nyt naurattaa

Lapset olivat syntyneet aina 37 viikolla ja viimeisestä povattiin myös aikaista syntyjää. Vesien menolla alkaneet. Joten odotin taas aikaista syntymää ja autonpenkit vuorattu ja side housuissa. Niinpä vaan syntyi lähellä laskettua aikaa. Yöllä tuli huono oksettava olo, eikä supistuksia. Vaikka ei ollut eka lapsi soitin synnärille kun on niin outo olo. Sanoivat että pitää itse päättää lähteekö tulemaan vai ei. Muutama kovempi vihlaisu kun unettomana mietin lähteäkö vai ei. Lopulta 1.5h päästä päätimme lähteä tarkistuttamaan tilanteen. Taksissa alkoi kivut hiljaa. Taksikuski kyseli kumpaa sukupuolta ollaan menossa synnyttämään. Matka kesti 20min ja kun sairaalaan päästiin en melkein päässyt kävelemään enää. Soitimme ovikelloa ja pääsimme sisälle. Vastassa ei ollut kuin jonkun synnyttäjän mies. Sanoin vaan etteikö täällä herran jumala ole ammattihenkilöitä vastassa en pysty kävelemään! Kätilö tuli ja heti saliin. Vedet meni tunnin päästä kun kätilö sanoi että saa alkaa ponnistamaan itse kun en tajunnut kivuiltani. Lisäksi lapsen sukupuoli oli eri kuin mitä kaikki lääkärit ultralla povasivat. Niin ne synnytykset ovat erilaisia ja joskus koomisiakin kommelluksia tapahtuu.
0164
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta


ei menny vesi kirjoitti:

Lapset olivat syntyneet aina 37 viikolla ja viimeisestä povattiin myös aikaista syntyjää. Vesien menolla alkaneet. Joten odotin taas aikaista syntymää ja autonpenkit vuorattu ja side housuissa. Niinpä vaan syntyi lähellä laskettua aikaa. Yöllä tuli huono oksettava olo, eikä supistuksia. Vaikka ei ollut eka lapsi soitin synnärille kun on niin outo olo. Sanoivat että pitää itse päättää lähteekö tulemaan vai ei. Muutama kovempi vihlaisu kun unettomana mietin lähteäkö vai ei. Lopulta 1.5h päästä päätimme lähteä tarkistuttamaan tilanteen. Taksissa alkoi kivut hiljaa. Taksikuski kyseli kumpaa sukupuolta ollaan menossa synnyttämään. Matka kesti 20min ja kun sairaalaan päästiin en melkein päässyt kävelemään enää. Soitimme ovikelloa ja pääsimme sisälle. Vastassa ei ollut kuin jonkun synnyttäjän mies. Sanoin vaan etteikö täällä herran jumala ole ammattihenkilöitä vastassa en pysty kävelemään! Kätilö tuli ja heti saliin. Vedet meni tunnin päästä kun kätilö sanoi että saa alkaa ponnistamaan itse kun en tajunnut kivuiltani. Lisäksi lapsen sukupuoli oli eri kuin mitä kaikki lääkärit ultralla povasivat. Niin ne synnytykset ovat erilaisia ja joskus koomisiakin kommelluksia tapahtuu.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu