Kolme päivää hotelissa, hieno on, tyylikästä mustaa mutta näkövammaisille kumppaneilleni tosi hankala, käytävän valojen säästö, vain joka toisessa lamppuparissa valot, teki tumman käytävän vielä hankalammaksi. Siistiä siellä oli ja siivousta harrastettiin kiitettävästi. Hotellin henkilökunta ystävällistä ja palveluaktiivista.
Hotellin ravintolan henkiökunnan edustaja sensijaan ei ansaitse kiitosta, aamupalan, joka kyllä oli riittävän hyvä, "vartija" vaati huoneen numeron englanniksi, hänelle ei kelvannut suomen lukusanat mutta ei myöskään lapulle kirjoitettu numerosarja, vaikka henkilöillä oli esittää myös hotellin avain. Vasta kun asiakas lausui huoneen numerosarjan englannin kielellä hän laski matkailijat sisään aamiaiselle huokaillen ja päätään pudistellen. Illallinen ravintolassa muodostui farssiksi, väärien annosten ja tämän vartijan posmotuksen myötä. Lopputulema oli, että seurue odottelun jälkeen sai mitä oli tilannut mutta maksoi myös sen väärin toimitetun annoksen. Ruoan hinta ja laatusuhde eivät myöskään vastanneet toisiaan, toisaalta esityksistähän teatterissakin maksetaan. Minkä taiteilijan venäläinen teatteri onkaan tässä "vartijassa" menettänyt, mutta tuskin tämä ravintolakaan hänen hoidossaan on kovin paljon voittanut. Asikkaita ei montaa ollut illastamassa. Onneksi löytyy muita ravintoloita lähistöltä ja palvelua saa huonollakin kielitaidolla.
Tallink hotelli Riga
matkailu avartaa
0
57
Vastaukset
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Mikä vasemmistolaisista jankkaavaa vaivaa?
Pahasti on ihon alle, siis korvien väliin sinne tyhjään tilaan, päässeet kummittelemaan. Ei ole terveen ihmisen merkki1133775Ohjelma "Rikollisjengien Ruotsi" hyvin paljasti jakautuneen maan
eli ns. ruotsalaiset yhdellä puolella, muslimit ja muut kehitysmaalaiset toisella puolella. Siinäkin hyvin näki mitä ma463291Pidennetään viikko 8 päiväiseksi
Ja jätetään työpäivien määrä nykyiseen 5:een. Tuo olisi kompromissiratkaisu vellovaan keskusteluun työajan lyhentämisest252600- 2012467
Kylläpä on nautinnollista taas tämä palstan vassari valitus!
Lähes jokainen avaus on vassareiden kitinää ja valitusta. Eikö se tarkoitakin, että silloin asiat menee maassamme parem232449Jos Katja Ståhl ei pääse juontamaan Elämäni biisiä, kenet haluaisit nähdä juontohommissa?
Katja Ståhl on ollut kuluvalla viikolla sairaalahoidossa. Jos Katja Ståhl ei pääse juontamaan Elämäni biisiä, kenet halu351616- 1121434
Vähäkankailla ollut ongelmia vuokra-asunnossa
Aina ne ikävätkin asiat tulevat mediaan. Jasmin ja Marko saaneet edellisestä asunnostaan häädöt ja Jasmin todettu varatt1501317Tiesitkö? Tuure ja Saana Boelius ovat sisaruksia!
Tiesitkö? Tuure Boelius ja Saana Boelius ovat tänä syksynä kumpainenkin reality-ohjelmissa tv:ssä: Tuure Petollisissa ja291305Jos elämäsi ihminen
on osoittanut kiinnostuksensa, niin kannattaa vastata edes jotain vaikka mikä olisi. Toista mahdollisuutta ei välttämätt711138