valaan kanssa sukellusta

Sukeltelin hyvin syvällä ja pimeässä valtameressä, vesi oli jotenkin ihanasti kauniin vivahteisen sinistä, raikasta ja puhdasta. Sukeltelin sellaisen todella valtavan kokoisen valaan kanssa. Pelkäsin vähän sitä koska se oli niin suuri, mutta se kiehtoi silti. Tiesin kuitenkin ettei se tee minulle mitään, sillä valaat eivät syö ihmisiä jne. Sinne tuli jokin tutkijaryhmä sukelluslaitteineen. Heillä oli mukanaan tämän valaan 5 vuotta sitten synnyttämä poikanen jonka he aikoivat palauttaa äitinsä luo. Kun tämä emo sai poikasensa takaisin, ne tunnistivat heti toisensa ja kiintyivät.Joku tutkijoista sanoi että emo tuntee niin, kuin tämä poikanen olisi vasta syntynyt. Että se 5 vuotta ei olisi koskaan kulunutkaan.

Näen usein myös unia puhuvista eläimistä, hevosista lähinnä, myös kaneista. Ja muistakin eläimistä, susista aika paljon. Kerran näin unta mustanruskeasta jättiläissudesta joka oli kastanut turkkinsa öljyyn. Se olisi kuollut siihen koska ei voinut itse pestä sitä öljyä pois. Se meni maahan makaamaan ja antoi minun pestä sen öljyn. Välillä se yritti naukata kättäni, mutta ei kuitenkaan vahingoittanut minua mitenkään koska se tiesi että se tarvitsee minua, ettei kuole siihen öljyyn.
1235
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Heipä hei,

Unesi oli hyvin seikkaperäisesti ja tarkasti kuvailtu,
liatan siitä kuitenkin verrattin niukan tulkinnan, johon olen pominut oleellisemman mielestäni.

Valtamerestä uneksiminen tarkoittaa suurta henkistä vapaudentunnetta jota unennäkijä kykenee kokemaan.

Valtavan kokoinen valas unessa edustaa isoa projektia tai haastetta joka vaatii paljon panostusta.

Puhuvista elämäimistä uneksiminen on aina hurjan hieno juttu, nimittäin se tarkoittaa suurta henkistä potentiaalia, toisin sanoen sitä että unennäkijällä on voimavaroja ja osaamista selvitä mistä tahansa haasteesta hän päättääkin itselleen ottaa.

Kaunista syksyä ja kaikkea parasta elämääsi!

Äänestä

Kommentoi aloitusta


jänöne kirjoitti:

Sukeltelin hyvin syvällä ja pimeässä valtameressä, vesi oli jotenkin ihanasti kauniin vivahteisen sinistä, raikasta ja puhdasta. Sukeltelin sellaisen todella valtavan kokoisen valaan kanssa. Pelkäsin vähän sitä koska se oli niin suuri, mutta se kiehtoi silti. Tiesin kuitenkin ettei se tee minulle mitään, sillä valaat eivät syö ihmisiä jne. Sinne tuli jokin tutkijaryhmä sukelluslaitteineen. Heillä oli mukanaan tämän valaan 5 vuotta sitten synnyttämä poikanen jonka he aikoivat palauttaa äitinsä luo. Kun tämä emo sai poikasensa takaisin, ne tunnistivat heti toisensa ja kiintyivät.Joku tutkijoista sanoi että emo tuntee niin, kuin tämä poikanen olisi vasta syntynyt. Että se 5 vuotta ei olisi koskaan kulunutkaan.

Näen usein myös unia puhuvista eläimistä, hevosista lähinnä, myös kaneista. Ja muistakin eläimistä, susista aika paljon. Kerran näin unta mustanruskeasta jättiläissudesta joka oli kastanut turkkinsa öljyyn. Se olisi kuollut siihen koska ei voinut itse pestä sitä öljyä pois. Se meni maahan makaamaan ja antoi minun pestä sen öljyn. Välillä se yritti naukata kättäni, mutta ei kuitenkaan vahingoittanut minua mitenkään koska se tiesi että se tarvitsee minua, ettei kuole siihen öljyyn.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu