Puolisoni kanssa emme aio hankkia (biologisia) lapsia, adoptiokin on hyvin epätodennäköinen. Kyseessä on yhteinen, vahva ja tietoinen päätös, vasektomian olen hankkimassa myös. Perusteena lapsettomuudelle mm. se, että emme yksinkertaisesti halua lapsia, emmekä todennäköisesti tule haluamaankaan (jos jokin "mielenhäiriö" iskee, ainahan on adoptio vaihtoehtona). Haluaisinkin tietää, kuinka paljon täältä löytyy immeisiä, jotka ovat päätyneet samaan?
Lapsettomuus tietoisena valintana
Minä
91312
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 9
Vanhimmat
Minäkin ajattelin ennen, etten missään nimessä halua lapsia. Adoptio oli minulle luonnollinen vaihtoehto lasteen suhteen, jos lapsia haluaisin. Mieheni alkoi kuitenkin jokin aika sitten haluta lapsia, ja minullekin alkoi vauvakuume hiipiä mieleen. Tämä tapahtui täytettyäni 30v. Nyt kun emme ole vielä saaneet lapsia yrityksestä huolimatta, olo on hiukan kurja.
En tiedä minkä ikäinen olet, mutta toivon, että olet 100% varma asiasta, ennenkuin teet mitään peruuttamatonta.
ja lähempänä 30 v olen. :)
Asia on siis ollut päätettynä jo pidemmän aikaa.
Kiitos asiallisesta vastauksestasi ja toivotaan että teillä tärppää!
Sama juttu meillä, täysin tietoinen valinta. Olemme aviomieheni kanssa päättäneet, että emme halua, emmekä hanki lapsia. Olemme olleet mieheni kanssa yhdessä nyt 8 vuotta ja toukokuussa menimme vasta naimisiin. Meillä on kaksistaan aivan loistavan hyvä olla, ja juttu toimii hyvin. Meidän elämänrytmiimme ei lapset edes sopisi, siihen vaaditaan tietynlainen luonne. Lapset ei ole meidän juttu ollenkaan, ja tämä päätös on yhteinen ja se pitää ehdottomasti. Emme kadu tätä päätöstä koskaan. Meillä on sen verran riittävästi kokemusta sisartemme lapsista, joten kiitos ei.
Tuosta vasektomiasta vielä sinulle, älä tee sitä jollet ole aivan 100 %:n varma, jos jokin "mielenhäiriö" vaikka iskee myöhemmin. Tietysti on sitten adoptio vaihtoehtona, mutta kuitenkin.
Vielä kysymys sinulle, miten teidän ympäristönne: sukulaisesi, ystäväsi, tutut jne. ovat suhtautuneet tähän tietoiseen valintaanne vai oletteko avoimesti tästä muille kertoneet mitään?
Heh, suhtautuminen on harvoja poikkeuksia lukuunottamatta ollut tasoa: kyllä te siitä järkiinne tulette, ette voi olla noin ehdottomia jne.. JOs puhetta on muuten tullut, olemme asiasta maininneet, aina tosin kommentit olleet siis tasoa katsotaan nyt sitten jne.
No, toisaalta sukusidokset ja suhteet ns. vanhempiin eivät ole mitenkään erityisen läheiset, eli näillä mielipiteillä ei ole mitään väliä käytännössä. Mutta noin yleisesti jos otat tällaisen asian esille, sinuun suhtaudutaan kuin lapsien vihaajaan tms, vaikka kyse on vain yksinkertaisesti siitä, ettemme halua lapsia. Muuten puoliso työskentelee lasten kanssa ja opiskelee lapsiin liittyvää alaa, eli sitä kautta lapsien kanssa toiminta hänelle tuttua, kuten myös lapsiperheen arki. Itsellä hiukan kokemusta lapsista sieltä täältä, toisaalta hoitajana saa huolenpitoa ja "paapomista" tehdä noin yleisesti riittämiin. Kummatkin olemme lähempänä kolmeakymmentä, oikeastaan koko yhdessäoloajan molemmillle ollut selvä, että lapsia ei tule, vaan me riitämme toisillemme. Ei meistä varmaankaan kamalia vanhempia tulisi, mutta se ei vain ole meidän juttumme, lisäksi kumpikin saa hoitamisviettinsä tyydytettyä töissä. Kuten teilläkin, päätös on yhteinen ja pitää, emmekä tule katumaan sitä.
Vasektomia on ollut jonkinlainen "selviö" kohdallani jo pidemmän aikaa, luontevana seurauksena siitä päätöksestä, että lapsettomia tulemme olemaan. Uskon (ja toivon) olevani puolisoni rinnalla elämäni loppuun, ja vaikka olisin yksinkin, lapset eivät näihin "kuvioihin" kuulu, joten näin pääsee nauttimaan vapaammin.
Kiitos asiallisesta vastauksestasi ja hyvää jatkoa elämääsi!
Joo, näköjään teilläkin on ympäristössänne samanlaisia reaktioita asiaan kuin meilläkin. Monet ystävämme jotka lapsia ovat hankkineet, ovat suuttuneet suorastaan meihin, koska emme ole samalla aaltopituudella tässä asiassa, ja he eivät ole millään voineet hyväksyä tätä päätöstämme. Mutta se on heidän asiansa, jos näin ajattelevat. Lapsettomuuspäätös on meidän asiamme ja me taas emme ole altistuneita muiden mielipiteiden aiheuttamille paineille. Tästä syystä varmaan meitä pidetään hyvin itsekkäinä ja omahyväisinä ihmisinä, mutta sekään ei järkytä mieltä. Enemmän ajattelen sellaisia ihmisiä itsekkäiksi, jotka vastuuttomasti tekevät lapsia tähän maailmaan, ja niitäkin on nähty tässä elämän varrella paljon.
Minulla on aivan samanlainen tilanne omien vanhempieni ja sukulaisteni kanssa. Vanhempani ovat minulle käytännöllisesti katsoen kuolleita, vaikka elävätkin. En ole ollut heidän kanssaan missään tekemisissä viimeiseen 7 vuoteen. He ovat täysipäiväisiä alkoholisteja ja välimme ovat täysin poikki. Ja muutenkin minulle on aivan yks hailee mitä sukulaiset taas ajattelevat meidän lapsettomasta avioliitostamme, koska taas monet avioliitossa olevista sukulaisistamme, joilla on lapsia, eivät kovin hyvin tässä elämässä ole kuitenkaan onnistuneet pidemmän päälle, kun on kaikenlaista uusioperhettä, avioeroa ja muuta ongelmaa lapsien kanssa. Joten heidän neuvonsa jätän myös ihan omaan arvoonsa.
En uskokkaan viestisi perusteella että vihaisitte lapsia, kun kerran työskentelettekin lasten parissa. Harvempi lastenvihaaja siihen pystyisi. Eikä teistä varmaan olisi tullut kamalia vanhempia. Emme mekään lapsia vihaa, olemmehan sentään sisarustemme lapsienkin kummeina ja niiden kanssa tullaan ihan hyvin juttuun ja toimeen, mutta lapset eivät vaan sovi meille. Lapset on ihan kivoja, kunhan ne eivät ole omia, olen kuullut tällaisenkin hyvän sanonnan joskus jostain. Ja se on totta, ainakin meidän tapauksessa.
Me olemme mieheni kanssa jo 35-vuotiaita, joten meillä tämä lapsensaamisaika alkaa olla muutenkin jo ehtoopuolella, mikä on siinä mielessä hyvä asia. Että kyllä tässä vaiheessa jo "ikäkin suojelee" raskaaksi tulemiselta. Minä olen syönyt e-pillereitä jo 15 vuotiaasta lähtien, mutta niistäkin on jossain vaiheessa ehkä iän vuoksi luovuttava, siksi ajattelin vielä tehdä vasektomian, jos se on enää edes tarpeellista.
Niin, totta puhut. Elämä on ihanaa, kun se on oikein oivaltaa ja löytää siitä muitakin tärkeitä arvoja ja osaa nauttia siitä. Miksi siis pitäisi väkisin lokeroida itsensä tiettyihin asenteisiin ja ympäristön vaikutuksiin, jos tosiaan ei sitä halua omasta vapaasta tahdossaan? On paljon reilumpaa, viisaampaa, järkevämpää ja terveellisempää tunnustaa itselleen ja muille tosiasiat ja uskaltaa olla sellainen ihminen omine ajatuksineen kuin on, kuin että pakottaisi itsensä tietynlaiseksi ihmiseksi, naiseksi tai mieheksi - jotta voisi saada muiden hyväksynnän omassa elinympäristössään. Sellaisesta itsensä pakottamisesta voi olla hyvin ikävät seuraukset.
Kiitos että vastasit minulle! Ja minäkin toivotan sinulle ja miehellesi oikein hyvää jatkoa ja nauttikaa toisistanne ja elämästänne!
sillä kannalla etten hanki lapsia. Olen sen tiennyt aina, lapsesta asti, ja kannassani pysynyt, vaikka olen pian kolmenkymmenen. En ole oikea henkilö äidiksi. Toki pelottaa jos ei vanhana käy kukaan katsomassa kun sairastelee yms, mutta vanhainkotielämää nähneenä voi kyllä ihmetellä missä ovat useimpien yksinäisten vanhusten, joilla on lapsia, omaiset.
näinhän se on että jokainen valitsee itse oman tiensä ja sen, miten haluaa elää. lapsettoman elämä on monella tapaa helpompaa ja vapaampaa.
itselläni pyörii tälläkin hetkellä kotona kolme kappaletta joista kaksi on kipeenä. viikonloppuna pesin seitsemän koneellista pyykkiä ja käytin yhtä sunnuntai-iltana yhdeksän maissa vielä lääkärissä. minulle lapsellisuus on aina ollut selviö, elämäntapa, tätä minä halusin.
lapseton ystäväni on välillä kauhuissaan kuinka jaksan -raskastahan se on- ja välillä valitankin- mutta silti en luopuisi siitä mistään hinnasta.
ja tämä on minun valintani.
tämän ystäväni kanssa olen muutaman kerran puhunut siitä, kuinka häntä välillä suomeksi sanottuna vituttaa kun ihmiset kyselevät joko on tulossa ja ai eikö teillä ole jne. hänellä lapsettomuus on myös tietoinen valinta. ihmetyttää vain kuinka härskejä ihmiset ovat kysymään ja suoraan sanoen utelemaan asiasta -entä jos he eivät voisi saada lasta ja asia olisi arka??
itselläni on hieman samanlainen tilanne: olemme uusioperhe, miehellä on kaksi ja minulla (vaikeuksien kautta) yksi. saman tien kun menimme naimisiin alettiin utelemaan että milloinkas se yhteinen lapsi tulee..
no, se nyt ei ole niin helppoa kaikille. ja vaikka ajatus yhteisestä "rakkauslapsesta" on kuinka kaunis, niin en minä nyt sitten ihan hullu ole! arvostan suunnattomasti viikonloppuaja jolloin lapset ovat exillä :)
joten ei kyllä ole haluja edes yrittää enää.
sanoisin kuitenkin vielä tämän: yleensä alle 35 vuotiaiden tietoiselle valinnalle lapsettomuudesta ei paljon anneta arvoa, sillä ihmisen biologia on ihmeen voimakas. rakentavana ehdotuksena annankin sen että odotat kunnes em. rajapyykki on ylitetty, yleensä se rajapyykki tulee viimeistää silloin ja kun se tulee niin myöhään se voi ajaa ihmisen hulluuden partaalle. joskus asioiden korjaaminen on vaikeaa, adoptiokaan ei ole ihan yksinkertainen prosessi.
toivon sinulle kaikkea hyvää, ja pysyköön kakkavaipat poissa kotoasi jos niin toivotte:)
et sanonut ikääsi,mut se ei tietenkään olennaista.itse olen 21v mies,tuleva työpaikkani päiväkoti.
päätin itsekseni jo vuosi sitten etten tulisi hankkimaan lapsia,sitten löysin tämän ihanan naisen ja hän oli myös samlla kannalla,joten emme hanki lapsia ikinä,koska aiomme muuttaa pois suomesta kaukomaille asumaan,lapset eivät voisi kulkea mukana.
mielestäni tänänpäivänä lapset maksavat niin paljon rahaa että ihan hirvittää katsella,mallia olen saanut suvustani,jossa tätini on lapseton omasta tahdostaan ja he ovat miehensä kanssa hyvin onnellisi,ja heillä on aikaa ja rahaa tehdä mitä haluavat ja milloin haluavat.
Mekin olemme mieheni kanssa tietoisesti päättäneet olla hankkimatta lapsia. Emme vain lapsia halua, vaikka emme niitä toisten lapsia vihaakaan. Meidän on hyvä kahden.