Eräs vanha sukulainen kertoi tässä pari viikkoa sitten mielenkiintoisen asian. Eräs puhuja nimeltä Saari oli ennustanut joskus 60-luvulla, että tulee aika että vl uskovaiset erotetaan kirkosta. Mitä mieltä?
Eräs ennustus
Toeutuuko
10204
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 10
Vanhimmat
Ei eroteta eivätkä eroa. Kunhan vaan höpistään ja uhataan.
Kun tuhat puhujaa ennustaa jokaisessa seurapuheessaan maailmanlopusta pienempiin asioihin, niin väkisinkin jonkun puhujan ennustus osuu joskus nappiin.
Saaren ennustuksen toteutumista en tiedä.
Minä ennustan, että vl-opin kannattajat tulevat katoamaan siten, että v. 2050 tästä opista luetaan vain historiankirjoista.
Minä ennustan että v 2050 on olemassa vain herätysliikkeitä, hellareita ja muita veijareita. Lestadiolaisia on edelleen 100 000. Eri suunnat ehkä yhdistyneet tai tekevät yhteistyötä, koska aiempi yhteistyökumppani kirkko lakkasi olemasta v. 2036.
Toki kirkkokin on, mutta vain hautajaisseremonioita järjestelemässä. Valtio ja yksityiset tukevat säätiöitä, jotka hoitavat kiinteistöjä ja hautuumaita.
H. Saari osasi erotella myös lahjakkaasti erilaisia henkiä. Niinpä syntyi kauhua herättäneet ja koko siionin valtaansa saanet hoitokokoukset.
Jos niitä olisi saatu rauhassa jatkaa ilman arkkipiispan puuttumista asioihin, oli vl-porukka lahtenyt kirkosta v. 1980-90 luvun paikkeilla. Silloin kun ei kirkossa saanut käydä, jos siellä ei ollut vl-pappia puhumassa. Myöskin kirkkokuorossa laulaminen oli pannassa. Kirkkokonsertit olivat suurta syntiä. Seurakunnan pyhäkouluun ei ollut lupa mennä. Ristiäisiin, vihkiäisiin ja hautajaisiin kelpasi vain vl-pappi.
Mihin silloin vl tarvitsi kirkkoa?
Ei mihinkään. Jos olisin lesta, niin ensi työnä eroaisin kirkosta. Koska en ole, niin en kuulu kirkkoon ensinkän.
Mikä avauksessa mainittu puhuja oli koulutukseltaan?
H.S , kiertokoululainen, taulukauppias,
pienviljelijä.
Aliarvioi koulutusta, pappishenkilöitä.
Amich-tyyppinen ajatuksiltaan hyvin pitkälti.
Vaikuttaa järkikaverilta!! ;)
Sinä Taavi joka sivistytit itsesi teologin tutkinnolla et luonnollisesti ymmärrä, ettei taivaspaikat avaudu viisuudella. Et siitäkään huolimatta, vaikka sinun tärkeimmässä teologian oppikirjassasi Raamatussa on aiheesta lukuisia esimerkkejä ja josta kirjanoppineisuudesta Mestari itsekin varoitteli.
Niin. Niin tyhmää se viisuutesi on.
Hävettääkö yhtään että opiskelit turhaan? :D
Toki aina ei pelkkä kiertokoulukaan auta, Saari hyvä esimerkki siltä saralta.
Jumala kyllä antaa lahjat, mutta ne ikuisen elämän lahjat ovat eri lahjoja kuin Raamatun ulkoa oppimiseen tarvittavat lahjat teologiakoulussa.
Ja kaiken lisäksi siellä koulussasi opetetaan kaiken maailman rituaaleja ja humpuukia kirkonmenoja, jotka ihmisen mieli on luonut. Ihmisen mieli.
Miten luulisit sen olevan käytännössä mahdollista? Lukeeko virkatodistuksessa kuka on vl?
Ei niitä kukaan pystyisi seulomaan. Ja jos joku ei halua itseään erotettavaa, hän voi riitauttaa asian oikeudessa. Mitkä silloin olisi vastapuolen perustelut asiassa. Sekö että on jotain mieltä jostakin asiasta?
Täyttä hölynpölyä tuollaiset houreet.
Sitä ei saa mistään selville ketkä on vl ei ole papintodistuksessa