Koirapuisto

Mitä vaatisi että saataisiin se kauan puhuttu, lupailtu ja kaipailtu koirapuisto tällekkin kylälle? Jossain välissä kuulin puhetta että luvat ja suunnitelmat on mutta kellään ei vissiin ole mielenkiintoa "rakentaa" ?
18470
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 18

Vanhimmat

Vaikka talkoilla, kun vaan paikka löytyy

Äänestä

Nyt vaan talkoisiin, eikös paikka ole jotiedossa...:::)))

Äänestä

Siellähän se jo on. Tosin se on vielä hieman kesken. Esimerkiksi lukkosysteemejä vielä korjaillaan, koska ne on vaikea avata sisäpuolelta. Myös aitojen alareunojen tiiviys korjataan keväällä maamassoilla, koska pienet koirat pääsee muuten aidan alta karkuun. Näin minulle kerrottiin.

Omalla vastuulla sitä voinee jo käyttää.

Äänestä

Tarkoitatko paskapuistoo? Lenkkeilen päivittäin ja suomeksi sanottuna VITUTTAA kun täytyy väistellä koiriaan paskottavia.Neljään vuoteen olen nähnyt YHDEN "koirulin"omistajan keräävän paskan. Joku päivä pakotan muutkin niin tekemään! Jos ei sana tehoo niin syötän!

Äänestä
  • Samoin, päivittäin taajamassa lenkkeilen, näen miten koiransa paskottavat toisten postilaatikoille ja pihoille, ja varsinkin pimeän tullen
    Kertaakaan en ole nähnyt kenenkään koiriensa paskoja keräävän .Pussi saattaa olla silmänlumeeksi mukana.Saavat varmaan jotain pervoa tyydystä kusettamalla ja paskottamalla rakkinsa toisten postilaatikoille ja pihoille....

    Koirat muuten täälläpäin muistuttavat omistajiaan.Lihava ja ryhditön koira= samankaltaiset omistajat, mahat turvoksissa, kädet roikkuvat sekä ulkoinen olemus epäsiisti ja veltto...jne. Ei mitään silmäniloja.

    Äänestä

  • totta. kirjoitti:

    Samoin, päivittäin taajamassa lenkkeilen, näen miten koiransa paskottavat toisten postilaatikoille ja pihoille, ja varsinkin pimeän tullen

    Eipäs yleistetä. Itse kyllä koirani tarpeet siivoan, vaikka toisinaan *****taa, kun vieressä on toisen koiran jättämä läjä....
    Ja koirani on omistajansa näköinen=hoikka.
    Ymmärrän ketutuksen, muttei tarvitse yleistää.

    Äänestä

  • totta. kirjoitti:

    Samoin, päivittäin taajamassa lenkkeilen, näen miten koiransa paskottavat toisten postilaatikoille ja pihoille, ja varsinkin pimeän tullen
    Kertaakaan en ole nähnyt kenenkään koiriensa paskoja keräävän .Pussi saattaa olla silmänlumeeksi mukana.Saavat varmaan jotain pervoa tyydystä kusettamalla ja paskottamalla rakkinsa toisten postilaatikoille ja pihoille....

    Koirat muuten täälläpäin muistuttavat omistajiaan.Lihava ja ryhditön koira= samankaltaiset omistajat, mahat turvoksissa, kädet roikkuvat sekä ulkoinen olemus epäsiisti ja veltto...jne. Ei mitään silmäniloja.

    Siellä "paskapuistossako" lenkkeilet? Muuten ei postauksesi liittyne aiheeseen...

    Äänestä

  • Puistossa kirjoitti:

    Siellä "paskapuistossako" lenkkeilet? Muuten ei postauksesi liittyne aiheeseen...

    Voi teitä savolaiset onnettomat !

    Teillä ei onnistu omien pentujen kasvatus ja hoito, niin ei kai teistä todellakaan ole niin vaativaan tehtävään kuin koiran kouluttamiseen.

    Tehän työnnätte kaiken paskanne muiden korjattavaksi.

    Äänestä

  • Puistossa kirjoitti:

    Siellä "paskapuistossako" lenkkeilet? Muuten ei postauksesi liittyne aiheeseen...

    Paskapuistossa muuten on vähiten koirien ulkoiluttajia, sitä vaatimalla vaadittiin , ja nyt juuri kukaan ei "puistoa" käytä....

    Äänestä

Minulla on koira, en ole puistoa vaatinut enkä pyytänyt. Ja aina olen koirani paskan kerännyt, joskus jopa toistenkin tekeleitä. Ja itseä myös ärsyttää nämä laiskat hienohelmat tai herrat, jotka ei viitsi paskoja kerätä. Törkeimmät paskattaa talomme nurkalle koiransa, johon en anna omienkaan paskoa.

Onko se niin iso vaiva viedä koira metsään paskalle?

Äänestä
  • No hyvä niin sitä pitää tulkaahan muutkin puistoa kattomaan!
    Kun sitä niin paljon toivottiin yhen kerran oon vaan nähny et joku muukin siel on!
    Tulkaa ihmees!:D

    Äänestä

Älkää ihmeessä kerätä niitä koiranpaskoja. Minä syön niitä, kun kulen lenkillä, ei tarvii kalliita proteiinipatukoita ostella kun haukkaa tuoretta koiranpaskaa kadunvarresta. Kyllä jalaka nousee.

Äänestä
  • No tuo nyt ei ole uutta eikä outoa kun sinusta on kyse.

    Äänestä

Päätit sitten osoittaa täydellisen yksinkertaisuutesi menemällä yli siitä, mistä aita on matalin.

Tuohon pystyy teinikin, olisit keksinyt edes jotain omaperäistä, jos ei äly riitä rivien välistä lukemiseen.

Äänestä

Hyväkin asia täytyy saada pistää pilalle asiattomilla viesteillä.

Kummallista on käyttäytyminen näillä "palstoilla".

Äänestä

koiran paskat jaaa i muusta tää kansa osakaan puhua.

Äänestä

Koirani tekee tarpeensa aina ojanpohjalle, tai johonniin ryteikköön. Ikinä ei tee pihaalueelle, jalkakäytävälle tai tielle. Niin pitkään kun paskooo ja kusseee ojanpohjalle, niin en tule keräämään yhtään paskaa. Vai kuljetteko ojaa pitkin? enemmän huolettaa rikkoutuneet kaljapullot kun toisten koirien paskat...

Äänestä

Käväisinpä Oulussa kyläilemässä ja kuulkaas Lapinlahtelaiset !
Meillä täällä on asiat todella hyvin tuonne kaupunkiin verrattuna.
Kakkaa oli kauheat määrät kävelyteiden ja -reittien varsilla ja lisäksi en ole milloinkaan nähnyt sellaista roskaamista kuin Oulussa näin.

Savolaiseen siisteyteen tottuneet silmät olisi tehnyt mieli ummistaa ihan kokonaan.
Kyllä oli Oulu likainen ja kakkainen.
Hyi, Oululaisia !

Äänestä

Kommentoi aloitusta

liian suuri urakkako kirjoitti:

Mitä vaatisi että saataisiin se kauan puhuttu, lupailtu ja kaipailtu koirapuisto tällekkin kylälle? Jossain välissä kuulin puhetta että luvat ja suunnitelmat on mutta kellään ei vissiin ole mielenkiintoa "rakentaa" ?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu