varattu

Oon varattu ja oon ihastunu yhteen toiseen yli ihanaan varattuun.. Mitä.teen ?
17656
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 17

Vanhimmat

Olen samassa tilanteessa. Ihastumista on jatkunut jo yli vuoden, eli mistään pikkujutusta ei ole kyse. Jos teillä ei ole lapsia, anna palaa ja kerro tunteistasi. Elämme vain kerran.

Äänestä
  • Samaa mieltä.
    Jos molemmat olette samoilla linjoilla, niin sanoista teoiksi, niin ei kaivele myöhemmin.

    Äänestä

  • En vaan tiiä miten kertoisin sille kun kuitenkin työskentelee samassa työpaikassa kanssani ja tuntuu olevan aika uskollinen naiselleen.. Omassa suhteessa tuntuu ettei mikään en toimi..

    Äänestä

  • ihastunut varattuun kirjoitti:

    En vaan tiiä miten kertoisin sille kun kuitenkin työskentelee samassa työpaikassa kanssani ja tuntuu olevan aika uskollinen naiselleen.. Omassa suhteessa tuntuu ettei mikään en toimi..

    Sama juttu, olemme työkavereita. Siksi en ole vielä(kään) uskaltanut ottaa asiaa puheeksi. Työskentelemme yhdessä aika paljon, joten jos saisin täystyrmäyksen, voisi olla hankalaa jatkaa samassa työpaikassa. Tosin ei tämä ihastuneena oleminenkaan ole hauskaa, tai se järjetön mustasukkaisuus, mitä tunnen, kun ajattelen toisen miehen hänen kanssaan. Monta yötä on tullut valvottua näitä asioita miettiessä, monet itkut itketty ja monet ekstaasiin verrattavat ihastumisen tunnetilat koettu.

    Äänestä

  • Ihastunut m kirjoitti:

    Oletko itse vapaa? Minä olen varattu mutta ihastunut vapaaseen mieheen.

    Äänestä

  • ehkä juuri me? kirjoitti:

    Oletko itse vapaa? Minä olen varattu mutta ihastunut vapaaseen mieheen.

    Teknisesti olen vielä varattu (ero käynnissä).

    Äänestä

  • ihastunut varattuun kirjoitti:

    En vaan tiiä miten kertoisin sille kun kuitenkin työskentelee samassa työpaikassa kanssani ja tuntuu olevan aika uskollinen naiselleen.. Omassa suhteessa tuntuu ettei mikään en toimi..

    Jos suhteesi ei toimi, niin lopeta se ensin äläkä loukkaa kumppaniasi ehdoin tahdoin vielä enemmän toisiin ihastumalla. Yleensä parisuhteessa, jos toisesta tykkää ja toista kunnioittaa niin on uskollinen, eli ei se mies ole kiinnostunut sinusta. Sinä itse olet vaan mennyt ihastumaan puutteesta siitä, kun parisuhteesi on ongelmissa ja näet tämän miehen olevan se ihannemies, jonka kanssa varmaan kaikki toimisi..

    Äänestä

  • Ihastunut m kirjoitti:

    Teknisesti olen vielä varattu (ero käynnissä).

    Avo vai avioliitto ?

    Äänestä

  • ihastunut kirjoitti:

    Avo vai avioliitto ?

    Avoliitto.

    Äänestä

En osaa kyllä auttaa. Omalla kohdalla kävi niin että rakastuin. Kerroin nykyiselle että haluan erota. Puoliso ei halunnut erota. Tosin ei halunnut myöskään hän johon rakastuin. Nyt yritän unohtaa häntä. Nyt se pää vasta onkin sekaisin. Toisessa kupissa painaa ehjä perhe ja toisessa se että olisi puolisolle oikein erota.

Äänestä

menee?täällä kans mies samassa tilanteessa.
itsellä kylläkin perhettä,mutta ollaan ihastuksen kanssa keskusteltu siitä,että ei avokin kans enää mitään....

Äänestä
  • Kannastako keskustella sen avokin kanssa ensin...

    Äänestä

..provoileen....

Äänestä
  • Sama täällä mutta unohdettava kun ihastus ei molemmin puolista ja eihän varattuna Sais näin käydä..

    Äänestä

Kannattaisko päättää oma parisuhde ensin, jos se ei anna enää sulle mitään ja siten et myöskään loukkaa sitä nyksääsi kuin sen eron verran. Ja vasta sitten edetä sen seuraavan kanssa, jos hän varattuna edes on sinusta kiinnostunut.

Äänestä

Jos olet tosissasi ihastunut, kerro asia hänelle...ainakin tiedät onko hänellä
tunteita sua kohtaan. Pääset asiassa eteenpäin.

Äänestä
  • Minä kans varattu ja ollut ihastunut mieheni vapaaseen ystävään jo pari vuotta. Toivon että pääsisin näistä tunteista kun eivät johda mihinkään muuhun kuin tuhoamaan pitkän ystävyyden ja hyvän avioliiton. Alkuun luulin se olevan jotain pientä enkä kiinnittänyt huomiota.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

ihastunut varattuun kirjoitti:

Oon varattu ja oon ihastunu yhteen toiseen yli ihanaan varattuun.. Mitä.teen ?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu