Saan puhelinraivokohtauksia siitä kun kännykkä soi koko ajan väärässä paikassa ja väärään aikaan ja ajatukset ja tehtävät asiat keskeytyvät. Tiuskin ja olen todella epäystävällinen...ei mistään henkilökohtaisista syistä tai muustakaan, vain soitosta sinällään. Erittäin paljon stressaavat henkilöt joiden puheella ei mitään kiirettä ja jotka stressaantuvat hoputtamisesta, myös se jossa kysellään niitä näitä ilman mitään asiaa. Yleensä illalla soittelu kaikkein ärsyttävintä, tulee jo fyysisiä oireita. Tietenkin virran voi kytkeä pois tai lentokonetilaan, mutta silloin omatunto kolkuttaa..jollakin voi olla oikea hätä taikka vitutus kun ei saa kiinni...
mistä apua puhelinraivoon?
5
291
Vastaukset
- vastaamaton
Itselläni samankaltainen ongelma. Ehdottaisin, että teet puhelimeen profiilin, jossa ns. tärkeillä / tärkeitä asioita soittavilla on eri soittoääni ja myöskin kun laitat äänettömälle, heidän soittamisensa kuuluu - muiden ei. Näin kaikki turhia jauhavat, kokoajan soittelevat ihmiset jotka häiritsevät ihanaa arkeasi, saavat punaista luuria.
Minä jätin vastaamatta kaikille, paitsi perheelle, poikaystävälle ja parhaalle kaverille. Vastasin vasta toisella tai kolmannella kerralla tai viestiin, siitä kun tietää että asia on tärkeä. Muihin en viitsinyt. jaksanut. Lakkasi puhelin soimasta turhaan, kun ymmärsivät että en kertakaikkiaan vain vastaa mihinkään, paitsi tärkeisiin puheluihin. Toimii! :) - Tmk.fi
Yhdyn edelliseen vastaajaan. Lisäksi käy osoitteessa telemarkkinointikielto.fi, niin saat jonkin verran vähennettyä tyhjien puheluiden määrää. Minulla se on tehonnut.
- ...
Varmaan ne, joilla on ns. oikeasti asiaa, laittavat tekstarin perään. Että jos ne vain vilkaiset, että onko mitään kiireellistä. Voit myös opastaa näin läheisiä, että tahdot rauhoittaa iltoja ja viikonloppuja puhelimelta, mutta tarkistat tekstarit päivittäin ja soitat takaisin, jos tarpeen.
- laita äänettömälle
kuulostat pimeältä tyypiltä
- Kulttuurin.kääntöpuoli
Hyvä että olet tiedostanut itse ongelmasi! Sinulla on selvästi stressiä, johon voi auttaa lomailu, hierojalla käynti, liikunta, rentoutuminen jne.
Suosittelen laittamaan puhelimen äänettömälle, tai värinähälytykselle. Soittoääniä voi myös vaihdella, sillä helposti yksi ja sama "tunnari" voi alkaa ärsyttämään ketä tahansa.
Hanki telemarkkinointikielto niin myyjät eivät ainakaan sitten soittele sinulle. Tosin telemarkkinointikielto ei pysy voimassa mikäli osallistut esim. kauppojen arvontoihin.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Minkähän takia ns. persuille ei tunnu työ maistuvan?
Vaikuttavat olevan joutoväkeä syystä tai toisesta – työttömiä tai työeläkeloisia. Muiden rahoilla pötköttelevää väkeä,1284639Olit ihan
Kiihkona silloin. Sen näki ja lähes tunsi. Ei tainnut olla kaukana et olisit vetänyt lähellesi jos siihen olisi hetki tu293377- 203315
Miksiköhän vasemmistossa on niin paljon ns. tapatyöttömiä ja muita köyhiä?
Tokihan Minja Koskela oli sitä mieltä, että ei terveenkään ihmisen ole pakko tehdä töitä, sitä neuvoa moni vassu noudatt472979Oletko keskustellut kaivatustasi muiden
Kanssa lähiaikoina? Jos, onko keskustelu ollut positiivista tai negatiivista? Vaikuttaako keskustelut mielipiteeseesi ka512965Trump huonommassa kunnossa kuin Usasta virallisesti sanotaan?
"Terveys on vakaa mutta ei normaali".Uskallan melkein sanoa,että Trumpin terveydentilaa kaunistellaan.Myös se että se nu1222839Kyllä on Vasemmistoliitosta Koskelan johdolla tullut todellinen ääripuolue
se on niin tulipunainen kuin olla voi, ja selvästi haluaa jatkuvasti eripuraa, ja repiä kansaa kahtia. Siinä on jo vuod182590Suomen veroaste 5 %-yks liian matala
Palauttamalla kokonaisveroaste 1990-luvun tasolle saadaan hyvinvointivaltion palvelut rahoitettua ilman velan ottoa.1132315- 92199
MTV: Harvinainen haastattelu! Vappu Pimiä kommentoi vihdoinkin uutta TTK-juontajaa
TTK-juontajaspekuloinnit käyvät edelleen kuumana. Kenet sinä haluaisit uudeksi TTK-juontajaksi? Kommentoi alle! Lue,142135