Olin purjehtimassa Melkin ja Pihliksen välistä ulos, kun näin että ulkoa päin tulee laiva, Päätin kiertää koirakarin, jotta en joutuisi sen laivan eteen. Mutta mitä tapahtuikaan.Laiva muutti suuntaa ja tuli myös Koirakarin itäpuolelta ja aika lujaa. Olin ihan monttu auki ja jouduin käynnistämään koneen. koska oli niin kevyt keli, etten olis päässyt purjeilla pois alta. Hetken päästä tajusin, että se väisti vastaan tulevaan laivaa joka oli lähtenyt satamasta.
Kuka väistää
Olenko tyhmä
129773
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 129
Vanhimmat
Aika erikoista. Olen pitänyt Koirakarin itäpuolta laivavapaana alueena.
No niin olen minäkin, olen nähnyt ainakin tuhat laivaa menevän ja tulevan Melkin ja Pihliksen välistä, mutta en koskaan että olis kiertänyt Koirakarin, ja vielä sen itäviitan ja Koirakarin välistä. Pelästyin melkoisesti ja ajattelin, että laivan ruorimies oli pökrännyt, ja laiva ilman kuskia.
Älkääpä sitten ihmetelkö, jos moottoriveneen kuski pitää purkkareiden valintoja vähintään kummallisina.
"Kuka väistää, olenko tyhmä". Oikeinhan se meni eli sinä väistät vaikka arvasit laivan kulkureitin väärin. Saman kaltainen epäselvä tilanne tulee toisinaan saaristossa eteen, kun laiva ei väylän haarautuessa menekään etukäteen arvattua reittiä. Kerran kanootilla liikkuessa olin aivan hilkulla jäädä alle.
Oikestaan tiedän kyllä kuka väistää, pakkohan se väistö minun on tehdä. Muta ei se laiva lähtenyt millekkään haarautavalle väylälle, koukkas vaan Koirakarin. Eikä se edes töötännyt, jota ne yleensä tekee, vaikka ei olis syytäkään. Sen vastaan tulevan laivanki huomasin vasta myöhemmi, se kun tuli takaa.
Niin, kerrataan nyt vielä, millä perusteella aluksen, varsinkin purjealuksen, pitää väistää yllättäen suuntaansa muuuttavaa laivaa?
Tälläkin palstalla usein keskustellaan mitä virkaa VHF puhelimella enää nykypäivänä on. Satuin makoilemaan veneellä tämän tapauksen aikaan ja VHF oli päällä Helsinki VTS kanavalla. Siellä keskuteltiin kohtuu vilkkaasti VTS:n, sisään tulevan Tallinkin ja kahden Hernesaaresta lähdössä olevan risteilijän välillä. Keskustelussa tuli jo hyvissä ajoin selväksi, että Tallink tulee väistämään ensimmäiseksi ulos tulevaa risteilijää Koirakarin itäpuolelta.
Tarinan opetus? Vilkkaiden satamien läheisyydessä kannattaa kuunnella paikallista VTS kanavaa 16:sta, niin osaa paremmin ennakoida milloin laivoja liikkuu ja mitkä niiden aikeet ovat.
Mitäs jos ei ole VHF,aa Eikä VTS.ää. ja mitäs jos ei ole konetta, tai se ei käynnisty.
Tuossa kohdassa nyt ihan varmasti pätee se ahtaiden kulkuväylien sääntö ja laiva on ihan varmasti se, jonka navigointia syväys rajoittaa eli jos purjehtija ei olisi väistänyt ja juttu olisi viety oikeuteen, niin sakkoa olisi kolissut.
Sitäpaitsi purjehtija on laiminlyönyt tähystyksen, koska tunnusti huomanneensa takaansa tulleen laivan vasta myöhemmin.
VTS-kanavan kuuntelusta on usein apua, mutta tärkeintä olisi älytä vältellä noita laivaväyliä. Etenkin Pihlajasaaren väylää, joka taitaa olla nykyisin selvästi tiheimmin liikennöity.
Onko tällä Koirakarin "väärällä" puolella myös väylä? Jos ei ole niin ei se sitten olekaan niin varmaa että syy olisi ollut veneilijän.
Teemun venejupakassa oikeus totesi, että tähystysvaatimus ei koske pienveneitä ainakaan siinä laajuudessa kuin kauppalaivoja.
Siis että laiva jonka navigointia syväys rajoittaa olisi väistämisvelvollinen? Mihin perustuen?
Sääntö ei edellytä, että siellä on virallinen karttaan merkitty väylä.
Koska se ei ollut väylällä.
Eikö? Saisinko perustelun tälle väitteelle? Järki sanoo että jos laiva ajelee väylien ulkopuolella on sillä tilaa väistää (ainahan se voi mennä sille väylälle).
Idiootti. Sillä oli isompi väistettävä kuin joku prkl purjepelle. Siksi se ei ollut väyläviivalla. Ja tajutkaa nyt se, että ahdas kulkuväylä ei tarkoita pelkästään karttaan merkittyjä reittiviivoja.
Ei missään sanota että yleinen väistämissääntö koskee vain väyliä.
Kyllä se koskee kaikkialla. Lisäksi 20 nm rannikosta ulospäin noudatetaan sisävesisääntöjä, joissa laivan väistö on hyvin selvästi sanottu.
Ymmärrän aloittajan kyssärin niin että mitä, jos väistää ja on silti väärässä paikassa. Silloin väistetään uudelleen.
"ahdas kulkuväylä ei tarkoita pelkästään karttaan merkittyjä reittiviivoja."
Edelleenkin kaipaisin jonkin perustelun tälle väitteelle.
Omituinen väylä jos sille ei mahdu kahta alusta rinnakkain. Ihanko totta on näin?
Sisävesisäännöt:
Pituudeltaan alle 7 metrin konealuksen jonka suurin nopeus on enintään 7 solmua, soutuveneen sekä pituudeltaan alle 7 metrin purjeveneen on merkityillä väylillä liikkuessaan pysyteltävä mikäli mahdollista poissa yli 12 metrin pituisten alusten tieltä.
Merkityillä väylillä. Niin siinä sanotaan. Minusta tuo on sangen selvästi ilmaistu. Mitä en nyt ymmärrä?
Toki tässä tapauksessa tuo purkkari oli varmaan yli 7 metriä ja niin edelleen mutta eipä tuosta muutakaan kohtaa löydy joka tähän vaikuttaisi.
Luehan nyt se sääntökirja, niin saatat ymmärtää asian.
Voi olla, että suomalaisten ymmärrystä asiassa heikentää se, että meillä on maailmanmitassa aika poikkeuksellinen saaristo ja siellä poikkeuksellisen hyvin ja laajasti viitoitettu väylästö, sen vuoksi "kulkuväylän" näköjään usein luullaan tarkoittavan vain viittojen välistä aluetta.
Tai mitäs jos ei ole aivoja?
On kuule täsmälleen samantekevää, mitä siinä sääntökirjassa sanotaan. Tässäkin tapauksessa laivan kippareilla ja VTS-keskuksellakin olisi ollut vähän seliteltävää, jos olisi kolissut. Ainoa käytännön sääntö on se, ettei laivan alle kannata jäädä.
Ensiksi sanoin että yleinen väistämissääntö ei koske ainoastaan väyliä. Sitten korostin että noudatamme vielä rannikolla sisävesisääntöjä. Siellä kyllä puhutaan myös väylistä. Säännöissä sanotaan myös että kansallinen säännöstö ei saa olla ristiriidassa kv. säännöstöen kanssa.
Säännöt perustuvat kansainvälisiin sääntöihin yhteentörmäämisen ehkäisemiseksi merellä vuodelta 1972.
Tärkein kaikista säännöistä on, että jokaisen aluksen on aina pidettävä asianmukaista näkö- ja kuulotähystystä. Usein törmäykset johtuvat siitä, että toista alusta ei ole huomattu.
Aluksen on myös aina kuljettava turvallisella nopeudella. Nopeus riippuu olosuhteista: esimerkiksi sumussa on oltava tarkkana ja kuunneltava myös äänimerkkejä, samoin jos ollaan vilkkaalla väylällä. Myös sääolosuhteet ja aluksen ominaisuudet täytyy ottaa huomioon.
Kaikin keinoin on yritettävä selvittää, onko yhteentörmäämisen vaara olemassa. Jos ollaan epävarmoja, on lähdettävä siitä, että törmäysvaara on olemassa.
Väistöliikkeet täytyy tehdä epäröimättä ja varmasti, riittävän ajoissa ja hyvää merimiestapaa noudattaen. Niiden täytyy olla niin suuria, että ne voi havaita toisesta aluksesta. Monia peräkkäisiä väistöliikkeitä ei saa tehdä.
Väistettävän aluksen on pidettävä suuntansa ja nopeutensa. Jos väistämisvelvollinen ei ryhdy riittäviin väistöliikkeisiin, on väistettävänkin aluksen ryhdyttävä toimenpiteisiin törmäyksen välttämiseksi.
Kaikki alukset
Ahtaissa kulkuväylissä
kuljetaan oikealla ja noudataan oikeanpuoleista liikennettä.
alle 20 metriä pitkä alus tai purjealus ei saa estää sellaisen aluksen kulkua, joka voi kulkea turvallisesti vain itse ahtaassa kulkuväylässä.
alus ei saa ylittää ahdasta kulkuväylää, jos ylitys estää sellaisen aluksen kulkua, joka voi kulkea turvallisesti vain itse kulkuväylässä.
on vältettävä ankkurointia. Kulkuväylällä ei tässä tapauksessa tarkoiteta vain merkittyjä kulkuväyliä.
Millä perusteella kannattaa palata maantiellä omalle kaistalle, jos ohitustilanteessa vastaan tulee tukkirekka?
Jaa'a...
Riippuu ihan siitä, tuleeko tukkirekka vastaan perä edellä vai toisinpäin.
Jos perä edellä, niin se voi ohittaa vaikka risteyksestä juuri eteen ängennyttä traktoria, jolloin omalle kaistalle palaamisesta ei ole mitään hyötyä, parempi vaan ensin jarruttaa sen rekan vauhtiin. Sen jälkeen riippuu ihan tilanteesta pitääkö jarruttaa lisää sen traktorin vauhtiin, vai voiko sen traktorin ohittaa samalla kuin se rekkakin sen tekee, eli tuleeko sieltä joku mahdollisesti vastaan vai ei.
Toisaalta jos liikun muuta liikennettä olennaisesti hitaammin, minua ohitetaan väistäessäni tilapäisesti pientareelle, ja näkyviin ilmestyy vastaantuleva tukkirekka, ei omalle kaistalle todellakaan kannata äkkiä ja yllättäen palata kesken ohitustilanteen.
Parempi vaan laittaa vilkku vasemmalle, niin takaa tulevat muut ohittajat huomaavat hieman aikaisemmin, että pitäisi hidastaa eikä enää ohitella samassa jonossa kuin muutkin.
kirjoita googleen meriteiden säännöt ja lue se huolellisesti, niin asia saattaa sinullekin valjeta.
Ei valkene.
Kysehän on sääntöjen tulkinnasta eikä sisällöstä.
Joko laiva on ahtaalla kulkuväylällä tai se ei ole, ja asia vaikuttaa huomattavasti siihen kumpi osapuoli on väistämisvelvollinen.
Oikea tulkinta ei selviä sääntöjä lukemalla kenellekään, sillä sitä ei säännöissä lue.
Viime kädessä oikea tulkinta selviää aina ylimmässä oikeusasteessa jossa asiaa käsitellään ja josta ei siis enää ole valitusoikeutta.
Kun laiva siirtyy pois merkityltä väylältä ilman pakottavaa syytä kapteenin omasta valinnasta, ei merkitty väylä voinut kyseisessä kohdassa olla sille liian ahdas erään täysin mahdollisen tulkinnan mukaan.
Muuten ihan asiaa mutta ei minkäänlaista perustelua väitteelle että käsite "ahdas kulkuväylä" koskisi myös väylien ulkopuolisia alueita.
Jos meinaan koskisi niin miten sitten voisi väistää laivoja? Olet väylää ja laiva tulee lujaa kohti. Et voi jäädä väylälle etkä voi väistää sen ulkopuolellekaan, voihan se laiva suunnata sinnekin ja sitten ei enää ehdikään alta pois.
Ennen kuin uskon väitteenne kaipaan oikeuden päätöstä tai jonkun viraston kannanottoa.
Olen lukenut säännöt eikä sieltä löydy tukea väitteellesi. Löytyykö sitä tukea jostain oikeuden päätöksestä tai edes jonkun viraston kannanotosta?
Mutta jos sattuisit olemaan oikeassa niin minne veneen pitää väistää? Väylän viereenhän ei mielestäsi riitä.
Asiahan ei näy oikeastaan muualta kuin digikartoilta, mutta Koirakarin itäpuoli on väyläaluetta. Tai ei oikeastaan väyläaluetta, vaan oliko se nimike vara-alue. Aika vaikeaksi menee kyllä hahmottaa, kun paperikartalla se ei näy ja väliin jää saarikin. Mitenkään itsestäänselvyys ei takuulla tapaus olisi, jos tiukemmaksi olisi tapaus mennyt. Ne Tallinkin katamaranit ei ole edes mitään kömpelyksiä, tehoa riittää uppoumaan nähden, eikä ohjaitavuuskaan katoa nopeutta vähennettäessä.
Kunhan erottaa kokonaan käsitteet "väylä" ja "ahdas kulkuväylä", menee perustelut helpommin. Ahdas kulkuväylä on siellä missä syväystä vaativa alus kulkee. Olemme vain tottuneet siihen, että laivat pysyttäytyvät sen kartan väyläviivan tuntumassa. Ja lähes poikkeuksetta ne niin tekevätkin.
Edelleenkään ei löydy mitään perustetta sille miksi väistämissääntöjen käsite "ahdas kulkuväylä" koskisi myös virallisten väylien ulkopuolisia alueita.
Jos meinaan koskisi niin miten sitten voisi väistää laivoja? Olet väylää ja laiva tulee lujaa kohti. Et voi jäädä väylälle etkä voi väistää sen ulkopuolellekaan, voihan se laiva suunnata sinnekin ja sitten ei enää ehdikään alta pois.
Ennen kuin uskon väitteenne kaipaan oikeuden päätöstä tai jonkun viraston kannanottoa.
"Ahdas kulkuväylä" on meriteiden sääntöjen käsite. Meriteiden säännöt taas eivät tunne lainkaan käsitettä "väylä", eikä senkään vertaa mitään virallisia väyliä. Siksi.
Tätä on toistettu jo tässäkin keskustelussa useamman kerran. Mikä sen ymmärtämisessä on niin vaikeaa?
Tottahan tuon tiedän eikä tuon ymmärtämisessä ole minkäänlaista ongelmaa.
Ongelma on siinä ettette löydä minkäänlaista tulea väitteellenne että meriteiden sääntöjen "ahtaita kulkuväyliä" koskeva kohta mitenkään koskisi väylien ulkopuolisia alueita.
Ennen kuin uskon väitteenne kaipaan oikeuden päätöstä tai jonkun viraston kannanottoa. Mitään ei ole löytynyt.
Ei ole olemassa mitään oikeuden päätöstä tms., toki muutama ennakkotapaus on, mutta nämä olivat muistaakseni kaikki väylillä. Kyllä laivat, varsinkin pienemmät, ajavat varsin usein merkittyjen väylien ulkopuolella saaristossa. Viimeksi viikko sitten näin kuinka Aspö oikaisi reilusti väyläauleen itäpuolelta Utöstä lähtiessään ja Eivor meni pohjoisviitan väärältä puolelta lähtiessään kohti Jurmoa Bokullalta.
"Ahtaat kulkuväylät" ovat osa kansainvälistä sopimusta, joten Suomen viranomaiset eivät niistä päätä, vaikka tietysti tekevätkin tulkintoja mahdollisissa suomalaisissa oikeustapauksissa. Englanniksi termi on "Narrow channels or fairway", joista kumpikaan ei viittaa suoraan merkittyyn väylään.
Tässä ko. sopimus englanniksi
http://www.collisionregs.com/MSN1781.pdf
Tässä tulkintoja ko. termistä: http://maritimeknowhow.com/wp-content/uploads/image/Colregs/Slides pdf/Rule 9/Rule 9 - 1.pdf
Tuossa tulkinnassa 2-3 mailia leveä on jo kapea eli sikäli joskus kuultu tulkinta "kaikki merkityt väylät" on tuon kanssa yhtenevä. Mutta ko. tulkinta ei mitenkään rajoitu ainoastaan merkittyihin väyliin.
Alkuperäiseen aiheeseen olisin kyllä sitä mieltä, että väylältä yllättäin sivuun kääntynyt laiva teki virheen. Sen olisi pitänyt VHF:llä tai äänimerkeillä kertoa aikeistaan.
Se pakottava syy oli väistää lähtevää risteilyalusta. Se väylä todellakin on ahdas, jos yhden laivan pitää toista väylän sivuun väistää.
Sisävesisääännöt kertovat miten sitten pitää toimia jos eivät mahdu samaan väylän kohtaan samaan aikaan. Katso sieltä. Kyseessä ei todellakaan ollut _pakko_ poistua väylältä vaan se oli Tallinkin oma päätös. Vaihtoehtoja oli olemassa.
""Ahtaat kulkuväylät" ovat osa kansainvälistä sopimusta, joten Suomen viranomaiset eivät niistä päätä, vaikka tietysti tekevätkin tulkintoja mahdollisissa suomalaisissa oikeustapauksissa. "
Jeps. Ja juuri tällaista tulkintaa kaipaan. Tuo esittämäsi linkki antaa esimerkkinä "ahtaasta kulkuväylästä" "Channel limited by buoys", siis juurikin suomalaisittain virallinen väylä.
Edelleenkin ainoa esitetty perustelu sille että väylien ulkopuoliset alueet olisivat myös "ahtaita kulkuväyliä" on ollut idiootikisi nimittäminen ja sehän kertoo vain nimittelijän älykkyystasosta.
Toistan myös toisen kysymyksen: jos väylien ulkopuolisetkin alueet olisivat "ahtaita kulkuväyliä" niin miten ja minne hidaskulkuinen vene voisi väistää? Eihän mitenkään voi ennakoida minne se laiva kääntää.
Ahdas kulkuväylä tai ei, ei laivakaan saa rymistellä kuin norsu posliinikaupassa. Kyllä sen täytyy ilmoittaa aikeistaan ennen kääntymistä. Ja sitähän aloituksen Tallink ei tehnyt.
Joo ja kyllä siinä mahtuu kaksi laivaa ohittamaan väylällä, sitä tapahtuu jatkuvasti. kuten sanoin olen nähnyt sitä väylää kulkevan ainakin tuhat laivaa, enkä ketään koirakarin itäpuolella. Paitsi yhden muutama vuosi sitten, se tosin oli siellä pohjastaan kiinni. ajanut sumussa melkein Pihlikseen asti. Täällä myös monet on sitä mieltä, ettei sinne sais mennä purjehtimaan. No nämä eivät ole täällä koskaan olleet, Lauttasaaressa on monen kerhon satamat, jossa satoja purkkareitä, jotka menevät ja tulevat tuota väylää ulos. Monet kilpapurjehdysradat menevät siitä. Mutta vaikka menis kymmenien kisaajien fliitti, niin aina on kaikki laivojen kanssa mahtuneet.
Tässä on pitkä selostus siitä, miten ko. tulkintaa tehdään Jenkeissä: http://towmasters.files.wordpress.com/2011/01/narrow_channel_collision_prevention.pdf
Suomessa tuota tulkintaa onneksi on tarvittu hyvin harvoin, joten siitä en tiedä olevan mitään muuta kuin tuon jonkun viranomaisen joskus sanoma "kaikki väylät", joka ei poissulje sitä, että myös väylien ulkopuolinen kapea paikka voisi olla sellainen. Toisaalta en tiedä ainuttakaan kahden huviveneen törmäystilannetta, jossa olisi käytetty "ahtaan kulkuväylän" sääntöä tuomiota tai sakkoa annettaessa. Niissä parissa oikeustapauksessa, joissa on todettu alue "ahtaaksi kulkuväyläksi" on aina ollut ainakin yksi laiva mukana.
Huomaa tuosta linkistä, että tulkintaan vaikuttavat alusten koot, mutkaisuus, olosuhteet jne. eli mitään yleispätevää tulkintaa ei ole.
Erilaiset yhteysalukset ja merivoimien alukset ajavat kapeikoista, jotka eivät ole merkittyjä väyliä yleisesti saatavilla kartoilla. Varmasti tuollaisen kanssa kapeikossa törmätessä tulkittaisiin kapea paikka "ahtaaksi kulkuväyläksi".
"Huomaa tuosta linkistä, että tulkintaan vaikuttavat alusten koot, mutkaisuus, olosuhteet jne. eli mitään yleispätevää tulkintaa ei ole."
Aika lailla olen samaa mieltä. Siten tuo väite että "ahtaan kulkuväylän väistämissäännöt" olisivat voimassa myös väylien ulkopuolella pitää paikkaansa korkeintaan hyvin rajoitetusti eikä missään tapauksessa se ole mikään automaatio että vene häviäisi oikeudessa (ja siitähän tämä väittely alkoi).
"Varmasti tuollaisen kanssa kapeikossa törmätessä tulkittaisiin kapea paikka "ahtaaksi kulkuväyläksi"."
Edellä olevaan viitaten en olisi tästä niinkään varma. Ehkä, ehkäpä ei, kuten itse imaisit niin riippuu tapauksesta.
"Erilaiset yhteysalukset ja merivoimien alukset ajavat kapeikoista, jotka eivät ole merkittyjä väyliä yleisesti saatavilla kartoilla. Varmasti tuollaisen kanssa kapeikossa törmätessä tulkittaisiin kapea paikka "ahtaaksi kulkuväyläksi"."
Tarkemmin miettien: miten tuollaista ei yleisesti merkityllä väylällä ajavaa armeijan alusta voisi väistää? Sehän tulee lujaa eikä voi ajaa kuin sillä "ahtaalla kulkuväylällä" josta taas veneilijällä ei ole mitään tietoa. Väistääkö oikealle vai vasemmalla ja kuinka paljon? Se sen "ahdas kulkuväylähän" voi olla juuri siellä minne väistäisi.
Joten olen edelleen eri mieltä. Suomessa ahdas kulkuväylä voi tarkoittaa vain virallista väylää.
No ajatellaan vaikkapa kulkureittiä (ei siis virallista väylää) Elisaareen, joka lienee useimmille tuttu paikka. Sehän on paikoin varsinkin kapea ja sitä ei ole mitenkään merkitty, mutta kaikki tietävät mistä pitää ajaa. Jos tuolla nyt tulee isompi alus vastaan (esim. purjelaiva Helena on siellä kuulemma käynyt), pienemmän vastaantulijan pitää nuodattaa ahtaan kulkuväylän sääntöjä eli pysyä oikeassa reunassa tai tarvittaessa jopa kääntyä ja ajaa pois ahtaasta paikasta, jotta se isompi ei juodu vaikeuksiin.
Sama koskee mitä tahansa (aluksen kokoon nähden) kapeaa kohtaa, josta aluksia menee.
Vaikka merivoimien väyliä ei ole karttaan merkitty, syvyyskäyrät ovat. Voit siis nähdä, missä on kapeaa. Erityisen selkeää se on kapeissa salmissa. Tietysti on paljon alueita, joista ei voi kartan perusteellakaan nähdä missä on kulkukelpoista vettä ja mssä ei.
Elisaaren reitti on täysin tuntematon minulle. Mutta eikö siinä todellakaan mahdu kahta alusta rinnakkain? Jos ei mahdu niin eikö sitten kyseessä ole molemmille aluksille ahdas kulkuväylä?
"Vaikka merivoimien väyliä ei ole karttaan merkitty, syvyyskäyrät ovat. Voit siis nähdä, missä on kapeaa. "
Mutta ei voi tietää minne se laivaston alus on menossa. Veikata voi mutta ei voi tietää. Joten minne väistät?
Väärinkäsitysten välttämiseksi: ei todellakaan ole tarkoitus haitata isompien tai pienempienkään alusten kulkua. Mutta jos kerrotaan että väistämisäännöt pakottavat väistämään isompia ei pelkästään pois väylältä vaan myös paljon kauemmas niin tästä seuraa se mahdottomuus että ei voi tietää miten kauas pitää väistää jos laivat voivat kerran ajaamissä tahansa ja silti väittää olevansa ahtaassa kulkuväylässä". Se ei vaan voi olla mahdollista.
Siellä säännöissä on myös kerrottu keinot, joilla alukset voivat ilmaista aikeensa. Ei siis tarvitse arvailla.
Totta. Eipä vaan ole vielä kertaakaan tullut kuultua yhdenkään laivan käyttäneeksi.
Mutta eivät nuo äänimerkitkään riitä tilanteessa jossa laivan vaihtoehdot eivät ole selvillä.
Mitä itse asiaan tulee niin lienee jo käynyt itse kullekin selväksi ettei ole mitenkään varmaa että "jos purjehtija ei olisi väistänyt ja juttu olisi viety oikeuteen, niin sakkoa olisi kolissut".
Kyllähän tuolla mahtuu kaksi venettä vastakkain, mutta ei purjelaivaa.
Sääntö 9 ei käske väistämään pois ahtaalta kulkuväylältä, vaan ajamaan oikeaa reunaa ja kieltää laivojen kulun estämisen. Jos mervoimien alus tulee vastaan, pitää sillä jättää tilaa kulkea.
"Sääntö 9 ei käske väistämään pois ahtaalta kulkuväylältä"
Mutta kun ei enää olla sillä "ahtaalla kulkuväylällä" ...
"ajamaan oikeaa reunaa"
Joten siis siirryttiinkin puhumaan taas väylistä? Jos veneelle on myös olemassa "ahdas kulkuväylä" niin sittenhän kyseessä on sillekin "ahdas kulkuväylä", jos taas ei ole niin ei sitten ole oikeaa reunaakaan.
"Jos mervoimien alus tulee vastaan, pitää sillä jättää tilaa kulkea."
Tietysti. Ja samoin merivoimien aluksen pitää antaa veneelle tilaa kulkea.
Ollaan jo aika kaukana väitteestä että automaattisesti myös virallisten väylien ulkopuoliset alueet olisivat "ahtaita kulkuväyliä".
Sorry, mutta noissa ei ollut mitään järkeä. Ahdas kulkuväylä on mikä hyvänsä rantojen tai matalikkojen rajoittama paikka, jossa selvästi isompi ja selvästi pienempi alus kohtaavat. Se selvästi pienempi ei saa vedota oikealta tulemiseen eikä kulkuvoimaansa tilan vaatimiseen, koska isommalla ei ole tilaa väistää. Jopa purjehduksen kilpailusäännöissäkin on käsite "este", joka muuttaa kulkuoikeussääntöjä. Missään ei tule väylän käsite mukaan.
" Ahdas kulkuväylä on mikä hyvänsä rantojen tai matalikkojen rajoittama paikka, jossa selvästi isompi ja selvästi pienempi alus kohtaavat."
Ei pidä paikkaansa. Kyllä se on ahdas kulkuväylä vaikkei siinä olisi toista osapuolta lainkaan.
"Missään ei tule väylän käsite mukaan."
Jaaha. No mistä oikeasta reunasta sitten oli kyse?
"Se selvästi pienempi ei saa vedota oikealta tulemiseen eikä kulkuvoimaansa tilan vaatimiseen, koska isommalla ei ole tilaa väistää. "
Näin jon JOS isommalla ei ole tilaa väistää. Samoin tietysti myös JOS pienemmällä ei ole tilaa väistää (silläkin on se "ahdas kulkuväylä").
Ollaan jo aika kaukana väitteestä että automaattisesti myös virallisten väylien ulkopuoliset alueet olisivat "ahtaita kulkuväyliä".
Minun on vaikea uskoa, että ahtaita kulkuväyliä olisivat vain kartalle merkityt väylät. Niiden paikka vaihtelee karttapainoksesta toiseen eikä toisiaan kohtaavat veneet välttämättä käytä samaa painosta.
Itse olen tullut toimeen ajattelemalla, jos jomman kumman aluksen ohjailua rajoittaa tai voi kuvitella rajoittavan saari, kari, matala tms. kohde, niin otan säännön ahtaista kulkuväylistä huomioon. Aivan sama, jos sata tietyn pursiseuran jäsentä tietää tietyssä salmessa pystyvän navigoimaan turvallisesti rantoja nuolemalla, niin vastassa voi kuitenkin olla turistiviisumin kanssa kulkeva. En näe sääntöä 9 mitenkään ristiriitaisena muuhun säännöstöön verrattuna.
Mutta kuten Joakim_:in linkeistä voidaan lukea, niin ahtaan kulkuväylän käsite ei ole tarkkaan määritelty eikä sitä varmaan halutakaan määritellä. Vesillä kulkeminen on monen osatekijän summa ja yksittäisen säännön merkitystä väistämistä ajatellen ei tule korostaa. Väistämisvelvollisiahan olemme periaatteessa kaikki, kun vesillä liikumme.
Mutta onhan laiturituomarointi kivaakin toisinaan.
Kuinka se nyt voikaan olla näin, että moottoriveneilijä metrin syväyksellä ei voi väistää väylän sivuun syväväylältä, koska siellä voi olla kiviä. Mutta laiva näköjään voi.
Niin siitä väistämisvelvollisuudesta, minähän nimenomaan väsitin ulos väylältä, mutta se laiva alkoikin jahdata minua. Ja sitten tähystyksestä, se satamasta lähtenyt tuli Pihliksen takaa minuun nähden, joten en voinutkaan nähda sitä. Molemmat tulivat kaikenlisäksi kovemmalla vauhdilla kuin siellä yleensä ajetaan. Josniillä oli kerran radioyhteys, niin miksi se Tallinki ei voinut hidastaa vähän aikaisemmin, siellä missä on tilaa. Ne kohtasivat siis juuri siinä väylän kaikkein kapeammassa paikassa.
Tallink ei varmaankaan hidastanut aikaisemmin, koska sillä on aikataulu, jota se yrittää noudattaa. Samoin risteilijöillä. Keskusta VTS:n ja laivojen välillä alkoi ja silloin kun molemma risteilijät olivat vielä kiinni Hernesaaressa ja Tallink jossa Gråsan kohdalla tulossa.
Vähän niinkuin seppomartin kommentista voi rivien välistä lukea, joskus laivat avomerelläkin tuntuvat tarkoituksella jahtaavan. Eikä siinä muu auta kuin puikkia pakoon. Hölmöimmillään tämä on koettu keskellä Välimerta, eikä tuntunut oikein järkeenkäyvältä. Sulla kävi vain huono tuuri. Tuota "siellä voi olla kiviä"-perustetta ovat todella moottoriveneilijät käyttäneet täällä näissä väistökeskusteluissa.
Jahtaaminen nyt taitaa olla liiottelua. Sehän väisti toista laivaa samaan suuntaan kuin sinä
Jos tuntuu siltä, ettei laiva saa lähestyä takaa, ei saa ajaa liian nopeasti kun ennen ajoivat siinä paikassa hitaammin, eikä laiva saa jahdata väylän ukkopuolella niin opettele yksinkertainen väistämissääntö: väistä aina kaikkia laivoja avomerellä ja saaristossa. Säästyy henkikulta eikä tarvitse pohtia turhia asioita..
Voi nyt perkele, ettekö todellakaan tajua. Ensinnäkin, sen Tallinkin ei olis tarvinut tulla siihen paikkaan kuin pari minuuttia myöhemmin, niin mitään ongelmaa ei olisi ollut.
Tai se risteilyalus olisi voinut lähten vaikka pari minuuttia aikaisemmin tai myöhemmin. Satamasta siihen paikkaan ei laivalla kesta tulla kuin 5 minuuttia.
Johan sanoin, että väistin hyvissä ajoin, aloitin jo ennen kuin se satamasta tullut laiva oli edes lähtenyt, enkä siis tiennyt siitä siinä vaiheessa mitään.. Mulla oli tarkoitus kiertää Koirakari ja tulla takaisin väylälle, joka on ainoa väylä, josta Lauttasaaresta pääsee ulos. Pääsee tietenkin melkin toiselta puolelta, mutta siinä on todella kapeai, jossa jatkuva moottoriveneliikenne. No pääsee tietenki Pihliksen itäpuoleltaki, mutta sitten pitää ylittää se satamaa tuleva laivaväylä jossa on aina joku laiva pyörimässä.
Niin ja kun sitten menin karkuu, sinne koirakarin taakse, niin se laiva kääntyi jyrkasti suoraan keula mina kohti. Mistä pirusta olisin voinut arvata, että se niin tekee. Tuuli oli kevyt, vene kulki 2-3lmun vauhtia.
Muuten kuinka moni kommentoijista tietää mistä paikasta on kysymys.
Ei se muuta asiaa. Rantaparlamentin mukaan olet syyllistynyt törkeään piittamattomuuteen, väistämisvelvollisuuden laiminlyömiseen, merimiestavan rikkomiseen ja ties mihin. Valitusoikeutta ei ole, joten tyydy osaasi!
Joo, niin teen, esitän kuitenkin vielä toisen kysymyksen. Oliko mielestänne ammattiliikenteeltä jarkevästi ja hyvin suunniteltua ja ennakoitua toimintaa.
Tiedän paikan hyvin, en ymmärrä kohkaamistasi.
Väistä laivoja sataman lähellä, muuten voit jäädä alle.
Oliko muuta?
Kyllä oli.
Onko sinulla vielä jokin kolmas kysymys?
Mikä vitun kusipää tämämin seppomarti oikein on, ei tiedä asiasta mitää, ei varmaan ole koskaan käynyt edes kyseessä olevalla paikalla, ja sitten vielä toiset idiootit komppaa.
Ensimmäinen kysymys tuosta vuodatuksestasi kuuluu, miksi et itse ajanut koneella väljempään paikkaan, jos kerran tuuli oli niin kevyt. tai yleensäkin.
Ja sori nyt vaan, mutta se, että joku purjevene hortoilee syväväylällä tai sen tuntumassa ei todellakaan ole riittävä syy siihen, että matkustajalaivat rupeaa tekemään ylimääräisiä kevätjuhlaliikkeitä.
Väärin arvattu. Olen purjehtinut omalla kölillä vuodesta 1962 Pihlajasaaren ja Melkin välillä eikä ole tuntunut kovin ihmeelliseseltä paikalta.
"Rantaparlamentin mukaan olet syyllistynyt törkeään piittamattomuuteen, väistämisvelvollisuuden laiminlyömiseen, merimiestavan rikkomiseen ja ties mihin."
Millä tavalla? Kyseinen veneilijähän väisti laivaa sekä väylällä että väylän ulkopuolella. Mitä vielä jäi tekemättä tai mitä hän teki väärin?
Eelis Ask kuulemma aikanaan arvioi ammatilaisen ja amatöörin eroa: ammattilainen on hyvä ja amatööri huono. Vaikka kyse oli nyrkkeylystä niin sovelletaan tähän tapaukseen. Ammattilaiset osaavat hommansa. Meidän amatöörien on turha pohtia heidän tekemisiään. Pysytään sivussa häiritsemästä aina kun voidaan ja väistetään myös silloin kun se ei ole lakisääteistä.
Aikamoinen sekasotku koko tämä väistämishomma. Juuri tässä erässä toisessa säikeessä purjehtijat väittivät että isot rahtilaivat ja tankkeritkin väistävät heitä ainakin avomerellä ja että se on ihan ok. Ja lisäksi on väitetty kivenkovaan että ammattiliikenteellä ei ole mitään etuoikeuksia. Nyt sitten iso laiva saa jahdata pienempää vapaasti, muuttaa kurssia ja poistua väylältä yllättäen, ja pienemmän pitää vain mennä pois jaloista ettei "aikataulu viivästy". Päteeköhän tuo aikatauluperuste oikeudessa: "en voinut väistää, koska mulla oli kiire"?
Täytyy muistaa että periaatteessa kaikki alukset ovat syväykseltä rajoittuneita. Tuolla Koirakarin itäpuolellakin on tilaa manööverata. Jokainen tajuaa että toista alusta päin ei saa ajaa, alushan voi olla esim. osittain tai kokonaan liikuntakyvytön.
Olet
Moottorimiehen vastaus on, että olet tyhmä. Ahtaiden kulkuväylien sääntöä noudatetaan aina väylillä, paitsi silloin, kun purjehtija on väylien ulkopuolella. Silloin ahdas väylä on siellä missä purjehtijakin ja moottorivene jossain lähettyvillä.
Oikea vastaus on, että VTS töppäsi. He ovat kyllä nähneet sinut tutkassa, mutta arvelleet, että pidät huolen omista asioistasi ja laittaneet laivojen aikataulupaineet etusijalle.
Käytännön vastaus on, että parasta pysyä poissa laivan alta silloinkin, kun se toimii odottamattomalla tavalla.
Jos laiva toimii odottamattomalla tavalla eikä purkkarissa ole moottoria lainkaan eikä ole tuulta.
Ei pidä lähteä vesille purkkarilla, jossa ei ole moottoria. Mikä tässä on niin vaikea ymmärtää?
Ei VTS tuossa kohtaa, eikä milloin muutenkaan, tehnyt mitään päätöksiä miten laivat kohtaavat toisensa. VTS keskus vaan antaa tietoa laivoille muista samalla tai risteävällä väylällä olevista aluksista.
Laivojen kipparit, tai tässä tapauksessa risteilyaluksen luotsi, sopivat suoraan miten kohtaaminen hoidetaan. Myös eilen tehtiin kuuden aikaa ihan vastaava manööveri, kun jälleen oli länsisatamasta lähdössä risteilijä ja sisään tuli joku Tallinnan paatti. Eli taas sisääntuleva laiva kiersi Koirakarin itäpuolelta, jotta risteilijä pääsi ulos...
Näinhän se menee, laivat sopivat keskenään, miten kohtaavat.
Pienenä kuriositeettina, kun täällä aina välillä keskustellaan sanastosta, niin ammattilaisten suomenkielisessä liikenteessä ei pahemmin styyrasta ja paarasta puhuta vaan oikeasta ja vasemmasta. Sovitaan kohtaaminen esim. "vasen - vasen". Aina sinne joku poikkeuskin toki mahtuu.
Vesillä liikkuu ja on aina liikkunut purkkareita joissa ei ole moottoria.
Nykypäivänä sellainen on kuitenkin idiotismia. Ihan yhtä typerää kuin lähteä kännissä soutelemaan savolaismallisella ilman liivejä.
Vertauksesi ainakin on idiotismia. Tuossa mainitulla vilkkaalla Länsisataman edustallakin ja noiden saarien välissä liikkuu klassisia moottorittomia puupurkkareita.
Niin liikkuu, mutta ei pitäisi. Ne vehkeet pitäisi joko museoida tai polttaa. Vesille ne eivät enää nykyteknologian aikana kuulu. Jokainen niillä seilaava on kuohittava kusipää.
Ja saa liikkua jatkossakin, mutta silloin on huomioitava ettei estä yli 20 metrisen aluksen kulkua, eli niiden laivojen tieltä on pysyttävä poissa koneettomuudesta huolimatta ahtailla kulkuvesillä, eli esim suomen saaristossa. Se onnistuu kyllä, kunhan tähystää kunnolla kaikkiin suuntiin, eikä liiku sumulla ahtailla kulkuvesillä väylillä. Väylät tulee silloin ylittää paikassa, jossa näkyvyys riittää joka suuntaan mahdollistaen laivojen havainnoimisen tarpeeksi ajoissa suhteessa omaan vauhtiin vallitsevassa tuulessa. Ei siis sataman edustalla eikä saaren peittäessä näkökenttää suuntaan, jossa niitä laivoja saattaa olla tulossa.
Niin liikkuu, ja jos liikkuvat siten, että pystyvät pysymään poissa yli 20 metristen alusten tieltä estämättä niiden kulkua mitään kiellettyä ei toiminnassa ole.
Mutta aivan heikossa tuulessa tuo ei välttämättä onnistu tuolla vesialueella, ja sellainen toiminta onkin jo sääntöjen vastaista. Toisaalta jos pystyy pysymään poissa laivojen tieltä silloinkin, esim radioliikennettä seuraamalla ja VTS:stä tiedustellen, niin saa toimia niin jatkossakin.
VTS ei päätä, miten laivat kohtaavat toisensa. VTS toimii silti lennonjohdon tavoin ja kun laivat ilmoittavat lähtöaikeistaan satamasta, se on selvästi sananmuodoltaan lähtöluvan pyyntö. Ja VTS:n vastaus on selvästi luvan myöntäminen.
Silloin toimii kuin lennontiedottaja. Lennonjohtaja päättää ja käskee ja lentäjä kuittaa ymmärtäneensä.
Ei tukkirekkakaan saa ajaa päälle vaikka joku vetäisi skeittilaudalla moottoritiellä. Kaikilla aluksilla on velvollisuus välttää yhteentörmäys kaikilla mahdollisilla keinoilla. Päälleajo-oikeutta ei ole yhdelläkään aluksella.
Oma juttunsa toki on, oliko laiva nyt oikeasti törmäämässä.
Pihlajasaaren ja Melkin kohdalla syväväylää pitkin tulevalla laivalla ei ole mitään mahdollisuutta väistää veneilijöitä, jotka tulevat niiden eteen sekoilemaan.
"Mahdolliset keinot" eivät sisällä laivan ajamista karille huviveneen vuoksi.
Älkää hölmöilkö vesillä!
http://youtu.be/_tUoUxzt9sI
Kai sitä sitten pitää leikkiä, jos leikityttää.
Tuostakin kolarista on saatu aikaan hölmöä nettikeskustelua syyllisyydestä. Hieman hymyilyttää. Paikka on laivan kannalta samanlainen kuin Länsisataman syväväylä. Siinä ei todellakaan purkkareita väistellä.
Jos laivalla oli tilaa ajaa ulos varsinaiselta väyläalueelta, sillä oli varmasti ihan hyvät mahdollisuudet muuttaa suuntaa ja vauhtia selkeästi ja vaaraa aiheuttamattomalla tavalla.
Kovin on ristiriitaista vänkäämistä.
tuskin oli, koska se oli tietoinen vastaantulevasta laivasta, jonka tämä ääliö rättipelle taas oli huomannut kovin myöhään.
Koko juttu on esimerkki purjeveneilijöiden idioottialalajista, jolla ei ole mitään järkeä sen kanssa, milloin ja missä voi purjehtia ja milloin on fiksuinta ajaa koneella.
Osoitat vaan omaa alalajiasi kommentillasi. Aloittajahan oli sivussa väylältä ja väisti vielä sivummalle, koska laiva tuli myös samalle puolelle pois väylältä.
Paljon tuntuu olevan vihaa pienessä miehessä. Laskepa kymmeneen ja rauhoitu, koitetaan sitten uudestaan.
Tämä ääliö on tyyppiesimerkki siitä, ettei veneajokortista olisi mitään hyötyä. Vaikka sille minkä paperinivaskan löisi käteen, se pysyisi edelleen samanlaisena k-päänä. Kortteja ei jaeta asenneperustaisesti. Ja noita on olemassa, valitettavasti
Ei.
Pihlajasaaren ja Melkin kohdalla ei tehdä laivoilla koskaan minkäänlaisia väistöliikkeitä, ellei laiva ole vaarassa.
> Pihlajasaaren ja Melkin kohdalla syväväylää pitkin tulevalla laivalla ei ole mitään mahdollisuutta väistää veneilijöitä, jotka tulevat niiden eteen sekoilemaan.
Vene ei tullut laivan eteen, vaan joko:
1) laiva muutti suuntaa niin että paikalla jo ennestään ollut vene oli sen edessä tai
2) vene oli ennestään keskellä ei-ahdasta kulkuväylää, jolloin laivat päättivät ohittaa lähes paikallaan kelluneen veneen eripuolilta, mutta vene päättikin yllättäen muuttaa sijaintiaan juuri sinne minne ensin paikalle ehtinyt mereltä tuleva laiva oli menossa, kuvitellen virheellisesti väylän olleen ahdas ja tehden sen takia laivalle tilaa merkitylle väylälle.
Tulkinta kysymys, ja varsinainen ongelma siinä että veneen kommunikaatio (edes yksisuuntainen = pelkkä kuuntelu) laivan komentosillan tai VTS:n kanssa puuttui.
> "Mahdolliset keinot" eivät sisällä laivan ajamista karille huviveneen vuoksi.
Täsmälleen niin, yli 20 metristen alusten kulkua ei siis saa estää, kuten asia säännöissä määritellään.
Saattoi hyvin olla, että laivojen kannalta järkevämpi toimi veneilijältä olisi ollut alussa pysytellä väylällä siellä missä oli, ja väistää itään heti tallinkin sivuutettua veneen itäpuolelta pois sen lähtevän risteilijän reitiltä.
Ei ne laivat Länsisataman väylällä väistele pienveneitä..
Jos sieltä haluaa säntöjen mukaan seilata laivaväylää ulos, niin miksei voi tulla pitkin länsireunaa, eli punaiselta poijulta aina seuraavalle? Noin periaatteessa liikenne käyttää logiikkaa, jossa mennään ensisijaisesti väylän/kulku-uran oikeaa reunaa. Kun purjepaatilla tai muulla pikkukipolla pitää sitä reunimmaista kaistaa, niin ei pitäisi olla mitään hätää. Ensinnäkin on jumalattoman helppoa navigoida punaiselta poijulta toiselle, ja toisekseen voi olla aivan varman, että laiva ei tule sen poijurivin "väärälle" puolelle.
Tällainen toimii esimerkiksi Turussa Ruissalon kapeikoissa oikein hyvin, kun itse ajelee poijulta toiselle, niin on helppo heittää vielä poijun väärälle puolelle siksi aikaa kun laiva paahtaa ohi. Ja mistäkö tietää, että sen poijun takana on vettä? Esimerkiksi vilkaisemalla merikarttaa, tai sitten ihan siitä, että poijua jatkuu enemmän veden alle, kuin sitä on pinnalla näkyvissä. Jos laiva päättää tulla väärälle puolen poijua, niin kannattaa ottaa kamera esille, sillä niille kuville tulee markkinoita.....
Sama toimii ihan hyvin länsisatamasta ulos tullessa. Koirakarin taakse ei hyödytä mennä, siellähän on merikartan mukaan valkoista vettä koko alue! Ei laivojen kulku ole sinänsä sidottu siihen, että missä väylä tai väyläalue on, kyllä ammattimerenkulkijakin osaa lukea merikarttaa, ja tietää paikalliset olot. Jos ei tiedä, niin sitä varten on ne pakolliset luotsit.
Jos haluaa olla varma, että laiva ei tule perässä, niin ajaa merikartan sinisille alueille, sinne ei isompi laiva edes mahtuisi...
Ja kyllä, VHF kanavat 71 ja 16 kannattaa olla kuuntelulla. Netistä löytyy ohje laivojen VTS-ilmoituksista, siitä voi katsoa apua tulkintaan. Edullisimman VHF:n saa käsimallina Biltemasta alle satasella. Jos ei kehtaa kurssia käydä, niin tyytyy kuuntelemaan. Mutta jos on luvat ja taito, niin silloin voi aivan hyvin kysyäkin suoraan laivalta, että miten ajat, tai kysyä VTS-Helsigiltä, että on juuri nyt joku tulossa väylää, kun yritän kellua väylän yli tässä. Ei tarvitse ajatella, että radiopuhelin on vain joillekin hienoille merikarhuille, ei. Tähystetäänhän muutakin vesiliikennettä, ettei kolhita muita, näiden laivojen tähystykseen käytetään kolmantena silmänä radiokuuntelua.
"Laiva muutti suuntaa ja tuli myös Koirakarin itäpuolelta ja aika lujaa. Olin ihan monttu auki ja jouduin käynnistämään koneen. koska oli niin kevyt keli, etten olis päässyt purjeilla pois alta."
Tästähän voi tehdä johtopäätöksen, että purjehtija toimi oikein, tähysti riittävästi ja ennakoi riittävästi, että pääsi alta pois. Odottamattomia asioita tapahtuu, josta tässäkin selvittiin riittävällä tähystyksellä ja nopealla toiminnalla. Ajelen usein Vuosaaren virheinvestointisataman ohi, joka toki on hiljainen kuin huopatossutehdas. Tarkkailen finnlinesien keulaköysiä ja lastaustilannetta sekä savuja piipuista, ja lisäksi kurkin merelle päin ettei kukaan pääse yllättämään. Jos epäilyttävää liikennettä näkyy, pitää vaihtaa ajoissa huvivenekaistalle tai jäädä odottelemaan reunaan. Tähystys ratkaisee.
Vertaukset autoliikenteeseen ontuvat aina. Esim: Ajat satasta (54 solmua) maantiellä ja kahden metrin turvamarginaalilla vastaan tulee toinen auto satasta. Normitilanne, vaikka kuolema vaatisi vain pienen virheliikkeen jommalta kummalta. Vesiliikenteessä vastaavasta saisi traumoja!
Johtopäätöksesi on ilmeisen väärä, koska purjehtijalle näkyy valitukseen asti tästä traumaa jääneen. Kysymys kuuuluu juuri kuten sen näkyvät muutkin esittäneen: miksi hitossa purjehtija meni sekoilemaan vilkkaan syväväylän tuntumaan vieläpä kevyessä tuulessa purjeilla eikä joko pysynyt poissa tai sitten ajanut koneella riittävän kauas ennen purjeiden nostoa?
Minunkin kotisatamani on Stadin "edustasaarten" sisäpuolella ja tapani on ajaa koneella salmien ulkopuolelle, ellei sitten osu sellaiset tuuliolosuhteet, että tietää veneen kulkevan 5-6 solmua ja purjeillakin pystyvän pysymään poissa jaloista. Eikä siinä ole kyse edes mistään muiden huomioonottamisesta vaan itseni säästämiseltä mahdollisilta ongelmatilanteita, esim. ketjun aloittajan kokeman kaltaisilta.
Itselläni on vene Merisatamassa enkä ole koskaan mennyt moottorilla Pihlajasaarelle asti koneella, jos vain on edes jollain lailla tuullut.
Kyllähän tuolla väylällä lauttoja kulkee ja monesti niitä tarvitsee väistää, mutta väylän lähellä on hyvin väistötilaa ja väylä on leveä. Ei väylä kuitenkaan niin kauhean liikennöity ole.
Olisi minutkin yllättänyt, jos laiva olisikin poikennut väylältä. Hyvä tietää, että voivat tehdä niinkin.
Koneella voi ajaa, voi purjehtiakin, jos on voimaa millä vene kulkee. Ihan hyvä peliliike on pitää tuollaisessa paikassa purjehtiessa perämoottiri laskettuna, ja vaikkapa tyhjäkäynnillä putputtamassa, niin että tiettä että se on käytössä tarvittaessa. Sisäkoneen voi pitää vaikka akkua lataamassa sen hetken aikaa.
Se on kans totta, että ei sen tilanteen tarvitse niin kovin dramaattiselta näyttää sieltä Tallinkin komentosillalta. Katsovat, että jaahas, tuossa taas yrittää purkkari alle, mutta kun me mennään tästä 16 solmua ohi, niin ei ehdi alle vaikka mitä tekisi. Kiikarilla yleensä näkee sen äijän vingalta, joka paattia ohjailee. Sittenkun on aika lähellä, niin moikkaa edes, näet jos heilauttaa takaisin, että olet huomattu.
Laivat eivät aja tuolla "aika lujaa", ne ajavat jotain 15 - 20 solmua, sen ne vaativat jotta ohjailu on hallinnassa. Esimeriksi Turussa kun Viikinki lähtee terminaalista, ne paahtavat saman tien jonnekin 10 solmuun, koska hiljaisemmassa vauhdissa laivaa on hankalaa saada mahtumaan Pikkupukin käännöksestä. (Keula kai menisi, mutta perä menee ulkokurvista pitkäksi...)
Voi ihan huvikseen joskus mittailla harpilla merikartastaan, ja laskeskella, että kuinka kaukana pitää laivan olla tulossa, että ehtii väylän yli sillä omalla 3-4 solmun vauhdilla. Peukkusääntö on, että keulan eteen ei missään oloissa kannata mennä, aina on muualla merta kuljettavaksi, ja koskaan ei ole niin kiire. Ei voi olla.
Vertaa vaikkapa näin: Laiva ajaa 10 kn, se tekee 10x1852m /h = 18520 m/h => 18520m / 60 min = 308 m/min eli suomeksi sanoen laiva kulkee noin 300 metriä minuutissa.
Purjevene samaan aikaan väylää ylittämässä 4 kn nopeudella: 4x1852m /h = 7408 m/h => 7408m / 60 min = 123 m/min eli purjevene kulkee reilun 120 metriä minuutissa.
Kuinka läheltä haluamme laivan kulkevan ohi?
Tallink Star on 186 metriä pitkä ja 28 m leveä.
Koirakarin ympäristö kuuluu ainakin plotterin kartan mukaan katkoviivalla väyläalueeseen syvyydellä 10,2 joten eipä ihme et Tallinkin paatti sitä kautta väisti vastaan tulevaa risteilijää.
Ottamatta kantaa tähän tapauksen Tallinkilla tuntuu olevan henki se että pelotellaaan pienveneet helvettiin väylien lähistöltä kun lautat liikkuu. Oikovat mutkat ulos karttoihin merkityiltä väyläalueilta välitämättä pienveneistä.
Mikä tässä asiassa on väärää? Tallinkit vetelevät aika suoraa viivaa, mikä pakko on pienveneiden pyöriä juuri niiden tiellä?
Mutta tässä tapauksessahan asia oli päinvastoin: laiva tuli pois väylältä pienveneen tielle.
Minne veneen pitää väistää jos väylältä pois ei riitä?
Menee riittävän kauaksi pois väylältä. Ainakin niiltä väyliltä mitä pitkin isot laivat seilaavat ja noita tilanteita saattaa tulla. Pitäisikö Tallinkin ja ristelylaivan törmätä kun siellä on joku pienveneilijä joka ei tiedä minne mennä?
Mikä on riittävän kauas pois väylältä? Riittääkö väylää reunustavan saaren toiselle puolelle meneminen?
Tallinkin ja risteilylaivan kohtaamiseen on selvä sääntä Sisävesisäännöissä:
3§ Ahtaat kulkuväylät
Milloin kaksi konealusta kohtaa toisensa ahtaassa kulkuväylässä niin, etteivät ne voi vaaratta sivuuttaa toisiaan, on paikalle myöhemmin saapuneen aluksen odotettava, kunnes toinen alus on sen sivuuttanut.
Kyllä se vaan on niin että tässä tapauksessa toinen laivoista ei tiennyt mitä tehdä.
Jos olisit lukenut enemmän näitä kirjoituksia, tietäisit, että Tallink teki kuten olivat keskenään sopineet. Eikä se edes poistunut kuin tarkoitusta varten väylän sivussa olevalle alueelle. Vaikkei se alue ole nimikkeeltään väyläaluetta, se on silti harattu ja esimerkiksi plotterikartoissa näkyy väyläalueeksi rasteroituna. Veneilijän ei tietenkään voi olettaa olevan edes tietoinen sellaisen väylänlevikkeen olemassaolosta, jota ei tuoreelta ja viralliselta paperikartalta näe. Tallinkin katti kuitenkin tarpeen vaatiessa vaikka pysähtyy parin pituutensa matkalla ja pysähdyttyään kääntyy paikoillaan ympäri. Siksi se on aika huolettomasti voinut tulla alueelle, jossa ennestään on yksi vene.
Tää oli taas niitä tyypillisiä nettilaituriparlamentin kommentteja. Aivan kuin Helsingin edustalla voisi mennä mistään mihinkään kulkematta useamman laivaväylän poikki tai pitkin sellaista. Ilmeisesti kirjoittaja on moottoriveneilijä, joka ei haluaisi joutua väistämään yhtäkään purjevenettä.
Jos Tallink pysyi poistumaan väylältä niin se ei ollut "ahtaassa kulkuväylässä" ja siten se oli väistämisvelvollinen purjeveneeseen nähden.
Totta, se pystyi huoletta tulemaan sille alueelle ja niin edelleen mutta mehän keskustelemme juuri siitä kenellä oli väistämisvelvollisuus. Se oli siis Tallinkilla.
Aika tyhmää riskinottoa Talliinkin kapteeneilta. Vaikka katti pystyykin nopeisiin liikkeisiin niin matkustajat saisivat vähintäänkin vammoja.
Vain rättihomo voi olla niin kusipäinen, että alkaa ämpyttämään väistämisvelvollisuudesta sellaisessa tilanteessa jossa kaksi isoa laivaa joutuu kohtaamaan kapealla väylällä niin että toinen joutuu väistämään.
Tollaiset valtamerten mulkut kuin sinä pitäisi hirttää munistaan sen kipponsa mastoon, muille varoitukseksi.
Viha noin pani pikku remmin taas luistamaan. Laskepa taas kymmeneen ja rauhoitu. Purjehtija oli sivussa väylältä ja väisti vielä sivummalle, koska laiva tuli myös samalle puolelle pois väylältä.
Motari siinä taas avautunut perjantaipullon voimalla. Miten voikin motarille annettu väistövelvollisuus aiheuttaa noin karmeita angsteja?
Varsinainen tilannehan menikin ihan OK myös aloittajan toimenpiteiden osalta, miksi aloittajan piti tulla siitä tänne avautumaan niin kuin kyseessä olisi ollut kovakin vaaratilanne? Aloittaja väisti, mutta rättihomot (joita kaikki purjehtijat eivät ole) halkovat hiuksia pitääkö isoa laivaa väistää jos se onkin toista isoa laivaa väistääkseen poistunut siltä ahtaalta väylältä muutaman metrin.
Purjehtijoiden ainakin pitäisi tietää, että syy siihen miksi väistämisvelvollisuudet ovat niin kuin ovat. Moottoriveneen on helpompi väistää purjevenettä, siksi se väistää. Sivutuulessa purjehtivan on helpompi väistää kun tuuleen nousevan, siksi sivutuulessa purjehtiva väistää. Ja ahtaassa väylässä purjeveneen on helpompi väistää kun matkustajalaivan, ja SIKSI PURJEVENE VÄISTÄÄ.
On kaikkien turvallisuuden vaarantamista, kun alkaa nipottamaan - aivan niin, siis NIPOTTAMAAN - siitä, onko se hetki sitten ahtaalla väylällä ollut ja siten väistettävä laiva lakannut olemasta väistettävä. Jokaisen fiksun ihmisen pitäisi ymmärtää, että sen ison laivan merenkulkuominaisuudet eivät ole siitä muuttuneet, eikä se paikka ole sen avarampi. Vain täysmulkku tässä tilanteessa vetoaa detaljeihin, kuten siihen onko se iso laiva ahtaalla väylällä vai ei.
Päinvastoin, on hyvä että aloittaja tuli avautumaan asiasta, koska nyt tiedämme odottaa tuollaistakin liikettä Tallinkilta. Olen purjehtinut siitä satoja kertoja, mutta koskaan en ole nähnyt laivan menevän Koirakarin itäpuolelta.
Aloittaja väisti onnistuneesti laivaa, joten miksi valitat?
Aloittajahan olisi voinut soittaakin mv:lle ja kertoa heille asiasta, tekeehän Tallink joskus samaa ilman oikeata syytäkin.
Aha, krapula vähän hellittänyt, mutta paha olo vieläkin. Motarinhan nyt ei tarvitsekaan tietää purjeveneiden keskinäisiä sääntöjä, kuten ei tiedäkään. Kun laiva siirtyy väylältä vähän enemmän kuin pari metriä ja kiertää kokonaisen saaren, se saa sen tehdä ja purjevene väistää edelleen. Se, kummalle väistäminen oli tässä tapauksessa helpompaa on jo toinen asia, mutta ihan päälle ei sovi varoittamatta ajaa. Tallink teki nyt hyvinkin äkkinäisen käännöksen vauhtinsa säilyttäen, mutta halusi oikoa niin paljon kuin mahdollista. Näistä ne ongelmat tulivat.
Juu, eivät kaikki motaritkaan ole pissapäitä, mutta useita sellaisia on. Hyvä tunnusmerkki sellaiselle on vaikka se edellä käytetty nimittely.
"ahtaassa väylässä purjeveneen on helpompi väistää kun matkustajalaivan, ja SIKSI PURJEVENE VÄISTÄÄ."
Kyllä kyllä. Vaan entäpä kun purjevene on väistänyt pois siltä ahtaalta kulkuväylältä (jopa sen viereisen saaren taakse) ja matkustajalaiva suuntaakin sinne, pois siltä ahtaalta kulkuväylältä? Alusten nopeusero on helposti sellainen ettei se purjeveneen (tai hitaan moottoriveneenkään) väistäminen enää onnistu.
"Vain täysmulkku tässä tilanteessa vetoaa detaljeihin, kuten siihen onko se iso laiva ahtaalla väylällä vai ei."
Tuossa kun ei ole enää kyse pikku detaljista vaan hyvin suuresta periaatteellisesta asiasta: kuinka kauas väylästä pitää väistää? Miten ihmeessä sen voi tietää?
Nimittelysi kertoo vain saman asian kuin tekstisi: älykkyystasosi.
Ihminen pitää itseänsä usein paljon merkitävämpänä kuin oikeasti on. Täytyy kuitenkin olla poikkeusellisen itsekeskeinen ihminen, jos kuvittelee kauppa-alusten vainoavan.
Eiköhän niillä ole muutakin tekemistäö, kuten vaikka työ :D
Yritetään vielä kerran. Ensinnäkin minä en tehnyt tilanteessa mitään virhettä Ainoa virheeni on se, että kirjoitin tämän säikeen otsikoksi (Kuka väistää) vaikka en tarkoittanut sitä kysymykseksi. Nyt kaikki kuitenkin ovat tarttuneet siihen, ja alkaneet esittämään mitä ihmelisempiä kannanottoja, ja neuvoja, ohjeita ja solvauksia.
Tottakai tiedän, että minun on laivaa väistettävä, niinhän juuri teinkin.
Jokainen voisi kuvitella tilannetta, niin että olisi itse ollut siellä. Ensinnäkin silloin kun se laiva muutti jyrkästi (kääntyy muuten aika ketterästi) suuntaansa vasta juuri Koirakarain kohdalla, niin ensimmäinen ajatukseni oli, että se aikoo jatkaa sitä veneväylää Pihliksen itäpuolelta. Minä olen siinä Koirakarin kyljessä. Sitten Laiva koukkasi melkei sitä karia hipoen taksisin väylälle jota oli tullut. Mitään merkkejä se ei antanut. Olin kyllä ehtinyt pois alta, enhän muuten tätä kirjoittaisi, mutta kyllä se aika pelottava tilanne, on nähdä kulussa olevan laivan keula niin läheltä.
Ja mitä tulee näihin lähes kaikkien hehkuttamiin ammattilaisiin, niin tiedoksi vaan.
Ammattilainen ei ole yleisnimitys henkilöstä, joka on tietää kaiken ja osaa aina hommansa täydellisesti, täm koskee kaikkia aloja, jopa Siwan kassaa.
Mitä tulee merenkulun ammattilaisiin, niin monia on. jotka ovat taidottomuudella, ta huolimattomuudella tai kännissä aiheuttaneet kerralla satojen ihmisten kuoleman.
Kylläpä sinulla on tärinä siitä, että olit vähällä jäädä laivan alle.
Kai sinä useampiakin virheitä olet tehnyt. On myös virhe haukkua täällä ihmisiä kusipäiksi ja idiooteiksi.
Saitko viisi tööttäystä? Jos et niin turhaanpa asiaa suurentelet, törmäys ei ollut niin lähellä kuin itse luulet, joten rauhoitu jo.
Rantaparlamentti antaa joka tapauksessa kuitenkin aina langettavan tuomion joten turha siitäkään on närkästyä.
Kyllä vittuilijoita, pilkkaajia, ja muita entisiä koulukiusaajia, saa haukkua vaikka miksi.
Se ei ole virhe.
Täältä nettirantaparlamentista löytyy vain sinua paremmin tietäviä, joiden mielestä kaikki muut ovat idiootteja. He tietävät paljon sinua paremmin ne olosuhteet, joissa kullonkin käsillä oleva asia tapahtui, oli se sitten pihliksen kupeessa, Atlantilla tai Karibialla. Ennen kaikkea he tietävät, mitä teit väärin ja kuinka paljon viisaammin itse olisivat toimineet. Ja kuten tässäkin, osaavat antaa oikein pykälät, joiden mukaan he tuomionsa julistavat. Varsinaisessa rantaparlamentissa, jossa sinutkin tunnetaan, voidaan jopa keskustella asiasta asiana.
Ne Tallinan alukset ovat pikemminkin kuin isoja veneitä, kääntyilevätkin ketterästi, joten varmasti se kippari katsoi, että väistää helpolla sen yhden Koirakarin taakse piiloon menneen veneen. Avoimemmalla silti mielellään isottelevat ja tööttäilevät.
Löytyi tälläinen: Meriteiden säännöissä määrätään, että veneen, myös purjeveneen, on väistettävä laivaa, jonka turvallista kulkua rajoittaa sen suuri syväys. Veneilijän on aina hyvä välttää tiukkoja kohtaamistilanteita laivojen kanssa. Laiva ei välttämättä pysty tekemään nopeita väistöliikkeitä tai nopeuden muutoksia, ja näin saattaa helposti aiheutua vakavia vaaratilanteita.
Samat säännöt velvoittavat suuren syväyksen vuoksi rajoittuneesti liikkumaan kykenevät alukset käyttämään säädettyjä merkkikuvioita ja valoja sekä navigoitava erityisellä varovaisuudella ottaen huomioon erikoistilanteensa.
Mitä tietää missä se laivaväylän "itäraja" kulkee tässä kohdin, eli mistä tietää että on väylän ulkopuolella.
Niin, ja jos laiva voi yhtäkkiä poistua väylältä välittämättä siitä onko siellä pienempiä veneitä, niin mitä väylän rajoilla on merkitystä? Eli ainakin valkoisen veden alueella olet vapaata riistaa virolaisille kapteeneille.
Niinpä. Siksi ei oikein voikaan pitää paikkaansa tuo käsitys että väylältä poistunut iso alus olisi edelleen sääntäjen tarkoittamassa "ahtaassa kulkuväylässä".
Tai ainakin niin, että tuo väylä ei voi olla ahdas kulkuväylä, kun sieltä voi poiketa saaren toisellekin puolelle ilmeisen ketterästi.