HEIP

Olen 19 vuotias nuorinainen. Olen kihloissa poikaystäväni kanssa jo ollut vuoden suhteen asulla käytimme pitkälle kondoomia. nytten emme ole käyttäneet kun keskeytettyä yhdyntää. Kuukautiseni ovat tänäpäivänä 7 pv myöhässä. Minun kuukautiseni ovat pomppimeen vähän väliä. ja välillä ovat taas säännölliset. Nytten minulla on ennen kuukautisteni alkamis päivää muutaman kerran vihlassut ala vatsaa ja minua pyörryttää esim. jos istun sohvalla ja katson vaikka televisiota. Olen lihonut 1kk aika 7kg. Tein kaksi testejä kaksi kpl kun kuukautiseni oli myöhässä 4pv. mutta Negatiivinen. Kannattaisko vain ootella että ne kuukautiset alkaa vain tehä vielä testi?.. Voi olla että stressaan joitain asioita ja olen siinä samalla mässäillyt ja tullut painoa lisää. :)
159
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

itse tulin raskaaksi keskeytetystä yhdynnäistä.ei se mitään.meillä on nyt ihana lapsi

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Himpulavain kirjoitti:

Olen 19 vuotias nuorinainen. Olen kihloissa poikaystäväni kanssa jo ollut vuoden suhteen asulla käytimme pitkälle kondoomia. nytten emme ole käyttäneet kun keskeytettyä yhdyntää. Kuukautiseni ovat tänäpäivänä 7 pv myöhässä. Minun kuukautiseni ovat pomppimeen vähän väliä. ja välillä ovat taas säännölliset. Nytten minulla on ennen kuukautisteni alkamis päivää muutaman kerran vihlassut ala vatsaa ja minua pyörryttää esim. jos istun sohvalla ja katson vaikka televisiota. Olen lihonut 1kk aika 7kg. Tein kaksi testejä kaksi kpl kun kuukautiseni oli myöhässä 4pv. mutta Negatiivinen. Kannattaisko vain ootella että ne kuukautiset alkaa vain tehä vielä testi?.. Voi olla että stressaan joitain asioita ja olen siinä samalla mässäillyt ja tullut painoa lisää. :)

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu