Noviisille apua

Mun perennapenkki ei kukoista, ei.. Tarkoitus uusia nyt syksyllä koko penkki. Asutaan rivarissa joten kyse ei isosta pihasta. Penkki on jotkuinkin 4 m pitkä.. olisi kiva tehdä sellainen penkki, jossa olisi kukkaloistoa pitkin kesää. Nyt kaikki näyttää kukkivan kesäkuulla ja sitten koko penkki on värtitön ja ikävän näköinen. Nyt kukkimista alkoittelee kultapiisku mutta muut kukat ovat jo kukkineet. Osaisiko joku neuvo tämmöistä aloitteljaa, mitä perennoja olisi hyvä istuttaa jos haluaa että niitä kukkivia kasveja olisi pitkin kesää. Penkki on aika paahteisessa paikassa, aurinko kumottaa puolesta päivästä pitkälle iltaan.. eli mitkään varjon kasvit ei taida menestyä.
4197
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Neljän metrin penkissä on rajallisuutensa, mutta kuinka leveä penkkisi on ?
Voisiko siihen ajatella matalia perennoja eteen, keskelle muutamia keskikasvuisia ja taakse korkeita ? Siten mahdollisuudet lisääntyisivät, että koko kesän kukkisi jotain. Mahdollisuuksia on enemmän kuin voit kuvitellakaan. Sipulikukat ovat yksi fantastinen lisä. Ne aloittavat kasvun aikaisin keväällä, niitä on monenlaisia, ja niitä on eri kesän vaiheissa kukkivia, eri korkuisia, ne eivät vie tilaa, ne pilkistävät kivasti muitten kukkien seasta, värejä on paljon ja taivaallisia ja ja sipulikukat ovat muutenkin niin ihania, mutta surullisen vähän suosiossa, vaikka ne ovat niin helppojakin. Kerran kun pistät sipulin maahan, se elää lähes ikuisesti ilman mitään huolta, tekee sivusipuleita ja runsastuu. Jos joku oerenna lakkaa kukkimasta, kaunis lehdistö on kuitenkin jäljellä ja mm. sipulikukista saa loisteliasta väriä penkkiin.
Jos on tosi huono tuuri, myyrät voivat syödä kukkasipuleita, mutta siihenkin on vastakeinoja.

Äänestä

kerro heti 'vastakeinot' myyrille... meillä on koko kylän myyrät, koska on pehmeää helposti kaivettavaa puutarhamaata verrattuna naapureitten hoitamattomille pihoille.... ei heillä myyriä ole ainuttakaan. Meillä menee lossaan 4 kpl joka päivä, lossia on se 4.

Äänestä

Kesemmällä kukkivia helppoja ja auringossa viihtyviä:Verikurjenpolvi,tähtiputki,tarha-alpi,jalopähkämö,liljat,nauhukset.Mutta kasvualusta pitää olla hyvää ja kastella kuivina aikoina,jos aurinko paistaa kokopäivän.
Tai sitten kasvattaa kuivan paikan kasveja,verikurjenpolvi onnistuu kuivemmassakin,matalat kivikkokasvit,alppipiikkiputki,sinipallo-ohdeke,harjaneilikkakin voisi viihtyä ja tyräkit.

Äänestä

Vastakeino myyrille: kaivakaa kuoppia ja tunkekaa sinne kalanjätettä, vaikka silakan. Mitä pahemmalle haisee, sen tehokkaampaa. Mullan läpi ei haju nouse ihmisen nenään, mutta myyrät kavahtavat.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Päivänkakkara kirjoitti:

Mun perennapenkki ei kukoista, ei.. Tarkoitus uusia nyt syksyllä koko penkki. Asutaan rivarissa joten kyse ei isosta pihasta. Penkki on jotkuinkin 4 m pitkä.. olisi kiva tehdä sellainen penkki, jossa olisi kukkaloistoa pitkin kesää. Nyt kaikki näyttää kukkivan kesäkuulla ja sitten koko penkki on värtitön ja ikävän näköinen. Nyt kukkimista alkoittelee kultapiisku mutta muut kukat ovat jo kukkineet. Osaisiko joku neuvo tämmöistä aloitteljaa, mitä perennoja olisi hyvä istuttaa jos haluaa että niitä kukkivia kasveja olisi pitkin kesää. Penkki on aika paahteisessa paikassa, aurinko kumottaa puolesta päivästä pitkälle iltaan.. eli mitkään varjon kasvit ei taida menestyä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu