Parisuhde tasapainottoman, rajattoman, pinnallisen ihmisen kanssa vaatii itseltäkin samaa. Vain sellainen, jolla on omat rajat hukassa ja joka ei ole kunnolla kykenevä syvällisiin ihmissuhteisiin voi olla pidempiä aikoja narsistin kanssa.
Aikoinaan oli vaikea myöntää itselle, että tasapainoiset ihmiset ei vain päädy pitkiin suhteisiin narsistin kanssa ja koska minä kuitenkin olin näin tehnyt, niin minullakin oli pakko olla ongelmia.
Ongelman myöntämisen jälkeen alkoi hurja matka, joka muutti elämäni aivan täysin. Syyt löytyi aika nopeasti lapsuudesta ja alkoi raskas läpikäynti.
Lapsena syväjäädytetyt arvet revittiin auki ja parannettiin niitä, monet itkut,isot tunteet ja välillä terapian jälkeen oli tosi sekava olo.
Sitä kuitenkin huomasi kuinka muuttui ja sisältä kuoriutui uusi ihminen, joka astui aikuisuuteen (se mitä oli aikaisemmin...oli ehkä paremminkin lapsi aikuisen kehossa).
Tänä päivänä maailma on ihan eri näköinen kuin ennen ja en palaisi vanhaan mistään hinnasta.
On jännä, että vasta nyt näen mustavalkoiset ihmiset, mitä toiset on nähneet koko elämänsä. Ei tarvitse olla kovin pitkään tekemisissä toisten kanssa, niin huomaa narsistiset ihmiset...ennen niitä ei nähnyt ja nyt ne on täysin näkyviä. Jutut, itsekehu, rajojen ylitys, muiden haukkuminen, katseet, kehonkieli, tilan ottaminen...tuntuu niin uskomattomalta, ettei ennen nähnyt sitä. Toisaalta vasta nyt näen myös ne hyväksynnän ostajatkin, jotka yrittää miellyttää muita. Kumpienkin kanssa on nykyään vaikea olla, eikä kumpienkaan kanssa oikeasti pystyisi ystävystymään.
Nykyään en halua viettää aikaani mustavalkoisten ihmisten kanssa, se on psyykkisesti tosi raskasta. Ikävä kyllä näitä mustavalkoisia ihmisiä on tosi paljon. Välillä tuntuu raskaalta lukea näitä kirjoituksia täällä, osasta näkee hyvin, että kyseessä on tasapainottomäan ihmisen tekele ja niitä on itse asiassa aika paljon.
Tuntuu ikävältä lukea näitä "puolisoni oli narsisti, mutta minussa ei ole mitään vikaa" kirjoituksia kun tietää, että tällainen henkilö ei voi olla tasapainoinen. No nykyään jätän ne lukematta ja en nyt muutenkaan paljoa enää ole täällä.
Nyt lähden kahville ja nautin uudesta elämästäni, jossa on aikuisen murheet ja vastuu.
PS. Terveisiä Elisa Ketulle, jos vielä käyt täällä
Aikoinaan oli vaikea myöntää itselle, että tasapainoiset ihmiset ei vain päädy pitkiin suhteisiin narsistin kanssa ja koska minä kuitenkin olin näin tehnyt, niin minullakin oli pakko olla ongelmia.
Ongelman myöntämisen jälkeen alkoi hurja matka, joka muutti elämäni aivan täysin. Syyt löytyi aika nopeasti lapsuudesta ja alkoi raskas läpikäynti.
Lapsena syväjäädytetyt arvet revittiin auki ja parannettiin niitä, monet itkut,isot tunteet ja välillä terapian jälkeen oli tosi sekava olo.
Sitä kuitenkin huomasi kuinka muuttui ja sisältä kuoriutui uusi ihminen, joka astui aikuisuuteen (se mitä oli aikaisemmin...oli ehkä paremminkin lapsi aikuisen kehossa).
Tänä päivänä maailma on ihan eri näköinen kuin ennen ja en palaisi vanhaan mistään hinnasta.
On jännä, että vasta nyt näen mustavalkoiset ihmiset, mitä toiset on nähneet koko elämänsä. Ei tarvitse olla kovin pitkään tekemisissä toisten kanssa, niin huomaa narsistiset ihmiset...ennen niitä ei nähnyt ja nyt ne on täysin näkyviä. Jutut, itsekehu, rajojen ylitys, muiden haukkuminen, katseet, kehonkieli, tilan ottaminen...tuntuu niin uskomattomalta, ettei ennen nähnyt sitä. Toisaalta vasta nyt näen myös ne hyväksynnän ostajatkin, jotka yrittää miellyttää muita. Kumpienkin kanssa on nykyään vaikea olla, eikä kumpienkaan kanssa oikeasti pystyisi ystävystymään.
Nykyään en halua viettää aikaani mustavalkoisten ihmisten kanssa, se on psyykkisesti tosi raskasta. Ikävä kyllä näitä mustavalkoisia ihmisiä on tosi paljon. Välillä tuntuu raskaalta lukea näitä kirjoituksia täällä, osasta näkee hyvin, että kyseessä on tasapainottomäan ihmisen tekele ja niitä on itse asiassa aika paljon.
Tuntuu ikävältä lukea näitä "puolisoni oli narsisti, mutta minussa ei ole mitään vikaa" kirjoituksia kun tietää, että tällainen henkilö ei voi olla tasapainoinen. No nykyään jätän ne lukematta ja en nyt muutenkaan paljoa enää ole täällä.
Nyt lähden kahville ja nautin uudesta elämästäni, jossa on aikuisen murheet ja vastuu.
PS. Terveisiä Elisa Ketulle, jos vielä käyt täällä
Vastaukset 11
Vanhimmat
Elämä on kuin tikapuut, joita kiivetään yhä ylemmäs aina seuraavalle askelmalle ja sitä kautta tasolle, josta tutkailla maailmankuvaa vetäen välillä henkeä.
Tätä nimitän usein kasvuprosessiksi. Ja katson että tikasaskelmia ylöspäin on vielä jäljellä, jotta sisällyttäisin nöyryyden ilman nöyristelyä, uskon parempaan ilman turhaa kiirehtimistä, saavuttaen enemmän seesteisyyttä, mutta antaen silti luvan välillä riehakkaisiin juoksuaskeliin. Ja jos jotain jäi saavuttamatta jollakin tasolla, niin sinne on helppo laskeutua, ja kerran noustut portaat eivät tunnu enää niin raskailta kiivetä.
Me olemme ihmisiä - ihmisen vaatteissa - ja kokonaisuutemme muodostuu juuri sen itsehyväksymisen kautta: minuuden; jossa on monta elementtiä ja tekijää. Ei yksin hyvää tai pahaa, rumaa tai kaunista, rauhaa tai sotaa. Me olemme kaikki, koko elämä. Hyväksymisen taso on usein se vaikein saavutettava taso.
Mustavalkoista ajattelua on ja tulee olemaan, se toisaalta myös kuuluu ihmisen luonnolliseen kehitys- ja kasvuprosessiin eli näitä elementtejä tulemme jatkuvasti kohtaamaan. Kun asian on sisäistänyt itsellään olemassaolevaksi - ja vaikka sen kohtaaminen toisissa vaikeaa onkin - inhimillisyyden hyväksynnän kautta pystymme paremmin sietämään sen olemassaoloa. Jokainen toimii tavallaan, jokainen kohtaa itsensä ajallaan, sitten kun on hänen aikansa.
Hyvä aloitus. Tätä me kaikki tavallamme käymme läpi, vaikka emme asiaa olisi näin (mustavalkoisesti :)) sisäistäneetkään. Ja kiitos terveisistä entinen LR. Käyn edelleen täällä ajan ynnämuun sallimissa rajoissa. Toivotan sinulle lämpimästi kaikkea hyvää.
"Mustavalkoista ajattelua on ja tulee olemaan, "
Minkälaista on mustavalkoinen ajattelu? On jäänyt sivistykseen aukko ja muutamakin. Tätäkään en osaa. :).
Jos sitä ei näe ympäristössä, niin on suuri mahdollisuus, että itse elää sitä.
Mustavalkoiselta ihmiseltä puuttuu harmaa välistä ja asiat on joko on tai off.
- ihmiset on joko pahoja tai hyviä
- ainoastaan tietty automerkki on oikea
Esimerkkejä olisi paljon, mutta ymmärsit varmaan kaavan jo näistäkin.
Tasapainoinen ihminen ymmärtää että auto on vain kasa metallia, kumia, muovia ja kangasta. Ei ole olemassa mitään "oikeaa" automerkkiä vaan kyseessä on pelkästään väline, jota tarvitaan liikkumiseen ja ettei sillä oikeasti ole itseisarvoa
Otin tällä välillä selvää googlettamalla. Lisäisin vielä sinun vastaukseesi:
Onneksi sanoit, että on vain "suuri mahdollisuus", ei kuitenkaan välttämättä. Niin, siis sitten sen jälkeen, kun on tajunnut, mitä sillä tarkoitetaan :).
Jätä nyt kuitenkin se mahdollisuus, että ihmisillä voi ja saa olla mieltymyksiä, vaikka automerkkien suhteenkin. Niitä voi myös ikäänkuin "kannattaa" ostamalla.
Jos ymmärtämisen a ja o olisi, että näkisi suuren työn tuloksen hajotettuna, olisi se minun mielestäni jotain muuta kuin "ymmärtämäistä". Suon sinulle kuitenkin tuon. Ehkä tarkoitat, että merkki on maallista eikä jumalallista alkuperää ;).
>> On jännä, että vasta nyt näen mustavalkoiset ihmiset, mitä toiset on nähneet koko elämänsä. Ei tarvitse olla kovin pitkään tekemisissä toisten kanssa, niin huomaa narsistiset ihmiset...ennen niitä ei nähnyt ja nyt ne on täysin näkyviä. Jutut, itsekehu, rajojen ylitys, muiden haukkuminen, katseet, kehonkieli, tilan ottaminen...tuntuu niin uskomattomalta, ettei ennen nähnyt sitä. Toisaalta vasta nyt näen myös ne hyväksynnän ostajatkin, jotka yrittää miellyttää muita. Kumpienkin kanssa on nykyään vaikea olla, eikä kumpienkaan kanssa oikeasti pystyisi ystävystymään.
Läheisriippuvaisen näkökulmasta tämän täytyy olla suuri oivallus. Ehkä sitä voisi verrata näkökykynsä palautumiseen.
Tapahtuuko sitten narsistisesti käyttäytyneellä vastaava paranemisprosessi välillisesti? Peilikuvana. Onko silloin mahdollista nähdä uusin silmin itsensä heijastuksessa, joka jossakin tilanteessa nähtäväksi tarjoutui? (Kätköksissä olleen empatiakyvyn ollessa riittävän tulkitsemaan näkemänsä vääräksi.)
Terveiset minultakin. Myös ne välilliset terveiset. :)
"Tapahtuuko sitten narsistisesti käyttäytyneellä vastaava paranemisprosessi välillisesti?"
Tuo onkin se suuri kysymys. Mikä prosessi ajaa näkökuvan selkenemiseen vai onko eri asioiden summa?
Olen ollut sitä mieltä, että tarvitsee ensin itse jonkin "sysäyksen" havaitakseen narsistisia piirteitä (no toisessahan ne ensin näkee), jotka riittävän pitkän pohdiskelun myötä havaitsee samoja piirteitä itsessään joko rehellisen minäkuvan kautta tai sitten (jos vastaanottokykyä) toisen osoittamana (ulkopuolinen tähän on erinomainen sormellä näyttäjä).
Kysymyksestäsi tuli myös mieleen, että vaikka palstalla on varmaan kaikkea mahdollista käsitelty edestä takaperin, niin onko ollut puhetta siitä, missä (elämän-)tilanteissa empatiakyky vahvistuu?
( Halitus sulle ja Kumppanilta välitetyt terveiset ;) )
>> Olen ollut sitä mieltä, että tarvitsee ensin itse jonkin "sysäyksen" havaitakseen narsistisia piirteitä (no toisessahan ne ensin näkee), jotka riittävän pitkän pohdiskelun myötä havaitsee samoja piirteitä itsessään joko rehellisen minäkuvan kautta tai sitten (jos vastaanottokykyä) toisen osoittamana (ulkopuolinen tähän on erinomainen sormellä näyttäjä).
- Kuulostaa loogiselta. En osaa paremminkaan tuota yksinkertaistaa.
> Kysymyksestäsi tuli myös mieleen, että vaikka palstalla on varmaan kaikkea mahdollista käsitelty edestä takaperin, niin onko ollut puhetta siitä, missä (elämän-)tilanteissa empatiakyky vahvistuu?
- Jos yhden sanan sanoisin, niin se on suru. Se muuttaa meitä jokaista.
Harjoitellakin voi ja kannattaa. Lapsille opetetaam kouluissa nykyään esimerkiksi tällaista. Suositten (vaikka tuo kuvallinen rentoutumisen tunnistamisharjoitus on mielestäni virheellinen/yksipuolinen): http://www.edu.fi/tunteesta_tunteeseen/tunnetaitoja_oppii_harjoittelemalla
> (Halitus sulle ja Kumppanilta välitetyt terveiset ;) )
- Lämmin kiitos ja terveisiä, myös välillisiä. (Priva: En ole päässyt vastaamaan kenellekään, koska aikoinaan irtisanoin rekisteröitymiseni ja samalla hukkasin kaikki osoitteet.)
"- Jos yhden sanan sanoisin, niin se on suru. Se muuttaa meitä jokaista."
Niin surulla on oma tärkeä osansa osansa myös ns. "paranemisprosessissakin"..
"Surua tarvitaan erilaisissa elämäntilanteissa, kuten
kyvyssä luopua, hyvästellä ja irrottautua vanhasta, niin asioista, tilanteista kuin ihmisistä
kyvyssä muutokseen ja siirtymässä uuteen uudistumisessa, ”nahkan” luomisessa"
http://www.vahvistamo.fi/vahvistamo/tunteet/tunteiden_aakkoset/suru
Ja kun oppii kuuntelemaan itseään, löytää/hyväksyy itsestään ne "pahoina pitämänsä" tunteetkin, oppii samalla myös paljon itsestään ja omista olotiloistaan ja sitä kautta ymmärrys ja myötätunto myös toisia ihmisiä kohtaan kehittyy...
emme me ihmiset niin paljon sisimmältämme poikkea toisistamme, vaikka tässä nykyisessä menossa yksilöllisyyttä halutaan korostaakkin...
Suosittelen ihmisä lukemaan erityisesti satukirjoja. Ei ole niin nuorta tai vanhaa, keille ne ei sopisi. Niitä voi myös kirjoittaa ja kuvittaa itse.
Suruun on viitattu ennenkin. Se on aika moniuloitteinen tekijä ja vahva aiheena. Tuohon voisi palata vielä tuonnempana.
(Privaa _A_:lle: näin arvelin tapahtuneen. Jos haluat vielä kirjoittaa (minä haluaisin) niin sp:ni on [email protected] . En poista tätä kuten edellisen kerran, mutta en myöskään vastaa tuntemattomien viesteihin. Sinut tunnistan kyllä)
Mustavalkoisesti ajattelevat eivät jousta asioissa, tai suhtautuvat liiallisen kriittisesti niihin.
Laajakatseisuus puuttuu (tosin joskus on hyväkin keskittyä täsmällisesti).
Mustavalkoisesti ajatteleva ei salli poikkeamia, esim, viestiketjuissa tapahtuvaa rönsyilyä.
Mustavalkoiseen ajatteluun saattaa auttaa filosofia: jospa musta onkin sitä mitä ei nähdä, ja valkoinenkin on tulos niistä väreistä joita emme näe ilman prismaa tai sateenkaarta. :)
Olen käsittänyt, että empatiataitoja voi opettaa lapselle, jos niitä jostain syystä on liian vähän kehitystasoon nähden tai hän ei muuten vaan niitä hallitse. Voisi ajatella, että aikuisena vahvistuvat oppimisen kautta myös. Itselle tai läheisille tapahtuneet asiat auttavat tajuamaan asioita laajemmin.