Olen aloitteleva nuori kirjailija, jolla on oma, täysin uudenlainen kirjasarja joka on jo miltein tehtynä. Henkilöt on suunniteltu jo kohdusta hautaan asti ja juonen käänteetkin on suunniteltu melkohuolella (Olen huom. vasta 16, joten jutuissa on varmasti jotain aikuisten havaitsemia aukkoja).
Ennen lähettämistä kustantajalle tahtoisin kuitenkin kysyä kohderyhmältäni, eli lukijoilta, millainen on hyvä kirja. Pitääkö juonen edetä nopeasti vain pitkäveteisesti kuten yleensä? Onko novellissa hyvä olla vähintään yksi väkivaltakohtaus, rakastuminen vai kuolema taikka kaikki yhdessä? Pitäisikö kirjassa olla useamman henkilön tarinaa yhtäaikaa ja välikohtauksia, jossa nämä kaikki tarinat koostuvat yhdeksi tarinaksi? Kertokaa mielipiteenne.
Millainen on hyvä kirja?
1
1684
Vastaukset
- setämiestär
Hienoa, että kirjoitat, vaikka nuori oletkin. Kannattaa lukea paljon ja monenlaista sen lisäksi, että kirjoitat.
"Pitääkö juonen edetä nopeasti vain pitkäveteisesti kuten yleensä?"
Juonen on hyvä kulkea ns. omalla painollaan. Ei turhaan kiirehtiä, muttei myöskään viivytellä. Kirjoita se mikä on tärkeää kokonaisuuden kannalta.
"Onko novellissa hyvä olla vähintään yksi väkivaltakohtaus, rakastuminen vai kuolema taikka kaikki yhdessä?"
Ei ole välttämätöntä mikään noista. Jokaiseen novelliin tule sisältö aiheensa mukaan. Ei kannata väkisin laittaa väkivaltaa tai seksiä, jos sellaista ei tarvitse tai se ei sovi tarinaan muuten.
Hyvä neuvo minusta on, että jos jonkun osan voi jättää pois ilman, että kokonaisuus kärsii, niin silloin tuo osa kannattaa jättää pois, koska se on tarpeeton.
"Pitäisikö kirjassa olla useamman henkilön tarinaa yhtäaikaa ja välikohtauksia, jossa nämä kaikki tarinat koostuvat yhdeksi tarinaksi?"
Ei tämäkään ole välttämätöntä. Voi olla yhden henkilön tarina tai useamman. Ihan miten vain. Helpointa on tietysti kirjoittaa vain yhdestä näkökulmasta, mutta voi olla useampiakin.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 1245958
- 574326
- 582751
Etsin vastaantulevista sua
Nyt kun sua ei oo, ikävöin sua niin v*tusti. 😔Jokaisesta etsin samoja piirteitä, samantyyppistä olemusta, samanlaista s282558Kaikesta muusta
Mulla on hyvä fiilis. Mä selviän tästä ja sit musta tulee parempi ihminenkin. Ainut, mitä mun pitää nyt välttää on se ko161855- 151524
Ajatteletko koskaan
Yhteisiä työvuosia ja millaista silloin oli? Haluaisin palata niihin vuosiin 🥹341382Tekis mieli lähestyä sua
Mutta pelkään että peräännyt ja en haluis häiritä sua... En tiedä mitä tekisin olet ihana salaa sua rakastan...💗241341- 261167
T, miten mun pitäis toimia
Olen niin toivottoman ihastunut suhun...ollut jo liian,monta,vuotta. Lähestynkö viestillä? Miten? Sun katse...mä en kest431111