Tieto tuskaa lisää
tiedon jakaja
11127
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 11
Vanhimmat
Johan oli taas asialla yksi tietämätön proffa, Elina Ikonen. Ei tunnu tietävän ja ymmätävä, että hiilihydraatit ovat se tekijä jotka ihmisen lihottavat makeuttettujen juomien kera.
Rasvoilla ei sellaisenaan ole mitään yhteyttä kolesteroliarvoihin, vaan kokonaisuus ratkaisee kaiken.
Olisiko tutkimuksen rahoittavana ollut jokin läähetehdas tai ruokavalmistaja jota asettavat lopputuloksen etukäteen.
Kehut niitä asiantuntijoita jotka tukevat omia mielipiteitäsi ja haukut niitä joiden mielipiteet ovat vastaan. Mutta tällaistahan se on hurahtaneilla.
Niinpä.
Hurahtanut olet itsekin, mikä sinusta tekee paremman?
Olisiko sitten parempi muuttaa alustuksen otsikkokin "Tetämättömyys ei lisää tuskaa". mutta tietoa kyllä löytyy maailmalla tehdyistä "lääketieteellisistä tutkimuksista" ja jotka puhuvat puolestaan
Eilen selvitettiin televisiossa kansainvälisestä "kemikaalien vaikutuksesta mm ylipainoon" ja siinä todettiin nykytilanne jonka mukaan "kemikaalien käyttö ruokatellisuudessa on sallittua siihen saakka kunnes ne todetaan terveydelle vaaralliseksi ja kielletään".
Kun tarkasteluun otettaisiin kemikaalien ja hiilihydraattien haittavaikutukset yhdistettynä, niin "tiedon tuska kyllä kasvaisi tulvivaan muotoon", mutta tietämättömät voivat olla rauhassa. Ylipaino ja diabetes liittyvät kyllä oleellisesti toisiinsa.
Tuo ohjelma avasi minunkin silmäni (voi katsoa YLE Areenassa). Nyt en enää ihmettele miksi painoni nousee vaikka vain katsoo ruokaa. Tuossa ohjelmassa ääritapaus oli mielestäni se että jopa kaupan kassakuitista saa koskettaessa kemikaaleja jotka lihottavat. Toistaiseksi olen ottanut kuitit, mutta pitäisiköhän jättää ne jatkossa kassahenkilölle.
Olikohan niin että maailmassa löytyy n 100.000 kemikaalia ja meillä kotisuomessa on niitä noin 30.000 niin kyllä siinä löytyy jokaiseen lähtöön. Paljonko niitö sitten löytyy ruuan valmistukseen, lannotteisiin ja suojelumyrkkyihin jää vain availun varaan.
Hei siinä on yhden naisen fakta. Mieti mitä lapset söivät 100 vuotta sitten? Tai kysyppä noin 80-90 vuotiailta, mistä heidän ravinto koostuu? Voit yllättyä, että punaisesta maidosta, voista ja kermasta.
Jos ruokavalioon jää hiilihydraatit pehmeiden rasvojen kanssa, miten se muka alentaa painoa tai veren kolestrolia?
Ja kohta tulee ulos taas uusi tutkimustulos
Tähän nyt voisi lisätä silakan, kanamunat ja perunankin perässä. Vielä jos sika saatiin ruokituksi, niin "suolatiinusta" sitä sitten lautaselle perään.
Siinä oli sitten sellainen ero, että ei ollut apulantoja, ei kemikaaleja ja syöminenkin lopetettiin vähän aikaisemmin, eli eli makeaa mahan täydeltä.
Kannttaa huomata, että voita ja eläinperäisiä tuotteita ei ole koskaan tutkitusti todettu epäterveelliseksi, vaan se on melkein yhden henkilön keksintö, jonka sitten Yhdysvaltain senaatti vahvsti n 1977 luvulla. Ei ole koskaan tieteellisesti tutkitusti todettu myöskään margariinien terveellisyyttä, eli se olikin teollisuuden keksimä juttu.
"Ei ole koskaan tieteellisesti tutkitusti todettu myöskään margariinien terveellisyyttä, eli se olikin teollisuuden keksimä juttu. "
http://wainanjutut.blogspot.fi/2012/03/tuhannen-tutkimusta-pohjois-karjalaan.html
"Kuinkas tässä näin kävikään. Eli ei mitään hyötyä vaan taisi olla vain vahinkoa."
Tuossa on samaa kuin suosittaisin lukemaan Aleksis Kiven "Seitsemää veljestä" sillä ei tuossa viittamassasi kirjoituksessa ole mitään yhteyttä tieteelliseen tutkimukseen, kuten ei muuallakaan.
"Tieteellinen tutkimus" tarkoittaa, että jotakin ainesoasaa on vaikutuksiltaan tutkittu oikein määritettyyn ihmisryhmään ja tutkimukselle on myös olemassa määritteet, kuten tutkimuksen aikanen muu ruokavalio ja tietysti tutkittava ainesosa. (Tarkoitan esimerkisi 82,000 ihmistä joidenka ruokavalio tutkittiin 20 vuoden ajan ja neljän vuoden välein). Tästä voidaan tehdä jotakin johtopääteliä tieteelliseen määritykseen perustuvana.
Tiedettä ei ole kuka oli Kekkosen veli ja miten siitä sitten suku Pohjois-Karjalaasa jakaantui ja liittyikö Ancel Keis jotenkin tutkimuksen määrittelyyn ja tulosten seurantaan.
Oiken määriteltyjä tutkimuksia löytyy mm hiilihydraattien vaikutuksesta lihavuuteen ja sokeriarvoihin, sekä veri ja sydänsairauksiin, mutta vastaavia ei löydy hakemallakaan margariinipuolelta, eipä tietenkään koska niitä ei ole tehty.
Anna nyt joku parempi "Satuuma" arvioitavaksi.
Pekka Puska voi olla muutoin mukava mies.