Olen ystävystynyt erään miehen kanssa pari vuotta sitten. Asumme 800 km:n etäisyydellä toisistamme. Näemme ehkä 3-4 kertaa vuodessa, puhelimessa puhumme viikoittain, joskus useastikin viikossa. Aina puhelut kestävät 1-3 tuntiin. Reilu vuosi sitten vietimme kesälomaa hänen kotipaikallaan kavereiden kanssa. Loman jälkeen huomasin, että olin ihastunut tähän mieheen. Kerroin sen hänelle, mutta hän kertoi ettei valitettavasti ollut minuun. Emme kumpikaan antaneet tapahtuman vaikuttaa väleihimme, vaan välimme lähenivät pikkuhiljaa enemmän ja nyt kesän alusta joka puhelussa on homma ns. Karannut hanskasta! Eli on mennyt todella henkilökohtaiseksi ja pervoiksi jutut.. Nyt olin reilun viikon taas hänen kotikaupungissaan ja eräänä iltana olin itse juovuksissa, mutta hän selvinpäin. Yöllä baarin jälkeen makasimme sohvalla päät eri päissä sohvaa eli "varpaat toistemme suussa". Hän hiveli minun jalkaa varmaan parikymmentä minuuttia, kunnes meinasin nukahtaa. Sitten yhtäkkiä hän pomppasi ja tuli viereeni ja ei mennyt kauaakaan kun hän suuteli minua. No, vähän aikaa suudeltiin ja sitten nukahdettiin. Muutaman tunnin päästä hän heräsi ja nousimme ylös, hän oli mennyt huoneeseen sillä aikaa kun minä kävin vessassa, joten menin sohvalle jatkamaan unia. Tapahtuneesta ei puhuttu koko lomani aikana mitään, mutta joka päivä hän soitteli mulle ja kyseli kaikkea ja pyyteli mukaansa. Töidensä jälkeen soitteli ja huolehti olinko syönyt yms. Tulin kotiin ja huomasin että olen armottomasti ihastunut häneen! Ja olen aivan tiedoton siitä mitä hän haluaa vai haluaako mitään minusta! Olisko teidän mielestä kaikista järkevintä vaan antaa olla hiljaisuudessa vähän aikaa ja unohtaa vai mitä!?
Kaukorakkaus
avutontyttö
0143
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.