Lyhyesti, minulla ei ole ystäviä. Asun uusperheessä, minä, lapsi ja uusi avopuolisoni. Avopuolisoni on monta vuotta ollut uskottunut ja ainut ihminen kenen kanssa vapaa-ajalla tekemisissä. Lapseni on pian kodin jättävä teini. Töissä käyn, mutta vuorotyö on väsyttävää. Nautin yksin olosta, kotitöistä ja harrasteistani (joista lähes kaikki kodissa).
En tiedä kärsisinkö jostain ahdistuksesta. Voin mennä julkisille paikoille, mutta kunhan se on vain normaalia kaupoissa käyntiä, mutta jos vähänkään pitäisi nähdä toista ihmistä niin koen suurta väsymystä ja joskus ahdistusta. Keksin kotoa tekosyitä jäädä ja ahdistun jos avopuoliso lähtee omien kavereidensa kanssa jonnekkin. En koe itseäni masentuneeksi, mutta koen ahdistusta taas siitä että olen niin yksinäinen. Ei ole ketään kenen kanssa puhua murheista ja ei ketään kenen kanssa jakaa iloja, joita lapsi ei välttämättä ymmärrä tai mies ei ole kiinnostunut.
Minulla on ollut ystäviä, mutta sain nuorena lapseni joten en enään sopinut bile-elämiseen, tosin en siitä koskaan ole kovinkaan välittänyt. Tahdoin ison perheen, tuvan ja ympäristöä jossa touhuta ja toteuttaa. Ne haaveet on joutunut kuoppaamaan avioeron ja lapsettomuuden myötä. Nyt työelämässä teen työtä josta saan kohtuullista palkkaa ja jossa kuitenkin toimin sosiaallisesti työyhteisössä että asiakkaiden kanssa, yksin oloon siellä ei ole aikaa ja nautin työstäni tai roolistani hoitajana.
Toivoisin että voisin elää sosiaalisemmin aktiivista elämää vapaa-ajallani, mutta miten voin selittää mahdollisille ystäväehdokkaille että koen välillä ahdistusta näissä tilanteissa ja kyse ei ole heistä vaan minusta. Nyt kun nuoruuden ystävät ovat itse lisääntyneet ja heillä olisi aikaa nähdä, asunkin toisella paikkakunnalla ja välimatka haittaa.
Tai jos olen persoonana vain niin hankala ystävystyä.
Aloitan joka syksy harrasteen kodin ulkopuolella, mutta iltojen pimetessä koen väsymystä ja jään mieluiten kotiin siivoamaan ja nukkumaan kuin käyn siellä vatsatanssitunneilla.
En tiedä kärsisinkö jostain ahdistuksesta. Voin mennä julkisille paikoille, mutta kunhan se on vain normaalia kaupoissa käyntiä, mutta jos vähänkään pitäisi nähdä toista ihmistä niin koen suurta väsymystä ja joskus ahdistusta. Keksin kotoa tekosyitä jäädä ja ahdistun jos avopuoliso lähtee omien kavereidensa kanssa jonnekkin. En koe itseäni masentuneeksi, mutta koen ahdistusta taas siitä että olen niin yksinäinen. Ei ole ketään kenen kanssa puhua murheista ja ei ketään kenen kanssa jakaa iloja, joita lapsi ei välttämättä ymmärrä tai mies ei ole kiinnostunut.
Minulla on ollut ystäviä, mutta sain nuorena lapseni joten en enään sopinut bile-elämiseen, tosin en siitä koskaan ole kovinkaan välittänyt. Tahdoin ison perheen, tuvan ja ympäristöä jossa touhuta ja toteuttaa. Ne haaveet on joutunut kuoppaamaan avioeron ja lapsettomuuden myötä. Nyt työelämässä teen työtä josta saan kohtuullista palkkaa ja jossa kuitenkin toimin sosiaallisesti työyhteisössä että asiakkaiden kanssa, yksin oloon siellä ei ole aikaa ja nautin työstäni tai roolistani hoitajana.
Toivoisin että voisin elää sosiaalisemmin aktiivista elämää vapaa-ajallani, mutta miten voin selittää mahdollisille ystäväehdokkaille että koen välillä ahdistusta näissä tilanteissa ja kyse ei ole heistä vaan minusta. Nyt kun nuoruuden ystävät ovat itse lisääntyneet ja heillä olisi aikaa nähdä, asunkin toisella paikkakunnalla ja välimatka haittaa.
Tai jos olen persoonana vain niin hankala ystävystyä.
Aloitan joka syksy harrasteen kodin ulkopuolella, mutta iltojen pimetessä koen väsymystä ja jään mieluiten kotiin siivoamaan ja nukkumaan kuin käyn siellä vatsatanssitunneilla.
Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.