vai sanooko Hän esimerkiksi näin ; Minä olen kaupungilla, istun tässä kahvilla torilla, mutta eipä tässä mitään, käyn vielä poliisilaitoksella..., kun Hänen tuttavansa, lapsensa, naapurinsa, ystävänsää, soittaa juuri silloin kun
Hän istuu Sinun rinnallasi.
Olette menneet yhdessä kaupunkiin, istutte torikahvilassa jossa ostit Hänellekin kahvit ja Sinun pitää hakea passi poliisilaitokselta.
Missään tilanteessa Hän ei huomaa mainita Sinua, että olette yhdessä, että olette hoitamassa yhdessä niitä asioita, koska olette "yhdessä", eli teillä on jonkinlainen suhde.
Hänelle on olemassa vain minä sana, ei me, tai hän!
Hänen kanssaan olen torilla, hän osti kahvit ja hänelle haemme vielä....
Kuulostaisiko paremmalle.
Hän istuu Sinun rinnallasi.
Olette menneet yhdessä kaupunkiin, istutte torikahvilassa jossa ostit Hänellekin kahvit ja Sinun pitää hakea passi poliisilaitokselta.
Missään tilanteessa Hän ei huomaa mainita Sinua, että olette yhdessä, että olette hoitamassa yhdessä niitä asioita, koska olette "yhdessä", eli teillä on jonkinlainen suhde.
Hänelle on olemassa vain minä sana, ei me, tai hän!
Hänen kanssaan olen torilla, hän osti kahvit ja hänelle haemme vielä....
Kuulostaisiko paremmalle.
Vastaukset 27
Vanhimmat
Ettei sinun kannata käyttää isoa H kirjainta tästä seuralaisesta. Sinä ainakin tunnut olevan pelkkää ilmaa hänelle.
Niitä todella on ihmisiä, joiden omaongelmallisuus vie etusijan kaikissa ihmissuhteissa.
Riippuu paljon siitä, miten he kun rennoimillaan ovat, pystyvät huomioimaan itsensä rinnalla olevien tarpeet.
Valitettavasti on pienet mahdollisuudet, sellaisella kumppanilla antaa tilaa muiden tarpeille, koska oma rajallisuus on hänellä etualalla.
Solmuun on jotakin kehityksessä jäänyt, joko kasvatuksen tai luonteen vinoutuman vuoksi.
Eräs seikka on myös syytä ottaa huomioon. Ehkä et olekaan hänelle yhtä tärkeä, kuin hän sinulle. Hän saattaa olla ikuinen etsijä, mistä löytäisi kaiken korjaavan avun.
Tuonkaltaisen rinnalla oppii varmaan muistakin merkeistä tekemään johtopäätöksensä, kuinka pitkään on valmis vain antamaan.
Terve itsekkyyskään ei olisi pahasta ihmissuhteissa, muuten joutuu hyödynnettäväksi.
Se seuralainen ei vain merkitse niin paljon että haluaa mitenkään esitellä suvulleen tai edes tutuilleen. Naurettavaa tuollainen kyökkipsykologia.
Siis hänellähän on perhe vasta käsitin, olet siis ystäväsuhteessa häneen??? No, muuttaahan se asian, ei hänellä ole ehkä varaa kertoa olemassaolostasi, mikäli olette todellisessa "suhteessa"
Ihmettelen mitä muuta olet odottanut, lähtiessäsi tuohon?
Nuo viimeiset lauseet; Hänen kanssaan olen torilla, jne...
Niiden tarkoitus on se, että Hän voisi muuttaa puhetapansa ja joskus sanoa, että me olemme, olen ???? kanssa asioilla.
Aloituksen aiheen sain seuratessani hyvän ystäväni ystäväsuhdetta ja huomasin ettei tuo Hän, eli ystäväni ystävä osaa koskaan sanoa me, aina ja kaikessa Hän unohtaa ettei ole/ole ollut yksi juuri siinä tilanteessa mistä kertoi/kertoo.
Haluaako Hän salata ystäväni olemassaolon ja miksi?
Miksi tunnen sääliä ystäävääni kohtaan?
Mielestäni tuo suhde ei toimi millään tasolla, sivustakatsojan kannalta, mutta en rohkene asiaa kysyä.
Pieni episodi eilen päivällä. Vaimo yritti vaikuttaa pariskunnan kulkureittiin, mutta mies sanoi, olen tottunut menemään tuolta kautta ja niin mies suunnisti Alkoon päin. Tottumuksen takia suomalainen ostaa ja ottaa' ilo on sitten tiposentiessään jo ennen ostotapahtumaa.
Onko tämä jatkoa aloitukselle Tapasin sattumalta tutun? nimimerkki Sinkutko tällaisia.
En saanut selvää oliko kysymys ystävästä, ystävän ystävästä vai sinusta aloituksen tekijästä. Sama se tuo ei selvästi toimi.
Eipä ole hyvä.
Jos seuralainen ei mitenkään noteeraisi seuraani, jos hän ei uskaltaisi tuttavillensa kertoa minusta mitään, enpä lähtisi torikahveja maksamaan.
Tuttuahan tuo on jos toinen on vakisuhteessa ja toinen vapaa, mutta jos sattuvatkin molemmat olemaan vapaita edellä olevassa tapauksessa, silloin on jo jotain pahasti vialla.
Pariskunnissa yleensä toinen onkin vahvempi persoona, mutta vakisuhteessahan toinen on oppinut antamaan myöten sopivassa kohdassa ja pitämään päänsä silloin, kun se on taas hänen kannaltansa oikein.
Vapaat ihmiset, kannattaa harkita kuinka paljon sietää toiselta tuollaista välinpitämättömyyttä, oikeastaan seuralaisensa olemassaolon mitätöintiä muiden silmissä.
Pakoon ja lujaa.
!8 vuotiaana kävelin Helingin kadulla poikakaverin kanssa. Olimme ylittämässä katua mutta auto tullikin aika kovaa vaúhtia ja poikakaveri loikki itsekseen kadun yli jättäen minut siihen paikkaan.
Heti ajattelin ettei tästä suhteesta mitään tule jos ei välitä minusta tuon enempää.
Lähdin kävelemään toiseen suuntaan.
Nykyään näkee paljon tuollaista ja mies menee edeltä ovesta ja nainen perästä.
Valitsinkin ihanan englantilaisen aviomiehen joka aina huolehti ja kohteli minua hyvin.
En koskaan muista että hän olisi astunut sisään ennen minua ja avaamatta ovea.
Ei se riitä että ukko menee ensin ovesta sisään (ei meillä nykyään mene), vaan akka kantaa kaupasta kassit autolle ukko istuu siellä odotellen. Näitä kasvattamattomia äijiä näkee sangen usein, valitettavasti.
@rakas Stuart
Ei ole kansallisuudesta ihmisyys ja inhimillisyys kiinni. Minulla on kokemusta vain suomalaisesta miehestä, joka pitää minua kuin kukkaa kämmenellä.
Hakee vaikka taivan kuun ja tähdet kämmenelleni, jos niin haluan. En halua, en.
Saharan erämaan hiekkaerämaasta kaivaa ruusun minulle, kaiken sen kivikon seasta, jota jokainen meistä saa kokea.
Ei minun elämäni ole ollut varvastanssia ruusuilla, mutta ihminen, kanssakävijä on auttanut pahimmissakin vaiheissa, auttanut, antanut, tukenut.
Niin itsekin yritän hänelle saamani hyvän korvata.
Yllätäppä ´hyväntekijäs , opettele napatanssia, sen pitäisi kyllä tehota....kiitokseksi....hmm.
Napatanssit, sun muut miellytävät harrastukset osataan.
Miksi ei? Olen liikkeiltäni perin juurin yliliikkuva.
Näin se on nähtävä, eukko se meilläkin airoihin tarttuu kun meillä molemmilla on asiaa kirkonkylään. Lukittu perämoottori keväällä pöllittiin, eikä uuteen ole nyt varaa. Niillä on akkurälläkkä repussaan ansaintatyötä varten, varkailla.
Vakuutus olisi osan ehkä korvannut, mutta sen voimassaolo oli huolimattomuuden takia jäänyt hoitamatta.
Saanhan sanoa, yritän ja yritän hyväksyä nykyisen kaverini käytöstä, mutta aina ei vain jaksa.
Jossain kohhdassa tulee seinä vastaan ja suhteessamme se on juuri nyt käsittelyä kaipaava juttu.
Mitään rakkautta se ei edes ole ollut, vain kumppanuutta, kaveruutta, yhteisiä kiinnostuksen kohtaita, mutta kun ne eivät korvaa sitä köytöstä jota olen kokemut saaneeni osakseni.
On yhtäläisyyttä aloitukseen.
On samoja piirteitä, mutta on suoranaisia vähättelyjä, aliarviointia muiden silmissä ja tämän olen kokenut nyt olevan tien pää.
Jos on kaiken jakanut, ollut kuin avoin kirja ja toisella on asioita joita ei voi jakaa, ei edes kavereita.
Ei kai ole pakko venyä kunnes katkeaa.
Aiemmissa ihmissuhteissani en ole koskaan tuntenut itseäni toisen alapuolella olevaksi, nyt se on jopa minulle sanottu.
Eiköhän nuo vaiheet ilmene jokaisessa ihmissuhteessa? Jompikumpi voi ajoittain jopa ärtyä ja testata tiedostamattaan, toisen kykyä yltää tasolleen, kuvittelemaansa tai ei. Siinä ne kipinät löytää paikkansa, ja tyytyväisyys yleensä seuraa sen hetkistä voittajaa. Täysin mielenkiinnottomassa kaveruudessa ei kannatakaan viipyä!
Ihmisuhteeni, enpä tiedä, avioliittooni kesti liki 40 vuotta ja päättyi puolison kuoleman johdosta.
Ikinä hän ei aliarvioinut minua, aina hän huomasi, aina sanoi me olemme, ei minä olen tai silleen.
Alusta asti meillä meni hyvin.
Ei hyvä ihmissuhde mittaa tasoa, samalla askelmalla me ainakin elämän ja kasvun portailla olimme.
Ammatti, tai koulutus ei tee ihmisestä ylivertaista ihmisenä, vaikka oppia olisikin enemmän ja sen tarvitse suhteessa olla mikään mittari paremmudesta.
On olemassa liittja ja suhteita, ihan totta, mutta mitä me hyväksymme, se onkin eri asia.
Kohta 50 vuotta aviossa oltu, mutta kyllä minä puhun minästä enkä meistä, jos on kyse omasta mielipiteestäni tai menoistani. On omat ystäväpiiritkin molemmilla ja harrastukset, hyvä vaan. Ei olla mikään paita peppu yhdistelmä, kuka sitä jaksaa aina kyhnätä yhdessä, pieni erillään olo piristää suhdetta.
Hyvin on enimmäkseen mennyt, mutta riidellään toki ja sovitaan sitten, molemmissa vikaa, ei olla täydellisiä kumpikaan. Minä olen jossain parempi, ukko jossain muussa. Kumpikaan ei ole niskan päällä, mutta autetaan toisiamme ja hyväksytään sellaisena kuin ollaan, erilliset persoonat eikä edes sukua toisillemme.
minä, en me
Enpä omista mielipiteistäni nyt edes maininnut.
Meillä oli minun ja hänen mielipide, eikä kumpikaan vaatinut nooudattamaan vain yhtä tapaa, mutta, jos olimme yhdessä, ei hän unohtanut että olin ja olimme yhdessä, eli, me olimme, ei vain hän.
Jos luet tuon aloituksen, tiedät mitä minä ajoin takaa tässä vastauksessani.
Me olimme kaupassa ma hän vastasi puhelimeen; Olemme vaimon kanssa kaupassa.... koska hähellä ei tietääkseni ollut koskaan tarvetta salata minun olemassaoloani.. Vaikka olis pettänytkin, olis hän kertonut olevansa aviossa, sellainen hän vaan oli, minun rakkaani.
tuo kun pettäessäänkin mainitsee sinut. Vai olisko niin että oletkin syy siihen pettämiseen.
Hyvässä avioliitossa ei petetä, sanoinkin. tuossa edellä, että.... vaikka olis....
Taidat nähdä keskellä ruusutarhaakin pelkkiä kaktuksia.
Yhden hyvä ei kelpaa toiselle! Eiköhän asia ole noin?
Minun mieheni on monisärmäinen. Liikkuessamme ulkona hän käyttäytyy viimeistä piirtoa myöten vanhan koulukunnan herrasmiehen tavoin.
Kotona ollessamme saan toki itse takki päälleni ja ovet auki.
Eikä pompi pystyyn pöytään tullessani tai siitä lähtiessäni.
Naurettavaahan se olisikin.
Nuo kahvila esimerkit ja muut.
Tori- ja muissa itsepalvelukahviloissa minä haen ja tuon pöytään juomiset.
Lauantaisia ruokaostoksia lukuun ottamatta en saa miestäni mukaan mihinkään osteluille.
Tein viimeisen vaatehankintani neljä viikkoa sitten Berliinissä. Löysin mieleiseni Mango ketjun blaserin Kudamin varrelta. Yksin.
Rontti mieheni käytti sen ajan erotiikkamuseossa.
Pitkiin aikoihin en ole saanut, enkä halunnutkaan, miestäni mukaani kaupoille.
Ressukka turhautuu koska hänen mielestään ajankäytön, vaeltelun ja todellisten hankintatapahtumien välinen hyötysuhde on huono.
Muuten liikumme matkoillamme aina yhdessä. Kotona ei juuri koskaan.
Tietyssä mielessä mieheni on itsekäs mutta vastaavasti hän odottaa myös minulta tiettyä itsenäisyyttä.
Yli neljänkymmenen vuoden yhteiselämä on muotoillut tämän sektorin tähän malliin.
Eikö täällä ole usein tuotu vastaavaa pulmaa esille, kun ei täälläkään kaikkia huomioida, ei vastata ei arvosteta.
Siihen ;
Löytyy hyvä neuvo, muutos on aloitettava itsestä!
Kyllä se käy parisuhteeseenkin ei vain tänne tuntemattomien opedtukseen.
Elämä on monimuotoista, kukaan ei ole täydellinen, pitkään kestäneissä avioliitoissa on ylä ja alamäkiä kuten varmasti kaikki tietää,
hyvän käytöksen voi alottaa aina itsestään,
on aivan turhaa syytellä ja arvostella toista, vikkaa löytyy aina myös itsestä,
Muutoksen voi tehdä vain omassa käyttäytymisessään, mutta siinäpä se, kun mitään ei vastapuoli moiti kahden kesken ollessa. Hänen mielestään kaikki on ihan hyvin.
Itse Hän ei huomaa kuinka loukkaavaa on, jos toinen tuntee olevansa pelkkää ilmaa. Näyttää olevan yksipuolista ystävyyttä ja yksipuolista hyväksikäyttöä jollain tasolla.
Sivusta katsoen huomaa ja näkee enemmän kuin rinnallakulkien.
Vai onko se niin, että uskaltaa myös sanoa mikä on pielessä.
http://keskustelu.suomi24.fi/debate/3397
julkisellapaikalla puolisoaan,
totta on että on puolisoita joista toinen käyttäytyy huonosti puolisoaan kohtaan,
on naisia kuin miehiäki,
huonostikäyttäytyvä puoliso on aina varustettu huonolla itsetunnolla,
hän kuvittelee saavansa ylennyksen muitten ihmisten silmissä kun käyttäytyy julkisesti omaa kohtaan kuin ilmaa ,
tulos vaan on päinvastainen,
normaalin arvostelukyvyn omaava huomaa kyseisen henkilön huono käytöksen ja saa myös sen mukaista palutetta jos ei suoraan naamalleen ainaki niin ainaki hänet huomataan typeräksi,
tietenki loukattu puoliso voi hakeutua tilanteesta pois, kuten esm,
lähtemällä " kylppäriin " tai luonnossa etsiä jotain itselleen mielenkiintoisempaa seuraa jos lähistöllä sattuu olemaan muuta mihin voi kiinittää huomionsa,
ja sitten kotona pitää puhuttelu käytöstavoista puolisolleen,