Hei,
Ajattelin jakaa kanssanne keksimäni keinon jolla saada hyvä vilttikuume. Tämä toimi ainakin n. 10 vuotta sitten ja tuskinpa se siitä on armeijassa meininki miksikään muuttunut.
Homma toimii näin. Varuskuntasairaalassa ennen kuumeen mittausta (esimerkiksi vessassa) pidetään kuumalla vedellä lämmitettyä vessanpaperipalaa kainalossa. Tällä tavalla tulee melko automaattisesti sellainen 0.5 asteen extralämpö kainaloon joka on juuri optimaalinen sitä ajatellen ettei joudu vuodelepoon. Tällä tavalla onnistuin lusmuilemaan useampia taisteluleirejä ja muuta tyhjänpäivästä hommaa. Kannattaa jonkin verran harjoitella siltä varalta ettei vahingossa tule liikaa lämpöä. Omien kokeilujen perusteella kuitenkin menetelmä on stabiili ja sillä tulee suht automaattisesti juuri oikea lämpö päälle.

Vastaukset 7
Vanhimmat
Hieno kikka, kiitos siitä sinulle. Kaltaistesi ****päiden syytä on se että 10min 10cm menetelmää käytetään karsimaan tosisairaat kaltaisistasi.
Lämmin kiitos vielä kerran hienosta oivalluksestasi.
Hienoa. Tosin tuohan on vanha juttu. Siinä erottuu aika hyvin älykkäämmät idiooteista, kun katsoo kuka loikoilee sängyssä katsellen telkkaria sillä välin kun toiset ryömii p4skassa :)
Kaikki keinot on näköjään sallittua, kunhan ei tarvii pöpelikössä juoksennella. Kyllähän lusmuilu sängyn pohjas telkkaria kattellessa voittaa ihan sata-nolla noi saakelin metässä rämpimiset :D
Jotenkii vaa huvittaa että kaikki yrittää epätoivosesti keksii jotain kepulikonsteja että ei vaan tarvii mennä sinne pöpelikköön hikoomaan, tää on sitä 2013 luvun muotia :D
Ite en viel oo inttiin joutunu, vasta vuoden päästä. Mutta luulen että itsekkin turvaudun ainekin muutaman kerran tälläsiin lusmuiluihin, vaikka olenkin hyvä kuntoinen.... MUTTA VITUTTAAHAN SE JO NYTTEN KU JOUTUU ITE SINNE VUODEN PÄÄSTÄ.......
ei siinä muuta mut nykyää ne mittaa korvasta
Juu juu, ja sitten ollaan muutama viikonloppu kiinni suorittamassa rästiin jääneitä harjoituksia. Näin ainakin 2001. Onneksi itse ei tullut vempattua ja pääsin viikonlopuiksi lomille. Mieluummin metsää lomaa kuin vemppaa ja metsää...
mikä vittu nykyihmisiä vaivaa?! aikunen ihminen ei jaksa nyt yhtä armeijaa. elämästä se puoli tai vuosi (nykyään vaijaa) uhrata tähän. eikö kiinosta tietää missä ne rajat kulkee omassa jaksamisessa. ei töistäkään voi aina saada sitä vapaata. pitää jaksaa ainakin. aina mennään siitä mistä aita on matalin.
nuoret ihmiset valittaa kun ei jaksa mennä aamulla kahdeksaan kouluun sun muuta! vanhemmat kuskaa harrastuksiin ja kaikki maksetaan. kaikki tulee ku manulle illallinen.
minä en ainakaan ottaisi töihin ainuttukaan mistä joka ei ole armeijaa käynnyt!
Typerää pelleilyä, lääkintämajuri määrää kuitenkin kaikille samaa aspiriinia ja sanoo: noniin juoksemaan siitä.