Alotetaas tällä: ala-asteella mul oli kaikki hyvin, oli paljon kavereita ja viel pari parasta kaveria, kaikki oli muutenki hyvi. Mut sitte ku 7 alko ni kaikki alko menee huonosti: kaikki kaverit oli eri luokalla, en tuntenu mun uudesta luokastaa suunnillee ketää. Nyt ne mun entiset luokkakaverit ei pidä muhun mitään yhteyttä, lukuunottamatta yhtä, joka kuulu niihi parhaisii kavereihi. Yhteydenpito loppu viimeistää sillo ku lokakuun lopussa muutettii pois keskustasta, koulua ei sentää pitäny vaihtaa, mut asun nii kaukana kaikista. Heti muuton päälle tuli ilmotus että entine naapuri oli tehny meistä lastensuojeluilmotuksen. Mua pelotti kun ne tuli meille. Olisin voinu hajottaa koko perheen parilla sanalla: "Iskä on hakannu mua ja mun pikkusiskoa." Sillon meidät ja meidän pikkuveli oitas otettu huostaan. En kumminkaa sanonu mitää. Huhtikuussa mä sain diabeteksen. Ku diagnoosi tuli mä olisin halunnu samantien tappaa itteni. Matkal teho-osastolle mä vaa aattelin että mun elämä on ohi, etten oo enää vapaa, että mä kuolen ennenku täytän 50. Mun diabetes todettii keskivaikeeks ja viime aikona mä olen laiminlyöny kaiken: syömisen, mittaamisen, insuliinin pistämisen ja ylösmerkitsemisen. Mulla on taas tän kuun lopussa lääkäri ja äiti lupas et se kertoo lääkärille kui paskasti mä kaiken hoidan. Mut kesäkuussa otin itteeni niskasta kiinni sen suhteen. Mulla on enää 2 läheistä kaveria, mä en oo melkeen ketään muuta nähny tässä kesällä. Kukaan ei koskaan pyydä mihinkään ja jos mä soitan ni kaikil on aina jotai muuta. Mä en myöskään hyväksy itteeni tälläsena, häpeän itteeni. Tunnen mun olon aina läskiks ja rumaks, iha sama vaik joku sanois muuta. En oo käyny kertaakaa tänä kesänä julkisilla rannoilla, en kehtaa näyttäytyä bikineissä. Nyt viimeset 4 yötä oon vaan itkeny itteni uneen, siihe ei tarvita muuta ku sen et avaan facebookin tai instagramin. Mun itsetunto on pohjalla, mite mä voin alottaa 8 tälläsil fiiliksil?
Sori kun mä avaudun, mut mä en jaksa enää pitää tätä mun sisäl. Voitte haukkua huomiohuoraks yms, mut mä vaan kerroin millasta mul on. c:
Sori kun mä avaudun, mut mä en jaksa enää pitää tätä mun sisäl. Voitte haukkua huomiohuoraks yms, mut mä vaan kerroin millasta mul on. c:
Vastaukset 1
Vanhimmat
Et sä mikään huomiohuora ole ;) minulla on ollut samanlaisia ongelmia: koulussa ei yhtään kaveria ja kiusattiin, kotona taas vanhemmat tappeli ja isä hakkasi. Itelleni 8 luokka oli ehkä vaikein vuosi mun koko elämästä, mietin usein että pitäiskö mun vaan tappaa itseni, mutta onneks en tehnyt sitä. Sun pitää vaan yrittää jaksaa vaikka olisi kuinka vaikeeta ja kohta sulla menee jo paljon paremmin ;))