Eka auto uusi volvo

Olen kohta 18v opiskelija Pohjois-Karjalaiselta pikkupaikkakunnalta. Koska asun ns. korvessa ja matkaa kertyy jo pelkästään kylälkle ajatessa ja ajoja tulee myös paljon Helsinkiin niin kilometrejä tulee kertymään. Nyt ajelen mopoautolla.
Ihastuin uuteen Volvo v40, ja koska ajoa tulee sen verran paljon niin tahdon hyvän auton.

Meillä perheessä ollut iät ajat aina kolmen vuoden välein vaihdettu volvo ja tiedän että merkki on hyvä. Osamaksulla saan opiskelijankin tuloilla maksettua 30 000€ maksavan Volvon ja tarkoitus olisi myydä se muutaman vuoden päästä vaihtaessa autoa, eli laskelmieni mukaan hintaa tulee noin 15 000€ viiteen vuoteen.
Jos joku muukin on ostanut uuden tai lähes uuden auton ensimmäiseksi autoksi, niin minkälaisia kokemuksia?
6224
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

Hyvä trolli siellä niitä venäjän läheisyydessä kasvaa ja kehittyy.

Äänestä
  • Ollaanpas sitä sokeita ja tietämättömiä kun luullaan että kehä kolmosen toisella puolella ei oo tasokasta elämää ja että itä suomessa ajetaan muillakin autoilla kuin ladalla!

    Äänestä

  • Ollaanpas sitä sokeita ja tietämättömiä kun luullaan että kehä kolmosen toisella puolella ei oo tasokasta elämää ja ettei itä suomessa ajetan muilla autoilla kuin ladalla!

    Äänestä

Ensimmäinen autoni oli uusi Ford, maksoin siitä 7000mk ($ 1999), pidin sitä kolme vuotta ja sain siitä 14000mk. Ostohetkellä omaa rahaa oli 300mk, puolen vuoden kuluttua auto oli maksettu, palkkani oli $600/kk netto.

Ja ostopaikka oli Stamford Conn USA ja vuosi 1966 ja myyntipaikka Helsinki Finland, 1969.

Tuo oli elämäni ensimmäinen ja paras autokauppa toistaiseksi, 28 vuotiaana!

Parhaillaan olen aikeissa vaihtaa Volvo S70:n Auris hybridiin ja pudottaa bensakulut vähintäänkin puoleen. Volvon ostin Espoosta 1999, 240000mk, vein se puoleksi vuodeksi Varsovaan talliin ja palautin Espooseen ja kas hinta putosi 74000mk, 31%, ihmeellisiä ovat Suomen verolait! Elämäni toiseksi paras autokauppa.

Ei kaksi kolmatta, mistähän saisi Auriksen 30%:n alennuksella?

Äänestä
  • Eli toit mussen muutoautona.
    Mistä vain voit saada tuollaisen alennuksen, jos olet hyvä puhuja.....

    Äänestä

Taitaa olla satavuotias höperö dementikko tämä mukamas mustanki mies ehhehheh.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


uusi auto paras kirjoitti:

Olen kohta 18v opiskelija Pohjois-Karjalaiselta pikkupaikkakunnalta. Koska asun ns. korvessa ja matkaa kertyy jo pelkästään kylälkle ajatessa ja ajoja tulee myös paljon Helsinkiin niin kilometrejä tulee kertymään. Nyt ajelen mopoautolla.
Ihastuin uuteen Volvo v40, ja koska ajoa tulee sen verran paljon niin tahdon hyvän auton.

Meillä perheessä ollut iät ajat aina kolmen vuoden välein vaihdettu volvo ja tiedän että merkki on hyvä. Osamaksulla saan opiskelijankin tuloilla maksettua 30 000€ maksavan Volvon ja tarkoitus olisi myydä se muutaman vuoden päästä vaihtaessa autoa, eli laskelmieni mukaan hintaa tulee noin 15 000€ viiteen vuoteen.
Jos joku muukin on ostanut uuden tai lähes uuden auton ensimmäiseksi autoksi, niin minkälaisia kokemuksia?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu