mitä teen..

helppis1

Olen kolmen lapsen äiti ja todella väsynyt. Olen tosi paljon yksin lasten kanssa. Olen lapsille tosi vihainen usein ja huudan paljon tekee lasten puolesta pahaa. Myös se harmittaa, että lapset joutuu näkemään äidin tosi usein itkemässä. Olen avioliitossa, mutta en enää rakasta. Tekisi mieli erota, mutta mies ei halua. tuntuu vaan,että oma oloni helpottisi kun saisin sen taakan edes pois harteiltani. Lähtisin, mutta en tiedä minne. Minä siis pääasiassa meillä hoidan lapset yksin ja meillä ei oikein ole edes lapsen vahtia, että saisin välillä levätä. Koen itseni odella yksinäiseksi, vaikka minulla on hyviä ystäviä.. en osaa heille puhua pahasta olostani, en kenellekkään. Kaikki tuntuu kaatuvan ja en osaa edes ajatella enää selvästi, olen saanut raha asiatkin sekaisin kun en pysty mihinkään järkevään. Olen ollut perhe neuvolan asiakas koska vanhimmalla lapsella on ongelmia käytöksen ym. kanssa ja nyt kun aiakkuus ilman mitää apua päättyi niin meillä käy psykiatrinen sairaanhoitaja puhumassa pojan asioista. Varasin lääkäri ajan kun koin että tarvitsen apua kipeästi ennen kuin romahdan, mutta ajan vasta parin viikon päähän ja unohdin ajan.. minulla on ollut myös itsetuhoisia ajatuksia, mutta lasten takia ovat jääneet ajatuksiksi. välillä minut valtaa kova kuoleman pelko. seksi eikä muu läheisyys ei ole kiinnostanut kuukausiin. Olen täysin romahdus pisteessä. Miehelle en voi puhua, hän vähättelee aina kun yritän puhua, että tarvitsen apua ym.. hänen mielestä kaikki on hyvin..... Opiskelua minulla olisi vähän äljellä, mutt tuntuu että en jaksa siitä selviytyä...tehtävät kasaantuu ja tuntuu liian helolta jäädä kotiin. mitä tehdä...

4

123

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • neuvo1

      Hakeudu psykiatriseen päivystykseen, miehelläsi on velvollisuus huolehtia sillä aikaa lapsistanne.

    • hae apua

      Niin se yleensä on että alkuhuuman jälkeen tunnerakkaus muuttuu tavalliseksi arjen ja vastuun jakamiseksi. Eitkö mies todella voisi joskus olla lästen kanssa: onhan se lastenkin kannalta hyvä etä saavat jakaa aikaa isänsä kanssa. Jos huudat lapsille tyhjästä ja siihen ei ole aihetta, pyydä reilusti lapsilta anteeksi. sano, että äiti on vain niin väsynyt..
      Vaikutat masentuneelta ja silloin ei huvita mikään: myös parisuhde tökkii ja puoliso on vastenmieleinen. Älä eroa: Sitten olet toaalisesti yksin. Nykyään painotetaan liikaa romantista rakkautta: ilam sitä on ennekin eletty ja se on vain kupla naistenkehdissä ja Iltalehtien lööpeisssä.
      Sinun pitäisi saada nyt omaa aikaa ja lepoa itsellesi.

    • Ritva21

      Soita tk:hon päivystykseen ja kerro itsetuhoisista-ajatuksistasi, niin saat apua nopeasti eikä sinun tarvitse odottaa kahta viikkoa.

    • Toivoisin henkilökohtaisesti että yrität jaksaa ainakin siihen asti kunnes lapset ovat 18 tai jopa 15 niin silloin he ymmärtävät mistä se ero johtuu. Mutta jos et yksinkertaisesti jaksa enään niin silloin kannattaa alkaa etsimään uutta asuntoa ja ottaa lapset mukaan ainakin aluksi koska he todennäköisesti luottavat äitiinsä enemmän kuin isäänsä. Ikinä ei kannata olla liian kiltti vaan joskus pitää miettiä myös omaa parastaan

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Takaisin ylös

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kuolemanrangaistus

      Mielestäni kuolemanrangaistus on väärin kaikissa tilanteissa. Vaikka joku olisi murhannut 10 ihmistä, hänen surmaaminen
      Laki ja rikos
      74
      5603
    2. Muistakaa persut, että TE petitte, ei kokoomus

      Miksikö kukaan ei arvostele kokoomusta? No sen vuoksi, että kokoomus noudattaa vaalilupauksiaan. Sen sijaan TE persut,
      Maailman menoa
      274
      4900
    3. Riikka Purra ei estä tehomaksun käyttöönottoa

      Sähkön hinnoittelua koskevan määräyksen on määrä astua voimaan vuoden 2029 alusta, Energiavirastosta kerrotaan. Määräyk
      Maailman menoa
      45
      3224
    4. Outo ilmiö - vasemmistolaiset eivät kirjoita mitään kokoomuksesta

      joka sentään johtaa hallitusta, ja jonka talouspolitiikkaa noudatetaan. Nämä muutamat vasemmistolaiset jotka täällä aina
      Maailman menoa
      105
      2663
    5. Lopetan ikävöinnin

      Ei meistä enää koskaan tule mitään. Olen ikävöinyt ja kaivannut enkä saa mitään vastakaikua ja lämpöä. Parempi erillään
      Ikävä
      5
      2352
    6. Jos kaikki lopulta kuolevat, onko edes pahimmillakaan rikoksilla mitään väliä?

      Kaikki kuolevat lopulta. Siksi ihmisten tekemillä rikoksillakaan ei lopulta ole mitään merkitystä. Joidenkin mielestä t
      Filosofia
      4
      1595
    7. Väestöstä vain vassarit vaihtuvat nopeammin kuin persut

      Kevääseen 2023 verrattuna vassareita 50 prosenttia enemmän, ja persuja 25 prosenttia vähemmän.
      Maailman menoa
      15
      1565
    8. Vihervassarit

      Vihervassarit sitä, vihervassarit tätä. Minulla on paha mt-ongelma. Se tuli lobotomian jälkioireina. Vihervassarit tät
      Maailman menoa
      29
      1418
    9. Sinä olet minun forEver

      Sinä olet minun sielussain, sydämessäin, huulillain, sinä olet ain, Sinä olet vieressäin, kainalossain, sylissäin, ain,
      Ikävä
      21
      1260
    10. Mies joka vetäytyy osoittaa teoillaan

      Ettei halua olla tekemisissä. Mies joka ei vastaa viesteihin, ei halua sua. Mies joka jättää sut epätietoisuuteen, ei
      Ikävä
      127
      865
    Aihe