Mitä nykyisin lasten vanhemmat tekee lapselle, mikäli se rikkoo naapurin ikkunan!? Antaako lapsen vanhemmat vaan tukon seteleitä lapsen kouraan ja sanoo lapselle että mene maksamaan naapurin ikkuna ja that´s it!? Eli minkäänlaista rangaistusta lapsi ei saa, kun se naapurin ikkuna on maksettu rahalla??
Mä en vain jostakin syystä ymmärrä noita vapaakasvatuksen metodeja, josta ei taida olla mitään hyötyä sille lapselle eikä sen lapsen ympärillä oleville ihmisille. Onko niin että vanhemmat eivät osaa enää kasvattaa lapsiaan, kun muuten pelkäävät että jokin lastensuojeluviranomainen tulee vierailulle? Tai eivät osaa kasvattaa kuin sillä koivuniemen herralla, eikä muutoin osaa ylläpitää kuria ja järjestystä. Ennemmin lastensuojeluvalvoja ovelle kuin että poliisi ovelle ennen sen lapsen aikuisikää?
lasten hankinta on monelle jokin automaattinen oikeus, mutta sen lapsen kasvatus ei sitten enää olekaan enää mikään velvollisuus? Lasten hankinta on siistärkeintä, eikä niiden kasvattaminen.
Se, joka vitsaa säästää, se lastansa vihaa! En itsekään hyväksy sitä että otetaan remmejä esiin tai että käytetään muuta väkivaltaa tai "simputusta" lasten kurinpidossa. Tiukkasävyinen puhe yleensä voi auttaa ja pitäisi auttaa. Joskus vaan olen liian monta kertaa törmännyt siihen ilmiöön että lapsi kasvattaakin vanhempiaan eikä päinvastoin niin kuin sen pitäisi kaiken järjen mukaan olla että vanhemmat kasvattavat lastansa?!
Arestikaan ei ole enää sallittu, jota voisi toteuttaa silloin mikäli lapsi tulee myöhään kotiin. Vaikka on koululaisilla kesäloma niin se on pistänyt silmään kun klo 23 aikaan monienkin muksut juoksevat pihalla ja kerrostalossa rapun ovia pidetään tapissa auki ja sitten aamulla huomaa että rapun ovi on edelleenkin kiinni tapissa eli rapun ovi on selkosen selällään niin kuin sanotaan. Itse vaan muistan sen hyvin, jos en ollut kesälomalla viimeistään TASAN klo 21 kotona niin seuraavat päivät kesälomasta menikin sitten arestin merkeissä.
Toi nykyinen lasten kasvatus on pikkaisen lähtenyt joiltakin vaan käsistä!!
Voi tätä vapaakasvattajien määrää!!
1
326
Vastaukset
- tervettä kasvatusta
Jos lapsen kotiintuloaika on 21.00 ja lapsi tulee 21.15 sanoisin siinä vaiheessa melko hyvin, mutta lähde hieman aiemmin ensikerralla kotiinpäin, yleensä kyllä lapsi pistää mieleen ja ymmärtää myös, ettei tuo 15 min ole se mistä suututaan kotona verisesti. Jos huudat tuostakin, voipi olla, että lapsi tulee kotiin vasta, kun huvittaa ja voi liehuu ihan missä lystää. Monestihan lapsi siinä vaiheessa, kun vielä opettelee rajojaan hieman eli omavastuuta, lähtevät kotiin klo 21.00 ja eivät sitä ole tajunnut, että kotona on oltava tuohon aikaan. Kyllä lapsi oppii tulemaan sitten sovittuun aikaan kotona, kun sen rauhallisesti suuttumatta kertoo. Eri asia sitten, jos lapsi alkaa tekemään sitä, että aina venyy enemmän ja enemmän, silloin on tehtävä tiukemmat rajat tai niin pitkään kotona tai vanhemman valvonnassa, että alkaa kotiutua sovittuun aikaan. Olen omalle kouluikäiselle lapselle, antanut jo ennen kouluikää mennä kaverin kanssa leikkikentälle kaverin kanssa ja antanut olla tunnin ja käynyt sanomassa, että nyt olisi aika lähteä kotiin ja sanoa kaverille heippa, kyllä on auttanut tuo nyt jo kouluikään päässeeseen lapseen ja kotiin tulee aina sovittuun aikaan. Kerralla maks. 2 tuntia ja välillä syömään ja rauhoittumaan ja sitten katsomme jatkoa. Vanhempien motivaatiosta olla huolehtiva vanhempi on siis kyse, sillä lapsen tarvitsee myös oppia ottamaan itse vastuuta ja liian tiukalla linjalla, jonka aloittaja mainitsi, ei käykkään näin vaan lapsi on huollettava vielä isonakin "äidinkulti" tulee nimen omaan tuossa kasvatuksesta, kun taas ei rajoja ollenkaan tulee vain riiviöitä ja ongelmaisia.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Kysymys muille miehille
Onko teille varattu nainen ongelma? Mikään muu naisessa ei töki kun se että hän on varattu. Kamppailen houkutuksen kanss1488168Kaipaisin nyt kosketusta
jota ei koskaan ole ollut. Saisinpa tuntea kätesi niskallani ja silittelemässä päätäni. Sulaisin varmasti siihen.323260Imaami kysyy, miksi pojat uivat ilman valvontaa
Kalajoen särkät ovat usean kilometrin pituiset. Siellä on kylttejä, joissa varoitetaan rannan vaaroista. Siellä ei ole4052431Tukalaa kuumuutta
Tietäisitpä vaan kuinka kuumana olen käynyt viime päivät. Eikä johdu helteestä, vaan sinusta. Mitäköhän taikoja olet teh372086Mansikkatiloilla hyväksikäytetään ukrainalaisia
Työolot ovat surkeita ja palkka kelvoton. https://yle.fi/a/74-201729422891885Kerrostaloihin ilmalämpöpumput
Ulkomailla näkee paljon ilmalämpöpumppuja kerrostalojen ulkoseinissä. Mikä estää taloyhtiötä hankkimasta niitä asuntoih1681799- 201680
- 241505
Okei, myönnetään,
Oisit sä saanut ottaa ne housutkin pois, mutta ehkä joskus jossain toisaalla. 😘231334- 1001279