karhujuhlat

Oli kyllä tänä iltana aika köyhät bileet, miksi pitää pienessä pitäjässä järjestää monet eri juhlat kun kerta ihmisiä ei riitä, veijon festareilla sentään oli tunnelmaa vaikka alueena pienempi, esiintyjiin oli kuitenkin satsattu enemmän kuin näissä muissa tapahtumissa eikä lippu silti paljoa kalliimpi. Ehkä se voisi olla tässä kylässä se tapahtuma mihin satsata? Alkaa olla karhu ja olut festarit jo aikansa eläneet
9758
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 9

Vanhimmat

No entä päivätapahtuma. Ihmisiä oli mutta ei kertakaikkiaan mitään nähtävää. No taisi siellä olla keskustan ilmapalloja :(

Äänestä

ei siellä ollu kyllä tosiaan paljon mittään,missä oli esimerkiksi karaoke teltta joka aiemmin on saanut ihmiset pysymään alueella ja toisakseen niin pieni terassi ulkona,vaikka mitäpä tuota isommalla tekee kun näyttäisi alue vaan entistä tyhjemmältä.

Äänestä

Jotta Kuusamon kesätapahtumia voitaisiin kehittää, niin millaisia esiintyjiä toivoisitte? Mitä päivätapahtuman pitäisi sisältää, että aikuiset/lapset viihtyisivät?
Järjestäminen on kovaa hommaa ja tiedän itse sen kantapään kautta. Mutta kritiikki palautteella ja kehittämisideoilla on aina kannattavaa :)
Mikä on SE juttu mikä saa ihmiset tyytyväiseksi?

Äänestä
  • KARHU- 2014 erämessut/ -markkinat Kuusamossa 1-3.8.2014!
    Iltaohjelmaa, perjantaina paikallinen rockbändi ja Popeda sekä karaoketeltta yms.
    Lauantaina suuret KARHU-tanssit klo 19-03. Esiintyjinä paikallisia tanssibändejä, Souvarit ja Yö- yhtye. Väliajoilla esiintyy mm. mentalisti Noora Karma. Siinä aluksi, keksikää loput.

    Äänestä

  • Seppä K kirjoitti:

    KARHU- 2014 erämessut/ -markkinat Kuusamossa 1-3.8.2014!

    Tällaisen jos joku järjestää niin lupaan saapua paikalle päivällä ja illalla!

    Äänestä

  • Semmosta ohjelmaa johon kävijät saisivat itsekin osallistua ja nyt en tarkoita karaokea. Kilpailuja ja palkintoja.

    Äänestä

  • Seppä K kirjoitti:

    KARHU- 2014 erämessut/ -markkinat Kuusamossa 1-3.8.2014!
    Iltaohjelmaa, perjantaina paikallinen rockbändi ja Popeda sekä karaoketeltta yms.
    Lauantaina suuret KARHU-tanssit klo 19-03. Esiintyjinä paikallisia tanssibändejä, Souvarit ja Yö- yhtye. Väliajoilla esiintyy mm. mentalisti Noora Karma. Siinä aluksi, keksikää loput.

    Varmaan keksit tuolle ehdotukselle myös rahoituksen? :D Ei varmasti tuu vielä kunnolla 60 000€ maksamaan xD

    Äänestä

  • RahaaOn kirjoitti:

    Varmaan keksit tuolle ehdotukselle myös rahoituksen? :D Ei varmasti tuu vielä kunnolla 60 000€ maksamaan xD

    Kolmen päivän lippu, jolla pääsee kaikkiin tapahtumiin = 40 eur x 3000 = 120000. Sponsori-mainostulot, messupaikkavuokrat.....jne....ole positiivinen vaikka et itse tätä keksinytkään.

    Äänestä

Siitä en tiedä, mutta itse ainakin viihdyin kaverien kanssa siellä.. Hyvä tunnelma ja kylläkait sitä porukkaakin tuntui olevan. Juomiakin ei tarvinnut oottaa ku pari minuuttia niin ei se järjestely ihan floppi tuntunut olevan. Mutta niinhän se on että jos lähtee positiivisella asenteella yleisö joukon sekaan niin muillakin on positiivinen fiilis, tai luulis olevan..

Äänestä

Kommentoi aloitusta

mietin vain kirjoitti:

Oli kyllä tänä iltana aika köyhät bileet, miksi pitää pienessä pitäjässä järjestää monet eri juhlat kun kerta ihmisiä ei riitä, veijon festareilla sentään oli tunnelmaa vaikka alueena pienempi, esiintyjiin oli kuitenkin satsattu enemmän kuin näissä muissa tapahtumissa eikä lippu silti paljoa kalliimpi. Ehkä se voisi olla tässä kylässä se tapahtuma mihin satsata? Alkaa olla karhu ja olut festarit jo aikansa eläneet

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu