nyt kun on tuo villitys jakaa netissä ja sosiaalisessa mediassa noita raskauden jälkeisiä kuvia. ymmärrän kyllä että ei sieltä sairaalta lähdetä samanlaisena kuin ennen raskautta ja kestää ennenkuin on palautunut raskaudesta. MUTTA en ymmärrä tuota ajatuskuviota että nyt vain porukka hyväksyy itsensä lihavana ja löysänä. jos jaksaa lasta kantaa 9 kuukautta mahassaa niin kyllä pitäisi jaksaa myös saada itsensä kuntoon.
nyt vain on keksitty tekosyy lihavuudelle: raskaus!
mielestäni tuo ilmiö kertoo ihmisestä jotain: saamattomuutta ja välinpitämättömyyttä itseä kohtaan.
älkää sitten ihmetelkö kun mies joskus jättää jonkun hyvännäköisen naisen takia. ihan samanlailla mies saa usein kenkää jos ei enää jaksa huolehtia itsestään ulkoisesti.
no, ainakin on varoitettu..
nyt vain on keksitty tekosyy lihavuudelle: raskaus!
mielestäni tuo ilmiö kertoo ihmisestä jotain: saamattomuutta ja välinpitämättömyyttä itseä kohtaan.
älkää sitten ihmetelkö kun mies joskus jättää jonkun hyvännäköisen naisen takia. ihan samanlailla mies saa usein kenkää jos ei enää jaksa huolehtia itsestään ulkoisesti.
no, ainakin on varoitettu..
Vastaukset 16
Vanhimmat
Mä taas käsitin ne kuvat niin, että niissä vastustetaan mm. hollywood tähtösten ihannoimaa nopeaa palautumista, juuri näitä: " synnytin 4vk sitten, nyt olen jo entisissä mitoissani"-juttuja.
Ja juurikin se todellisuus, että niitä raskausarpia jää kehoon, niitä ei saa pois, vaikka ajan kanssa haalenevatkin.
Se, että joku näyttää sitten samalta 10 vuoden päästä synnytyksestä, on eri asia.
:)
Mutta siis tosiaan, ainakin itse ymmärsin sen näin.
Oma mielipiteeni tähän on, että jokainen saa kuntoilla tai olla kuntoilematta synnytksen jälkeen oman vointinsa mukaan.
Eihän esim. leikkauksen läpikäyneet heti pysty mitään tekemään, joten palutuminen vie aikaa.
Käsittääkseni palautuminen on myös yksilöllistä kaikesta liikunnasta huolimatta, se voi viedä toisilta vähemmän ja toisilta enemmän aikaa motivaatio asiaan. (kaikilla pienen vauvan äideillä ei ole heti voimia tai kiinnostusta liikuntaan, ja jos vielä on isompiakin lapsia, niin kyllä menee aika niiden kanssa ollessa).
Ja onko se keneltäkään pois, jos joku haluaa olla pullukampi, ja joku toinen ei? :)
Kauhean näköisiä nuo ruhot. Itse en tee koskaan lapsia. En halua kadottaa vyötäröäni.
Ei kaikkien kropalle käy huonosti. Kysypäs äidiltäsi ja isoäideiltäsi (jos elävät), että tuliko heille raskausarpia ja muuttuiko vartalo paljon synnytysten myötä. Siitä saa jo vähän käsitystä, miten onnekas perimä sinulla on.
Olen siitä onnellinen tapaus, että olin viikon kuluttua synnytyksestä täysin entisissä mitoissani. Painoa tuli koko raskauden aikana 7 kg ja kaikki se hävisi vajaan viikon keikalla synnytyssairaalassa. Hyppäsin kotona suoraan housuihin joita käytin ennen raskauttani. Ja ei, en ollut läski ennen raskauttakaan. Painoindeksi oli vajaa 20.
Yhtään raskausarpea ei tullut. Ei niitä saanut aikoinaan äitini eikä hänen äitinsäkään. Laitoksella totesivat myös (välilihan leikkaamista harkitessaan) että minulla on mukavasti venyvät kudokset. Ei siis repeile helposti. Ei kyllä mitään jäänyt synnytyksen jälkeen pysyvästi roikkumaankaan. Maha näyttää nyt pari vuotta synnytyksestä aivan samalta kuin ennen lasta. Jos kukaan ei rupea tutkimaan alapäätäni, josta löytyy sen lopulta leikatun välilihan arpi, niin ei arvaisi että olen koskaan synnyttänytkään.
Kaikille ei toki käy näin hyvin, mutta ei voi välttämättä tietää etukäteen, mihin ryhmään tulee kuulumaan. Lähisuku voi ehkä antaa siitä jotain osviittaa.
Niin, ja en rasvannut itseäni raskausaikana millään voiteilla arpien ehkäisemiseksi. Eiköhän niiden tuleminen ole kiinni kudostyypistä. Joillain venyy hyvin eikä siksi tule arpia, ja joillain rusahtaa heti sidekudos halki... Kyse on kuitenkin sen verran syvällä olevasta ihon osasta, ettei siihen joka tapauksessa voi oikeastaan vaikuttaa rasvaamalla ulkoisesti.
Minä en saa itseäni (vatsanaluetta) koskaan kuntoon. Kaksi sektiota ja lihakset leikattu poikki (hätäsektio), vatsalihakset lääkärin mukaan epänormaalisti ohentuneet ja keskellä vatsaa jäänyt aukkoa, vatsakalvo kuroutunut kiinnikkeiden vuoksi. Iho ei myöskään koskaan palautunut kunnolla kolmannen raskauden jälkeen. Kiloja on jokunen liikaa. En jaksa kovin paljon kuntoilla kun hoidan lapset ja käyn vastuullisessa työssä...energiani ei vaan riitä kuntosalilla käymiseen. Olen sen antanut itselleni kuitenkin anteeksi. Ei voi mitään, jos miehiä ei kiinnosta tällainen nainen. Silti minulla on itseäni nuorempi mies. Hän otti minut vaimokseen tämän näköisenä ja sanoi, että olen hänen silmissään täydellinen.
Minä olen sitä mieltä, että jos mieheni ei hyväksy "uutta" vartaloani synnytyksen jälkeen ja lähtee toisen naisen matkaan, hän ei ole arvostanut minua. Minähän olen ollut se, joka hänen lastansa olen kantanut sen 40 viikkoa, ja synnyttänyt.. En siis tarkoita että olen lihottamalla lihottanut itseäni (viikkoja 23 1, kiloja tullut 4,1kg) , vaan että eihän kroppa koskaan palaudu täysin samannäköiseksi kuin ennen raskautta.
Olen kolmen äiti ja minun kroppani ei kyllä ole tuommoinen kuin noissa kuvissa. Olen hoikka, että jaksan juosta lapsien perässä (tai juuri sen juoksemisen vuoksi) ja raskausarpia ei ole koska rasvailin raskaudet vatsaa ja rintoja apeteekista saatavalla voiteella. lisäksi syön terveellistä kotiruoka eli en ole mikään fitnessihme, vaan ihan tavallinen nainen.
Minusta on outoa antaa ymmärtää, että kaikille käy noin. Ei ainakaan minulle. Kyllä minäkin olen ihan tavallinen vaikka olen hoikka ja huoliteltu.
No joo..pakko laittaa nyt omakin hyvin tuore kokemus 8- vuoden jälkeen ( sain silloin esikoisen ja samalla tavalla meni..)
Sain vauvan tasan viikko sitten.
Kaikki kilot poissa jo nyt ja vatsakin normaalikokoinen( tosin ei nyt vielä yhtä " tiukka" kuin ennen raskautta) .
Arpia ei ONNEKSI tullut yhden yhtäkään kummastakaan.
On toki asioita mihin ei voi vaikuttaa ehkä..en tiedä ,kun itse yritän vaikuttaa.
Oli mullakin makean himo huipussaan odotusaikana .mutta ihan sama kuin muutenkin..ei se ole mikään syy mättää itseensä kaikkea p..skaa..päinvastoin!!
Sisällähän kasvaa uusi elämä:)
Nyt kun raskaus takana olen jo kipujen sallimissa rajoissa aloittanut kävelyt ensin postilaatikolle..sitten 300 metriä.sitten kilsa..eilen meni 3 kilsaa sisulla,mutta liian pitkä ViELÄ!
Maltilla,mutta kohti normaali liikkumista ja 2-3 kk pitäis päästä aloittamaan salitreeni.
Lantionpohjan lihaksia saa ja pitääkin treenata heti!
Ja jos vielä sunnuntaina ( pe synnytin) meinas tulla pissa housuun:) on viikossa palautunut pidätys kyky ja Kokoajan jatketaan !
Suurinosa siis itsestä kiinni! Mä olin hyvässä kunnossa ennen raskautta ja esim .keskivartalon lihakset oli hyvät.niin uskon sen auttavan näissä mun " ihme nopeissa" toipumisissa..!:)
Se mikä meinaa vähän närppiä on se kun ympärillä olevat synnyttäneet naiset,joko suuttuu mulle tästä tai pitää mua syömushäiriöisenä:)!!tai vähintäänkin ihmisenä,joka vaam on saanut taivaanlahjana sen etten liho 10-30 kiloa ylimääräistä raskaana olessa ja nekin mitkä tulee lähtee..
MITENKÄÄN ei vaan ole mahdollista,että mä näen vaivaa.aina.
Valmistan lähes kaikki ruuat ( leivistä lähtien itse),että tiedän mitä syön ja syön terveellisesti.
Kerran viikossa herkutellaan.
Ennen raskautta juoksin 4-5 kertaa viikossa.kävin salilla 4 kertaa.
Ne on mulle ihan yhtä " kovaa työtä kuin muillekkin"!!
Ihan yhtälailla mä voisin syödä karkkia ,sipsiä tms..muutenkin kuin lauantaisin:)
Mutta kun en halua olla lihava ja huonokuntoinen..
Se ei tee minusta sairasta tms..
Vaan tykkään nyt vaan huolehtia itsestäni ja vartalostani.
Kyllä myönnän ,että nautin siitä kun vieraat ei usko minun synnyttäneet viikko sitten!
Mutta enkö saisi??? Itse olen koko raskauden taistellut himoja vastaan.lenkkeillyt vielä synnytyspäivän aamunakin 1,5 h..
Ja nyt sinnikkäästi aloittanut kaikki olemassa olevat keinot palautua mahdollisimman hyvin!!
Minäkin valvon yöt..imetän,repesin pienesti,olen väsynyt,
Mutta anteeksi nyt vain ..ne on tekosyitä!
Kukin tavallaan ja jos jollekin on o.k näyttää " pehmeältä mammalta" sekin on o.k..
Mutta tiedän niin monta naista ( kuten tässäkin ketjussa näytti olevan) jotka puhuu niinkuin äidit menis pilalle !!
Hah..näin anonyyminä uskallan olla itserakas ja kertoa ,että ei ne synnyttämöttömienkään kropat aina pärjää kilpailussa meille äideille!
Sitäpaitsi naisen kehohan vasta " saa lopullisen naisen muodon" synnytyksen myötä ..ja se on monien miesten mielestä erittäin seksikästä ! Kun nää pissikset luulee,että kropan lisäksi loppuu elämä lasten myötä :)))
Mä ainakin nautin niin lapsista kuin elämästä ja pidän itseni myös itsenäni en pelkkänä äitinä!!
Mulla on kaikki mitä haluta saattaa ..oli se vartalon muoto mikä tahansa ja kilomäärä mikätahansa .uskon,että jokainen äiti on onnellisempi kuin nuo lapselliset ruikuttajat..
Ihan kaikilla se rasvailu ei auta, kyllä useimmat nimittäin rasvailevat sitä kroppaansa, eli paljon on myös perimästä kiinni.
On hienoa, että sinulla on säilynyt iho hyvänä. Ylpeä saa toki olla itsestään! :) Ja pitääkin.
Mutta myös toisia täytyy kunnioittaa. Äitejä tässä silti ollaan kaikki, eikä se rasvakudos tee toisesta huonompaa äitiä lapsilleen.
No ei noiss akuvissa v armaankaan tarkoitus ollut antaa kuvaan että KAIKILLE noin käy tai KAIKKI ovat tuon näköisiä.
Teillä on ihmeen pienet ympyrät kun ette ymmärrä.
Ideahan kuvissa oli,että ei kaikki ole synnytyksen jälkeen fitnesmitoissa. Kehoja on erilaisia ja erikokoisia.
Jos sinä olet hoikka ja huoliteltu,voi toinen olla mielestänn myös vaikka toisen mielestä ei olisikaan.
Eiköhän jokainen ole tavallinen nainen omineen vartaloineen
Ei tässä arvostellakaan äitiyttä vaan äitien ulkonäköä. Olen kuuden lapsen äiti ja kyllä, olen ylpeä ihmisten hämmästyneistä katseista kun kuulevat montako pientä minulla on ja olen hyvännäköinen ;) Ja mikä parasta, en ole nähnyt mitään vaivaa koskaan ulkonäköni eteen, kotona tulee liikuttua mitä täytyy. Tuleva odotus ei jännitä pätkän vertaa ;) Äitini myös samanlainen. Kävi tuuri kun hyvät perimät!
Minusta on outoa, että selvästä rasvasta vyötäröllä syytetään raskauksia ja äitiyttä! Haloo. Toikkuvan vatsan ja tissit ymmärrän, mutta jos on lihava niin kuluttaa vähemmän kuin syö.
Viikko sitten vauvan saanut haluaa vielä tarkentaa ,että en tod.pidä minkäänlaisena mittarina äitiyteen tai muuhunkaan ulkonäköä/painoa/arpia.
Liian monet naiset vaan munmielestä "vetoaa" raskauteen asioissa joihin se nyt vaan ei liity..
Esim.painon nousu.
Siihen voi vaikuttaa! Ihan kuten ei raskaana olevatkin..
Tai raskauden jälkeen voi myös laihduttaa ja liikkua ihan niinkuin muutkin.
Eriasia tietenkin se kokeeko tarpeelliseksi .
Itse koen..
Ja kirjoitukseni oli myös kaikille jotka tuon ulkonäkö asian takia jättää perheen hankkimatta ..paljosta luopuvat ja täysin turhaan!!
Mutta siinäkin ..kukin tavallaan!
Kaikki tosiaan ollaan samanarvoisia,mutta niille jotka haluaa päästä edes mahdollisimman lähelle "aikaa ja vartaloa" ennen raskautta .niin kyllä se onnistuu:)
Pientä itsekuria ja huolehtimista niin se on siinä!
Toki esim.easkausarvet ovat käsittääkseni vähän vaikeita estää jos on tullakseen..
Itse rasvailin jokapäivä vartaloa.mutta johtuuko siitä vai perimästä.mene ja tiedä..
Minusta tässä keskustelussa mennään nyt pieleen. Ei kai niiden kuvien tarkoitus ollut osoittaa, että kaikki näyttävät tuolta raskaudesta johtuen. Eikä kertoa, ettei kukaan pääsisi enää kuntoon raskauden jälkeen. En nyt ota tähän kiloasiaan kantaa, mutta itsestäni oli huojentavaa nähdä, että on niitä raskausarpia muillakin. Kiillotetuilla julkkisäideillä kun ei tunnu koskaan olevan. Ja kyllä: rasvasin hullun lailla, olen hoikka, raskauskiloja tuli yhdeksän, jotka kaikki olivat poissa viikon kuluttua synnytyksestä. Niin vaan vatsan iho silti repesi, kun tuo ihana potra poika siellä majaili ja melskasi. Minun ihotyyppini ei sitä venytystä kestänyt. Minusta on mukavaa nähdä tavallisia vartaloita, kaiken kokoisia. Ei siksi, että tuntisin oman vartaloni paremmaksi tai pääsisin sillä retostelemaan (kuten osalla täällä tuntuu olevan tarve tehdä), vaan siksi, että muistuu mieleen, kuinka monenlaisia meitä todella on. Olisi kiva, jos se voitaisiin hyväksyä ja vihdoin kääntyä tästä nykymaailman tolkuttomasta ulkonäkökeskeisyydestä johonkin muuhun...
Asiaa. Ylensyöminen pistetään raskauden piikkiin, huono äitihän ei liho 30kg raskauden aikana. Hyvä äiti tarjoaa lapselle runsaasti rakkautta eli ruokaa. Mitä se semmonen ylipaino tai diabetes haittaa, geeneistä kaikki on kiinni. Raskauden jälkeen ei tehdä mitään koska täytyy säästää energiaa imetykseen, eihän hoikat pysty imettämään. Kauhean itsekäs ihminen olen kun olen ennen raskauksia laihduttanut 20kg, en ole lihonnut edes raskaana kuin 6-8kg. Palautunut heti ja voinut hyvin. Huono äiti, pinnallinenkin koska ulkonäköasiat ovat tärkeitä. Ja terveitä lapsia olen saanut 3,8kg painavin. Ja imetykseenkin on energiaa riittänyt. Inhoan läskiä ja heittoa elämäntyyliä ehkä siksi koska olin pullukka, en halua enää olla.
Tää on muuten outo vääräkäsitys, että hoikat ei pysty imettämään..?
Käsittääkseni se on juurikin niin, että se turha läski myös rinnoissa lähinnä haittaa imetystä eli maito ei nouse tms. Synnärillä lääkäri kertoi, mutta enpä enää muista miten se meni tarkalleen.
Minä olen normisti B-kuppi (nyt raskaan ja järkyn kokoiset rinnat, samoin kuin imettäessä) ja imetykset onnistuneet tosi hyvin.