Hei! En tiennyt mihin muualle voisin avautua asioistani. Haluaisin myös kuulla mielipiteitä siitä miten minun tulisi jatkaa eteenpäin. Kertomuksesta on tulossa pitkä, varoitan etukäteen.
Olen pian täysi-ikäinen tyttö ja olen seurustellut lähes kaksi vuotta poikaystäväni kanssa (hän on pari vuotta minua vanhempi, jos jotain kiinnostaa). Kun olen poikaystäväni kanssa, kaikki on hyvin. Kun olen yksin tai kavereideni kanssa, olen maassa ja ahdistunut. Itken illat ja näen painajaisia siitä että tulen jätetyksi. Luulen myös että poikaystäväni on kyllästynyt minuun, sillä kaikki on muuttunut kesän aikana. Hän ei enää pyydä minua luokseen eikä pidä yhteyttä enää läheskään niin paljon kuin ennen. Olen kysynyt monesti että onko kaikki hyvin mutta kuulemma on, en vain usko sitä. Rakastan häntä enkä halua tämän loppuvan. Poikaystävä kyllä pyytää minua joskus viettämään aikaa hänen ja hänen kaveriporukkansa kanssa, johon kuuluu tyttöjä myös. En halua mennä, koska olen rumempi ja lihavampi kuin muut porukan tytöt. Tuntuu myös että kaikki pitävät minua vastenmielisenä ja ällöttävänä.
Asioita vaikeuttaa vielä lähestyvät kirjoitukset, joihin en ole voinut keksittyä yhtään. En selviä niistä. Olen muita huonompi ja tyhmempi, turhaa edes yritän. Koko koulu ahdistaa, en voi keskittyä ja aika vain matelee. En selviä koulusta. Olen myös ulkopuolinen. Minulla kyllä on pari kaveria, mutta he eivät vietä aikaa kanssani vapaa-ajalla.
Kesän aikana olen myös saanut outoja kohtauksia. Ensin näkö sumenee, sitten heikottaa. Lopulta en saa henkeä ja itken lohdutonta itkua, pelkään kuolevani vaikka haluan kuolla. Tätä on tapahtunut ehkä kuusi kertaa kesän aikana. Olen myös miettinyt itsemurhaa. Itken usein monta tuntia koska en tiedä miten selviän kaikesta. Tulevaisuus on täysin musta, ei valoa näkyvissä.
Olen aivan eksyksissä elämäni kanssa. Kertokaa minulle miten jatkan eteenpäin vai olenko toivoton tapaus? Mitä teen?
Olen pian täysi-ikäinen tyttö ja olen seurustellut lähes kaksi vuotta poikaystäväni kanssa (hän on pari vuotta minua vanhempi, jos jotain kiinnostaa). Kun olen poikaystäväni kanssa, kaikki on hyvin. Kun olen yksin tai kavereideni kanssa, olen maassa ja ahdistunut. Itken illat ja näen painajaisia siitä että tulen jätetyksi. Luulen myös että poikaystäväni on kyllästynyt minuun, sillä kaikki on muuttunut kesän aikana. Hän ei enää pyydä minua luokseen eikä pidä yhteyttä enää läheskään niin paljon kuin ennen. Olen kysynyt monesti että onko kaikki hyvin mutta kuulemma on, en vain usko sitä. Rakastan häntä enkä halua tämän loppuvan. Poikaystävä kyllä pyytää minua joskus viettämään aikaa hänen ja hänen kaveriporukkansa kanssa, johon kuuluu tyttöjä myös. En halua mennä, koska olen rumempi ja lihavampi kuin muut porukan tytöt. Tuntuu myös että kaikki pitävät minua vastenmielisenä ja ällöttävänä.
Asioita vaikeuttaa vielä lähestyvät kirjoitukset, joihin en ole voinut keksittyä yhtään. En selviä niistä. Olen muita huonompi ja tyhmempi, turhaa edes yritän. Koko koulu ahdistaa, en voi keskittyä ja aika vain matelee. En selviä koulusta. Olen myös ulkopuolinen. Minulla kyllä on pari kaveria, mutta he eivät vietä aikaa kanssani vapaa-ajalla.
Kesän aikana olen myös saanut outoja kohtauksia. Ensin näkö sumenee, sitten heikottaa. Lopulta en saa henkeä ja itken lohdutonta itkua, pelkään kuolevani vaikka haluan kuolla. Tätä on tapahtunut ehkä kuusi kertaa kesän aikana. Olen myös miettinyt itsemurhaa. Itken usein monta tuntia koska en tiedä miten selviän kaikesta. Tulevaisuus on täysin musta, ei valoa näkyvissä.
Olen aivan eksyksissä elämäni kanssa. Kertokaa minulle miten jatkan eteenpäin vai olenko toivoton tapaus? Mitä teen?
Vastaukset 5
Vanhimmat
Mene toki pojan kanssa toisten nuorten mukaaan. En ihmettele jos poika alkaisi kyllästyä jos jäät omiin oloihisi. On oma syy jos hän kyllästyy. Ei kai ihmisen hyäksyminen ole ulkoseikoista kiinni.
Kysy pojalta, mitä mieltä hän on jos jäät yksin kotiin.
onko parisuhteesi terve , onko narsismia , eipä siinä tapauksessa hyvältä suhde vaikuta
Ei ole. Ainakaan toistaiseksi.
Et ole toivoton tapaus, muista se! Voisitko mennä puhumaan tästä jollekin ammattihenkilölle, esim. kuraattorille tai nuorisopsykiatrian poliklinikalle. Sinunkaltaisiasi nuoria on vaikka kuinka paljon ja noista ongelmista voi selvitä. Monet tuttuni ovat saaneet apua ongelmiinsa keskustelemalla jonkun ammattihenkilön kanssa.
Minusta vaikuttaa, että sinulla on paniikkihäiriömäisiä ongelmia. Elämässäsi on edessä paljon suuria muutoksia lähivuosina ja näiden asioiden käsittely ajoissa voisi lieventää niiden mukanaan tuomaa pelkoa/stressiä/ahdistusta.
Kiitos paljon kannustavasta vastauksesta! Ammattiapu on käynyt mielessä, mutta olen pelännyt että ongelmani eivät ole tarpeeksi suuria, ja että tuhlaan vain kuraattorin tai muun vastaavan aikaa kun jonossa olisi paljon enemmän apua tarvitsevia.
Kommentti antoi hieman toivoa, ehkä tästä selvitään..