Apu olisi tarpeen

Hei kaikki!

Odotan esikoistani ja olen aivan hukassa tässä älyttömän laajassa vaunuviidakossa.
Kaikki muu jo löytyy, paitsi vaunut sekä turvaistuin.
Kysyisinkin nyt kokenemmilta, mitä kannattaa ostaa.
Kaiken muun olen hankkinut käytettynä, mutta vaunuihin ja turvaistuimeen olen valmis satsaamaan, jos hinta/laatu-suhde kohtaa.
Olen miettinyt yhdistelmävaunuja, mutta mitkä niistä olisi hyvät??
Ja kannattaako matkarattaoden, kaukalon ja telakan osto vai erikseen turvaistuin ja yhdistelmät vaan ja myöhemmin jotkut sateenvarjorattaat tms...

Liikun todennäköisesti paljon niin maalla kuin kaupungissa, joten vaunujen tulisi olla hyvät. Topivon niiden myös kestävän kokoajan kun lapsi rattaita tarvitsee.

Olen todella kiitollinen kaikista vastauksista tietämättömälle.
3106
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Meillä oli brion yhdistelmävaunut (ystävällä samanlaiset), ja niissä mekanismit hajosi noin vuoden käytön jälkeen (ystävällä kesti muutaman vuoden). Itse en enää ikinä osta brioa, koska olivat kuitenkin aika kalliit 600e. Monella tutulla edullisemmatkin ovat kestäneet paremmin. Nyt tälle toiselle tulevalle lapsukaiselle ajatellin käydä testaamassa crescentin yhdistelmävaunuja. Niitä on kehuttu, ja ovat kohtuuhintaiset eli sen samaisen 600e. Kannattaa vaan tsekata, että on ilmakumirenkaat, jos kerran liikut paljon. Pääsee paljon mukavammin esim lumessa kulkemaan.
Kaukalon joudumme myös ostamaan, mutta siinä noudatan samaa periaatetta etten valitse halvinta mutten myöskään kalleinta. Sehän menee sen max 1vuoden... Nettikaupoissa on vähän edullisemmat hinnat, mutta kannattaa käydä testaamassa liikkeessä. Vaunuissa on paljon eroja.

Äänestä

Meillä oli kahdet yhdistelmät,mutta vain toiset ostettiin ja toiset saatiin lainaan. Asutaan maalla jossa vaunujen pitää olla tukevat ja semmoiset että pääsee melkein vaikka umpihangessa :D Ostin Emman (Bestar cmb)vaunut jotka maksoi 250e jotka oli vaan kotona/mummolassa käytössä. Ei tarttunut lumi renkaisiin ja oli todella tukevat ja hyvät. Ja suhteellisen kevyet kuitenkin nostaa esim auton kyytiin :)
Toisina yhdistelminä meillä oli Gessleinin Vision M3:set jotka oli kaupungilla tosi hyvät. Kolmipyöräisinä kääntyi tosi hyvin,mutta sitten taas epätasaisessa maastossa oli tosi hankalat vaikka etupyörän sai lukkoon. Näihin sai turvakaukalon helposti kiinni ja turvakaukalona meillä oli Britax Baby Safe Plus.Ja sen kanssa oli se telakka joka oli hyvä kun ei tarvinnut puljata turvavöiden kanssa. Meillä ei turvakaukalo mennyt kyllä lähellekkään vuoden ikään asti vaan 8-9kk vanhana oli siirryttävä jo turvaistuimeen. Poika vihasi turvakaukaloa koska oli liian ahdas ja poika oli tosi pitkä ikäisekseen.
Nuo Gessleinit taitaa maksaa jotain 700e eli jos ei oltais niitä saatu lainaan niin tuskin ois tullut ostettua!:)
Sitten vielä hankin matkarattaat jotka on ihan Carenan perusrattaat. Halusin autoon semmoset helposti kasattavat ja mukana kulkevat rattaat.

Mä olen tykännyt näistä meidän vaunuista/rattaista kaikista kovasti. Nuo Emmatkin menee kaupungilla,mutta eivät tietysti käänny ihan niin helposti kuin kolmipyöräiset. Jos ei liikuttaisi autolla pitkien välimatkojen takia niin en välttämättä olis matkarattaita hankkinut vaan mennyt yhdistelmillä sen aikaa mitä muksu niitä tarvii :)

Äänestä

Joulukuu 2013 vauvailijoissa kirjoitin pitkähkösti mielestäni tärkeistä seikoista, jotka tulisi huomioida vaunuja hankkiessa, voit katsoa sieltä jos kiinnostaa.
Meillä ollut kuudet vaunut/rattaat, joten jonkin verran kokemusta. Viimeisinä Brio Sing runko, johon saa vaunukopan/ratasosan(käännettävissä), turvakaukalon ja kaukalolle kiinnitystelakan autoon.
Eri merkeillä näitä travel systemejä löytyy, mutta on ihan ehdottoman hyvä juttu, varsinkin kaukaloikäisellä on tosi kätevää kauppamatkoilla, kun yleensä nukahtaa autoon, niin kaukalon saa suoraan runkoon ja vauvan nukkuvana mukaan kauppaan, meillä ainakin heräsi jos yritti siirtää autossa olevasta kaukalosta vaunuihin/rattaisiin.
Lisäksi kaukalon kädessä raahaaminen on syvältä, hakkaa polveen ei niin kivasti.

Myös telakka autossa mahtava, ei enää ikinä tarvii pujotela ja viritellä turvavöitä, viitsii tehdä lyhyemmänkin pysähdyksen tai monia. Pidemmän päälle nimittäin alkaa rassaamaan se turvavyön kanssa virittely.
Meillä ollut Brion Singit käytössä 3 vuotta ja ovat ihan uuden veroiset, aiotaan käyttää syntyvällä vauvalla myös ja kun on kaikki osat, niin vaikka joku sitten joskus hajoiskin, niin ei se niin paha sijoitus ole ostaa yksi uusi osa. Kun näitä nyt ainakin saa edelleen, halppismalleihin vaikea löytää myöhemmin varaosia.

Myös Brio Pony perusrattaa vanhemmalla lapsella olleet tosi kestävät, kun säätöosat(vähäiset) metallia eivätkä muovia, joka helposti hajoaa käytössä.

Varmasti monet merkkirattaat ovat hyviä, meillä nämä Brion Singit olleet kalleimmat ja myös parhaat. Eli en yhdy ensimmäisen kirjoittajan mielipiteeseen. Meillä myös olleet lentokoneessa ja matkoilla mukana ja siellähän niitä paiskotaan lastatessa, niin nämä kestäneet senkin, yhdet matkarattaat hajosivat siinä hommassa.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


äippäliiniviidakossa kirjoitti:

Hei kaikki!

Odotan esikoistani ja olen aivan hukassa tässä älyttömän laajassa vaunuviidakossa.
Kaikki muu jo löytyy, paitsi vaunut sekä turvaistuin.
Kysyisinkin nyt kokenemmilta, mitä kannattaa ostaa.
Kaiken muun olen hankkinut käytettynä, mutta vaunuihin ja turvaistuimeen olen valmis satsaamaan, jos hinta/laatu-suhde kohtaa.
Olen miettinyt yhdistelmävaunuja, mutta mitkä niistä olisi hyvät??
Ja kannattaako matkarattaoden, kaukalon ja telakan osto vai erikseen turvaistuin ja yhdistelmät vaan ja myöhemmin jotkut sateenvarjorattaat tms...

Liikun todennäköisesti paljon niin maalla kuin kaupungissa, joten vaunujen tulisi olla hyvät. Topivon niiden myös kestävän kokoajan kun lapsi rattaita tarvitsee.

Olen todella kiitollinen kaikista vastauksista tietämättömälle.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu