Kenen munaus? Palvelut Haapajärvelle 1,5 kk:ksi (poli ja päivystys)
valtuusto päätti, että tk puretaan (29.4) ja tilapäisesti siirrytään parakkeihin.
Hallituksen pöytäkirjassa sanotaan,( 4.7.2013) että parakit olisi tullut tilata KESÄKUUN LOPPUUN MENNESSÄ. Kaupunginhallitus päätti 4.7. tehdä konttitilaukset tk:lle. Mutta myöhästyi, ne menivät toisille.
Tekninen lautakunta ei ollut asiaa valmistellut, sitä ihmetellään.
Nyt myöhästyttiin ja pahemman kerran.
4.7.2013 kaupunginhallitus toteaa, että tilaus olisi SIIS tullut tehdä kesäkuun loppuun mennessä, mutta virkamiehet nukkuivat ruususen unta ja kontit
myytiin toiselle asiakkaalle.
Tämä on semmonen juttu, että nyt saa kysellä virkamiehiltä, miten tämmöiseen on päästetty asiat. Kuka maksaa viulut?
Vaikka Joku Parkkinen olikin valittanut asiasta, ei tarvitse hokea sitä syyksi, koska hallinto-oikeus ei ole antanut valtuuston päätökselle täytäntöönpanokieltoa.
Pro Pyhäjärvi ei ole myöskään mitenkään asian hoitoa vaikeuttanut (lue Nurmisen kirjoitus vastineeksi Sarkkiselle Py-san.) Ei pidä levittää väärää tietoa, jota jo olen kuullut tehtävän.ETTÄ SYY OLISI PRO PYHÄJÄRVEN
Asia on ollut aivan muissa käsissä!!
Nyt on selvitettävä , kuka tämän vahingon sai aikaiseksi.
.Ihmiset laukkaavat Puolitoistakuukautta Haapajärvellä. päivystyksessä ja polilla. Niinkö on? Hyvä kaupungintalo, hyvä!! Kait sinne H-järvelle annetaan kyyti tai kyytikorvaus ja korvausta ajanhukasta, kuten Hankilallekin.
Samalla ostoskassit täyttyvät, että sekin vielä
AIKAISEMMIN, ENNEN TÄTÄ HUHUA
Selänne- lehdessä(28.7) ilmoitettiin , että toimenpiteet polilta on siirretty osasto kahdelle.
Onko tämä nyt varmasti ja varsin tahallaan sitä pelin politiikkaa, johon hallinto ja valmistelijat ovat sotkeutuneet.
ONKO TÄMÄ HUHU EDES TOTTA?? VASTATKAA JA SELITTÄKÄÄ, KUKA TÄSSÄ NYT ON VASTUUSSA?
LUKEKAA LEHTI-ILMOITUSTA (SELÄNNE, PYHÄJÄRVEN SANOMAT)
Pj.sanomissa ja Selänne-lehdessä (28.7) on seuraavanlainen ilmoitus, josta kirjoitan pätkän:
"Pyhäjärven terveyskeskuksen poliklinikka, lääkärien ajanvarausvastaanotot ja päivystys joutuvat sisäilmaongelmien vuoksi siirtymään väliaikaisiin väistötilolihin vuodeosasto 2:lle
Poliklinikka aloittaa toimintansa vuodeosasto 2. tiloissa ma 29.7.2013 klo 8.00
----
---
Laboratorio, röntgen,kuntoutus,diabetesvastaanotto, työterveyshuolto, astmahoitajien vastaanotto jne.. toimivat edelleen samoissa tiloissa kuin aikaisemmin
- suunnitelmien mukaan poliklinikka muuttaa puhtaisiin, väistötiloihin (sisäpihalle rakennettavat parakit) lokakuun alussa.
Pahoittelemme tilanteesta aiheuttavaa haittaa asiakkalle."
Vastaus on 4.7. 2013 kaupunginhallituksen pöytäkirjassa. Tilaus olisi tullut tehdä kesäkuun loppuun mennessä, että olisi ollut mahdollisuus saada aloitettua suunnitellusti parakissa työt lokakuun alussa. Lehdessä ilmoitettiin nämä palvelut saatavan osasto kahdelta.
Siis kuka möhläsi? Kuka valmisteli? tai kuka ei huolehtinut asiaa???, että hallitus olisi saanut aikanaan ratkaistavaksi TILAUKSEN . Kokousten pidosta ei ainakaan ole ollut kiinni. Hallitus on kokoontunut joka viikko.
Harjoitteluako naapuriin. Hienoa, etten sanoisi mahtavaa!!
Kaupunginhallitus, vs. kaupunginjohtaja, tekninen johtaja. Vastauksia odotetaan.

Vastaukset 50
Vanhimmat
no, jos se hyvin menee, mitä turhia on rakentaa uusia kalliita terveyskeskuksia eihän tuo muutama kymmenen kilometriä nykyaikaan oo paljon kun on autoja, ennen mentiin hevoskyyvilläkin hirvimäeltä sama matka salameen, ee ollu pot veukkaamassa
miten kauan nuita töllösiä annetaan tehdä? eikä maksa paljon.
Eikös Parkkinen ole Pronn kantavia voimia joka on masinoitu tekemään valitus jotta suma seisoisi jotta päästään syyttelemään kaupunginhallitusta.
Kyllä asiat lähtevät taas tutuille uomilleen kun Titta tulee,niin Parkkiselle on jo tuoli varattu valmiiksi Titan virkahuoneeseen missä se sitten lieneekään.
Ettäs kehtaavat. Mikä älyn väläys se oli ruveta siirtelemään mitään. Kenen käskystä siirtoa toteutetaan kakkoselle? Mitä varten se kaupunginhallitus on asiaa käsitellyt eikä tekninen ,ei ainakaan ole näkyvissä. Onko tämä juttu taas yksi teknisen puolen juttu jälkijunassa vaillinaisin tiedoin? Kevyenliikenteen väylätarjouksetkin myöhästy? Kuka on vastuussa, Miksi asiat ei pelitä ohjastaako joku sivuraiteita.
Haiskahtaa pahalta , KYLLÄ PYHÄKKÄITTEN ASIOIDEN HOITO ON NYT HUONOLLA TOLALLA
ETTÄ PÄIVYSTYKSEEN TULISI MENNÄ NAAPURIIN ,ymmärrys hoi äly älä jätä. Taitaa kuntaliitos miehet olla tämänkin asian takana.
Mitenkä ois voisiko ne sairastuneet hoitajat siirtää vaikka köpsille tai muuhun puhtaan ilman työpisteeseen. Halvemmaksi tulloo kun jatkuvat ihmisen sairaslomat ja mikä pahinta terveyden menetys. Immeisii on varmaan saatavissa kun koko maassa on työttömyys huipussaan.Kannattaisi neuvotella ainakin ,eikö siellä oo joukossa työsuojeluimmeisii.Suotta on valittajaa leimata kuten huhut velloo. Kansalaisoikeus on jokkaisella niin sinulla kuin minulla . OOn kuullu että ei ne valtuutetut saanna tutkimustuloksien yhteenvettoo kun salissa vähän ennen kokkousta. On se vuan niin tärkkee paperi että ei sitä kukkaan ehtinnä lukkee. Ensmäinen ehto on että asiat on ajoissa päättäjillä päätöksenteon pohjaksi tutustuttavana. TK:n vintillä ja ympäristön kävelyllä ei hullua hurskaammaksi tule ,se on ammattilaisten työtä.laskelmat ne ovat tosi tärkeet ja olisi nyt keretty jo tilta kymmenittäin. Näillä lehtikirjoitukasilla mitä Laukkanen kirjoitteli olisi maksettu jo asia ja olisihan se jos olisi osaajia omassa talossa tehty halvemmalla vielä Ei taija olla pännämiehiä, vai eikö johtaja voi siirtää osaaville.
Haapajärven terveyskeskuksella on kuulema hyvä työilmapiiri ja muutenkin hyvä henki, en ole pitkiin aikoihin nokkaani pistänyt oman pyhäjärven homeiseen taloon, missä proot on tulehduttaneet kaiken hyvän hoitotason, nyt joku on sairastuneita hoitajia siirtämässä johonkin, muttei anna asiakkaiden siirtyä normitiloihin sekö on sitä proon politiikkaa voi ressukoita, suotta hakkaavat päätään seinään. Varmaan heidän mielestä tulisi Pyhäjärvisille halvemmaksi kun asiakkaat kippuroitsi vähemmän aikaa siellä homeen seassa
Ketä siellä selänteessä on nykyään pyhäkkäiltä?
Ainakin T.T-uikka.
Jos tämä homma jo alkumetreillä tökkii näin pahasti, kuin ketjun aloittajan mukaan on tapahtunut, voi kiesus mitä tästä vielä seuraa. Voiko tuommoisten tupeltajien käsiin uskoa 10 miljoonan euron urakkaa?
Jos noin pienessä asiassa möhlätään, mitä isommassa asiassa tapahtuukaan? Onko vuonna 2030 siis jo kolmannen terveyskeskuksen peruskiven valu, kun tästä toisesta näyttää tulevan susi jo ennen syntymäänsä?
ikävä kyllä syyt löytyy proolaisista ei siinä ole kahta sanaa.
Nyt se remppa sitten maksaa enemän.
Teknisen puolen asioita nuo on. A Kauranen on kulkenut usein siellä tk:n tiloissa pällistelemässä. Liekkö yx syyllinen siellä. Niin... saahan sitä tietysti sukulaisiaan käydä katsomassa ja suunnittelemassa. Sekin vielä ihmetyttää että miksi juuri se paska..n huone piti laittaa hoitajien toimistoksi. Tässä haisee kyllä joku isompi asia. Vastatkaa suoraan, meneekö palvelut Haapajärven tk:hon. Nyt ainakin siltä tuntuu. Tekosyynä käytetään Proo:n ja joidenkin muiden asioiden aiheuttamaa julkisuutta. Hoitjat Tk:n polilla olisi pitänyt vaihtaa toisiin yksiköihin jo kaksi - kolme vuotta aiemmin. Ainakin yksi sieltä hevon kuuseen. Mitäs sanoo " opiskeleva" hoitotyön johtaja asiaan. Kaupungin päättäjät ei tiennyt asiasta mitään että tällaista oli suunniteltu. KUKA TEKEE PÄÄTÖKSET ??? Näin isossa asiassa.
Ihme sakkia nuo Pro-Pyhäjärven päättäjät. Puolenkymmentä saa hallita ja vallita kaupunkia miten tahtoo, ja muut vikisevät ja itkevät ja haukuskelevat, ja ihan väärää puuta.
Hallituksessakaan ei ole kuin yksi pron edustaja. En ole kuullut näissä asioissa soraääniä. Hän on asiantuntija.
Eikö nyt ole kaupunginhallitus, hallituksen puheenjohtaja ja muut virkamiehet töpeksineet ihan tarpeeksi. Että pöoliklinikka Haapajärvelle!! Eipä parempaa vitsiä ole kuultu!!
Ja Selänne. Ilmoittaa lehdessään, että Pyhäjärven tk:n poliklinikka siirtyy väliaikaisesti osastolle kaksi (osasto 2). Miksi ei siirry? Mikä tässä mättää?
Työnjohto ja johto yleensä on todella hukassa.
Höpsistä hommaa.
Hyvä kun on Pro
Uskon vielä, että tämä on HUHU, oikein mätäkuun juttu.
Ilmeisen selvää kaikille että proolaiset on sellaista jarruporukkaa Pyhäjärven kehitystä ajatellen,näin "ulkopuolisen"silmin katsellen.
On tämä Nykyhallituksen souta.
Tässä edellä kerrotaan tuosta sousta ja se ilmentää kuinka viturallaan pyhäjärvisten asioiden hoito on.
Rakennetaanko vaiei, otetaanko parakkeja vai ei, siirretäänkö osasto kahteen vai ei, jaa haapajärvelle... hmm... siinäpä vasta kuningas ajatus...
Vai onko kysymyksessä vieläkin mutkikkampa ajatuksen suoksua ja kehittelyä taustalla tikkanmäenpiipon tyyliin ? Eikä paaavoa voi tästä kuviosta unohtaa, Olihan se muistaakseni niin, että "jos ei suosiiiolla haapajärvi/Selännettä, niin sitten hivuttamalla ja väkisin ".
Tuohon edellä olevaan kappaleeseen liittyen kannattaa käysä lukemassa H. Virkkusen ketjun alta 1.8 oleva hyvä kirjoitus siitä onko tässä taustalla vielä jotain muutakin ?
Kaiken tämän jälkeen ei voi tulla muuta mieleen kuin että hällitusta olisi rukattava .
Ihmettelen miten tähän soppaan viksut ihmiset ja vielä lääkärit suostuu ? Entäs Kauko ?
Voi kun proolaiset ajattelis järjellä.
Nyt on sanottava totuus, joka ei pala tulessakaan.
Enemmistö valtuusto ja varsinkin kaupunginhallitus on nyt täydellisesti hommissaan hukassa. Suurin työ näillä konkareilla on tehdä Pro Pyhäjärvi kuuluisaksi siitä, että sentähden hommat ei hoidu, kun on Pro Pyhäjärvi.
Että elekää, isot miehet ja isohkot ja pienehköt naiset enää jatkako tätä mantraa.
Nauraahan Teille jo Kiuruveden lehmätkin aitovierillä.
Jos olette noin voimattomia, noin kykenemättömiä, niin kutsukaa Pro Pyhäjärvi edustajat yhteiseen palaveriin ja tehkää puolin, jos toisin selväksi, miten kaupungin asioita hoidetaan.
Jos ei vuori tule Muhammetin luo, niin Muhammetti menee vuoren luo, eikös tämäkin löytyne sieltä jostain..............,
Onko liian paljon pyydetty
- näin kaupunkilaisena--
Henkilöt vaan on sellaisia että ei onnistu.
Näinhän se saataa olla. Onko tikanmäki koskaan suostunut mihinkään ? Ja ajatelkaa näitä muita uuskepuja.
niin, mutta näinkö näivetetään Pyhäjärvi. Ja Keskusta on sen ISÄ!
Onko Selänne laskenut, mitä tämä tällainen vehtaaminen kaupungille maksaa?
Päättäjien tulee tietää, ennenkuin toimeenpanoa tehdään.
Onhan täällä pyhäjärvisiä sairaanhoitajia eläkeköitynä, heitä palkataan. Eikö ne ole muulloinkin työntyneet työhön, vaikka ovat eläkkeellä.
Työntekijäpula ei ole syy!!, syyt ovat syvemmällä.
On ennenkuulumatonta, että suunniteltaisiinkaan tällaista menettelyä, kuten aloitus kertoo.
Haapajärvi on 24 lle tehty keksintö vai liekö jonkun tänne kirjoittavan toive.
Onko siis HUHU? Kuka katkaisee siivet huhuilta ja perättömiltä puheilta?
Kaiken kaikkeaan, nytkään vasta silmät aukeaa???????!
Onko nämä perättömiä?
Kuka tietää, kuka tehnyt päätökset kuka neuvotellut.
Tällaista ei saa tapahtua, se on fakta olipa asialla kuka tahansa.
Uskon päätöksiä jaSelänteen lehti ilmoitusta. Menen Pyhäjärven osasto 2, kun seuraava käynti pian tulee.
Aivan oikein. Näin teemme.
Joka muuta puhuu, puhuu p--skaa
oikeestaan proolaiset sotki kaiken valituksillaan
Jos näin on niin silloin pitää vaatia halukkaiden käydä myös kiuruvedellä päivystyksessä, iisalmessahan voi käydä yön ja viikonlopun aikana. Heti maanantaina asia on käsiteltävä. Olis kylä ihan kiva nähdä miten moni jättäis haapajärven..
Hyvä idea knnatan ehdottomasti. olISHAN SE MONELLE LYHKÄISEMPI MATKAKIN.
Kepuilla kova hinta koko showssa, joita vasurit peesaa.
Mehän ollaan kaikki Selännettä, on hyvä kun naapuriin voi turvautua hädänhetkellä ja saadaan rakentaa rauhassa sopivan kokoinen tk Pyhäjärvelle, sovitaan sitten myöhemmin mitä palveluita eri kaupungin osissa tuotetaan Pyhäjärvellä jotakin Haapajärvellä toista samoin Kärsämäellä ja Reisjärvellä, ei kannata tälläisissa pienissä pitäjissä kaikkia palveluja erikseen tuottaa, sanoohan tuon järkikin, kyllä nyky valtuutetut on senverran kouliutunutta porukkaa, että osaavat tehdä hyviä päätöksiä, välittämättä pro laisten narinoita.
Kyllä Pyhiksen PRO RL tekevät tuhon tietä!!!!
Ettäs kehtaat "tuholaiset" nimimerkki. Taitaa olla ne tuhoelkeet siellä' ,ei muutamma ihminen tee tätä .Oman pesänsä likaajat ovat nyt asialla kuten Sinä nimimerkki.
Ei vääryys voi voittaa oikeutta.
Oikeuden puolesta taistellaan Pyhäjärvelläkin pahoja henkijä ja sanansaattajia vastaan, olkaa jämeriä vasemmisto ja uuskepulaiset, turhan puhujille ei kannata antaa arvoa.
Tiedoksenne, että olen pro-henkinen pyhäjärvinen.
Tk-asiassa olen sitä mieltä, että tarvittavat laskelmat olisi/tulisi suorittaa, että nähdään mitä maksaa ja mikä maksaa. Kuka tulee rahoittajaksi, otetaanko velkaa.
Asiaa ei tiedetä, ennenkuin laskelmat on suoritettu.
Väliaikaiset toimintakustannukset mukaanlukien.
Iso juttu, turhaa on täällä ja muualla heittää herjaa kenellekään.
Asia asiana, mutta ei tuolla menetelmällä, mikä nyt on ollut.
Voi hyvä ihminen kuitenkin, tottakai ne laskelmat tehdään ja rahoitus selvitetään ennenkuin rakentaminen aloitetaan. Ei ka ne niin pöllöjä ole päättäjätkään. Suotta siellä veisaat. Vanha rakennus on purettava ja uusi tehtävä. Ei siinä ole kahta sanaakaan.
On tämä Nykyhallituksen souta.
Tässä edellä kerrotaan tuosta sousta ja se ilmentää kuinka viturallaan pyhäjärvisten asioiden hoito on.
Rakennetaanko vaiei, otetaanko parakkeja vai ei, siirretäänkö osasto kahteen vai ei, jaa haapajärvelle... hmm... siinäpä vasta kuningas ajatus...
Vai onko kysymyksessä vieläkin mutkikkampa ajatuksen suoksua ja kehittelyä taustalla tikkanmäenpiipon tyyliin ? Eikä paaavoa voi tästä kuviosta unohtaa, Olihan se muistaakseni niin, että "jos ei suosiiiolla haapajärvi/Selännettä, niin sitten hivuttamalla ja väkisin ".
Tuohon edellä olevaan kappaleeseen liittyen kannattaa käysä lukemassa H. Virkkusen ketjun alta 1.8 oleva hyvä kirjoitus siitä onko tässä taustalla vielä jotain muutakin ?
Kaiken tämän jälkeen ei voi tulla muuta mieleen kuin että hällitusta olisi rukattava .
Ihmettelen miten tähän soppaan viksut ihmiset ja vielä lääkärit suostuu ? Entäs Kauko ?
laskelmat pitää olla jo. Mitä ne tupuloivat, myöhästyvät konttien tilauksilta. Ei ole hommat hanskassa, ei ole.
Haapajärvellä on siisti ja homeeton tk, eikä oo kaukana
Jos henna virkkusen ja kokoomuksen toiveet toteutuu niin uusi terveyskeskus rakennetaan ihan turhaan.
Mutta pointti siinä että nyt rakennettava tk tulee olemaan viimeinen rakennettava tk näille alueille koska jos kuntaliitokset toteutuvat demareiden ja hallituksen pääpuolueen kokoomuksen tahdon mukaisesti niin näillä alueilla ei tule olemaan joka taajamassa toimivaa sairaalaa ja tk:ta.
50 km sairaalan väliä on liene liian tiuha väli tulevaisuudessa eli kaikki ne taajamat joissa on rakenteellisesti huono tai liian suuri tk tulevat olemaan kustannusleikkausten kohteena etusijalla.
Eli tehdään uusi tk kustannuksista piittaamatta mutta ei tehdä liian suurta koska jos kuntaliitokset toteutuvat valtion hallituksen tahdon mukaisina niin liian suuri yksikkö tullaan sulkemaan kustannusten säästämiseksi.
Homerakennusta, tuon ikäistä ei kannata alkaa korjaamaan, se on tosiasia jota ei voi kiistää.
Ei voi ihan jyrkästi sanoa, ei suuntaan, ei toiseen.
Olen kuitenkin itse mielessäni miettinyt, että tämäkin purina ja pulina olisi ollut poispyyhitty, jos yhteisiä verovaroja käyttävät valmistelisivat näin isoja asioita ammattitaidolla. laskelmat tulee olla, vaikka se sitten olisi tulos sitä tai tätä.
Nyt tarttis aila k:n viisauksia henkilöstöhallinnassa Selänteessä, että poliklinikka ja päivystys säilyy Pyhäjärvellä.
Vain pieni vinkki:
laittakaa sieltä allergisoituneimmat Köpsille ja siirtäkää ammaattitaitoa Köpsiltä tk:n.
tai
soitelkaa eläkkeellä oleville, että tahtoisivatko tulla duuniin 1,5 kk:n ajaksi.
Tai lainattakoo Haapajärven tk:sta väkeä, kun tuntuu Pyhäjärveltäkin käytävän siellä duunissa. ja Krs ja Reisj.
Kiinteistö on järjestänyt 2:lle poliklinikan, joten henkiklökunnan käyttöä tässä on kyettävä käyttämään oikeaoppisessti. Tilat on rakennettu.
Kysykää meiltä.
Ei taida työntekijöiden siirto Köpsille auttaa asiaa. Eikös Köpsilläkin ole homeremonttia tehty viime vuonna? Toiseksi ei työntekijöitä noin vain siirrellä ilman suostumusta työtehtäviin jotka ei ole vastaavia kuin mitä tekee.
Toiseksi lyhytaikaisiin siirtoihin, 1,5 kk - ei polin hommia siinä ajassa opita. Työtehtävissä myös sellaisia hommia että ne vaativat lakisääteisen lisäkoulutuksen; mm. päivystävä sairaanhoitaja (30 opintopistettä = 1 vuosi opinnot)., kipsauskoulutus jne. jne. monenlaista. Polin hommia ei siten vanhustyön koulutuksella tehdä, valitettavasti. Tai toisaalta, tervemenoa kokeilemaan...
Työntekijöiden lainaus naapurikunnista ei onnistu. Kukapa sieltä lähtisi töihin työpaikalle jossa sisäilmaongelma ja tätä kautta vaarantaisi oman terveytensä.
Ongelmana yleisestikin se että hoitoalalle vaikea saada sijaisia (myös koko valtakunta) saatikka tulevaisuudessa ongelmia saada vakituisia työntekijöitä syrjäseuduille. Tämä tosin ihmeellistä kun koko maassa, Pohjois-Pohjanmaalla sekä Selänteen alueella paljon työttömiä!!??
Poliklinikka siirretty 2:lle mutta kun koko terveyskeskus läpimätä, sisäilmaongelmineen, mitäpä siirto auttaa.
Ongelmana mahdolliseen poliklinikkapalvelun siirtoon Haapajärvelle on se että kunnan hallinnossa hidasteltu. Tähän suurin syy mitä ilmeisimmin kaikkinainen asioiden eteenpäin menon hidastelu ja jarruttelu = valittaminen.
Nyt kuntalaisilla oiva mahdollisuus ilmaista mielipiteensä, halutaanko poliklinikka palvelut säilyttää Pyhäjärvellä? Tämä tarkoittaa uuden terveyskeskuksen rakentamista mahdollisimman pian. Näin tulevaisuudessa varmistetaan hyvät työolot sekä tätä kautta saadaan osaavaa henkilökuntaa.
Tämä tosin vaatii rahaa.
Mutta jos poliklinikka palveluja ei haluta. Jatketaan valituslinjalla, mitä tälläkin palstalla harjoitetaan.
vain pieni kansanlaulu ja sanoja ei ole ollenkaan.........
Hysteriaa, hysteriaa, sitä näyttää olevan ilmassa. Tk pitää laittaa kuntoon. Vaihtoehdot kartoitettava. Sitä toivon päättäjiltä! Tosin Kepun porukka on .....
Onneksi Henri ja muutamat muut osaavat ajatella ok. RL näyttää sanosko hieman syrjäänpanetulta, mutta hyviä on puhheet valtuustossa. Minkään takia PP on enää porukoissa, joka ei laillisuudesta piittaa.
Olipa siinä oikea vuodatus.
On se mallissaan, ettei poliklinikkatyötä osata mukamas tehdä?
Höpö höpö, mitä hysteriaa.
Olen alalla ollut ja tiedän, että kyllä osataan. Eikä siellä talossa ole ennenkään muutaman kuukauden sisällä sisäilmaongelmiin kuoltu eikä menehdytty.
Kallista leikkiä, ÄLY HOI, sinulle ja muillekin.
VTT:n sisäilmaongelmia on tutkittu 36 eri paikasta ja kahdeksassa oli merkittävää. Että se siitä.
Mutta jos kepulaiset ovat noin kiimassa henkilöstönsä kanssa, niin ei voi kuin valittaa.
Kalliita ovat laulujen lunnaat!!
Syytä jokaisen huonovointisen ensin katsoa omaan pesään ja sitten hakea malka toisen silmästä, eli jospa se huono vointi onkin siellä omassa pesässä ja heijastelee tk:n kautta sisäilmaan.
Tämä on ollut unenomaista kiihkoa- vajaan vuoden ajan. Siirtäkää hyvät kaupungin isät heikoimmat muihin hommiin.
Tervemenoa poliklinikkatyöhön!
Sijaisista pula!!
Sisäilmaongelmia terv.keskuksessa ollut pitkään. Kyse ei hetken huumasta. Nyt asiaan oikeasti paneuduttu. Näin aiemmin ei ole toimittu.
Se että sairastuu, ei liene työntekijän vika kuten kuka tätä hallinnoi kirjoittaa; "Siirtäkää hyvät kaupungin isät heimoimmat muihin hommiin". Tai kuten em. kirjoittaja syyllistää "...jokaisen huonovointisen ensi katsoa omaan pesään ja sitten ...".
Tällaistahan se tahtoo olla. Tulisiko potilaiden kanssa toimia samoin?
Mutta terv.keskus tutkittu. Sisäilma-, homeongelmia todettu. Ei sitä voi noin vain olan kohautuksella ohittaa.
Niin ja viimeisin tutkimus viikon parin takaa karua luettavaa.
Kuka tätä hallinnoi nimimerkille.
Kuten kirjoitat "kallista leikkiä..."
Ihmisten terveydellä leikkiminen on juuri sitä!!
Mitä "Äly hoi" nimimerkin kirjoitukseen tulee, en kyllä huomaa siinä mitään vuodatusta, hysteriaa kuten esim. sinun kirjoituksessasi.
Äly hoi nimimerkki kirjoittaa faktaa, tosiasioita.
Pysytäänpä asiassa, täällä on turhaa kirjoitella, hillua ja heilua.
Eiköhän ne asiat hoideta aivan muissa konttoreissa kuin Teillä ja meillä.
Lähellähän nuo terveyspalvelut on jos Haapajärveltä niitä saa. Pyhäjärvi - Haapajärvi väli noin 36 kk.
Kuinka moni Pyhäjärvinen tekee shoppailureissuja esim. Iisalmeen, Ylivieskaan?
Näihin paljon pidempi matka ja kukaan ei valita.