Tunnetko läheisesi.....

Huomaan että minun tuntemukseni olikin väärä.
Olin luottanut siihen mitä lapseni aiemmin sanoivat , mutta ei se niin mennytkään


Kun mieheni kuoli ja jätti minun selvitettäväkseni tulevat asiat , tukeuduin liikaa lapsiini.
Sairastelin hänen kuolemansa aikoihin , en edes viime lähtöönsä päässyt mukaan kun makasin sairaalassa.

Mutta tuohon tuntemiseen takaisin.
Lapseni antoivat ymmärtää että he luopuvat kaikesta jälkeen jääneen omaisuuden suhteen.
Vaikka sanoin monesti että lain mukaan mieheni omaisuus kuuluu lain mukaan kokonaan heille, ei sitä uskottu .
No. ajattelin, olkoon näin ja toimin siihen luottaen.

Vanhin tytär hoiti mökkimme myynnin , ja siinä jako tilaisuudessa puolitettiin mökistä saatu hinta:
lapset & minä.
En ollut mukana tilaisuudessa, mutta se meni täysin lain mukaan.
Eikä siinä mitään.

Se oli pieni se meidän mökkimme eikä siitä juuri ihmeitä herunut.
Mutta ihme ja kumma, kyllä se pienikin rahan kilinä kummasti muuttaa ajatusmaailmaa , ei ole kukaan heistä sanonut mitään enää että äidille se kuuluu kaikki.

Tämä vanhin tytär oli minulla vähän siivoamassa ja kun tuli juttu mökistä ja siitä muusta, niin hän tuumasi että päätimme sinun tuhlaavan rahasi ja siksi muutimme kantamme. Sanoin pahuuttani että;
tulenkin sitten teidän vaivoiksenne kun minulta raha loppuu

Hän vastasi töykeästi, Ei,, sinä puhut sitten sosiaalitädille.

Tämä sanonta sai minut ajattelemaan, en olekaan koskaan tuntenut läheisiäni.

Ei kukaan heistä tässä asiassa väärin tehnyt, ainoastaan ajatukset muuttuivat niistä ajatuksista mitä oli ennen pesän jakoa. Ja kukaan heistä ei olisi ollut niitten rahojen puutteessa sillä tavoin kuin minä.

Sanon vaan että tuo laki on huonosti ajatellen laadittu. Ymmärrän hyvin että laki on erinomainen ala-ikäisten lasten ollessa kyseessä, mutta että aikuisille, joilla on omat asunnot ja hyvin menee taloudellisesti muutenkin heidän kohdallaan, ei minun mielestäni enää tuota lakia pitäisi soveltaa
Kukaan heistä ei ollut mitään tehnyt mökkimme suhteen, lähtivät jokainen jo alle 20 v maailmalle.

Ja sitten heikommassa tilassa olevaa kehotetaan turvautumaan sosiaaliapuun,
olen suorastaan kauhuissani, ja mietiskelen, onkohan syy sittenkin itsessäni!!????
1278
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Mahtaakohan Ylläpito koskaan lukea näitä juttuja.
Nyt kuitenkin minä olen pettynyt heidän tekemisiinsä,

Vuodatin liian henkilökohtaista asiaa tähän ylläolevaan viestiini, ja kun huomasin ettei se ketään kiinnostanut ,pyysin Ylläpitoa poistamaan koko viestin, pyysin
kahdesti jopa kolmestikin, ei mitään tapahdu.

Minuun koskee kun näen että kukaan ei ajattele lähimmäistään kun hän on vaikeuksissa, ei omat ei vieraat.

Olen ajatellut , jospa heivaisin kokonaan profiilini ja keskusteluni , huomioni pois Suomi24:n palstan sivuilta.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Yllättynyt kirjoitti:

Huomaan että minun tuntemukseni olikin väärä.
Olin luottanut siihen mitä lapseni aiemmin sanoivat , mutta ei se niin mennytkään


Kun mieheni kuoli ja jätti minun selvitettäväkseni tulevat asiat , tukeuduin liikaa lapsiini.
Sairastelin hänen kuolemansa aikoihin , en edes viime lähtöönsä päässyt mukaan kun makasin sairaalassa.

Mutta tuohon tuntemiseen takaisin.
Lapseni antoivat ymmärtää että he luopuvat kaikesta jälkeen jääneen omaisuuden suhteen.
Vaikka sanoin monesti että lain mukaan mieheni omaisuus kuuluu lain mukaan kokonaan heille, ei sitä uskottu .
No. ajattelin, olkoon näin ja toimin siihen luottaen.

Vanhin tytär hoiti mökkimme myynnin , ja siinä jako tilaisuudessa puolitettiin mökistä saatu hinta:
lapset & minä.
En ollut mukana tilaisuudessa, mutta se meni täysin lain mukaan.
Eikä siinä mitään.

Se oli pieni se meidän mökkimme eikä siitä juuri ihmeitä herunut.
Mutta ihme ja kumma, kyllä se pienikin rahan kilinä kummasti muuttaa ajatusmaailmaa , ei ole kukaan heistä sanonut mitään enää että äidille se kuuluu kaikki.

Tämä vanhin tytär oli minulla vähän siivoamassa ja kun tuli juttu mökistä ja siitä muusta, niin hän tuumasi että päätimme sinun tuhlaavan rahasi ja siksi muutimme kantamme. Sanoin pahuuttani että;
tulenkin sitten teidän vaivoiksenne kun minulta raha loppuu

Hän vastasi töykeästi, Ei,, sinä puhut sitten sosiaalitädille.

Tämä sanonta sai minut ajattelemaan, en olekaan koskaan tuntenut läheisiäni.

Ei kukaan heistä tässä asiassa väärin tehnyt, ainoastaan ajatukset muuttuivat niistä ajatuksista mitä oli ennen pesän jakoa. Ja kukaan heistä ei olisi ollut niitten rahojen puutteessa sillä tavoin kuin minä.

Sanon vaan että tuo laki on huonosti ajatellen laadittu. Ymmärrän hyvin että laki on erinomainen ala-ikäisten lasten ollessa kyseessä, mutta että aikuisille, joilla on omat asunnot ja hyvin menee taloudellisesti muutenkin heidän kohdallaan, ei minun mielestäni enää tuota lakia pitäisi soveltaa
Kukaan heistä ei ollut mitään tehnyt mökkimme suhteen, lähtivät jokainen jo alle 20 v maailmalle.

Ja sitten heikommassa tilassa olevaa kehotetaan turvautumaan sosiaaliapuun,
olen suorastaan kauhuissani, ja mietiskelen, onkohan syy sittenkin itsessäni!!????

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu