lempikukkasi,puu ja perenna

kärhöilijä

Kun nyt ollaan näin kesän loppupuolella,mitä parvekkeeltasi,pihaltasi löytyy.
Oletko vannoutunut pelargonia fani vai miten valitset kesän kukat? Lienekkö tästä jo keskusteltu,Hunksi ei ole paikalla ja muutama mieshän palstalla taitaa olla myöskin mielipiteineen ;)

Löytyiskös jutun juurta aiheesta.Itse olen köynnösfani,mökilläkin kiertää kaikenlaista pitkin puita.Pelargoni ei kiehdo,orvokit kevään ensimmäiset ja sitten loppukesällä krassit.

44

438

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Keväällä orvokkeja.
      Minulla on ollut "ruusutarha" ainakin kymmenen vuotta. Joka talvi kuolee joku, mutta istutan tilalle uusia. Nyt on mahtavan näköinen, pitäisi ottaa kuva.
      Nyt kukkii syysleimukat, ovat kauniita, mutta niistä tulee aina mieleen että kesä alkaa olla lopuillaan.
      Eniten tykkään ruususta.

    • Lusiina

      Ruusupapu, itse siemenistä kasvatettu, samoin Mustasilmäsusanna ja pieni auringonkukka.jokavuotinen miljoonakello tai amppelipetunia. Puista terhosta itse kasvatettu tammenalku ja uusimpana Vaahtera ja luumupuu.Nämä siis mieluisimmat. Kärhökin löytyy ja tämän kesän hankinta villiviini.

    • ///////

      Juutu ja uutu Hunksiisi, ei kiinnosta.

      Voikukkia.

      • #####

        Oletpas sinä sädehtivällä päällä.
        Oikea palstan ilopilleri :D
        Olispa meillä tylsää ilman sinua -----


      • \\\\\
        ##### kirjoitti:

        Oletpas sinä sädehtivällä päällä.
        Oikea palstan ilopilleri :D
        Olispa meillä tylsää ilman sinua -----

        Heps, on ihanaa, kun rakastaa.


      • aloittaja ///

        Ei minuakaan,hän vaan sekaantuu aina kaikkiin aloituksiin joten maininta siitä siksi,nauti sinä vaan onnestas!


      • näitä riittää
        \\\\\ kirjoitti:

        Heps, on ihanaa, kun rakastaa.

        Siinä taas yksi negative!


    • p-pauke*

      En pysty luokittelemaan lempikukkaani, kun niitä on niin paljon.

      Muutamia mainiten: syysleimu, rohtosuopayrtti, ruusunätkelmä, kehäkukka.....

      Omena., luumu-ja kirsikkapuut ovat kauniita kukkiessaan. Koivu runkoineen on kaunis.

      • 1.1947

        Pertan kanssa meni yksiin. Syysleimut on tänä vuonna valtavia, tukea pitää jo etsiä.
        Keväällä aloitan orvokeilla ja pelargoneilla. Pelargoni kukkii vielä hienosti sisääntulopuolella isossa ruukussa. Daaliat sain, joista en pidä. Ne kasvattaa vartta tuhottomasti ja kukat on melko pieniä. Ehkä ovat väärässä purkissa tai - paikassa.
        Pihalla on kärhö kiipeämässä kolmea entistä heinäseivästä pitkin. Europeana kukkii ja muutamia freesioitakin nousi. Sain isokukkaisia liljoja. Ne eivät ole lempikukkia liljakukkojen vuoksi. Niitä saa litistellä alvariinsa.
        Keväällä kukkii sammalleimukin. Pikkusydän kukkii toukokuusta lokakuuhun.
        Pidän pioneistakin, vaikka niiden kukinta-aika on aika lyhyt.
        Toisella pihalla on Teresanruuspensas. Siinä on vaaleanpunainen kukinta ja tuoksuu hyvälle. Kukkia ei ole kovin paljoa kerralla, mutta kauan se kukkii.
        Rhodopensaatkin on ihania, kun vain on niille sopiva paikka.

        Osa kukista on anopilta perittyjä vanhalla pihalla. Omia mieltymyksiä sitten lisäilen. Yksi hyvä perenna on päivänliljat. Ostin vaaleankeltaisen ja sen kukinta on kaunis. Ne kukkivat heinä-elokuulla.

        Kun nuoretkin oppisivat nauttimaan kukkaloistosta. Aika pienellä vaivalla ne pärjäävät.


    • ...

      Koiranputki ja horsma.

      Erittäin helppohoitoisia, kasvavat sitä paremmin, mitä vähemmän niitä hoitaa >:/

      Mutta, ei sen puoleen, on mulla istutuksiakin. Nyt poppista viinimarjat ja pihlajanmarjat. Parasta kotiviiniaikaa vuodessa. Puita joskus istutellut, näyttää hävikki olevan noin 50%, mutta osa kasvanut jo komeiksi. Pahin hävikki sattui tuijan kanssa, kakskymmentä tainta ja neljä jäi eloon. oivut kasvaa itsestään, kuusi kasvaa kyllä, mutta hitaasti. Monia muitakin puulajeja kokeillut, se on niinkuin kiikunkaakun, mikä menestyy, mikä ei. Muutama ensimmäinen vuosi ratkaisevia, jos ne niistä selviää, sitten net pärjää jatkossakin.

      Vanhojen kukkaistutusten hoitoon olen käyttänyt lähinnä viikatetta ja ruohonleikkuria. Ihmeen sitkeitä. Tossa joku sininen, lievästi lupiinin näköinen kukka leviää jokapaikkaan kilvan horsman kanssa. En nyt oikein tiedä, olen pari kertaa myrkyttänytkin sen vesakkomyrkyllä, siitä vaan ei pääse eroon mitenkään. Se vissiin kasvaa jotenkin siten, että se ikäänkuin levittää siemenensä salakavalasti, ennen, kuin ne ehtii myrkyttämään. Ja seuraavana vuonna kahta suurempi määrä.

      Mulla tämä plantaasi enenpi suojelualueena. Tsadissa koittanut minimoida puutarhanhoidon. Hiljakseen koittanut tehdä japanilaistyylistä puutarhaa, mikä lähinnä kiveä ja muutama kasvi, tarkaan mietityissä paikoissa. Se vähän kesken. Pitänyt antaa sireenin kasvaa älyttömän suureksi, se suojaa hieman jalkapalloilta. Että siinäpähän olkoon, sellaisena kuin se nyt on. Jonain päivänä joku saa polttimoonsa jalkapallon jasitten kaupunki laittaa kentän ympärille kunnollisen aidan. Sitten harkitaa uudestaa puutarhanhoitoa.

      =DW=

      • Lusiina

        Lupiinikin on vaatinmaton ja kasvaa joissain paikois itelkseen mutta yritäs vartavasten istuttaa ;/


      • Anonyymi
        Lusiina kirjoitti:

        Lupiinikin on vaatinmaton ja kasvaa joissain paikois itelkseen mutta yritäs vartavasten istuttaa ;/

        Oon niin sitä mieltä ennen mummoni mökin pihassa kasvoi lupiineja syreeni pensas josta huumaava tuoksu. Piha oli luonnonpiha apila kasvoi myos horsma. Mummoni ei koskaan sanonut että pitääpä mennä repimään ne juurineen kun on vieraslaji. Mummon takapihalla oli upea luonnonniitty jossa kasvoi valtaisa määrä luonnonkukkia mehiläisiä oli paljon ne tekivät mummon mehiläis pönttöön paljon hunajaa. Lehmät käyskentelivat läheisellä niityllä. Lehmät olivat paljon ulkona olipa niille tehty sade ja aurinko suoja katos. Sen alle menivät sadetta pakoon. Liika kuumuus kesällä ei ollut hyvä niillekään. Muistan aina kun vettä lehmille kannettiin paljon. Mummoni mökki iso tupa ja kamari olo aivan ihana. Kesät vietimme mummolassa. Sika eli kesät ulkona tonkien maata me lapset keräsimme sille vesi heinää. Lampaat määkivät omassa laidunalueessaan. Kissat piti huolen ettei hiiriä tullut liikaa. Marjat sienet haettiin metsästä. Verkot ja katiskat oli järvessä. Mummo leipoi aina joka viikko. Jokaiselle päivälle oli omat hommat joihin me lapset osallistuimme. Meitä olo neljä sitte ukki ja mummi. Ihanaa aikaa luontoa kunnioitettiin elettiin sen ehdoilla. Mitäs nykyään tuhotaan sen kun keretään


    • L - L

      Lempirehuni on basilika. Pienelle parvekkeelle ei paljon mutta mahdukaan.
      Jotain pieniä, punaisia kukkia siellä on.

      Käytän basilikaa päivittäin ja tähän mennessä olen tehnyt yhden pestosatsin, tosin määrä alle litran mutta on sen verran paksua, että käyttöön oton yhteydessä on syytä ohentaa tuntuvasti öljyllä.

      Kerrostalomme pihan perällä on kaksi isosipulista kukkaa jotka nostetaan syksyllä autotalliin ja keväällä sisään kukkimaan.
      Merkkiä en tiedä koska ne ovat vaimon pisneksiä.

      Asunnossamme olevat kukat ovat kestävämpiä laatuja. Eivät vaadi kastelua eikä lannoitusta ja sietävät hyvin tuuletusta ja vetoa.
      Oikein hyviä!

      • Anonyymi

        Hei, basilikan seuraksi partsille voisitte ostaa chili-kasvin, niitä on mietojakin versioita. Itselläni on ollut muutama vuosi kesällä chili partsilla ja ostan sen aina kukintavaiheessa. Tuntuu kivalta seurata kun ensin ilmestyy vihreät chilit, sitten väri muuttuu keltaiseksi ja lopulta punaiseksi. Joka kesä olen saanut valtavan määrän chilejä, pilkon niitä siivuiksi ja laitan pakkaseen pieniin annospusseihin. Chilille on ihanteellinen kasvupaikka etelä/länsiparveke, rakastaa auringonpaahdetta, jos on parvekelasit niin kannattaa pitää osa päivästä kiinni, chili tykkää. Kastelu päivittäin, illalla kuumimpaan aikaan on tärkeää muistaa.


    • reppuriika

      Lempi puita ovat pihlaja ja pidän kaikista luonnonkedon kukkasista. Mikä ihanampaa kuin kuin katsellä täydessä kukassa kylpevää luonnonniittyä.

    • ................

      lupiini on todellä näyttävän näköistä tie reunoilla,täällä on vaalean punaista,tumman violettia ja valkoista,todella näyttävää...parvekkeella mulla on kuus erin väristä pelargooniaa,kukkineen taukoamatta koko kesän

      • ------

        Samalla syö alkuperäislajejamme. Komeita, toki.


    • k/k

      On aivan sama onks hunksi palstalla vai hiekanpöly suussaan rallipolulla.
      Puhutaan me kukkasista.
      Alppiruusu se suosikki mut parvekkeen pelakuut kuuluu perinteeseen ja verenpunasina,muut värit on pliisuja.
      Nytkin kattelen niit kun elokuinen hämärä hiipii niitten ympärille ja hiljalleen peittää ne näkymästä.
      Puol hämärässä kun tausta on kirkkaampi niitten väri pääsee oikeuksiinsa.

    • iltavitsikäskärhö

      Vyöruusu ja kuurankukka.

    • silmäniloa

      Minun parvekkeellani näkyy tököttävän kuivunut joku... krysanteemi se kai oli aikoinaan vähän aikaa. Nyt ruskea kuiva pikkupuska valkoisessa ruukussa.

    • demeter1

      Meidän pihapiiri on melkein luonnontilassa. Tai vanhat, apen istuttamat koristepuu ja -pensaat siellä kyllä rehottavat. Syyshortensia taitaa nyt olla kukkimisvuorossa
      Tämän kesän ominaisuus näytti olleen se, että kaikki kukki nopeasti, alppiruusu, sireeni, ruusut....
      Lupiineja ollaan vahdittu koko kesä. Niitetty heti, kun nostavat päätään, yritetty repiä juurineenkin.

      • ...

        Round Up

        Se vetää kyllä ruskeaksi. Ite käytänyt muutamia kertoja, vaihtelevalla menestyksellä. Ajoitus tärkeä, pitää olla vihreä, ei saa kukkia.Siiäkin vaan se ongelma, se ei tapa siemeniä. Eli pitää kai ruiskuttaa useampana vuonna peräkkäin, oikeaan aikaan.

        Mulla kaiketi lisäongelmana, siemenet nyt leviää, tuulten tai elukoitten avulla. Toi yks sininen alkanut tympimään, parikymmentä vuotta, vaihtelevalla aktiviteetilla koittanut hävittää sitä, ei siitä eroon näytä pääsevän. Pari "jotain", joita koittanut hävittää monellakin konstilla, joopajoo, nythän nuo näyttää kukkivan, vaikka viimekesänä ajoin ruohoonleikkurilla monet kerrat yli.

        Rontoppia ei kannata ostaa kaupan kukkahyllystä. jos tuntee jonkun maanviljelijän, siltä saa äkäsempää kamaa, varsin sopuisaan hintaan. Noi kaupan laimennetut suihkepullot älyttömän kalliita, pöndellä ostavat suunnilleen tynnyreissä.

        =DW=


      • demeter1
        ... kirjoitti:

        Round Up

        Se vetää kyllä ruskeaksi. Ite käytänyt muutamia kertoja, vaihtelevalla menestyksellä. Ajoitus tärkeä, pitää olla vihreä, ei saa kukkia.Siiäkin vaan se ongelma, se ei tapa siemeniä. Eli pitää kai ruiskuttaa useampana vuonna peräkkäin, oikeaan aikaan.

        Mulla kaiketi lisäongelmana, siemenet nyt leviää, tuulten tai elukoitten avulla. Toi yks sininen alkanut tympimään, parikymmentä vuotta, vaihtelevalla aktiviteetilla koittanut hävittää sitä, ei siitä eroon näytä pääsevän. Pari "jotain", joita koittanut hävittää monellakin konstilla, joopajoo, nythän nuo näyttää kukkivan, vaikka viimekesänä ajoin ruohoonleikkurilla monet kerrat yli.

        Rontoppia ei kannata ostaa kaupan kukkahyllystä. jos tuntee jonkun maanviljelijän, siltä saa äkäsempää kamaa, varsin sopuisaan hintaan. Noi kaupan laimennetut suihkepullot älyttömän kalliita, pöndellä ostavat suunnilleen tynnyreissä.

        =DW=

        Siis joku myrkky vai ? Ei olla kyllä kokeiltu kuin viikatetta ja käsin kiskomista...
        Vähän työläältä kuulostaa myrkyttelykin, eikä sitä nyt luontoaktivisti kovin helposti sille linjalle lähde... Siedätys taitaa olla meidän lääke.


      • ...
        demeter1 kirjoitti:

        Siis joku myrkky vai ? Ei olla kyllä kokeiltu kuin viikatetta ja käsin kiskomista...
        Vähän työläältä kuulostaa myrkyttelykin, eikä sitä nyt luontoaktivisti kovin helposti sille linjalle lähde... Siedätys taitaa olla meidän lääke.

        Myrkky, jep.

        Kandee hokata, kaikki maanviljelijät ruiskuttavat sitä pelloilleen joka vuosi. että kun ostat jotain kaupasta, se on lannoitettu fosforilla, maaperää ravittu kalsiumilla ja kalkilla, ruiskutettu myrkyt, ruiskutettu korrenvahvistimet viljakasveihin, vissiin jotain myrkkyjä tuhohyönteisillekin. jne.

        Rountuppi en varsinaisesti mainosta, mutta sitä olen käyttänyt, sen jälkeen kun kielsivät DDT.n Täsmäkamaa, jonkinlainen ruisku, ruiskutetaan sen kasvin päälle, joka aiotaan poistaa. Tsadissa mulla tavallinen suihkepullo, Hikiällä halpa isohko pumpattava pullo. Idea on, se pruutataaan oikeaan aikaan kasvin vihreisiin osiin, siitä kuolee sitten juuret myös samalla. Mutta siemenille se ei voi mitään.

        Mun käsittääkseni varsin luontoystävällinen, en muista koostumusta, KVG, mutta sen teho häviää nopeasti, ei tapa vääriä kasveja, eikä ole mitenkään erityisen myrkyllinen muutenkaan, paitsi viherkasveille.

        Mä nimittäin aikanani tulin tulokseen, ei mun kannata osallistua viikateniiton mm-kilpailuihin, ei ole mun laji. Ja sen verran lääniä, että nykimisestä ei tule mitään. Joku koiranputki yleensä katkeaa juuresta ja seuraavana vuonna kasvaa entistä innokkaammin >:/

        =DW=


    • freesia mulle

      Olen aina pitänyt freesiasta, siinä on aivan ihana tuoksu. Ruusuista en ole koskaan erityisemmin välittänyt, vaikka niissäkin on upeita lajikkeita. En tietysti pistä pahakseni jos saan ruusuja, mutta freesiat on mun juttu.

    • Hei kun keikuskelen

      Aloituksesi otsikko on "lempikukkasi, puu ja perenna".
      Siihen olis voinut vielä lisätä, kasvi jota pelkäät tai kasvi joka sujahtaa uniisi.:)

      Vuosia sitten istutin saareen Jättiläiskurpitsan. Tuo kasvi oli toden totta JÄTTILÄINEN, se ryömi maata pitkin ja muistutti jättimäistä mustekalaa. Sen lonkerot olivat parinkymmenen metrin pituisia. Kauhistus, se imaisee koko saaren sisuksiinsa. Pyysin miestäni katkomaan lonkeroita, kun minua suorastaan pelotti koko otus. Ikänä enää en sitä kasvia istuta.


      Nyt minulla on yksi kauhistus parvekkeella. Tai ei yksi vaan kaksi ja vieläpä etuoven vieressä kolmas. Istutin rypäskän Kelloköynnöksen siemeniä keväällä. Ajattelin, että pistetäänpäs nyt oikein reilulla kädellä siemeniä, että tulisi kunnon köynnös. Joooo ja kunnon köynnös on tullutkin. Se on lähtenyt pakoon minulta. Se kämpii ja kämpii, yli parvekkeen katon ja kattoa myöten sitten rämpii aina vain kauemmas. Näen sen, koska parvekkeeni katto on ikkunamaista pleksiä.

      Kun istun parvekkeella, niin välillä mielikuvitukseni sanoo PÖÖÖÖÖ ja näen tämän kämpijäkasvin lihansyöjäkasvina :) Jep, kauhea kasvi, joka tarrautuu minuun ja lonkeroillaan ympäröi koko minäni. Kuristajakäärme. Hyi helkkari sentäs.

      Tuo kasvi on nyt arvioni mukaan neljä metrinen. Oon joutunut lisäilemään naruja sinne tänne, koska lisää ja lisää sivuhaaroja pukkaa.

      Odotan kukkia, lilan värisiä komistuksia. Kuvassa ne näytti aivan mahtavilta.


      Parvekkeella on myös neljä istuttamaani tomaattia. En ostanut valmiita taimia, vaan siemenestä kasvatin. Nyt nekin on parvekkeen kattoon asti. Raakoja tomaatteja paaaaaaljon. Yritin laskea niitä ja kukkia, mutta menin laskuissa sekaisin.


      Ai jaa, että lempikukkaniko. No se on ruusu. Tykkään kovasti myös harjaneilikoista. Niitä mulla on tuola pihassa. Monivuotisia. Lapsuuden kodissa oli näitä harjaneilikoita kans paljon.


      Mikä puu, mikä puu, mikähän se olis. Hmmm....
      Koivu on yes. ihanan värinen runko mustine viiruineen. Keväällä koivu toitottaa mulle, että hei hoi nyt tuloo kesä.

      • monstera deliciosa

        Aika hauskaa, "hei kun keikuskelen"!

        Minulla kukkien saattohoito alkaa yleensä sillä hetkellä kun tuon sen kotiini. Kerran kuitenkin toin pienen kauniin peikonlehden, jonka ajattelin olevan mukava pienellä nurkkapöydällä kuihtumassa. Sepä osoittautuikin elämänhaluiseksi monsteriksi, joka rävähti älyttömään kasvuun. Sain vetää nurkkapöytää kauemmaksi ja kauemmaksi nurkasta joka päivä kunnes se oli keskellä lattiaa. Vei muutamankin neliömetrin minun maksamastani vuokratilasta ihan hukkaan.

        Ilmoitin sitten paikallislehdessä, että terve elämänhaluinen peikonlehti lahjoitetaan pois noutamista vastaan. Muutama kävi katsomassa, kauhistui ja kääntyi ympäri. Ilmoitin uudestaan ja sitten nappasi. Kyllä tuntui helpolle hengittää taas, kun näin sitä vietävän peräkärryn lavalla kauas kauas kauas... Otin muutaman tanssiaskeleen sen muistoksi keskellä lattiaa, missä se oli aikansa levennellyt.

        Ei ikinä enää(n) peikonlehteä.


    • 2+6
    • lumikärhönen

      Keijunmekko on suosikkini,olen parina kesänä itse sinnikkäästi kasvattanut siemenistä kukat,siis kylvänyt jo talvella siemenet.

      Ruusupapu on hyvä köynnös,vaatimaton ja leviää kuin rutto.Ja siitä saa siemenet aina seuraavaksi vuodeksi.
      Krassi olis kiva mutta mikä piru se on kun siihen aina tulee niitä mustia ikäänkuin ötököitä tai jotain.
      Ei auta mäntysuopasuihkutus,kun se tauti alkaa,se peittää pikkuhiljaa koko kasvin.Kukahan osaisi neuvoa miten niistä pääsee eroon.
      Puista sanoisin mänty,sitä täytyy aina joskus halata,voimamänty.
      On paljonkin suosikkikasveja,ai niin,rakkain lienee lumikärhö.
      Surettaa että se jäi myymäni mökin pihaan loistossaan.

    • meeriamanda

      Tulipa tuo myyränkarkoitus neuvo hiukka viiveellä... ei ole enää mitä talvisin söisivät, kaik´ on jo syöty.;//

      Markettaa, kirkkaanpunaisia pelargoneja ja quineanliisoja ns. keskipenkissä.. sivustalla paljon auringonkukkia ja sinisiä, keltaisia kukkia nimeä en muista noiden korkeitten väleissä... .toisessa sivustassa perinteiset viherjutut.

      Korkea iso sarviksen ruukku täynnänsä orvokkeja... ainakin vielä ovat kaikki hengissä , syksyllä kompostiin,... niin ja amppeleissa riippuvedenpisaroita... piskuinen piha on korea vaikka ite kehunkin ;))

      Olen " kaikki kukkainen " , ensivuonna uudet kukkijat.

    • parasta aikaa*.

      Pihaltani löytyy monenlaista kukkaa...kukassa ovat:
      Ruiskaunokkeja, kehäkukkia, piiankieltä, keijunmekkoa, pelargonioita, verenpisaraa, erivärisiä lobelioita, apinankukkaa, astereita, erivärisiä marketoita, krasseja, ruusuja,ukonhattua, malvaa, tarha-alpia, ym.ym.

      Lempipuuni on vaahtera.

    • Parvekkeellani on amppeleissa kaksi Mustanmerenruusua, eivät ole näin runsaasti kukkineet ennen sisätiloissa.
      Lisäksi on Valkoinen Joulukaktus, sekä Pääsiäiskaktus.
      Äitienpäiväruusukin jatkaa kukintaa, korkeutta on tullut huimasti.
      saa nähdä saanko selviämään sen talven yli elossa...
      Parvekkeeni on ns. kuumalla puolella, että yleensä päivän ajan on kaihtimet kiinni.

    • Ancelicae Nymphaeaceae, erittäin harvinainen ja laadukas kukka.
      Puista Koivu on saunassa parasta Suomesta.
      Kermalla saa kaikesta parennuntua pernaakin.

      H.

      • vai niin ;)

        Ei löytynyt kukkakirjasta. ;)


      • vai niin ;) kirjoitti:

        Ei löytynyt kukkakirjasta. ;)

        "vai niin ;)"

        Minä huomautin että se on harvinainen.
        Ja koska minä sen löysin, sain antaa myös sille nimen.
        Kyllä sinä sen ryhmän löydät.

        H.


    • tammenterhoja

      Ruusu on aina ruusu, tammi puista.

    • Olin luonut puutarhani työllä ja rakkaudella. Siellä kukoistivat varhaisesta keväästä alkaen scillat, krookukset, lumililjat, sinitähdet, narsissit, tulppaanit, hyasintit, alppiruusut, jalosyreenit.

      Sitten monenlaiset perennat ja kukkivat pensaat, kukin vuorollaan. Lempikukkiani olivat erilaiset pionit, jasmiinit, kärhöt, pallohortensiat, syysleimut.

      Nyt on tyytyminen parvekkeellani kukkiviin pelargoneihin, niitä olivat tosin täynnä jo terassieni kukkaruukut.

      Elämme luopumisen aikaa, mitään emme saa mukaamme....

      Olen onnellinen siitä, että suloisen puutarhani saivat ihmiset, jotka osaavat siitä nauttia.

      • Ai niin, lempipuuni oli pihallani kasvanut Pyhä pihlaja, riippakoivu oli myös hyvin kaunis. Kaadatin suuren kuusen, hevoskastanjan, männyn, jalavan. Jäljellej jäivät suuri pihlaja, riippakoivu, luumupuu, kolme kirsikkapuuta, kaksi hevoskastanjan taimea, jotka olin kasvattanut pähkylöistä, monta vaahteraa, muutama tammi.

        Onhan siinä jo pihalle puita kaupunkialueella.

        Kasvamassa myös lukuisia tuijia ja vuorimäntyjä.


    • Anonyymi

      Syreenit kukkii ja omenapuista lähtee kukkaset , metsässä kielot kukkivat .-

      Skånepåg

    • Anonyymi

      esiangervo ja keltamatara, epäilen että moni veikkaa tuomen ja syreenin väärin, saoin kun ketunleivän ja metsätähden, heinä ja sinisorsakin arvataan väärin.
      Toisaalta, nyt löytyy korvasieniä jos joku niistä pitää

      • Anonyymi

        piti olla mesiangervo


    • Anonyymi

      Parvekeni on pieni ja aamusta itaan aurinko paistaa sinne.Nousee lämpötila yli plus 30 pitkälti.Yön aikana ei viilenen.Kun aurinko paahtaa.Tekee talon seinästä kuin saunan kiukaan.Ihaillaan vaan luonnon kukkia.Kielot on täydessä kukassa yhdessä monista Helsingin lähiössä.

    • Anonyymi

      Vaikka nyt taas ollaankin kesän alkupuolella, niin lempikesäkukka taitaa kuitenkin olla tuo (kerman)valkoinen samettikukka. Kesäleimu sen kaveriksi, niin on silmän iloa, kukinto on kaunis ja kestävä, helppohoitoinen. Vanha tammi ihan tuossa etupihalla on parasta. Vanha, rehevä tarha-alpi, viikon parin keltainen, kaunis pläjäys.

      entinenmiäs

    • Anonyymi

      Ystävälläni on piha täynnä erilaista pensasta ja perennaa. Kesäkukka-asetelmatkin ihania luomuksia. Minäkin kävin puutarhalla: mukaani tarttui jälleen kerran neljä eriväristä miljoonakelloamppelia! Näillä mennään.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Baaritappelu

      Hurjaksi käynyt meno Laffassa. Jotain jätkää kuristettu ja joutunu teholle...
      Kokkola
      67
      6629
    2. Tappo Kokkolassa

      Päivitetty tänään Iltalehti 17.04.2024 Klo: 15:23..Mikähän tämä tapaus nyt sitten taas on.? Henkirikos Kokkolassa on tap
      Kokkola
      27
      4283
    3. Miksi tytöt feikkavat saaneensa orgasmin, vaikka eivät ole saaneet?

      Eräs ideologia itsepintaisesti väittää, että miehet haluavat työntää kikkelinsä vaikka oksanreikään, mutta tämä väite ei
      Sinkut
      271
      2700
    4. Poliisit vaikenee ja paikallinen lehti

      Poliisit vaikenee ja paikallinen lehti ei kerro taposta taaskaan mitään. Mitä hyötyä on koko paikallislehdestä kun ei
      Kokkola
      26
      2060
    5. MAKEN REMPAT

      Tietääkö kukaan missä tämmöisen firman pyörittäjä majailee? Jäi pojalla hommat pahasti kesken ja rahat muisti ottaa enna
      Suomussalmi
      30
      1588
    6. Mitä ihmettä

      Kaipaat hänessä
      Ikävä
      97
      1417
    7. Kuntoutus osasto Ähtärin tk vuode osasto suljetaan

      5 viikkoa ja mihin työntekijät, mihin potilaat. Mikon sairaalan lopetukset saivat nyt jatkoa. Alavudelle Liisalle tulee
      Ähtäri
      55
      1121
    8. Itämaisesta filosofiasta kiinnostuneille

      Itämaisesta filosofiasta kiinnostuneille. Nämä linkit voivat auttaa pääsemään niin sanotusti alkuun. https://keskustel
      Hindulaisuus
      304
      1117
    9. Välillä käy mielessä

      olisiko sittenkin ollut parempi, että emme koskaan olisi edes tavanneet. Olisi säästynyt monilta kyyneleiltä.
      Ikävä
      78
      1084
    10. Mulla on kyllä

      Järkyttävä ikävä sua. Enkä yhtään tykkää tästä olotilastani. Levoton olo. Ja vähän pelottaa..
      Ikävä
      39
      1041
    Aihe