Nyt, kun sain hänelle kerrottua tunteistani, en tiedä mitä enää sanoisin. Ikävä on edelleen jatkuvaa. Aistin hänet jatkuvasti, ihan jatkuvasti. Sekin on ihanaa, mutta samalla pelkää, että sen menettää. Niin paljon hän minulle merkitsee. Häntä rakastan sydämestäni. Kaipuu häntä kohtaan on jotenkin kokonaisvaltaista. En ole ehjä ilman häntä....siltä tuntuu. Ja silti minua pelottaa....jospa en olekaan sellainen kuin hän haluaa. Minä olen mitä olen ja minulla on ikävä juuri tätä tiettyä miestä.
Minulla on jotenkin tyhjä olo
Ikävöivä nainen
4189
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 4
Vanhimmat
Kaikille rakastuneille tulee se sama pelko, että mitä jos ei olekaan sellainen kuin se toinen haluaa. Usko pois :) Se on ihan normaalia ja varmaan ihan kaikilla se on. Itse viimeksi tänään mietin että voi hemmetti että mun ilmeet on tyhmiä ja koin pientä pakokauhua että hän ei yhtään tykkäisi. Mutta sitten päätin järkevästi pistää sen tunteen syrjään, koska tajuan sen johtuvan siitä, että olen niin kovin rakastunut häneen ja näen hänet kerrassaan ihanana. Kuten hän onkin. Mutta rakastuneena tuntuu siltä, että mikään maailmassa ei ole niin ihanaa kuin hän (joka on varmasti totta myös.. :)) mutta se saa tuntemaan ettei itse riitä. Joten se tunne on paras ohittaa. Itsenään pitää riittää ja jos se on tarkoitettu, niin silloin riittää juuri sellaisena kuin on.
Joten ihan normaaleja kovasti ihastuneen tuntemuksia. Samoista kärsitään. Varmasti tuttua kaikille ihastuneille :)
pölö pölö pölö. Ootas hetkonen, kehittelen uuteen alotukseen jotain dramaattista kerrottavaa. Usko tai et, mutta se on sydäntä särkevää kerrontaa :(. Nyt jo itseäkin itkettää nyyyyyyyhhhhh,,,,,,,,,,,
Niin. Mulla on samanlaisia ajatuksia rakkauteni kohteesta. Jos en olekkaan tarpeeksi "hyvä" hänelle. Tai jos hän ei suodatakkaan minun vikojani, kun ei ne kaikki tule täysin häviämäänkään.
Hänet haluaisin juuri sellaisena kuin hän on. Minulle riittää, että on oma itsensä. Muusta en välitä. Olen "nähnyt" hänen sisimpäänsä ja se kertoo minulle kaiken tarvittavan...ei itseään pidäkään lähteä muuttamaan. Jos tarvetta ja halua on, sitä tavallaan muuttuu itsestään, jos on muuttuakseen....tavallaan kasvetaan yhdessä siihen suhteeseen jne.
Itsekin uskon siihen, että minun täytyy kelvata tällaisena kuin olen. Muu ei ole mahdollista. Minulla vain on eräs asia, joka mieltä painaa....no, jos minusta oikesti välittää, ei mikään ole esteenä. Näin ajattelen.