitä lääkäri sanoi, vai ootko viel käyny?

    Joo, kävin oman arvauskeskuksen lääkärissä, lääkäri oli vanhempi mies, tosi asiallinen. Koputteli vähän ja tutki ja sanoi sitten että laittaa lähetteen neurologille vaikka ei kliinisissä testeissä mitään kovin epänormaalia löytänytkään.

    Pääsin yksityiselle neurologille jo samana päivänä, kiitos kaupungin ostopalvelujen. Hän teki vähän perusteellisemmat testit mutta ei myöskään löytänyt mitään kovin kummallista. Mutta koska mulla nyt kuitenkin näitä oireita on ollut niin laittoi suosituksen tarkempiin tutkimuksiin Jorviin. Jäin siis odottelemaan aikaa, mutta parin päivän päästä multa lähti vasemmasta kädestä voima kokonaan, en jaksanut melkein edes nyrkkiin puristaa. Kävin sitten vielä kerran terveyskeskuksessa päivystyksenä ja lääkäri lupasi laittaa lähetteeseen 1-7 päivän kiireellisyysluokan. Tämä sattui siis viime perjantaina. Tänään sitten soitettiin neurologian poliklinikalta että huomenna olisi aika.

    Käteen on kyllä jo palautunut voimat melkein kokonaan ja muutkin oireet tuntuu häipyneen.. Ottaakohan ne mua siellä ollenkaan tosissaan? Toisaalta eikö ms-tautiin juuri kuulu se että oireet tulevat joksikin aikaa ja häipyvät sitten tullakseen taas joskus uudestaan? Olisi kiva kuitenkin päästä tutkimuksiin että selviäisi..

    Tautiin kuuluu nimenomaan että oireet tulee ja menee, häviää piankin. Siksihän näitä potilaita usein pidetään luulosairaina.
    Kerro kaikista oireista ja valita lääkärille!
    Ystäväni oirehti -80 luvulta lähtien, tauti todettiin vasta v. 2000.
    Selkäydinpunktio tai mag.kuva kyllä kertoo lopullisesti sairastatko kys. tautia.
    Oma aktiivisuus erittäin tärkeää!!!!!!

    Äänestä

  • pirre kirjoitti:

    Neurologi teki samanlaisen tutkimuksen kuin se ekakin, tosin ehkä vähän tarkemmin. Tuloksena oli että vasen puoli on huonompi kuin oikea ja oireet viittavat ms:ään. Sain sitten ajat aivojen ja selän magneettikuvaan, keuhkoröntgeniin, pariin labraan, residuaalivirtsa-ultraan, selkäydinpunktioon ja näköhermon herätevaste tutkimukseen. Kaikki nämä ajat ovat kuukauden sisällä ja ajan tulosten kuulemiseen sain ensi kuun loppuun.

    Kiva että näinkin nopeasti voi asiat toimia kunnallisella puolella :)

    Ehkä se tästä sitten selviää..

    Onpa kiva kuulla,että noin nopeasti pääsee tutkimuksiin.Ei tarvi kauaa epätietoisena pähkäillä ja pelätä.Nyt vain kylmän rauhallisena tutkimuksiin.Onpa diagnoosi mikä hyvänsä,niin elämä jatkuu.Etukäteen ei kannata surra,paras "syödä peruna kerrallaan".Kerrohan kuulumisia.Voimaa sinulle ja hyvää vointia!!

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

oireista... kirjoitti:

Tämä palsta tuntuu olevan ainoa hyvä paikka missä voi vapaasti kysellä näistä oireista ja voi ajatella ihmisten vielä tietävänkin jotain..

Niin, mulla on nyt tämän vuoden aikana ehkä kolme kertaa mennyt toisesta jalasta tunto todella herkäksi, niin että jopa housun kangas tuntuu sattuvan. Koko jalka siis, varpaista reiteen. Pari kertaa aiemmin on sama käynyt toiselle puolelle kasvoja. Nämä herkistymiset ovat kestäneet muutamasta tunnista yhteen päivään.

Muutaman kuukauden aikana on tuntunut pahentuvan pissalla käynti, parhaimmillaan yli 10 kertaa päivässä on pakko käydä ja yölläkin nousta. Tiedän että tämä voi liittyä niin moneen muuhunkin mutta...

Lisäksi tuntuu että nykyään väsyy (jalat lähinnä) jo ihan kilometrin kävelystä. Kuntoni ei koskaan ole ollut mikään parhain, mutta ei nyt kyllä pitäisi olla mitään syytä miksi se olisi laskenut entisestään. Päinvastoin, olen jopa liikkunut enemmän kuin yleensä.

Saunaa en ole koskaan kovin paljon sietänyt, paitsi lapsena. Iltaisin myös väsyttää enemmän kuin ennen, vaikka en nuoruuden jälkeen ole ollut kovin kova valvomaankaan.

Täytyy varmaan ainakin tuon pissa-oireen takia käydä lääkärissä, mutta kehtaanko hänelle alkaa selittämään myös näistä muista? Kun olen saanut sellaisen kuvan että lääkärit lähinnä naureskelevat huolestuneelle potilaalleen..
Miltä teistä kuulostavat nämä, onko kellään ollut samanlaista?

Eilen myös oli koko illan jalat jotenkin ihmeen puutuneet ja käsiin pisteli, siksi varmaan tämä asia taas on mielessä..

Voiko oireet tulla ja mennä noin satunnaisesti, vai pitäisikö niitä olla useamminkin tai koko ajan että kannattaa lääkäriin lähteä?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu