Lauttakylän koulu on tunnetusti kiinni ja oppilaiden vanhemmat ovat odottaneet koko kesän tietoja luokkien sijoittelusta väistötilohin. Nyt sijoittelut julkistettu, mitä ajatuksia sijoittelut on tuonut? Menikö nappiin vai olisiko parannettavaa? Entä koulunkyyditys, tuottaako ongelmia nyt kun osa väistöpaikoista on kaukana keskustasta?
*LAUTTAKYLÄN KOULU*
-.-
12648
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 12
Vanhimmat
Eiköhän siinä niin hyvin onnistuttu, mitä vaan mahdollista. Parempi olla sisätiloissa kuin vetoisissa ja kaikuvissa parakeissa. Tosin, eiköhän ne parakitkin sieltä vielä tule.
Parakit ovat ankeat ulospäin mutta monien käyttäjien mielestä ne ovat todella hyvin toimivat tilat! Ulkonäkö pettää.
Touhu on niin sekavaa, ettei tiedä mitä mieltä olisi. Toki on ymmärrettävää, ettei tuollaista lapsimäärää sijoiteta noin vain mihinkään ja siitä pisteet kaupungille, että ovat kaikille paikat saaneet. Mutta ihmettelen kieltämättä, millä perustein on päätetty, mitkä luokat sijoitetaan mihinkin. Kaiken isoimmat lapset kuljetetaan bussikyydillä sataedulle, jossa saavat koko porukalla olla. Kaiken pienimmät sen sijaan heitellään ympäri kaupunkia, erilleen toisistaan ja jokainen tarpokoon perille omin keinoin matkasta riippumatta.Jos/kun vanhemmat eivöt uskalla kaiken pienimpiä päästää liikenteeseen pyörällä, saa 4-5 km matkaan varata reilusti aikaa, jottei myöhästyisi. Missä on ollut järjen ääni? Eikö nuo 5-6 luokkalaiset pärjäisi tuolla liikenteessä pyöriensä kanssa kuitenkin paremmin, kuin vasta koulutiensä aloittavat?
Toinen kysymys onkin sitten, että mikä ihme siinä on ettei Huittisista löydy yhteishenkeä? Huittisten suuret urheilijat, jotka juoksevat erinäisten pallojen perässä Huhkolinnassa miettivät varmasti loppuun asti allekirjoittaessaan adressin, joka kielsi Huhkolinnan käyttöönoton luokkien sijoittelussa. Tuli varmasti pohdittua tarkasti, etteikö jossakin muualla pystyisi harrastamaan kunnes koululle saadaan pysyvät sijoittelut. Kyseessä kun on vain puoli vuotta, en usko että Huittinen ehtisi putoamaan urheilun kärkikaartissa vaikka harjoitukset järjestettäisin tilapäisesti muualla. Tuli varmaankin myös mietittyä, että jonakin päivänä se omakin lapsi lähtee koulutielle. "Hädässä ystävää tunnetaan" on täällä ilmeisen outo sanonta...
Varovaisuutta liikenteeseen nyt sitten, ne ekaluokkalaiset jotka kävivät tutustumassa kouluunsa lähtevät nyt maanantaina tarpomaan täysin outoon ympäristöön ja suurin osa ensimmäistä kertaa yksin matkassa. Eikä tilanne helppo ole näille toiselle luokalle siirtyvillekään, jotka joutuvat opettelemaan uudet reitit ja uudet tilat, kuin uudelleen lähtisi ekaluokkalaiseksi.
Nyt on kyllä Närkästyneellä kovin erilaiset näkemykset asioista. Uskoisin, että vitos-kutoset on sijoitettu Sataedulle siitä syystä, että siellä puitteet esim. välituntien viettämiseen ovat kaikkein rauhattomimmat. Muutenkin on kaikista loogisinta, että vanhimmat oppilaat sijoitetaan kaikista vieraimpaan ympäristöön (täysin erillään keskustasta) ja varmasti suuri osa oppilaista tulee sinne kulkemaan matkansa pyörällä ihan entiseen tapaan. Ja varmaankin asioista perilläolleet opettajat ovat itse miettineet sijoittelun parhaimmalla katsomallaan tavalla.
Yleisestihän kaikki oppilaat tässä ripotellaan ympäri kaupunkia, mutta nyt kuitenkin toteutuu se tärkein asia: ykköset ovat samassa paikassa, kakkoset ovat samassa paikassa, pienryhmät ovat samassa paikassa, jne... Sama ripottelu se olisi ollut vaikka Sataedulle olisi siirtynyt jotkin muut vuosiluokat. Tokaluokkalaisilla ei myöskään kauheasti ole opeteltavaa uudessa reitissään, sillä matkaa Lauttakylän koululta lukiolle ei ole kuin muutama sata metriä.
Ja mitä tulee Huhkolinnaan, niin sehän olisi ollut opetukseen kaikista typerin vaihtoehto. Luojan kiitos urheiluväki oli aktiivista ja sai oppilaat pois niistä tiloista. Harrastamiseen ei täältä kaupungista edes löytyisi korvaavia tiloja. Luulenpa myös, että terveysviranomaiset eivät olisi antaneet lupaa opetukseen Huhkolinnassa, sillä niin pahoja kosteusvaurioita on kyseisessä paikassa. Jo nyt liikuntatoimi tekee työnsä siellä "poikkeusluvalla". Muutenkaan valaistus-, ilmastointi-, lämmitys- ja akustiikka-asiat eivät siellä olisi olleet opiskeluun sopivia.
Toivotaan nyt vaan, että ne väliaikaistilat saadaan hommattua tänne mahdollisimman pikaisesti. Se nyt olisi heti ollut se kaikista järkevin ratkaisu, mutta virkamiesten viivyttely pilasi sen.
Asioista yhtään perillä olevat tietävät kyllä, etteivät pienet koululaiset joudu tarpomaan 4-5 kilometrin matkaa, vaan heille kuuluu koulukuljetus, jos matkaa on yli 3 km. Isommille, eli 3-6-luokkalaisille kuljetus kuuluu, jos matkaa on yli 5 km. Sataedulle menijöille kuljetus koululta on järjestetty varmaan siksi, ettei jouduttaisi kaupungin rahoilla kuskaamaan puolta Huittista. Sataedu kun on lähellä Sammun koulua, niin ihan sen lähellä ei varmaan montaa Lauttakylän koululaista asusta.
Ylipäänsä ärsyttää se, että asioista tehdään niin vaikeaa. Omatkin kolme koululaistani ovat menossa näihin tiloihin, kaikki eri puolille kaupunkia. Tämä on todella hankalaa kuljetuksen kannalta, vaikka oletankin, että isommat pystyvät kulkemaan pyörällä suuren osan vuotta. Silti kuvittelisin että lapset jollain konstilla kouluunsa pääsevät; yhteiskyydeillä, kävellen (aina ei tarvitse tarpoa vastatuulessa ja tuiskussa tai hiihtää puusuksilla kesät talvet), pyörällä...
Itseänikin harmittaa hirveästi, että ekaluokkalaiset menevät musiikkiopistolle. Sehän on aivan väärällä suunnalla meiltä katsottuna! Miksei heitä sijoitettu lukiolle ja kakkosia musiikkiopistolle, koska MEILLÄ ei ole kakkoselle menijöitä.
Tämä hajasijoittelu on edellä kirjoittamistani asioista huolimatta minusta aivan järjetön asia, vaikka ymmärränkin että se on nyt ainoa vaihtoehto, koska ei ajoissa ryhdytty toimiin. Eniten huolestuttaa päivien sujuminen opettajien kannalta, esim. välituntivalvonnat, siirtymiset, ym ym, sekä se, miten voidaan järjestää opettajien vaihdot, kuten englannin, musiikin, käsityön tms. opetus. Lisäksi harmittaa, että luokat ovat eri paikoissa, ja esim. sisarukset ja kaverit eivät pääse välttämättä näkemään toisiaan.
Huhkolinna-asia on mielestäni niin päivän selvä, että sitä en jaksaisi edes kommentoida. Olimme näkyvästi Huhkolinnan käyttöä vastaan, vaikka meillä tosiaan on nämä kolme koululaista. Joten kyllä, saattoi käydä mielessä että meiltä joku menee kouluun. Luojan kiitos eivät joutuneet tunkkaiseen, pimeään ja kaikuvaan Huhkolinnaan, jonka käyttö olisi estänyt monen eri ryhmittymän harrastamisen kokonaan tai osittain. Missähän sitä sitten olisi voinut muualla harrastaa? Miksei siellä vaihtoehtoisessa paikassa sitten koulua pidetä? Jos ei tiedä miten asia on, eli ei ole mukana näiden kyseisten lajien harrastustoiminnassa, ei ehkä kannata kovasti neuvoja jaella. Jos taas on mukana, tietää kyllä mikä murhe se on monelle ihan tavalliselle lapselle, jos odotettua mieleistä harrastusta ei syksyllä alakaan. Lisäksi tietää ehkä senkin, mikä valtava puute täällä on liikuntapaikoista. Jos notkuu monena iltana viikossa Huhkolinnalla odottelemassa lapsiaan harrastuksista, tietää myös olla toivomatta sitä lapsensa koulupaikaksi. Luulisin.
" nyt kuitenkin toteutuu se tärkein asia: ykköset ovat samassa paikassa, kakkoset ovat samassa paikassa, pienryhmät ovat samassa paikassa, jne"
Mistäs moinen on tullut mieleesi?
Pienryhmässä oleva ekaluokkalainen menee kansalaisopistolle ja viettää siellä "opiskeltavat" aineet. Sitten kun on vuorossa "rennommat" aineet (kuvis,musiikki..) niin joutuu siirtymään musiikkiopistolle ja taas tunnin jälkeen takaisin kansalaisopistolle. Tokaluokkalainen siirtyy samat tunnit lukiolle. Välitunnit viettävät varmaankin keskellä HAYO:n pihaa ilman virikkeitä ja koulukyytiä ei järjestetä kuin ala-asteelta. Eikä tuo nyt niin keskustassa ole tuokaan paikka, jossei sataedukaan.
Eli siis laitan lapset "palaamaan" ala-asteen pihaan aamulla isomman lapsen kanssa ja siitä sitten kyyditys kodin ohi sijoituspaikkaan. Matka on sama meneekö sitten ala-asteelle vai suoraan kansalaisopistolle, mutta turvallisempi kulkea isomman saattamana vaikka kotoa pitääkin lähteä liiankin ajoissa jotta ehtii kyytiin.
Kyllä täsää nyt hieman asiat mättää. Olisi sitten voinut laittaa noita eka-tokaluokkalaisia samaan paikkaan pienryhmän kanssa, kun kerran joutuvat paikasta toiseen pomppimaan. Varmaankin olisi kutosluokkalaiset nauttineet Ammattikoulun tupakkakopin tarjonnasta enemmän, kuin nämä nuoremmat.
Kaupungin sanoja lainatakseni "se on sitten voivoi" ja niinhän se onkin, mutta kaunista keskustelua kaupunkia edustavalta asiakaspalvelijalta.
Asiasta hyvinkin perillä olevana tappelen juuri koulukyydistä ekaluokkalaiselle. Ala-asteelle matkaa on 2.7 km, joten ei kuljetusta. Mutta musiikkiopistolle matka miltein tuplaantuu... EI KULJETUSTA, lapsi kuuluu n. iltapäivä ryhmään eli koulu alkaa myöhemmin kuin muilla. Ala-asteen pihasta pääsee klo 8.20 kyydillä, mutta muutoin ei. Ja mahdollisuus vaihtaa aamuryhmään...No ei tietäenkään, ryhmä kuulemma täynnä.
Ja kaupungin henkilökuntaa sen enempää morkkaamatta, neuvottiin minuakin seuraavasti "kai teiltä joku olisi sinne ala-asteelle lapsen kuljettanut, miksei sitten suoraan perillekin" No ei kyllä olisi kuljettanut kukaan...
Odotan tänään pidettävältä kokoukselta nyt sitten jo jotakin järkevää ja pysyvää ratkaisua tähänkin asiaan. Alkaa päivät loppua kesken.
Ne jotka on sitä mieltä, että olisi voitu toimia aiemminkin, niin minä kyllä olen kuullut, että ei olisi. Tarvittava parakkien määrä on kuulemma laskettu jo huhtikuussa, mutta niitä ei tietenkään voinut tilata ennen kuin THL:n vastuussa oleva lääkäri teki tulkinnat näytteistä ja tämä oli vasta kesäkuussa.
Ja hei, THL:n alkuperänen aikataulu olis kuulemma ollut 3 vko myöhemmin, mutta kaupunki pyysi heitä kiirehtimään ja se katselmus ja lopullinen päätös sitten aikaistuikin.
Tällä aikataululla tuommoista määrää parakkeja vaan ei saa. Kyllä ne sieltä sitten aikanaan tulevat.
Eli mun mielestä kaupunki on asiassa kyllä toiminut ripeästi ja jotkut viranhaltijat on tehneet kovasti töitä.
Se onko onnistuttu miten hyvin tai huonosti, on eri asia ja selviää vasta jälkeenpäin.
Tärkeintä olis meidän kaikkien ymmärtää, että tämä on kriisitilanne kaikille, kaupungille, virkamiehille, opettajille, muulle henkilökunnalle ja meille vanhemmille, mutta ennen kaikkea LAPSILLE.
Mukavaa tai vaivatonta tämä tuskin on kellekään. Mutta parempi näin, kuin homeisessa koulussa sairastelemassa, eikö niin.
.
Eli hyvä kuitenkin että ne tilat löytyi edes jostain. Ja onneks luokkia ei jouduttu sijoittamaan vanhoille kyläkouluille. Se vasta olisi ollut kallista ja hankalaa.
Huittinen on sen verran köyhä kaupunki että ei ole koko ajan olemassa yhtä isoa varakoulua kaikille lapsille niin kuin jotkut vissiin kuvittelevat. Toivotaan että vanhemmat selviävät tästä kriisistä syyslukukauden ajan, lapset pärjäävät takuulla paremmin.
Kankaanpäässä tulee myös vuoden päästä sijoitettavaksi 370 oppilasta uusiin tiloihin. On muuten ulkonäöltäänkin aika samanlainen Lauttakylän koulun kanssa.
http://www.kankaanpaanseutu.fi/Uutiset/1194830690497/artikkeli/keskusta koulu kuosiin vuoden kuluttua.html
"Itseänikin harmittaa hirveästi, että ekaluokkalaiset menevät musiikkiopistolle. Sehän on aivan väärällä suunnalla meiltä katsottuna! Miksei heitä sijoitettu lukiolle ja kakkosia musiikkiopistolle, koska MEILLÄ ei ole kakkoselle menijöitä."
No huh huh......... Onpa itsekeskeistä......
Olet oivaltanut keskustelun sävyn,kaikille ei ole vieläkään selvinnyt että tärkeintä on
että opetus on järjestetty tilapäisesti ja toimii olosuhteet huomioiden