V.A.G-autot

Säilyttävät hyvin hintansa,vaihtoarvo on hyvä.
Varsinkin Audissa ja VW:n malleissa arvo pysyy mukavasti.
Perussääntönä voi pitää sellaista kumminkin,että mitä kalliimpi auto uutena niin arvo putoaa prosentteina paljon reilummin.
Tässä suhteessa alle 20 000€ autot pitävät vaihtoarvonsa parhaiten.
Muutamissa malleissa joissa on tyyppivikoja ongelma on ikuinen.
Mietitkö SINÄ ostaessasi uutta autoa myös sen jälleenmyyntiarvoa mahdollisessa vaihtotilanteessa.
Se vaihto tulee monelle eteen ennemmin tai myöhemmin.
778
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 7

Vanhimmat

No enpä juuri mieti seuraavaa autonvaihtoa ja silloista vaihtoautoni hintaa. Erot niissä ovat kuitenkin aika lailla pieniä. Siis suunnilleen samanhintaisissa ja vastaavankuntoisissa autoissa. Toki siis pieniä eroja on, mutta ei merkityksellisiä.
Toinen usein esiintynyt väite, että tietynmerkkisistä autoista ei pääse eroon tai siinäon suurempia vaikeuksia kuin toisissa. Tämäkin on melkoista legendaa. Vaihtaessasi uuteen ei ongelmia ole, jos autosi vain on muuten hyväkuntooinen.
Vaihtoauton hintahan on melkoisen epäoleellinen, väliraha on se joka ratkaisee. Väliraha ei ole kokonaan riippuvainen vaihtona annettavan vanhan auton markkinahinnasta.

Ei ole vain yhden kerran kun autonvaihdon yhteydessä sovittu vanhan auton vaihtohinta on kauppakirjoihin muutettu matalammaksi ja vastaavasti uuden auton hinta on laskettu vastaavalla summalla. Väliraha on siis pysynyt samana.
Aiemmin tämän oli hyvinkin yleistä, viimeisten autonvaihtoni yhteydessä en ole edes kysynyt muuta kuin välirahan suuruutta.

Äänestä
  • No eikö se välirahan suuruus riipu siitä mitä siitä vanhasta autosta saa?
    Minä mietin aina auton jälleenmyyntiarvoa uuttakin autoa ostaessa.
    Yleensä sellainen merkki joka on käytettynä haluttu niin on jälleenmyyntiarvoltaan hyvä.
    Parhaita esimerkkejä ovat kestosuosikit Golf ja Corolla. Nämä ovat uutena sopusuhtaisessa hintaluokassa ja hinnanpudotus on aika pieni.

    Kyllä niissä autoissa melkoisia eroja on hinnanpudotuksessa käytettyinä.
    Jos en olisi ajatellut jälleenmyyntiarvoa olisin taatusti ostanut Alfa Romeon.
    Alfan hinta romahtaa jo 2-vuoden jälkeen.

    Kyllä tietynmerkkisistäkin autoista pääsee eroon jos antaa sen tosi halvalla vaihdossa. Yksi parhaista esimerkeistä on Fiat Punto.
    3-vuotta vanhaa Puntoa kun menee tarjoaan vaihdokkina niin ei paljon hymyilytä.

    3-vuotta vanhasta AudiA3 tai Golfista on hinnanpudotus vajaa 30%.
    Eipäs monestakaan autosta napata näin hyviä vaihtohintoja.
    Tietenkin ajokilometrit vaikuttavat asiaan.

    Äänestä

  • Aasinkorvantaittaja kirjoitti:

    No eikö se välirahan suuruus riipu siitä mitä siitä vanhasta autosta saa?
    Minä mietin aina auton jälleenmyyntiarvoa uuttakin autoa ostaessa.
    Yleensä sellainen merkki joka on käytettynä haluttu niin on jälleenmyyntiarvoltaan hyvä.
    Parhaita esimerkkejä ovat kestosuosikit Golf ja Corolla. Nämä ovat uutena sopusuhtaisessa hintaluokassa ja hinnanpudotus on aika pieni.

    Kyllä niissä autoissa melkoisia eroja on hinnanpudotuksessa käytettyinä.
    Jos en olisi ajatellut jälleenmyyntiarvoa olisin taatusti ostanut Alfa Romeon.
    Alfan hinta romahtaa jo 2-vuoden jälkeen.

    Kyllä tietynmerkkisistäkin autoista pääsee eroon jos antaa sen tosi halvalla vaihdossa. Yksi parhaista esimerkeistä on Fiat Punto.
    3-vuotta vanhaa Puntoa kun menee tarjoaan vaihdokkina niin ei paljon hymyilytä.

    3-vuotta vanhasta AudiA3 tai Golfista on hinnanpudotus vajaa 30%.
    Eipäs monestakaan autosta napata näin hyviä vaihtohintoja.
    Tietenkin ajokilometrit vaikuttavat asiaan.

    Joo se on köyhän ajateltava että resuisen elämän suurin ostos pitäisi edes jotenkuten hintansa että sukulaiset saisi edes hautauskulut kuitattua jäljelle jääneellä omaisuudella. Ei elämästä kannata nauttia vaan miettiä sitä miten saa jokusen egen säästettyä.

    Äänestä

  • Hopealusikka suussa kirjoitti:

    Joo se on köyhän ajateltava että resuisen elämän suurin ostos pitäisi edes jotenkuten hintansa että sukulaiset saisi edes hautauskulut kuitattua jäljelle jääneellä omaisuudella. Ei elämästä kannata nauttia vaan miettiä sitä miten saa jokusen egen säästettyä.

    Selvää osamaksuköyhän tekstiä.

    Äänestä

Mulla on ollut huoletonta ja luotettavaa ajoa Grande Puntollani jo 2,5 vuotta ja yli 60 000 km. Ostin tämän esittelykäytössä olleen auton edullisesti, alle 12 000 €. En ajattele arvon alennusta prosenteissa, mutta kun vaihdan tämän joskus ehkä 4-6 vuoden ikäisenä taas Fiatiin, olen varmasti tyytyväinen vaikken paljoa saisikaan tästä. Arvonalennus euroissa on kuiteskin ollut kuhtuullisen pieni. Jos löydän edullisen Fiatin (tai Alfan) käytettynä, voin vaihtaa myös sellaiseen enkä välttämättä uuteen, koska etenkin käytetyn Fiatin hinta/laatu suhde huippuluokkaa ja kun ostaa edullisesti, arvonalennuskin pieni. Ei haittaa vaikka jollain olisi halvempikin ajaa koska tykkään Fiateista ja kannattaa ajaa millä itse tykkää eikä millä muut tykkää ajella. Aikasemmalla autollani, -99 Polo dieselillä oli kyllä halpa ajaa mutta talviominaisuudet olivat huonommat (jäätyvät ovet, lämmitys, käynnistyvyys) kuin Grandessani, samoin muotoilu. Olihan se huomattavasti vanhempikin, mutta ajamínen oli kyllä halpaa.

Äänestä
  • Mitä edullisemman löydät käytettynä niin sen huonommin saat siitä Grandesta 5-6 vuoden päästä.
    8-vuotta vanha Grande on jo arvoltaan niin vähäinen,ette sen paikka on takapihalla.
    Nykyisen mittapuun mukaan 1000€ jos saa niin hyvä näin,tuskin sitäkään.
    Jos menet ostamaan ylihinnoiteltua vaihdokkia voit saada jotain.

    Äänestä

Jos ostaa edullisesti, ei haittaa vaikkei muutamaa vuotta myöhemmin paljoa saisikaan.. Ostin siis Grandeni keväällä 2011, jolloin se oli noin 2 kk vanha ja ajomäärä vain n. 400km eli käytännössä uusi auto. Varusteina perusväriä kalliimpi metalliväri, kaksin renkain (toisissa alut). Vakiona oli tietenkin myös ilmastointi, ajovakauden hallintajärjestelmä mäkilähtöavustimineen. Start&stop -systeemiä autossani ei ole,vaikka joissakin malleissa sellainen silloin jo oli.
Jokunen "HUIPPUHYVITYS AUTOSTASI" -tyylinen vaihtotarjouskirje on eri merkeiltä tullut jossa hyvityshinta olisi lähes sama mitä tästä maksoin jos autollani olisi ajettu max 30 000 km. Tuolloin keväällä kävin parilla koeajolla ja kysymässä tarjousta. Hyvityshinta ei tietenkään ollut sama mitä kirjeessä luvattiin koska autollani oli ajettu huomattavasti enemmän, tuolloin yli 50 000 km. Uuteen Kia Rioon ja VW Poloon hyvitys olisi ollut muistaakseni jotain 8500-8900 €. Perusmallisen Rion hinta oli noin 16000 ja TSI -koneisen Polon, jossa oli jokunen lisävarustekin,hinta oli muistaakseni hieman yli 20 000 €. Pidin Polon hintaa pikkuautoksi liian kovana. En innostunut vaihtamaan autoani.Mielestäni hyvityshinta Puntostani oli melko hyvä ja kahden vuoden arvonalennus vain 3500 €.
Voihan se Polon/Golfin/A3:n PROSENTUAALINEN arvonalunnus olla melko pieni, mutta tuskinpa 20 000 €:n Polon EUROMÄÄRÄINEN arvonalennus Puntoani pienempi ole, vaan aivan varmasti suurempi. 2-vuotiaiden bensakoneisten Polojen hinnat ovat siinä 14 - 15 000 €:n paikkeilla, hyvityshinta lienee hieman pienempi, ehkä 13 000 €, joten esimerkki Polo olisi kyllä pudottanut vähintään 6 - 7000 €, edullisempi perusmallinen ehkäpä 5000 €. Tietenkin Puntonikin arvonalennus olisi tuota 3500 € suurempi, jos olisin autoni ostanut täysin ajamattomana.
Tasoitusta tuohon Polon suurempaan arvonalennukseen tuo Polon uudempi, taloudellisempi tekniikka. Grandessani on aivan perusmallinen moottori (uudempaa ja edistyksellisempää multiair -tekniikkaa olisi saanut Evo-mallissa kalliimmalla hinnalla).
Ei Grandessanikaan kulutus kovin suuri ole joten ajaminen tällä tulee kyllä uudehkoksi autoksi melko edulliseksi.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


T. Kaihokannel kirjoitti:

Säilyttävät hyvin hintansa,vaihtoarvo on hyvä.
Varsinkin Audissa ja VW:n malleissa arvo pysyy mukavasti.
Perussääntönä voi pitää sellaista kumminkin,että mitä kalliimpi auto uutena niin arvo putoaa prosentteina paljon reilummin.
Tässä suhteessa alle 20 000€ autot pitävät vaihtoarvonsa parhaiten.
Muutamissa malleissa joissa on tyyppivikoja ongelma on ikuinen.
Mietitkö SINÄ ostaessasi uutta autoa myös sen jälleenmyyntiarvoa mahdollisessa vaihtotilanteessa.
Se vaihto tulee monelle eteen ennemmin tai myöhemmin.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu