Liian arka porokoiraksi?

nauskis1

Mulle on osunut tavallista porokoiraa arempi yksilö. Tämä on hirveän paukkuarka ja säikkyy myöskin näköärsykkeitä. Kyseessä on ensimmäinen koirani, joten pentua hakiessa en ymmärtänyt näitä asioita tsekata. Talviaika kun oli, luulin tärinän johtuvan kylmästä, eikä pelosta, kun kävimme ihmettelemässä kaupungin keskustassa menoa.
Ensimmäiset kuukaudet koira oli ihan mahdoton. Repi lasten kädet ja jalat ihan verille, paimensi niitä koko ajan, ellen puuttunut siihen. Se oikeasti puri ihan lujaa kiinni meidän 3-vuotiaan lapsen käsiin ja nilkkoihin. :(
Ja aina kaupungilla käydessä koira etsi jokaista ovea ja porttikongia, mihin luikahtaa pakoon. Varsinkin raskasajoneuvot oli hirvitys. Ovat vieläkin. Koirani pelkää lukuisista totutteluyrityksistä huolimatta mm. mönkijöitä, moottoripyöriä, mopoja, kuorma-autoja, lentokoneita, ilotulitteita, pyssynpaukahduksia. Nyt uutena asiana (koira on 3-v) on alkanut pelätä jo imuriakin, mitä ei ennen ole pelännyt. :(

Toinen ongelmallinen asia on KAKKAAMINEN. Koirani on vaikia kakata ja se panttaakin sitten siihen asti, että sitä ei enää voi pidätellä. Jotain ihme traumaa se on joskus saanut kakkaamisen suhteen. Luulen, että se oli se kerta, kun koira oli syönyt heinää ja sen takapuoleen jäi kakkaamisen yhteydessä kikkare roikkumaan heinän korsien vuoksi. Jouduin itse sen vetämään ulos, kun koira meni ihan paniikkiin ja sai hysteerisen kohtauksen. Kiljui, pyöri takapää maassa, juoksi ympyrää jne. Sen jälkeen kakkaaminen on ollut vaikiaa ja koira tekee sen vain äärimmäisen hädän tullen. Eilenkin lenkillä koira alkoi kakkaamaan ja samaan aikaan kuului lapsen rääkäisy, se lopetti paniikissa kakkaamisen ja loppulenkin ajan ruopi takajaloilla maata joka kerta, kun kakka pyrki suolesta pois.

Olen vakavasti harkinnut koiran laittamista monttuun. :/ Tietty varmaan joku koirakorjaaja saattaisi jonkunlaisen avun kyetä antamaan, kun omat rahkeet eivät riitä.

7

257

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Niniel

      elä nyt herran isä lopeta koiraa ton takia?!?!?!? Kysy kasvattajalta neuvoa tai anna toiseen kotiin, mutta älä lopeta. Oletan että kyseessä on narttu koira? Ja tuo kauhea pelko kaikesta johtuu varmaa hermoista. (en meinaa nyt mitään sairautta, vaan koira on hiukan hermostuneempi kuin tavallisesti) Eihän kaikilla ihmisilläkään hermot kestä kaikkea. Itselläni on pari poroa ja toinen haukkuu autoille ja mopoille ja rekoille ja kaikille mistä lähtee kauhea meteli. Sinuna ehkä siedättäisin koiraa pikku hiljaa ja kehuisin kauheasti kun kävisi esim. kakalla. Ja tuo pentuna paimentaminen, niin semmosia ne pameinkoirat ovat, enkä kummastele sitä että raapi ja puri nuorena, sillä on ollut kauheasti energiaa ja semmosta on meilläkin sattunu. Nuoret koirat riehuu ja joillakin on vahva paimennus vietti. Eipä tässä nyt oikein muuta osaa sanoa, mutta älä vain lopeta.

      • porot on koiria

        Eihän kasvattaja ole Skuolffi? Kyllä tuostakin otuksesta koiran saa kun viitsii paneutua siihen ennakoi mahdolliset häiriötilanteet. Opeta ensin ottamaan kunnolla kontaktia itseesi. Silloin vaikeassa tilanteessa koira keskittyy sinuun ja tuntee olonsa turvalliseksi. Samoin paimennus ja puremisongelmissa saat koiran lopettamaan touhunsa ja keskittymään jälleen sinuun. Kontakti on kaiken a ja o, sillä selviää lähes tilanteesta kuin tilanteesta ja koira oppii luottamaan omistajaansa. Muista palkita jokakerta kun kontaktin saa aikaiseksi. Hyvä koira siitä vielä tulee.


    • Ei poppakonsteja

      Voi hyvänen aika. Ei se taida kasvattajan kennelnimi vaikuttaa. Joka kennelin kasvattikoirissa on aivan varmasti yksilöitä moneen junaan. Lopettakaapa nyt se *** jauhaminen.

      En ymmärrä ensimmäisen mielipiteen näkemistä miten nyt vain missään nimessä ei saisi lopettaa, nähtävästi mitään koiraa riippumatta millainen luonne, ja missä kannustetaan koirankierrätykseen ikäänkuin asia nyt siitä kummenisi.

      Jos koira on todella yleisarka, mikäli aloittaja tarkoittaa sitä, kyllä sen paras paikka valitettavasti luultavasti olisi siellä montussa. NIitä on vähän onneksi, mutta missä tahansa rodussa ja linjassa joskus tulee ikäviä tapauksia.

      Jos eläimellä nuo pelot alkavat laajeta ja lisääntyä, niinpä niillä sitten on iän myötä taipumus aina vain lisääntyä. Elleivät, sellaisen kanssa pärjää, ellei ongelma ole liian laaja-alainen tai vakava. Jos aikuinen 3v eläin alkaa kotona hysterisoida jo imureitakin, kuulostaa se melko vakavalta. Ellei eläinlääkäri löydä koirasta esimerkiksi jotain suunnatonta ärtymystä tai kipua aiheuttavaa poishoidettavaa vikaa, tai esimerkiksi korvista piilevää korvatulehdusta, ainoat mitä tulee mieleen kokeiluun ehdottaa, esim DAP-panta, Clomicalm jota voidaan antaa muuhunkin kuin eroahdistukseen ja näiden vaikuttaessa siedätysyritykset.

      Joka mahdolliselle ja mahdottomalle koirakuiskaushuijarille eläintä ei todellakaan kannata alkaa lähteä kiikuttamaan. Omistajan tulee punnita, kärsiikö hänestä eläin elämästään liiallisissa määrin, ja onko elämä tuollaisena koiralle mikään ilo. Myöskin omistajalle itselleen perheineen koirasta tulisi olla iloa, eikä vain tasan surua, murhetta, ja vastaavia negatiivisia tunteita. Mikäli näin ei ole, kannattaa vakavissaan miettiä lopetusta. Koira on eläin eikä ihminen.

      Pennut purevat kyllä aivan normaalisti noin viiden kuukauden ikäään hammastamisen vuoksi, mikä taas lakkaa tuossa iässä hampaiden vaihduttua pysyviin hampaisiin. Sehän taitaa nyt olla jo ohi.

      • savukoski

        Nuo on opittuja ongelmia eikä mitään luonnehäiriötä. Onnettomien sattumusten summaa. Ja kun se on opittua, voi siitä oppia poiskin. Aikaa ja vaivaa se kysyy mutta siitä selviää. Jos koiran lopettaminen on helpoin ratkaisu, kannattaa seuraavaksi hankkia virtuaalilemmikki. Sen voi jättää kuolemaan kun siihen kyllästyy, tai ottaa patterit pois. Sekään ei ole ihminen.


    • ei se nyt ihan niin

      Savukoski, kyllä niitä syntyjään päävikaisia tästäkin rodusta löytyy ja aivan varmasti. Joissain linjoissa tietystä koirasta lähtien on selvästi jotain päänheittoa - epärodunomaista ja liiallista arkuutta ja aggressiivisuutta - nähty. On tiettyjä koiria, en ottaisi jälkeläistä missä ne löytyvät sukutaulussa.

      Valitan, ei kaikki liiallinen arkuus tai aggressiivisuus ole "opittua". Osalla ei riitä hermorakenne ja sopeutumiskyky normaaliin elämään alun alkaenkaan, eikä mitään selittävää tekijää löydy pentuajalta. Ei tarvitse olla kaltoinkohdeltu, hylätty, nälistetty, potkittu, lasten kiusaama eikä mitään muutakaan. Toisaalta kaltoinkohdeltu, nälistetty, lasten ja muiden koirien kiusaama ja hoitamattomana pidetty voi olla päästään täysin täyttä kamaa.

    • lapintärinäkoira

      Lueskelinpas tätä ja ei vaan ole teille meidän koira eksynyt? Ihan on kuin omasta koirasta lukisi poislukien tuo kakkaongelma. Itselläni on ollut koira viimeiset 40 vuotta muttei koskaan näin arkaa.
      Pistitkö jo koiran lihoiksi?

    • omistajan vika

      Pelokas koira ja pelkuri omistaja ei vaan toimi.Pelokkaalle koiralle pitää olla mies eikä marjanpoimija johon koira luottaa aina oli tilanne mikä tahansa.Jos omistajakin nössö ja koira arka ei se tule toimiin ikinä.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. En usko et meistä tulee jotain

      Se ei kuitenkaan estä toivomasta et tulisi. Toivon et voitas suudella ja se sais asioita loksahtamaan paikoilleen. Jutel
      Ikävä
      10
      2850
    2. Kuvaile itseäsi

      Kaivatullesi, niin että hän sinut tunnistaa.
      Ikävä
      111
      2096
    3. Eini paljastaa nuorekkuutensa salaisuuden - Tämä nousee framille: "Se on pakko, että jaksaa!"

      Discokuningatar Eini on täyttänyt upeat 64 vuotta. Lavoilla ja keikoilla nähdään entistä vapautuneempi artisti, joka ei
      Suomalaiset julkkikset
      43
      1554
    4. Huomenta keskipäivää

      Kivaa päivää mukaville ja söpösille. 🐺🫅❤️☕☀️
      Ikävä
      260
      1398
    5. Oletko koskaan katunut kun

      elämäsi tilaisuus jäi käyttämättä? 💔
      Ikävä
      70
      1003
    6. Olen J-mies

      Jos kerrot sukunimeni alkukirjaimen, ja asuinpaikkakuntani. Lupaan ottaa yhteyttä sinuun.
      Ikävä
      47
      911
    7. Ei sitten, ei olla enää

      Missään tekemisissä. Unohdetaan kaikki myös se että tunsimme. Tätä halusit tämän saat. J miehelle. Rakkaudella vaalea na
      Ikävä
      77
      880
    8. Sinusta näkee että

      Kaipaat paljon.
      Ikävä
      55
      874
    9. Haluaisin ottaa sinut syleilyyni mies

      Olet suloinen...
      Ikävä
      44
      785
    10. Ma 30.9 tosiko tv klo 18 suorana Tikkalanmäeltä

      Virastolta suorana. Äänestyksistä sitten puhutaan illalla ja huomenna, onko kepuvasemmisto kuntalaisten tahdon mukaan to
      Pyhäjärvi
      93
      736
    Aihe