Yhteiskunnan lieveilmiöt ja työttömyys ovat aiheuttaneet Paimiossakin jo sen, että koko ajan etsitään uusia purkautumiskeinoja yleiseen pahaan oloon. Se ilmenee mm. ryntäyttämällä moottoria siten, että Kalevantiellekin Kyysilään on syntynyt mustia vanoja, joissa on ikäänkuin yritetty polttaa kumia ja sen avulla etsiä helpotusta mielen ahtauteen. Pitäisi kuitenkin ymmärtää, että tuo on täysin väärä keino muutenkin taloudellisessa ahdingossa, koska renkaat ovat tyyriitä.
Pöörnauttia katukuvassa.
näin on nähtävä
1
159
Vastaukset
- niin turhaa
Tosiaan, taloudellisen ajon tärkeyttä tähdennetään jo autokoulussa. Ei ole järkeä tuolla tavoin autoa ryntäyttää, koska polttoainetta kuluu tavallistakin enemmän ja lisäksi kytkin ja voimansiirto rasittuu turhanpäiten. Taitaa siitä sakkoakin saada, jos poliisisetä tai -täti kuulee renkaiden kiljuvan.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 911355
Asiallinen lähestyminen
Mitä on asiallinen lähestyminen?? Tietääkö tai tajuaako kukaan, varsinkaan miehet??? Eilen NELJÄNNEN kerran jouduin isk1511086En tiedä..
Yhtään minkälainen miesmaku sinulla on. itse arvioin sinua moneenkin otteeseen ja joka kerta päädyin samaan lopputulokse78910Jennika Vikman avoimena - Isosisko Erika Vikman ohjeisti napakasti Tähdet, tähdet -kisaan: "Älä.."
Jennika ja Erika - niin ovat kuin kaksi marjaa! Ilmeiltään, ääneltään ja eleiltään hyvinkin samanlaiset - toinen on kyll15817- 65747
Vedalainen metafysiikka
Termi ”metafysiikka” kuuluu Aristoteleelle. Metafysiikka tarkoittaa ”fysiikan jälkeen” eli tietoa siitä, mikä on tavalli290716Ai jaa sinä oletkin ahnas
Ja romanttinen luonne, nyt vasta hiffasin että olet naarastiikeri. Parempi myöhään kuin ei milloinkaan.107708Milloin viimeksi näit ikäväsi kohteen?
Oliko helppo tunnistaa hänet? Millaisia tunteita tuo näkeminen herätti sinussa?39701- 61694
En oikeastaan usko että sinä tai kukaan
Olisi oikeasti ihastunut tai rakastunut. Se on joku harhakuva joka minusta miehestä syntyi. Ja kun se särkyy, niin "tunt43675